Bindings - Sidoksia

VB-valokuvakeskuksessa on esillä neljän valokuvataiteilijan Bindings - Sidoksia -näyttely. Nanna Hänninen (s.1973), Anni Leppälä (s. 1981), Hanna Linnove (s. 1990) ja Niina Vatanen (s. 1977) ovat kaikki ponnistaneet ammattiinsa tavalla tai toisella Pohjois-Savosta ja monen kohdalla VB-valokuvakeskus on mahdollistanut muun muassa ensimmäisen oman näyttelyn järjestämisen. 

Bindings - Sidoksia pohtii, mikä merkitys synnyin- ja kotiseudulla on ollut valokuvataiteilijoille. Näyttelystä kerrotaan, kuinka "Sidokset näyttäytyvät myös läpileikkaavana teemana teoksissa, joissa käsitellään mm. läheisen poismenoa, maiseman ja maan omistajuutta, kuva-arkistoista ammennettavaa monimerkityksellisyyttä sekä henkilökohtaisesti tärkeän paikan tuntua."

Anni Leppälä: Oval (eidos), 2020; Rose granite, 2020.

Anni Leppälä kertoo, että "Kuopio on kotipaikkani ja kaikki sukulaiseni ovat myös kotoisin sieltä. Itse asuin Kuopiossa yläaste- ja lukioajan, jolloin aloitin valokuvaamisen Kallaveden lukion valokuvauskurssilla. VB-valokuvakeskuksessa olen vuosien varrella osallistunut ryhmänäyttelyihin sekä pitänyt yksityisnäyttelyn vuonna 2011, ja olin siellä myös työharjoittelussa opiskellessani Turun taideakatemiassa 2000-luvun alussa."

Anni Leppälän työskentelylle on ollut aina ominaista tehdä löytöjä kuvia yhdistelemällä. "Kun kuvat rinnastuvat toisiinsa muodostuu uusia yhteyksiä, jotka eivät ole olleet aiemmin ilmeisiä tai näkyvissä. Olennaisessa asemassa on tunnistamisen kokemus", hän kertoo. Näyttelyyn on valittu paikkateemaan liittyviä kuvia, joilla on hänelle itselleen merkityksellinen ja symbolinen sisältö.

Leppälän kuvat ovat pelkistettyjä, mutta niissä on herkkyyttä ja tarinallisuutta. Nainen ja naiseus nousevat myös kuvista esille. Vihreän hameen kastunut helma, äidin isoäidin sumeat kasvot, josta korostuvat siniset silmät ja punatut posket, vaaleanpunaisen mekon edessä oleva käsi, joka kannattelee kananmunaa. Oval (eidos) -teos leikkii sanan ja sen muodon sisällöllä ja mielleyhtymillä. Kananmuna on soikea, ovaali, kuten teos ilmaisee. Kreikankielinen sana eidos tarkoittaa muotoa ja kuvaa. Oval sanan kietominen ja jatkaminen sanaan ovulaatio, tuo herkän vaaleanpunaiseen kuvaan mukaan hedelmällisyyden ja lisääntymisen teeman. Toisaalta kuvan viereen asetettu Rose granite -teos antaa viillellyn pintansa myötä teosparille rujomman yhteisvaikutelman.

Anni Leppälä: Curtain (Laukko), 2020.

Mystinen tunnelma välittyy kuvissa, joissa on löytämisen ja piiloutumisen vaikutelmia. Curtain (Laukko) -kuvasta katse ei heti huomaa nojatuolissa istuvaa hahmoa. Valo on pehmeää ja kokonaisuus on kauempaa katsottuna abstrakti viivojen ja valon ilmaisu. Lähempää katsottuna näkee ikkunan karmit ja lasipinnat, lattialistan ja kankaasta katsojaa kohti kurkistavat kasvot.

Anni Leppälä: Mantlepiece (with sticks), 2016.

Huoneen suosikkikuvani on Mantlepiece (with sticks).  Kuvaan on kuvattu yksityiskohta tilasta, jossa on kuva ja kuvan päällä toinen kuva. Katse hämääntyy kaksi- ja kolmiulotteisuuden leikistä. Taustana on käytetty punaisen marmorin ja valkoiseksi maalatun seinän rajapintaa. Katseen keskittyessä vain marmorin ja seinän välille, erottuu syvyysvaikutelma, mikä korostuu marmorin pinnassa olevasta pitkästä valkoisesta juovasta. Kun katse siirtyy kahteen kuvaan, näyttää teos kuin litistyvän, jolloin punainen marmori ja valkoinen seinä ovat vain taustavärejä.

Yhteys ja jatkuvuus kuvassa syntyy juuri marmorin pinnassa olevan valkoisen juovan ansiosta. Juova jatkuu pieneen värilliseen kuvaan, jossa henkilö pitää kädessään keppiä. Kasvoja ei näy, koska niiden päälle on kiinnitetty mustavalkoinen valokuva. Kyseisessä kuvassa nuori tyttö pitää kädessään pitkävartista harjaa. Mantlepiece, takan reunuksella on siis nimensä mukaisesti keppejä. Kuvan kerroksellisuus ja aikajatkumo ovat kiehtovia.

Nanna Hänninen: References from the Desert, 2023, installaatio.

Seuraava huone houkutteli jo kauempaa vilkaistuna. Nanna Hänninen on täyttänyt tilan installaatioksi. Huoneen seinille on tehty kankaille painetuista kuvista valtavankokoiset maisemat, jotka tekevät kokemuksesta museomaisen dioraaman. Lattialla on hiekkaa ja heinää, tilan poikki kulkee rakennettu puusilta kaiteineen. Valokuvat on asetettu esille polun varrelle ja tilassa on myös kokonaisuuteen sisältyvä äänimaisema. Hevonen korskuu ja taivaalla ääntelee haukka. Olen astunut Arizonan Monument Valley -laaksoon, Navajo-reservaattiin, joka on kuuluisa muun muassa punaisesta hiekkakivestä muodostuneista vuorista. Maisemat ovat olleet myös useiden elokuvien kuvauspaikkoina.

Nanna Hänninen: Imaginative Traveller, 2023; Red Mountains 1 (Nevada), 2023. 

Nanna Hänninen: Family Balanced Rock (Lee's Ferry, Arizona), 2023; Andromeda Galaxy Captured By Accident (Joshua Tree, California), 2023.

Hännisen teokset käsittelevät usein yhteiskunnallisia aiheita. "Pääosassa on usein ihminen ja sen motiivit, toiminta ja tunteet; kuten esimerkiksi vallan, omistamisen tai ulkopuolisuuden tunne ja se miten ajan kuluessa yksityisestä kokemuksesta, tulee osa universaalia, kollektiivista kokemusta", Hänninen kertoo.

Nanna Hänninen: Painted Add Ons 3, 2023; Painted Add Ons 2, 2023.

Nanna Hänninen: Lonely Old Horse (Monument Valley, Navajo Nation, Arizona), 2023.

"References from the Desert -installaatio pohjautuu Pohjois-Amerikan aavikkoseuduille ja kansallispuistoihin suuntautuneisiin kuvausmatkoihin ja se pohtii mm. ihmisen suhdetta maisemaan ja luontoon sekä matkustamista ja maisematurismia, suhteessa nykyaikaan ja myös historiaan. (---) Olennainen osa References from the Desert -installaatiota on tilaan rakennettu puinen näköalatasanne, josta taidetta voi katsoa ikään kuin turvalliselta etäisyydeltä. Puinen rakennelma viittaa luontokohteisiin, joissa voi esimerkiksi tarkkailla lintuja, kulkea uhanalaisen kasvillisuuden lähettyvillä tai tutkia luontokohdetta turvassa, ihmiselle mahdollisesti vaarallisilta petoeläimiltä."

Nanna Hänninen: References from the Desert, yksityiskohta, 2023, installaatio.

Nanna Hänninen: Horseback Rider from the Past (Grand Canyon, Arizona), 2023.

Nanna Hänninen: Horseback Rider from the Past (Grand Canyon, Arizona), 2023.

Historiallisia maisemia samoista kohteista 1800-luvulta, voi katsella stereokuvalaitteilla. Historia ja nykyaika yhdistyvät Hännisen installaatiossa, jossa maisema on edelleen yhtä voimakas kokemus kuin entisajan kulkijoille. Minkä toivon muuttuneen, on ihmisen asenteen luontoa kohtaan. Hänninen kertoo rakennetun puisen sillan ikään kuin pitävän katsojan turvallisen katseluetäisyyden päässä taiteesta ja kohteista, mutta toisaalta ajattelen rakennettujen siltojen ja pitkospuiden suojelevan luonnonympäristössä myös luontoa. Että ihminen pidättäytyy kulkemasta missä tahansa ja rikkomasta luontoa. Monument Valley symboloi minulle myös alkuperäiskansojen asemaa ja heidän suhdettaan ympäröivään luontoon. Laakso on navajoille pyhää maata. Tämä synnytti mieleen musiikkina Vesa-Matti Loirin levyttämän kappaleen Tomu jalkojenne alla, mikä perustuu intiaanipäällikkö Seattlen puheeseen vuodelta 1854.

"Jokainen osa tätä maata on pyhä kansalleni.

Jokainen kukkula, jokainen laakso.

Jokainen lehto ja tasanko on pyhittetty kansani kauniilla

muistoilla tai sitä kohdannneella surulla,

kauniilla muistoilla tai sitä kohdanneella surulla.

Jopa kivet, jotka mykkänä hehkuvat auringossa pyhää jylhyyttä,

hiljaisella rannalla värisevät muistoja eletystä elämästä,

liittyen minun kansani uskoon, liittyen minun kansani uskoon.

Tomu jalkojenne alla vastaa rakkaammin kansani askeleeseen,

kuin toisten askelmaan, sillä se on esi-isiemme tuhkaa.

Paljaat jalkamme tuntevat sen lempeän kosketuksen,

sillä maa on täynnä rakkaittemme elämää (---)."

-suomentanut Timo Kiiskinen-

Hännisen valokuvat ovat usein kauniita, mutta sisältävät kipeitäkin näkökulmia. Hän on sisällyttänyt osaan kuvista maalauksellisuutta, jossa kuvien pintaan on lisätty väriä. Nanna Hänninen on taiteilija, jolla on vahvasti oma tyyli, mutta hänen uteliaisuutensa saa taiteen kehittymään ja kasvamaan. Ihailen hänen rohkeuttaan etsiä uudenlaisia ilmaisumuotoja valokuvataiteelle.

Hänninen on kansainvälisesti menestynyt valokuvataiteilija, jonka juuret ovat vahvasti Kuopiossa. "Ilmoittauduin ensimmäiselle Kuopion kameraseuran pimiökurssille 16-vuotiaana, kurssia veti silloinen VB:n näyttelypäällikkö Jussi Puustinen. Samana vuonna lähdin vaihto-oppilaaksi Saksaan ja siellä ollessani ystäväni äiti ilmoitti minut kameraseuran valokuvakilpailuun. Kuvani oli esillä Kuopion pääkirjaston aulassa ja sain nuoren kuvaajan kunniamaininnan", Hänninen kertoo.

Niina Vatanen: Composition Studies (Triangle), 2014.

Niina Vatanen on hyödyntänyt teoksissaan arkistokuvia. Archival Studies / A Portrait of an Invisible Woman pohjautuu Suomen valokuvataiteen museolle 1980-luvun lopulla lahjoitettuun harrastajakuvaajan aineistoon. "Helvi Ahosen kokoelma sisältää noin 5000 väri- ja mustavalkonegatiivia. Tavanomaisuudessaan ja arkisuudessaan kuvamateriaali jää kuitenkin lähes anonyymiksi ja muuttuu miltei fiktiiviseksi. (---) Materiaalin pohjalta Niina Vatanen on luonut uuden teoksen, eräänlaisen kuvitteellisen museolaboratorion, jossa fiktiiviset elementit sekoittuvat arkistomateriaaliin. (---) Hän tekee näkyväksi useita vaihtoehtoisia ja mahdollisia tulkintoja, joita valokuvista ja historiallisista narratiiveista voidaan tehdä. Samalla teos haastaa miettimään katsomista tekona sekä suhdetta taiteilijan ja subjektin välistä monimutkaista suhdetta."

Jean-François Millet: Tähkänpoimijat, 1857, öljy kankaalle. Musée d'Orsay, Pariisi. Kuva: Wikipedia.

Katsominen tekona. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta mitä hektisemmäksi maailma muuttuu sitä vähemmän keskitytään katsomaan. Tai katsotaan, muttei pysähdytä oikeasti näkemään. Composition Studies (Triangle) -teoksessa on yllättävän nykyaikaisesti kuvattu näkymä. Valokuvaajan varjo heittäytyy mukaan kuvaan, jossa kuvataan ilmeisesti sadonkorjuuta. Kolmiosommitelman korostaminen  tuo mieleen taidehistorian klassikkoteoksista etenkin renessanssin maailman, mutta aihepiiri muistuttaa minua eniten Jean-François Millet'n maalauksesta Tähkänpoimijat vuodelta 1857.

Vatasen teos on arkipäiväinen, nyt jo historiallinen otos viljelykulttuurista. Teos saa pohtimaan paitsi ajallista ja kulttuurista muutosta myös sitä, mitä halutaan tallentaa. Nykyisin kamerat ja muut tallennusvälineet ovat lähes kaikkien ulottuvilla. Kaikkea voi kuvata lähes missä tahansa. Mutta mietimmekö syitä hetkien ja tilanteiden tallentamiselle? Väitän, että paperikuvissa on edelleen enemmän tunnelmaa kuin puhelimen tai tietokoneen ruudulta katsottuna. Museoilla on suuri haaste tallentaa nykykulttuuria tuleville sukupolville, koska paljon kulttuuria elää virtuaalimaailmoissa.

Niina Vatanen: Composition Studies (Lines), 2014.

Pidin eniten kuvista, joissa on viitteitä kuvasommitteluun, kuten Composition Studies (Lines) -teoksessakin. Muistan kuinka eräällä taidehistorian oppitunnilla tuli etsiä jostain maalauksesta sommitelmallisia keinoja juuri viivojen avulla. Kuvaajat eivät välttämättä tule analysoineeksi ottamiaan kuvia ja niiden kohteita näin analyyttisesti, mutta viivastot luovat tarinoita. Viivojen väleihin jäävät kohdat, niiden koko, viivojen suunnat, niiden risteymät tai kulmat antavat katsojalle uudenlaista tulkittavaa. Mitä leikkauspisteisiin jää ja toisaalta, mitä viivat erottavat toisistaan.

Niina Vatanen: Horizons, 2014.

Anni Leppälän lisäksi kuvia yhdisteli teoksissaan myös Vatanen. Keino on paljon käytetty, mutta antaa aina katsojalle mahdollisuuden monipuolisempaan tulkintaan. Horizons -teoksessa kaksi mustavalkoista järvimaisemaa oli liitetty yhteen siten, että niiden horisontit ovat päällekkäin. Näin alla oleva tyhjä maisema sai päällimmäisestä kuvasta sisälleen veneen keulassa(?) istuvan naisen. Toisaalta, en voi olla täysin varma, että alla olisi vain tyhjä maisema. Voihan olla, että naisen kuvalla on peitetty jo olemassa oleva yksityskohta. Ja tämä elementti ja epäilys on se keino, jolla kuvan sisältö pysyy mielenkiintoisena. Mitä päällimmäisen kuvan alla on?

Niina Vatanen kertoo, kuinka "Otin ensimmäiset valokuvani Kuopiossa 10-vuotiaana perheemme vanhalla Canon F1-filmikameralla. Ollessani yläasteella, pääsin kokeilemaan mustavalkokuvien vedostamista koulun pimiössä. Pimiön ihmeellinen taikamaailma lumosi minut välittömästi. Jatkoin myöhemmin valokuvien vedostamista Kuopion kansalaisopistossa. Lukioikäisenä, 1990-luvun puolivälissä, kiinnostukseni valokuvaukseen syveni ja kävin usein VB:llä katsomassa näyttelyitä. (---) Monista VB:llä näyttelyitä pitäneistä taiteilijoista tuli sittemmin minulle tärkeitä opettajia ja kollegoita (mm. Hannele Rantala, Jouko Lehtola, Timo Kelaranta). "

Hanna Linnove: Merenneito, 2023, installaatio.

