torstai 8. kesäkuuta 2023

Kamala Luonto valtasi Lasten ja nuorten osaston

Marja Lappalainen ja Jarkko Vehniäinen. Kuva: Sakari Partanen / Pohjois-Savon hyvinvointialue.
Lasten ja nuorten osasto muutti KYS Uusi Sydän -rakennushankkeen myötä uusin tiloihin maaliskuussa 2023. Osasto halusi tuoda tiloihin lisää persoonallista viihtyisyyttä käyttämällä sisustukseen lahjoitusvaroja. Heillä syntyi ajatus Kamala Luonto -sarjakuvataiteesta, koska piirrosjälki sopisi rakennushankkeen kautta tilattuun sarjakuvataiteilija Petteri Tikkasen taiteeseen. Tikkasen taidetta on sijoitettu hoitaja-aseman lisäksi potilashuoneisiin.
Hoitaja-asemassa on Petteri Tikkasen piirtämä kuvitus, seinällä puolestaan Kamala Luonto -sarjakuvasta tutut kettuhahmot.
Yhteistyö Kamala Luonto -sarjakuvataiteilijoiden Jarkko Vehniäisen ja Marja Lappalaisen kanssa alkoi keväällä 2021. Tuolloin kartoitettiin osaston toiveet ja alustavat sijainnit taiteelle. Sarjakuvahahmoja haluttiin käytäville, jolloin hahmot toimivat samalla eräänlaisina opastavina elementteinä. Osaston alkuperäinen ajatus oli maalauttaa hahmot suoraan seinään, mutta lopulta päädyttiin teettämään kuvat alumiinikomposiittilevyille painettuina. Näin teokset ja niihin sijoitettu raha kestävät pidempään, koska teokset saa tarvittaessa mahdollisten tilamuuttojen ja muutosten myötä mukaan.
Osaston henkilökunta antoi alustavia toiveita hahmojen luomasta tunnelmasta, mutta pääasiassa taiteilijoilla oli vapaat kädet toteuttaa ideoitaan. Henkilökunta kommentoi luonnoskuvissa lähinnä hahmojen ilmeisiin liittyviä yksityiskohtia ja joitain hahmovaihtoehtoja.
Oman haasteensa projektiin toi rakennushankkeen aikataulu. Alun perin oli tarkoituksena saada hahmokuvat valmiiksi ja asennettua ennen kuin osasto muuttaa uusiin tiloihin. Tässä aikataulussa ei valitettavasti pysytty, mutta yhdessä päätettiin, että hoidetaan kaikki kerralla kunnolla ja viimeistellysti kuin hätiköiden. Taiteen puuttuminen ei kuitenkaan vaikuttanut heidän toimintaansa, vaan osasto pääsi muuttamaan uusiin tiloihin suunnitellusti.
Minun tehtäväni oli muun muassa laatia sopimukset tilaajana toimivan yksikön ja taiteilijoiden välille. Taideprojektin eri vaiheet jouduttiin pilkkomaan eri sopimuksiin, jotta saatiin vietyä asioita nopeammin eteenpäin. Kaikista osioista ei oltu vielä tilauksen alkuvaiheessa varmoja ja yksityiskohdat selventyivät matkalla. Lähtökohtaisesti kaikki sujuu aina parhaiten, jos sopimukseen saadaan kirjattua kaikki asiat mahdollisimman tarkasti. Kuka on vastuussa mistäkin, mitkä ovat tilaajan ja taiteilijan tehtävät. Kaikki lähtee yleensä siitä, että vastataan kysymyksiin: mitä tilataan, keneltä tilataan, mihin tilataan, mihin hintaan ja missä koossa? Kuulostaa helpolta, mutta noidenkin asioiden pohtiminen tuotti haasteita esimerkiksi teosten koon miettimisen suhteen, koska samalla piti ottaa selvää toiminnalliseen suunnitteluun liittyvistä yksityiskohdista sekä tilasuunnittelusta yleensä. 
Pidin aluksi itse seinillä olevia käsijohtimia rajoittavana tekijänä, mutta Marja ja Jarkko ideoivat käsijohteet osaksi hahmojen tarinaa. Lopputuloksesta tuli mielestäni todella hauska.
Maisematapetit 

Käytävillä olevien hahmokuvien lisäksi osasto teetti lasten leikkilöihin Kamala Luonto -aiheiset maisematapetit. Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen inspiroituivat kuopiolaisesta luonnosta, joten maisematapeteissa näkyy muun muassa Puijon mäkihyppytornit ja Puijonnokan näköalapaikka. Käytävien hahmokuvista tarkkasilmäisimmät löytävät esimerkiksi kalakukon ja viitteitä Veljmies -patsaaseen.
Luonnospiirrokset: Jarkko Vehniäinen.

Luonnospiirros on lisätty digitaalisesti työmaavaiheessa kuvatun seinän pintaan. Näin mittasuhteet hahmottuivat tilaajalle paremmin. Luonnospiirros: Jarkko Vehniäinen.
Huomasin, että yhteisissä Teams -kokouksissa joidenkin osaston henkilöiden oli vaikea kuvitella mustavalkoiset luonnoskuvat värillisinä ja lopullisen näköisinä. En ollut itse osannut tätä näkökulmaa edes ajatella, sillä luonnospiirrosten katselu on itselleni automaattista. Tämä oli minullekin hyvä opetus, sillä en aluksi osannut pohjustaa esiteltyjä luonnoksia tarpeeksi selkeästi. Minä osaan kuvitella lopputuloksen mustavalkoisesta luonnoksesta etenkin, jos taiteilijan aiempi tuotanto on itselleni tuttua. Tiedän mitä odottaa. Mutta ei voida olettaa, että henkilöstö olisi tietoinen kuvataidekentästä, vaan silloin testataan minun taitoani olla tarvittaessa "tulkkina" taiteilijoiden ja tilaajan välillä. Tässä tapauksessa lähtökohta oli kuitenkin helppo, koska osasto oli itse taiteilijat valinneet. Heillä oli molemminpuolinen halu tehdä yhteistyötä.
Valmis Kamala Luonto -maisematapetti.
Toimenpidehuoneen revontulitaivas

Rakennushanke ei taideasioita odottele, jonka vuoksi jouduimme tekemään joitain kompromissiratkaisuja. Kamala Luonto -taidetilaus tuli rakennushankkeen näkökulmasta todella myöhään, joten taiteen osalta ei päästy enää vaikuttamaan esimerkiksi taloteknisiin ratkaisuihin. Tämä oli jälleen hyvä muistutus siitä, että vaikka taide usein asennetaan rakennushankkeissa viimeisten joukossa, se tulisi huomioida koko rakennushankkeen läpi, sillä niihin liittyy usein asioita, joita tulee huomioida myös talotekniikkaa suunnitellessa.
Toimenpidehuoneeseen tilattiin revontulikokonaisuus, jonka toivotaan helpottavan toimenpiteiden tuomaa jännitystä. Seinällä on revontulimaisema, jossa Kamala Luonto -sarjakuvan hahmot ihailevat värikästä taivasta. Katossa on revontulitaivas, joka on toteutettu osittain valaisinominaisuudella. 
Revontulikatto jouduttiin taloteknisistä syistä toteuttamaan kompromissiratkaisuna. Alun perin toiveena oli toteuttaa kaikki kahdeksan paneelia himmennettävällä valaisinratkaisulla, mutta tämä ei ollut mahdollista. Samoin kuvitukselle varattavien paneelien sijaintia jouduttiin rikkomaan, koska katossa on tekniikkaa, jonka vuoksi kuvasta ei saanut täysin yhtenäistä kokonaisuutta. Revontulikuva painettiin osittain suoraan alakattolevyille ja osittain himmennettäville valaisinpaneeleille. Nyt vain osa paneeleista "herättää revontulet eloon". Kuten mainitsin, tätä ideaa ei oltu otettu huomioon rakennusvaiheen suunnittelussa, koska lahjoitusvaroin hankittava taidekokonaisuus tuli rakennushankkeen ulkopuolelta ja myöhäisessä vaiheessa.
Näillä rajauksilla tehtiin kuitenkin parasta mitä pystyttiin. Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen Kamala Luonto -kokonaisuuteen. Tehtävä opetti minulle paljon projektinhallintataitoja. Kokonaisuudesta on tullut todella paljon hyvää palautetta osaston ulkopuoliseltakin henkilöstöltä ja tietenkin toivon, että teokset toteuttavat tehtäväänsä ilahduttaen ja lievittäen jännitystä.

Lasten ja nuorten osaston tilaustyö on Jarkko Vehniäiselle ja Marja Lappalaiselle ensimmäinen tilataidekokonaisuus. Molemmat taiteilijat ovat olleet projektista innoissaan ja kiitollisia, että heidän luomansa eläinhahmot ovat päässeet sairaalaympäristöön ilahduttamaan sekä henkilökuntaa että potilaita. ”Täällä hahmoilla ja meidän tekemällämme työllä on todella paljon merkitystä”, sanoo Marja Lappalainen.
Marja Lappalainen ja Jarkko Vehniäinen. Kuva: Sakari Partanen / Pohjois-Savon hyvinvointialue.
Tämä oli mielettömän kiva projekti, jossa sain olla mukana. Samalla näin isokokoisen ja monimateriaalisen teoskokonaisuuden koordinointi muiden töiden ohella ja aikataulupaineessa vei voimia. 

Tässä lyhyt pintaraapaisu siihen, mitä projektissa tuli ottaa huomioon:
  • sopimusasiat
  • hankintapäätökset
  • tekijänoikeudet
  • painotalon ja valaisintoimittajan kilpailutukset
  • rakennushankkeen aikataulu
  • osaston muuttoaikataulu
  • taiteilijoiden kuvitusaikataulu
  • painotalon aikataulu
  • valaisintoimittajan aikataulu
  • kuvituskuvien resoluutiot
  • painolevyjen koot
  • painettavat materiaalit sairaalaympäristöön sopivia (alumiinikomposiittilevyjen reunat pyöristettiin, jotta ne eivät vahingossakaan aiheuta viiltohaavoja)
  • alakattopaneelien hajuhaitta (painoväri aiheuttaa voimakasta hajua, joka voi allergisoida joitain potilaita, jonka vuoksi paneeleita tuuletettiin pari viikkoa ennen asennusta)
  • talotekniikka
  • neuvotteluja sähkösuunnittelijoiden ja sisustusarkkitehdin kanssa
  • Teams-kokousten järjestäminen ja aikatauluttaminen kaikille sopivaksi
  • muistioiden kirjoittaminen
  • lattiapuhdistuskoneen muoto ja korkeus suhteessa teosten ripustuskorkeuteen
  • suurtulosteena toteutettujen maisematapettien materiaali ja asennus
Kiitos Marja ja Jarkko saumattomasta yhteistyöstä! Sitä ehti kertyä peräti parisen vuotta. Ilman teidän joustavaa, oma-aloitteista ja sydämellistä asennetta tämä olisi ollut minulle vaikea paikka. Ja kiitos Lasten ja nuorten osasto, että teitte tästä projektista mahdollista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti