Pieni liikuteltava kaipuu

Sulattelin asiaa yhdeksän kuukautta. Halusin olla varma asiasta ja katsoin kuvaa uudelleen ja uudelleen. Antti Tantun näyttely tammikuussa 2023 oli vaikuttava. Meni hetki etsiä oikeita sanoja tunteille ja ajatuksille ennen kuin näyttely päätyi blogitekstiksi. Olo tuntui samaan aikaan haavoittuvalta ja hyvältä. Kirjoitin tuolloin:

"Antti Tanttu on vanginnut minulle teoksiinsa tunnelmia, tilanteita ja aiheita, mutta jokaisen teoksen äärellä seisoessa tuntui, että se tökki jonnekin kipupisteisiin. Lähes kaikissa teoksissa keskiössä on vain yksi hahmo. Puhun hahmosta, sillä henkilö viittaa sanana mielestäni liikaa tiettyyn persoonaan, elävään ja fyysiseen olentoon. Enkä väitä hahmoja kuolleiksi, mutta koin teosten äärellä enemmän mielensisäisiä vaikutelmia kuin näkyvän maailman toisintamista."

Näyttelyn yhteydessä olevassa galleriamyymälässä oli esillä Tantun teos Pieni liikuteltava kaipuu. Jokin teoksessa viehätti, mutta en ollut varma miltä se tuntui. Näin kuvassa hahmon, joka on nostettu pyörillä olevan pöydän päälle. Aluksi sain hahmosta mielleyhtymän Henkien kätkemä -elokuvassa esiintyvään Kasvottomaan, joka nielaisee kaiken sisäänsä. Teoksessa oli siksi aluksi jotain synkkää, mutta samalla kiehtovaa.

Antti Tanttu: yksityiskohta teoksesta Pieni liikuteltava kaipuu, puupiirros, 2019.

Jätin näyttelyn taakseni, mutta galleriamyymälään jäänyt teos jäi vaivaamaan mieltäni. Katselin puhelimeen tallentamaani kuvaa siitä silloin tällöin. Lopulta huomasin kaipaavani sitä. Mitä enemmän aikaa kului sitä enemmän aloin huolestua, ettei teos enää olisikaan saatavilla.

Vierailin loppukesästä galleriassa, koska halusin nähdä teoksen uudelleen. Sydän meinasi jättää yhden lyönnin välistä, kun galleriatyöntekijä ilmoitti, että "Voi ei, se ei ole nyt täällä..." [No niin, myöhästyin, se on myyty] "...se on vielä Antilla, koska teos oli mukana hänen Vaasan näyttelyssään." Sovimme, että tulen katsomaan teosta seuraavalla Helsingin matkalla.

Kun näin teoksen vihdoin uudelleen, se oli parempi kuin muistin. Se oli myös kehystettynä isompi kuin muistin, mikä vähän huoletti, mutta halusin sen silti mukaani. Kehystys oli toteutettu hienosti. Koko huokoinen japaninpaperi oli näkyvissä, kun sitä ei oltu piilotettu passepartout'n alle.

Antti Tanttu: Liikuteltava kaipuu, 2019, puupiirros ja sekatekniikka MDF-levylle, 135 x 120 cm. Kuva: Antti Tanttu.

Pieni liikuteltava kaipuu on nimensä mukaisesti pienempi versio Liikuteltavasta kaipuusta. Kaipuu on tunne, emme tiedä miltä se fyysisesti näyttää, mutta Tanttu on kietonut sen laskoksilla olevaan kankaaseen. Samalla tuntuu kuin kaipuu olisi kapaloitu turvallisesti. Se on nostettu eräänlaiselle korokkeelle, jossa on pyörät. Sitä voi työntää mukanaan.

Pidän siitä, että Tanttu on käyttänyt sanaa kaipuu kaipauksen sijaan. Minulle kaipaus symboloi pysähtynyttä sanan olomuotoa, substantiivia. Kaipuu on sanana aktiivisempi. Kaipuu on jotain koko ajan olemassa olevaa. Tähän liittyy myös teosnimen liike, liikuteltavuus.

Antti Tanttu: Pieni liikuteltava kaipuu 1/4, 2019, puupiirros, 65 x 51 cm (kehystettynä 80 x 65 cm).

Kaipuuseen liittyy usein surua, kaihoa tai haikeutta. Minulle kaipuu on toisaalta myös eteenpäin syöksevä voima. Kaipuuta voi olla menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Oli tunne kumpaan suuntaan tahansa, Tantun teos liikkuu mukana. Voimme kaivata jotain fyysistä; ihmistä tai asiaa, mutta myös näkymätöntä hetkeä, aikaa, tunnetta tai tunnelmaa. Menneestä on helppo kaivata haikeasti jotain, mutta tulevan kaipuussa on aina toivoa. Uskoa siihen, että kaikki on hyvin, kaipuun kohde saavutetaan. Tunne täyttyy.

Kun teos oli paketoitu mukaani, kannoin sitä valtavassa olkakassissa Mannerheimintietä kohti rautatieasemaa. Hymyilytti. Liikutin fyysisesti Pientä liikuteltavaa kaipuuta mukanani. Myöhemmin oli vaikea pidätellä kyyneleitä, kun mieli täyttyi kaikista kaipauksista. Miksi tämä sattuu näin paljon? Ja samalla mietin: tässä on taiteen voima. Muistutus siitä, että kaipuu on tunne, joka pitää meidät elossa. Ilman kaipuuta tuskin tavoittelisimme tulevaa ja ilman kaipuuta unohtaisimme mikä meille on kaikkein rakkainta.

Kiitos Antti, että kuvitit kaipuun siten, etten tahdo koskaan päästää irti.