tiistai 4. huhtikuuta 2023

Savonmuan piätön historia

*kaupallinen yhteistyö
Varkauden Teatteri juhlii 110-vuotista historiaansa revyy-tunnelmissa näytelmällä Savonmuan piätön historia. Käsikirjoituksesta, ohjauksesta ja lavastuksesta vastaa Seppo Honkonen. Kirkkonummella asuva Honkonen kertoi saaneensa idean näytelmään Varkauden Teatterin aiemmalta teatterinjohtajalta Kari Suhoselta:

”Minulle ehdotettiin, että tekisin teatterin 110-vuosijuhlan kunniaksi musiikkia sisältävän Monty Python -tyyppisen pläjäyksen, joka saisi olla maailman hauskin. Totta kai suostuin. Myöhemmin minulle tarkennettiin, että esityksen pitäisi kertoa savolaisista. Mielestäni on hyvin savolaista palkata hommaan henkilö, joka ei tiedä aiheesta mitään!”, Honkonen kertoo. Hän jatkaa pilke silmäkulmassa, että ”Henkilökohtaisesti minulla ei ollut alun perin mitään savolaisia vastaan, mutta nyt joudun ehkä turvautumaan terapiaan.”
Miten Savo on syntynyt ja mitä sen eri historian vaiheisiin on sisältynyt? Näihin kaikkiin saadaan vastaus, niin mytologinen, kulttuurihistoriallinen kuin tieteellinenkin näkökulma, mutta vastuu kuullusta ja nähdystä jää savolaiseen tapaan katsojalle itselleen. Esityksessä käsitellään muun muassa käytyjä sotia, Savon rajojen muodostumista, savolaisten perimää ja sairauksia, sillä missään ei Seppo Honkosen mukaan olla näin hyviä sairastamaan.
Ja miten muuten katsoja ymmärtäisi savolaisia syvällisesti kuin muistelemalla merkittäviä savolaispersoonia. Lavalle marssitetaan niin historian, taiteen, politiikan kuin urheilunkin merkkihenkilöitä, tavallisia paikallisia (mm. savolainen isäntä ja emäntä, mielenterveyspotilas) unohtamatta. Missään muualla ei ole mahdollista nähdä saman illan aikana esimerkiksi Minna Canth, Järnefeltin taiteilijasuku, Juhani Aho, Edvin Laine, Ahti Karjalainen, Urho Kekkonen, Kari Tapio, Jaakko Kolmonen, Esa Pakarinen, Veijo Pasanen (Sirkuspelle Hermanni), Eija Ahvo, Spede Pasanen ja Juice Leskinen.

Käsikirjoituksessa on saatu todella hauskasti yhdistettyä faktaa ja fiktiota siten, että savolaiset hahmot elävöittävät revyytä omalla persoonallaan. Näyttelijät ovat onnistuneet vangitsemaan esikuviensa luonteet ja piirteet. Taidehistorioitsijana ilahduin siitä, kuinka pari taidehistorian klassikkomaalaustakin oli saatu ujutettua tarinan joukkoon (miltei historiallisesti). Voi olla, että tämän esityksen jälkeen katselet Hugo Simbergin Haavoittunutta enkeliä aivan uusin silmin.
Ei tarvitse tuntea Savon historiaa nauttiakseen esityksestä. Se kerrotaan revyyn edetessä (osittain ihan tekstityksen kera) ja siinä osataan väännellä perinteisiä stereotypioita savolaisista siten, ettei katsoja voi olla nauramatta. Ensi-illan täpötäydessä esityksessä kävi ilmi, että savolaiset osaavat nauraa itselleen. Sekarotuisista (hämäläisten ja karjalaisten yhdistelmästä) savupirttien asukeista kasvoi lopulta sitkeä ja eri tavoin taitava heimo, jonka saavutuksista saamme nauttia vielä tänäkin päivänä.
Huumoria, tanssia, livemusiikkia ja yhteislaulua tarinankerronnan lomassa. Kaksi ja puoli tuntia hurahti nopeasti ja sai toivomaan lisää. Ohjaaja-käsikirjoittaja Seppo Honkonen sanoikin haastattelussa, että ”Materiaalia on ollut niin valtavasti, että esityksestä saisi trilogian. Henkilöitä on joutunut karsimaan kovalla kädellä. Kaikki esimerkiksi tuntevat Hannes Kolehmaisen, joten häntä emme turhaan esittele. Sen sijaan kaikki muut savolaiset olympiavoittajat pääsevätkin lavalle!”

Yksittäisistä näyttelijäsuorituksista pitää mainita omat suosikkini: Saara Saastamoisen esittämä Juice Leskinen (nauratti jo pelkkä maskeeraus), Jussi Immosen esittämät Veijo Pasanen/Sirkuspelle Hermanni, Jukka-Pekka Löhösen esittämä Jaakko Kolmonen, Pietari Pentikäisen esittämät Irwin Goodman ja Ruotsin hovimies, Markku Ryytyn esittämä Kohuvalmentaja (pelottavan hyvä Jouko Turkka -omaksuminen), Maria Sundgrénin esittämä Spede Pasanen ja Ville-Veikko Valtanen, joka onnistui naurattamaan kaikilla hahmoillaan. Upein heittäytyminen oli kuitenkin Veikko Sinisalon rooliin, jossa Valtanen esitti Sinisaloa esittämässä Sven Tuuvan roolia samannimisessä elokuvassa.
Savonmuan piätön historia on hyvänmielen huvittava kokonaisuus, josta näkyy, että työryhmällä on ollut hauskaa revyytä tehdessään. Siksi katsojakin on helppo nauttia esityksestä. Esityspäivät ja -ajat löydät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti