 |
| ROP-ryhmä (Tuomo Rosenlund, Pekko Orava): Suoja, 2019. |
Yksi merkittävimmistä palautteista työstäni sairaalan (ja nykyisin hyvinvointialueen) taideasiantuntijana on se, kun ihmiset ovat kertoneet, että ovat alkaneet kiinnittää aiempaa enemmän huomiota sairaalataiteeseen. Sairaaloissa oleva taide on niin sanotusti puolijulkista taidetta, sillä se on saavutettavissa niissä tiloissa, joissa henkilöstö työskentelee ja asiakkaat vierailevat, mutta teoksia ei varsinaisesti markkinoida ulkopuolelle. Eivätkä kaikki tilat ole saavutettavissa kaikille, vaikka taidekokoelmia varmasti pääsääntöisesti pyritään pitämään esillä yleisissä tiloissa. Jotta sairaalataide tulisi aiempaa näkyvämmäksi, olen pitänyt tärkeänä tuoda esille sairaaloiden taidekokoelmia.
 |
| ROP-ryhmä (Tuomo Rosenlund, Pekko Orava): Suoja, 2019. |
 |
| ROP-ryhmä (Tuomo Rosenlund, Pekko Orava): Suoja, 2019. |
Toiveena on, että pääsisin näkemään eri puolilla olevaa sairaalataidetta silloin, kun siihen avautuu mahdollisuus. Pohjois-Karjalan keskussairaalan L-talossa vierailin työkavereiden kanssa syksyllä 2021. Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vierailin ensin itsekseni ja myöhemmin työmatkan myötä loppuvuodesta 2023. TAYSin kokoelmassa on paljon hienoja teoksia, mutta vanhempien teosten yhteydessä on harvemmin teostietoja esillä. Tämän vuoksi en voi lisätä tekijätietoja myöskään kuvatietoihin. Tämä on yksi asia, johon toivoisin sairaalataiteessa panostettavan aiempaa enemmän; kun teoksia asetetaan esille, niiden yhteydestä löytyisi teostiedot. Kaikki eivät kiinnitä taiteeseen huomiota yhtä intensiivisesti, mutta tällä on mielestäni arvomerkitys. Kun tekijä- ja teostiedot ovat esillä, sillä annetaan arvo paitsi taiteen tekijälle, myös sairaalan taidekokoelmalle. Ettei kokoelma jäisi vain nimettömäksi kokonaisuudeksi, vaan se raha ja sisältö mitä teoksiin on vuosikymmenten aikana laitettu, säilyttäisi arvonsa eikä unohdettaisi.
 |
| Kirsi Kaulanen: Elämänlähde, 2019. |
 |
| Kirsi Kaulanen: Elämänlähde, 2019. |
 |
| Kirsi Kaulanen: Elämänlähde, 2019. |
 |
| Kirsi Kaulanen: Elämänlähde, 2019. |
 |
| Kirsi Kaulanen: Elämänlähde, 2019. |
Uudemmissa sairaalarakennuksissa tekijätietojen esittäminen teosten yhteydessä on onneksi jo yleistä. Vanhemmissa TAYSin rakennusosissa kiertely osoitti, että teoksia on ilahduttavan paljon esillä, mutta teostietoja ei ole, jonka vuoksi ajattelen teosten jäävän vähän sisustuksenomaisiksi esimerkeiksi, eikä niinkään taideteoksiksi.
Sairaalataidetta etsiessä huomaan kiinnittäväni aiempaa enemmän huomiota myös siihen, että mihin ympäristöön, millaiselle seinälle ja mille korkeudelle teoksia on sijoitettu. Yllätyin, miten erikoiseltakin aluksi tuntuva sijoituspaikka jossain katonrajassa tuntui toimivan, kun lähestyi teosta eri suunnista. Ripustuksella on väliä.
 |
| Kirsti Tuokko: Chillaa meidän kanssa, 2018. |
 |
| Virve Lilja: Samaa savea I, 2020. |
Näin entisenä museotyöntekijänä olen yleensä eniten huolissani odotustilojen tai käytävien taiteesta silloin, kun suoraan teosten alle on sijoitettu tuoleja tai penkkejä. (Irtonaulakot ovat pahin painajaiseni.) Tässä toiminnallisuus ja teosten suojelu joutuvat hyvin usein vastakkain. Sisustusarkkitehti suunnittelee odotustilan käyttöä varten, jossa tuolit ovat oleellisessa roolissa asiakkaiden kannalta. Taiteella halutaan piristää tilaa ja tuoda siihen tiettyä tunnelmaa, mutta usein taide on alisteinen muille määreille. Käytännön syistä taide on usein samalla seinällä tuolien kanssa (eikä istuessa katseen suunnassa), koska tilojen tehokkuudesta johtuen se on todennäköisesti ainut seinäpinta, johon jotain voi ripustaa. Tämä vain on hyväksyttävä. Pidän kuitenkin huonona ratkaisuna sitä, jos taideteos alkaa suoraan tuolin tai penkin yläreunasta. Näissä tapauksissa joku asiakas todennäkoisesti jossain vaiheessa nojailee teosta vasten, mikä kuluttaa tai vaurioittaa teosta.
 |
| Erinomainen ripustusratkaisu, jos tuolit saadaan pidettyä paikoillaan. Annukka Laine: Valoa kohti-sarjasta Elämän vuodenajat. |
 |
| Pidän myös tästä, että sohvaa ei ole sijoitettu suoraan teoksen alle, kun pitkä seinä antaa mahdollisuuden sijoittaa se teoksen viereen. |
 |
| Tällä seinällä ei todennäköisesti ole alun alkaen ollut penkkiriviä, tai penkkirivi on ollut ihan seinän oikeassa reunassa. Teoksen edessä oleva kirkas suojalevy suojaa teosta penkiltä ja nojailulta, mutta pelkän kuvan perusteella olisin siirtänyt penkkiä hieman oikealle ja teosta ylemmäs suojalevystä huolimatta. |
Itse kuitenkin toivoisin, että toiminnallisuuden ja taiteen ei tarvitsisi olla vastavoimia. Kun taidenäkökulma huomioidaan oikein, teokset ja istuimet saadaan kaikki sovitettua tilaan ja toimimaan yhdessä. Tässä tulisi ottaa huomioon tilan lisäksi teosten ja istuinten koko ja korkeus. Ja vaikka kaikki sujuisi suunnittelu- ja sisustusvaihessa oikein, sairaalat ovat muuttuvia ympäristöjä, joissa taiteen on sopeuduttava muutoksiin. Yllä olevissa kuvissa on mielestäni hyvin sijoitettu yhteen taide ja istuimet, mutta siinä missä taide usein säilyttää sijoituspaikkansa pidempään, penkit ja tuolit siirtyvät arjessa luonnollisesti edes takaisin, tai vaihtuvat kokonaan toisenlaisiin. Harvempi kiinnittää tällaisiin asioihin minkäänlaista huomiota, mutta minulle tämä on yksi oleellisin työnäkökulma. Että taiteelle annetaan mahdollisimman turvallinen ympäristö sairaalan toiminnallisuutta ymmärtäen.
 |
| Göran Augustson: Kesä, 1970. |
 |
| Muotokuvaseinällä oli kyllä tiedot maalatuista lääkäreistä (professori Leo Ojala, professori Ossi Auvinen, professori Eino Linko), mutta ei tietoa heidät maalanneista taiteilijoista. |
Se, että nostan näitä asioita esille ei tarkoita sitä, että meillä Kuopiossakaan olisi asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta kyllä, minä olen se, joka ohi kulkiessaan siirtää itseilmoittautumisautomaattia veistoksen edestä sivummalle, suoristaa tauluja tai siirtää niitä irtonaulakoita maalauskankaiden ääreltä. En tietenkään pysty hallitsemaan koko sairaalan arkea ja toimintaa, mutta kiinnitän siihen huomiota ja pyrin huomioimaan näitä asioita etenkin silloin, kun rakennamme uutta tai peruskorjaamme vanhaa, ja taiteen halutaan olevan osa tiloja. Asiat kehittyvät paremmalle tolalle kun on joku, joka pitää näistä asioista ääntä ja tuo asioita esille. Mielestäni tämä on vähän samanlainen järkeilyasia kuin se, että putki- tai sähkömies sanoo, että mistä kannattaa tehdä läpiveto johonkin tai sijoittaa katkaisija. Siinä tulee ottaa huomioon muita ammattilaisia ja tilan toiminnallisuutta. Kun asioita selvitetään yhdessä ja puhutaan vaihtoehdoista ääneen, saadaan yhteistyöllä myös parhaimmat lopputulokset.
 |
| Teija-Tuulia Ahonen: Virtaus, 2019. |
 |
| Eila Hiltunen: Elämänliekki, 1972. |
 |
| Tomas Regan: Petra vartijana (Miinan kanssa), 2012. |
 |
| Tomas Regan: Petra vartijana (Miinan kanssa), 2012. |
Ripustuksen ja sijoituspaikkojen lisäksi minusta on kiehtovaa nähdä se, millaista taidetta eri sairaaloiden kokoelmissa on. Millaisia kuvamaailmoja halutaan laittaa esille ja miten ne kuvittavat olemassa olevia tiloja. Sairaaloihin tullaan tavallisesti hakemaan apua johonkin, joten ei ole ihan sama, että millaisia teoksia esille asetetaan.
 |
| Kerttu Horilan veistoksia. |
 |
| Kerttu Horila: Kukkahattunainen ja koira, 2007. |
 |
| Kerttu Horila: Kukkahattunainen ja koira, 2007. |
Tampereen yliopistollisessa sairaalassa oli paljon hienoja teoksia ja ripustuspaikkojen suhteen sain uudenlaisia ideoita kenties kotikentälle Kuopioonkin. Toinen ilahduttava asia oli se, että myös TAYSilla on vaihtuvien näyttelyiden tila, jonne taiteilijat voivat ehdottaa teoksiaan esille.
Lisää TAYSin taiteesta:
Olisi mielenkiintoista kuulla, että oletteko te kiinnittäneet huomiota
oman paikkakunnan sairaalassa olevaan taiteeseen,
ja onko jokin teos jäänyt muita enemmän mieleen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti