Maasta käsin -keramiikkanäyttely

Ville Heimala: Ajatusten seppeleet - Plumeria (kaukokaipuu); Quercus (kunnia); Rosa (rakkaus); Prunus (odotus), 2023, valusavi, alilasite, engobe, lasite, oksidit.

Keramiikkataiteilijoita on mielestäni tullut taidekentälle aiempaa enemmän ja isommalla näkyvyydellä. Somella on varmasti osansa asiassa. Muistan nähneeni ensimmäisen kerran Ville Heimalan keramiikkateoksen vuonna 2019 Suomen käsityön museossa Jyväskylässä. Siitä lähtien olen seuraillut hänen tekemisiään. Huomasin Heimalan mainostavan somessaan ryhmänäyttelyä, jossa hänelläkin olisi teoksia mukana. Kerrankin sattui sopivasti matka Helsingin suunnalle, että ehdin käydä katsomassa Itäkeskuksessa, kulttuurikeskus Stoassa ryhmänäyttelyn Maasta käsin.

Kaikkiaan 16 Studio Savean keramiikkastudiolla työskentelevää taiteilijaa on koonnut näyttelyn, jossa käsitellään tavalla tai toisella luontoa. Ajattelen näyttelyn teeman kertovan laajemmin myös maasta saatavasta savesta materiaalina, jota taiteilijat ovat eri tavoin työstäneet. Esillä on laaja kirjo eri tekniikoilla toteutettuja teoksia, kuten esimerkiksi käsin rakennus, erilaiset muottitekniikat ja sekatekniikka. Keramiikan materiaalit ovat laajasti edustettuna aina matalapolttoisesta punasavesta korkeapolttoiseen posliiniin. Tämä teki näyttelykokonaisuudesta monipuolisen.

Aino Eeronheimo: Huhtasienisarvekas ja Torvijäkäläsarvekas, 2021, kivitavarakeramiikka, tervaleppä, vaneri, pellavakuitu, akryyli. Taustalla Arni Aromaa: Low Resolution, 2021, muottiin prässätty kivitavarasavi ja värillinen kierrätyslasi.

Kati Hämäläinen (veistosmuoto), Raine Hämäläinen (hahmot): Loppumaton kiertokulku, 2023, käsinrakennettu kivitavara, paperiposliini, lasite, oksidi.

Ensivilkaisu näyttelyyn antaa tunnelman kuin satukirjaan astumisesta. Vähän sellainen Liisa ihmemaassa olotila. Pienen pienistä hyönteisistä on tehty suuria ja ikkunan edessä seisoo kaksi sarvekasta oliota. Kati Hämäläisen ja Raine Hämäläisen yhteisveistokset kuvaavat alkukantaisia eliöitä. Loppumaton kiertokulku ja Kosmoksen kuninkaat kertovat minulle siitä, kuinka pienikin voi olla sitkeä ja hyvin elinvoimainen riippumatta siitä, millaisia muutoksia maailmassa tapahtuu, ja on tapahtunut. Sokeritoukat kuuluvat noin 300 miljoonaa vuotta vanhaan Thysanura-hyönteislahkoon. Pullealta makuupussilta näyttävät karhukaiset elävät sammalissa ja maaperässä, jopa alle 200:n asteen pakkasessa. Niitä elää myös kuumissa lähteissä. Taiteilijat eivät turhaan ole nimenneet niitä Kosmoksen kuninkaiksi.

Kati Hämäläinen (veistosmuoto), Raine Hämäläinen (hahmot): Kosmoksen kuninkaat, 2023, käsinrakennettu kivitavara, paperiposliini, lasite, oksidi. Taustalla oikealla Niko Mankisen veistokset. 

Pauliina Purhonen: Lammen pohjassa on tulppa, 2022, puupoltettu kivitavara, ruosteinen metallilenkki ja vaijeri.

Pauliina Purhosen teos sai mielikuvituksen liikkeelle. Lammen pohjassa on tulppa -teos sai kaksoismerkityksen. Satumaailman ajatus siitä, että kaikissa vesistöissä olisi tulppa kuin ammeessa, jolla voitaiisin määritellä veden määrää, sai toisaalta myös kantaaottavan näkökulman; vetämällä tulpat irti vesistöt kuivuvat. Vesi valuisi johonkin "viemäriin", ja vettä ei enää ole. Ihmisellä on valtaa siihen kuinka vesistöjä kohdellaan ja käytetään. Vesistöjen hallinta on myös vallankäyttöä.

Jaea Chang: Composition 23-1, 2023, nerikomi-tekniikka, paperiposliini ja puu.

Puhtaammin materiaalitutkimukselta näyttivät muun muassa seinällä oleva Jaea Changin Composition -triptyykki. Vihreän, valkoisen ja ruskean eri sävyissä toteutetut raidalliset teokset toivat taulumaisella muotokielellään mieleen konstruktivistisen maalaustaiteen. Samankokoiset ohuet keramiikkalastut oli sommiteltu yhteen siten, että katse liikkuu paitsi kolmiulotteisella pinnalla myös maalatun raidoituksen mukana. Abstrakti tulkinta toi mukavan lisän näyttelyn muuten hyvin esittävään kokonaisuuteen.

Jaea Chang: Composition 23-1, Composition 23-2; Composition 23-3; 2023, nerikomi-tekniikka, paperiposliini ja puu.

Sevde Leila Altunluoglu: In Bloom 2, 2021, kultalysteri posliinille.

Taulumaisista teoksista haluan nostaa esille myös Sevde Leila Altunluoglun keramiikkalautaset. Ajatuksena keramiikkalautaset jakavat vahvasti mielipiteitä puolesta ja vastaan. Monelle suomalaiselle tulevat mieleen Arabian erilaiset seinälautaset, joihin suhtaudutaan sisustuselementteinä vaihtelevasti. Toiset keräävät ja toiset eivät voi sietää. Tämä ristiriita minua Altunluoglun teoksissa kiehtoo. Hän on omasta mielestäni herättänyt seinälautasperinteen uudelleen eloon. Minua viehättää myös se, että lautasen pinnalla näkyy puhdas piirrosjälki yhdistettynä reliefimäiseen koristeluun. Rakastan Kupittaan Saven keramiikkaa kuvittanutta Laila Zinkiä sekä muun muassa Rosenthalille piirtänyttä tanskalaista Björn Wiinbladia (1918-2006). Sevde Leila Altunluoglu tekee persoonallisella tavalla kunniaa näille taiteilijoille. Siinä missä Zink ja Wiinblad piirsivät satukirjamaisesti kuvittamalla, Altunluoglu yhdistää realistisen piirrostyylin valkoisella posliinipohjalla mielikuvaan antiikin naispatsaista kaksiulotteisella pinnalla. Vaikka naiset voisivat alastomina olla miltä ajalta tahansa.

Ville Heimala: Ajatusten seppeleet - Plumeria (kaukokaipuu); Quercus (kunnia); Rosa (rakkaus); Prunus (odotus), 2023, valusavi, alilasite, engobe, lasite, oksidit.

Ville Heimala oli taiteilija, joka sai teoksillaan vedettyä minut näyttelyyn. Teossarja poikkesi aiemmin näkemistäni teoksista, sillä eläinkunnan edustajat olivatkin vaihtuneet ihmishahmoihin. Alkuperäiskansojen veistospäitä muistuttavat hahmot olivat saaneet päähänsä lasitetut seppeleet. Jokainen seppele symboloi yhtä ajatusta: kaukokaipuu, kunnia, rakkaus ja odotus.

Ville Heimala: Ajatusten seppeleet - Rosa (rakkaus), 2023.

Ville Heimala: Ajatusten seppeleet - Quercus (kunnia), 2023.

Heimalan teoksissa minua viehättää eniten hänen pikkutarkka ja realistinen tapansa kuvata kasveja. Niin tässäkin sarjassa. Hän hyödyntää kuvanveistäjän lisäksi toista ammattiaan (biologi) oivaltavalla tavalla. Näissä veistoksissa ei ollut niin paljon yksityiskohtia kuin aiemmin näkemissäni, joissa hän luo todella kauniita korumaisia korkokuvamosaiikkipintoja. Teoksissa oli kuitenkin samantapaista vetovoimaa, joka saa tarkastelemaan teoksia läheltä. Tekisi mieli koskettaa (en koskenut). Lisäksi mieleni valtasi pakkomielle tuosta veistosjalustan huumaavaan turkoosista väristä - mikä on sen värikoodi!? Teokset nousevat väristä todella kauniisti esille.

Satu Turunen: Pieni puutarhan ystävät - Kevät I, Talvi, Kevät II, 2023 (2018), posliini, kivitavarasavi, serigrafia, puupoltettu.

Näyttelyn suosikiksi nousivat hieman yllättäen pienet, mutta ryhmänä puhuttelevan Pieni puutarhan ystävät -sarjan teokset. Satu Turunen oli koonnut seinälle kauempaa katsottuna vähän laimean näköisen, mutta läheltä tarkasteltuna hurmaavan teossarjan. Juju on eri tekniikoiden yhdistämisessä. Mukana on mattapintaista ja kiiltävää, värillistä ja valkoista, sileää ja pyöreää, käsinmuotoiltua ja piirrettyä. Kaiken kruunaavat korkeuserot seinäpinnasta, jotka erottuvat vasta kun sarjaa katselee myös sivusta.

Satu Turunen: Pieni puutarhan ystävät - Kevät I.

Satu Turunen: Pieni puutarhan ystävät - Kevät II.

Satu Turunen: Pieni puutarhan ystävät - Talvi.

Sarja olisi toiminut mielestäni paremmin jollain muulla kuin valkoisella seinällä, sillä nyt vaaleat teokset tuntuivat hukkuvan taustaan. Siitä huolimatta huomasin kiertelyn lomassa palaavani useamman kerran katselemaan juuri näiden teosten yksityiskohtia. Välillä katse jähmettyi mattapintaisiin osioihin ja osien muotoihin, välillä se etsi sävyjä liukuvista väreistä. Välillä keskityin vain piirrettyihin yksityiskohtiin. Ensin teoksia piti katsella suoraan edestä, sen jälkeen etsiä uusia yksityiskohtia sivusta, jolloin korkoerot olivat parhaimmillaan.

Satu Turunen: Pieni puutarhan ystävät - Kevät I.

Satu Turunen: Pieni puutarhan ystävät - Talvi.

Myönnän. Olen pitänyt keramiikkaa pitkään enemmän käyttöhyödykkeenä (kauniina sellaisena) kuin taiteena sanan varsinaisessa merkityksessä. Maasta käsin -näyttely sai huomaamaan kuinka paljon keramiikassa on mahdollisuuksia ja annettavaa myös taiteena. Ja kuinka monipuolisia keramiikkataiteilijoita Suomessa on. 

Maasta käsin -näyttely on esillä Stoassa 9.4.2023 saakka.