Viimeisessä näyttelyhuoneessa katosta roikkuu mobilemainen valoa ja valokuvia yhdistelevä installaatio. Hanna Linnove on luonut tilaan Merenneito -teoksen, johon sisältyy kuulokkeiden kautta kuunneltavaa teknomusiikkia.

Hanna Linnove: Merenneito, yksityiskohta, 2023, installaatio.

"Merenneito kertoo ajasta rakkaan isän jälkeen. Isä sairasti alkoholismia, mikä koitui hänen kohtalokseen. Odotuksen ja pettymyksen tilalle tuli suru. Lähdin omaan mielenmaisemaani veden alle, paikkaan, joka on elämän ja kuoleman välissä. Yritän parantua elämästäni vedenalaisessa maailmassa, jossa oikeasti haluan olla", Linnove kertoo.

Katosta roikkuvat vedostetut kuvat ovat kääriytyneet rullalle, ja paljastavat vedenalaisen maailman vain yksityiskohtina. Valonsäteitä veden alla, ilmakuplia. Tarkemman tutkimisen jälkeen osassa kuvista löytyy kasvoja. Näyttelytekstissä kerrotaan, että kuvia saa hellävaraisesti koskea. Tämä tuntui kuitenkin itsestäni väärältä. Teos on kokonaisuudessaan niin herkkä, että jätin koskematta, vaikka siten kuvista olisi todennäköisesti löytänyt enemmän katsottavaa.

Hanna Linnove: Merenneito, yksityiskohta, 2023, installaatio.

Kuulokkeissa soiva teknomusiikki tuntui mielestäni ristiriitaiselta, sillä koen veden alta haettavan rauhaa ja hiljaisuutta. Tosin musiikin jytke kuvaa hyvin pinnan alle kuuluvaa äänimaailmaa. Kun sanoista ei saa selvää ja puhe puuroutuu. Yllättäen tässäkin on yhteys Linnoven tulkintaan alkoholismista. Hengitystä tarpeeksi kauan veden alla pidätellessä tuntee ja kuulee oman sydämen sykkeen. Ehkä tässä ei olekaan niin suurta ristiriitaa. "Teokseen kuuluu hukuttava teknomusiikki, joka antaa minulle saman olotilan kuin vedessä ollessa", Linnove kuvailee.

Hanna Linnovella on taito esittää kipeä ja monille tuttu aihe kauniisti ja empaattisesti. Hän on sukeltanut teoksessa veteen, elämän alkuvoimaan, ja syntyy ikään kuin uudelleen. Vesi ja teknomusiikki ovat Linnovelle pakopaikkoja tai selviytymiskeinoja, mutta näen niiden vahvistavan voiman. Syke ja rytmi, syntyivät ne sitten veden alla tai tanssilattialla, kertovat elämänhalusta ja sisusta jatkaa eteenpäin. Ihminen kuolee ilman sykettä. Välillä meistä jokainen kaipaa sykkeen tuntua elämäänsä.

"Pöljä ja Kuopio ovat paikkoja, joissa olen kasvanut osan elämääni enemmän tai vähemmän. Paikat sisältävät myös aikoja, joita en välitä niin paljoa muistella. Sellaisia hetkiä on varmasti meillä kaikilla tehden meistä sen ihmisen, joka olemme tänä päivänä", Linnove kertoo.

Hanna Linnove: Merenneito, yksityiskohta, 2023, installaatio.

Bindings - Sidoksia on vahva ja syväluotaava näyttely neljän valokuvataiteilijan maailmaan. Kaikki tutkivat ihmisyyttä, ihmisen toimia ja niiden vaikutuksia ympäristöönsä. Näyttelyn voi kiertää läpi vain katselemalla kauniita kuvia. Kaiken sen alla on kuitenkin syvempi taso joka avautuu vasta, kun pysähtyy "lukemaan kuvia". Minulle tällainen kuvamaailma sopii suorasukaisia ilmaisumuotoja paremmin. En hae näyttelyistä tarvetta järkyttyä, mutta arvostan, jos ajatusmaailmaani sohaistaan siten, että se saa tuntemaan hurmion lisäksi tarvittaessa myös kipua.

Bindings - Sidoksia on esillä VB-valokuvakeskuksella 4.6.2023 saakka.