Behind the scenes: lavasteet ja tarpeisto

*kaupallinen yhteistyö Varkauden Teatteri

Teatteriesityksissä lavasteilla ja esineillä on tärkeä rooli tarinan kuljettamisen ja tunnelman luomisen kannalta, mutta harvemmin lavasteita kritiikeissä kommentoidaan. Ne ovat enemmän tai vähemmän sivuroolissa suhteessa näyttelijöihin, jotka herättävät tarinat eloon. Lasinen eläintarha -näytelmässä huomioni kiinnittyi kuitenkin vahvasti lavastukseen, sillä se oli tyyliltään sellainen, jonka olisin voinut siirtää omaankin kotiin. Pyysin Varkauden Teatterin väeltä lupaa vierailla behind the scenes -hengessä lavasteiden takana. Pääsin haastattelemaan lavasterakentaja Sami Härköstä, lavasterakentaja Jani Jeulosta ja tarpeistonvalmistaja Mirja Ryyttyä.

Lavasteverstaassa oli tutunnäköinen muotokuva.

Lavasteverstas.

Lavasteen ja tarpeiston ero kulkee kuulemma siinä, että tuolia pienemmät esineet ja tavarat kuuluvat tarpeistonvalmistajalle ja sitä isommat lavasterakentajille. Tarpeiston esineet liikkuvat näyttelijöiden käsissä ja lavasteilla luodaan isompia elementtejä.

Tarpeistoa syntyy monenlaisilla työkaluilla ja välineillä.

Tarpeistonvalmistaja Mirja Ryytty esittelee luolamiehen asua, joka on tehty Savonmuan piätön historia revyyseen.

Lavaste- ja tarpeistotiimi tuntuu pelaavan saumattomasti yhteen. He keskustelevat ideoista paitsi ohjaajan kanssa myös keskenään. Lavasteiden ja tarpeiston toteuttaminen vaatii monenlaista osaamista ja esimerkiksi kulttuurihistoriallista tietämystä. Usein tiimi tekee tutkimustyötä valmistaakseen tiettyyn näytelmään ja aikakauteen sopivan elementin.

Jani Jeulonen on valmistunut lavasterakentajaksi Outokummun ammattiopistosta ja on toiminut lavasterakentajana 6 vuotta, kollega Sami Härkönen peräti 23 vuotta. Hänellä on muotoilijan koulutus. Mirja Ryytty on myös pitkän linjan teatterilainen, joka tutustui teatterimaailmaan jo pikkutyttönä. Näyttelijän toimesta Ryytty siirtyi ”lavan taakse” 2000-luvun alkupuolella, jolloin hän suoritti pukuompelijan ja teatteriompelijan tutkinnot.

Lasinen eläintarha -näytelmän lavastus. Kuva: Sampo Luukkainen / Kuwaamo.

Mikä työssä vetoaa?

Kaikki tuntuivat olevan yhtä mieltä siitä, että teatteri vetää puoleensa tietynlaisia ihmisiä ja persoonia. Teatterityö on tehdastyön vastakohta. Se on muuttuva ala, jossa saa olla "luova hullu" ja tuoda ihmisille jotain, josta voi sanoa, että ”tuo on minun tekemä juttu”.

Mirja Ryytty pitää työssään sen monipuolisuudesta ja puhuu varmasti kaikkien puolesta. ”Tämä on ongelmanratkaisua. Saa luoda teatterin taikaa, kun saa miettiä kuinka jonkin asia saadaan ratkaistua ja toteutettua. Visuaalisuus on vahvassa roolissa. Pidän työn itsenäisyydestä, mutta aina on muiden tuki taustalla. Työkaverit ovat tärkeitä”, Ryytty kuvailee.

Sami Härkönen sanoo, että ”koskaan ei harmita lähteä töihin”. Jani Jeulonen puolestaan jatkaa, että ”omat esineet ja lavasteet ovat huomion keskipisteenä, mutta itse ei tarvitse olla.” Jeulosen näkökulma sai ajattelemaan. Halusin tulla haastattelemaan lavan takana työskenteleviä ammattilaisia, jotta he eivät jäisi näyttelijöiden varjoon. Mutta eihän se niin ole. Eivät he ole ”varjossa”, vaan luovat sen näkyvän maailman, jotta näyttelijät voivat eläytyä rooliinsa vahvemmin. Välittää tarinan yleisölle kokonaisena. Kyllähän monologeja voi esittää ilman lavasteita ja tarpeistoa, mutta näytelmä mielestäni kaipaa visuaalisuutta.

Härkönen, Jeulonen ja Ryytty saavat yhdessä luoda sen maailman, jonka katsoja esityksessä näkee. Esineet ja lavasteet eivät huuda tekijöidensä nimeä, mutta osoittavat tekijöidensä ammattitaidon. Mitä aidompi ja uskottavampi jokin yksityiskohta on, sitä onnistuneempaa heidän työnsä on. Aitous on teatterimaailmassa myös asia, mikä herätti keskustelua turvallisuudesta.

Mirja Ryytty esittelee Lasinen eläintarha -näytelmän "lasisia eläimiä".

Turvallisuus

Lasinen eläintarha -näytelmässä on nimensä mukaisesti lasisia eläimiä. Muistan miettineeni esitystä katsellessani, että mistä ihmeestä on löydetty noin paljon lasisia eläimiä. Ajattelin, että niitä on etsitty kirpputoreilta. Mutta ne eivät olleetkaan oikeaa lasia, vaan Mirja Ryytyn epoksista silikonimuotilla valmistamia eläimiä. Teatterin taikaa!

Ryytty kertoo, että esityksissä harvoin käytetään aitoja asioita, jos niillä on vaara tai tarkoitus mennä rikki. Härkönen ja Jeulonen jatkavat, että turvallisuus on ensiarvoisen tärkeää. Tämän vuoksi esimerkiksi mattojen alla käytetään liukuesteitä, kenkiä tarvittaessa karhennetaan ja tekstiilit ovat palosuojattuja, jos näytelmässä on mukana tulta.

Kaikella on paikkansa

Turvallisuuteen liittyy myös se, että kaikella on esityksissä aina paikkansa. Tämä on asia, joka ei koskaan näy katsojalle, mutta vaikuttaa merkittävästi siihen, että teatteriesitys etenee suunnitellusti ja aikataulussa. Mirja Ryytty kuvaili tilannetta hammastikun avulla: ”Jos näet jonkin pöydän kulmalla hammastikun, niin sitä ei saa missään nimessä mennä siirtämään. Sillä on syynsä, miksi se on juuri siinä kohdassa.”

Kaikki yksityiskohdat ovat tarkkaan mietittyjä ja ajoitettuja, lavasteiden vaihdosta esineiden sijoitteluun ja pukujen vaihtoihin. Esityksen tulee soljua eteenpäin katsojan huomaamatta ja lavan takana käy esityksissä melkoinen kuhina. Tätä en ole katsojana osannut ajatella, että harjoituksissa harjoitellaan tietenkin myös lavasteiden siirtoa, pukujen vaihtoa ja pienimpiäkin yksityiskohtia. Jotenkin olen elänyt siinä harvakuvitelmassa, että näyttelijät harjoittelevat vuorosanojaan, ja ”kaikki muu kai sitten vain tapahtuu itsestään”. (En kehdannut tätä heille paljastaa…)

Katoamistemppu -näytelmän lavastus. Kuva: Sampo Luukkainen / Kuwaamo.

Näyttelijä ei saa hukkua seinään

Kerroin Härköselle, Jeuloselle ja Ryytylle, että viehätyin todella paljon heidän työstään Lasisessa eläintarhassa. Etenkin keltainen väri toistui kauniisti useassa yksityiskohdassa. Siinä esityksessä värimaailma oli onnistunut ja asia, johon kiinnitin ensimmäistä kertaa elämässäni teatteriesityksessä erityistä huomiota.

Lavaste- ja tarpeistotiimin tulee tehdä yhteistyötä myös mm. puvuston ja valosuunnittelijan kanssa. Sami Härkönen sanoikin oivaltavasti, että ”näyttelijä ei saa hukkua seinään”. Tähän vaikuttavat lavasteissa käytettävät värit ja materiaalit, mutta myös valo, joka lavalle luodaan. Mirja Ryytty kertoi, että esimerkiksi punaviinin toteuttaminen esitykseen on haasteellista, jotta se näyttää mahdollisimman aidolta teatterivalaistuksessa. Huvittavaa tässä on se, että aito punaviini ei kuulemma näytä teatterivalaistuksessa aidolta. Jani Jeulonen sanoi, kuinka ”Kaikilla meillä on sama päämäärä. Tehdään mahdollisimman hyvä lopputulos”.

Lavasteilla ja tarpeistolla on merkittävä rooli tunnelman luomisessa. Silti katsoja ei tule miettineeksi, kuinka paljon työtunteja johonkin yksityiskohtaan käytetään siihen nähden, että esine saattaa olla osa esitystä vain muutaman sekunnin ajan. Mirja Ryytty esitteli esimerkiksi toteuttamaansa ja ideoimaansa veistä, jota oli käytetty jossain aiemmassa näytelmässä. Näyttelijän tuli siinä ”viiltää haava käteensä”. Tietenkään tätä ei tapahtunut oikeasti, vaan Ryytyn tekemän teatteriveitsen avulla. Veitsen tekoon meni paljon työtunteja, vaikka veitsi oli osa esitystä vain pienen hetken. Ja silti hänen valmistamallaan tarpeistolla oli äärimmäisen merkittävä rooli tarinankerronnan kannalta.

Mirja Ryytyn valmistama "kristallilasi".

Huomasin hymyileväni esittelykierroksen lomassa koko ajan. Toisaalta ihastuksesta ja toisaalta hämmästyksestä. Miten kiehtova tämä teatterimaailma onkaan! Kierroksen häkellyttävin hetki oli, kun Mirja Ryytty esitteli minulle vanhoja kristallilaseja. Luulin, että ne olivat periytyneet teatteriin jostakin tai ostettu antiikkiliikkeestä, mutta Mirja oli valmistanutkin ne sokerista! Katselen tulevia teatteriesityksiä tämän jälkeen aivan uusin silmin.

Pääsin siirtämään lavasteita Samin ja Janin kanssa. Tätäkään katsoja ei tule ajattelleeksi: lavasteiden tulee olla kevyitä siirrellä, mutta turvallisia mm. kiinnityksineen. Teatterilava näyttää ja tuntuu aivan toisenlaiselta lavalla kuin katsomosta käsin.

Kiitos Mirja, Sami ja Jani jännittävästä teatterikierroksesta!

Heidänkin kädenjälkeään pääsette katsomaan vielä kevätkauden viimeisissä esityksissä.