Kesävieras Rauhalahden kartanossa

Rauhalahden kartano sijaitsee Kuopion eteläpuolella, noin kahdeksan kilometrin päässä keskustasta, tarjoten muun muassa boutique hotel-majoitusta sekä kokouspalveluita. 

Rauhalahden historiaa

"Koko laaja Rauhalahden vapaa-ajan alue, kuten viereinen Jynkän kaupunginosakin, ovat entisiä Rauhalahden kartanon maita. Jynkkä Rauhalahden naapurissa liittyy myös Suomen sodan historiaan. Maaliskuussa 1808 kapteeni J.Z. Duncker viivytti 320 miehen vahvuisella osastolla venäläisten etenemistä Jynkänlahdella, jolloin Savon prikaatin pääjoukko pääsi vetäytymään hyviin puolustusasemiin salmen taakse Toivalaan Kuopion pohjoispuolella.

Rauhalahden vaiheet ulottuvat 1800-luvun alkuun, jolloin se kuului uudisviljelyksenä Harjulan tilaan. Harjulan tilaa hallitsi Vänrikki Stoolin tarinoista tuttu Ukko Lode [Karl Leonhard Lode, 1752 Turku - 1816 Kuopio].

Rauhalahden kartanon rakensivat Loden tytär Sofie Charlotte [1795-1833] yhdessä puolisonsa majuri Carl Johan Blomin [1781-1858] kanssa. Rauhalahden kartanolla on sen jälkeen ollut useita omistajia. Vuosina 1891-1911 kartanon omisti Pekka Juho Jalkanen ja 1911-20 hänen poikansa Matti. Veli Aaro Jalkanen sanoitti Kallavesj-laulun 1916 ollessaan maanpaossa Amerikassa. 

Rauhalahti oli myös von Wrightin taiteilijaveljesten sukulaistalo, ja sieltä on olemassa taiteilijaveljesten maalauksia. Vuodesta 1927 alkaen kartano oli Hallmanin kauppiassuvun omistuksessa aina vuoteen 1972, jolloin Kuopion kaupunki osti rakennukset ja maat." Lähde.

Kartanon nykyinen yrittäjä Petra Jokilinna kertoi Päivi Taskinen-Kekin haastattelussa (2024), että "Matti Pitkänen hankki kartanon omistukseensa vuonna 2008. Minä lähdin toimintaan mukaan vuoden 2023 syksyllä aluksi konsultoimaan remonttiasioissa", aikaisemmin korjausrakentamisen yrityksessä osakkaana ollut, sisustajaksi opiskellut ja myös hotelli- ja ravintola-alan koulutuksen hankkinut Jokilinna kertoo.

Pehtoorin Kaffila

Kartanon vieressä sijaitsevassa rakennuksessa (1873) toimii Pehtoorin Kaffila. Rakenuksessa ovat aiemmin majoittuneet kartanon palvelusväki ja kukin pehtoori perheensä kanssa vuorollaan. Pehtoorin Kaffilassa tarjoillaan oman leipomon tuotteita. 

Itselleni iloinen uutinen olikin tieto, että Rauhalahden kartanon tiloissa toimii täydellisiä macaronseja, kakkuja ja muita herkkuja valmistava Le Petit Bakery!

Pehtoorin Kaffila palvelee kesäkaudella 2025 perjantaista lauantaihin klo 12-17 ja sunnuntaisin klo 10-15. Sunnuntaisin on tarjolla myös Pehtoorskan aamiainen klo 10-12.

Ulkoilmaelokuvia

Tähtikino-ulkoilmaelokuvakiertue saapuu heinäkuussa 2025 Rauhalahden kartanoon (10.-12.7.). Lasten- ja seikkailuelokuvien lisäksi mukana on myös kartanon henkeen sopiva Ylpeys ja ennakkoluulo, jonka vuoden 2005 versio (mm. Keira Knightley, Matthew Macfadyen) täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Tähtikino-tapahtuma kuuluu Kuopio250-vuotta juhlaohjelmistoon.

Rauhalahden kartanon keittiö palvelee tapahtuman ajan. Myynnissä on tapahtumaan sopivia piknikeväitä ja virvokkeita. Tapahtumassa on myös anniskeluterassi. Näytökset esitetään tasaisella nurmialueella isolta screeniltä. Sateen sattuessa elokuvaa voi katsoa katetulta terassilta. 

Kesävieras - Arto Väisänen & Iida Valkonen

"Täällä asuvat ne taiteen ja runouden hengettäret, jotka kolean maailman ihmiskodiksi muuttavat." Näin Arvid Järnefelt kuvaili Rauhalahden kartanoa kirjassaan Maaemon lapsia (1905).

Taide on astunut kartanoon myös Kesävieras-näyttelyn muodossa. Kuopiolaiset kuvataiteilijat Arto Väisänen ja Iida Valkonen ovat tuoneet kartanon alakerran saleihin teoksia, joissa kuljetaan varjoista valoihin, kehosta mieleen. Molempia taiteilijoita yhdistää kiinnostus piirtämiseen ja viivan tutkimiseen. Näyttelyyn pääsee tutustumaan veloituksetta Kaffila Pehtoorin aukioloaikojen mukaisesti.

Arto Väisänen: Laajemmalla perspektiivillä, 2025, sekatekniikka.

Arto Väisäsen taide on usein ensinäkemältä synkkäsävyistä, mutta lähemmin tarkasteltuna teoksista löytää myös lohtua ja toivoa. Musta hiiliviiva puhuttelee, sillä lopputulos kulkee paksusta ja vahvasta hiuksenohueen harmauteen, kunnes katoaa kokonaan.

Laajemmalla perspektiivillä-teoksessa ihmishahmo tuntuu katsovan useampaan suuntaan samanaikaisesti. Kasvot hymyilevät, mutta mikä on tarttunut hahmon rintaan? Viittaako laajemmalla perspektiivillä puhtaasti katseeseen vai vertauskuvallisesti sydämen sivistykseen?

Arto Väisänen: Laajemmalla perspektiivillä, 2025, sekatekniikka.

Arto Väisänen: Vaalija, 2025, sekatekniikka.

Arto Väisänen: Teini, 2025, sekatekniikka.

Käytävällä olevan pöydän yläpuolelle asetettu Teini katselee kävijöitä uhkaavasti. Silmät ja suu erottuvat kasvoista nenää enemmän. Kasvoilta ja kaulalta haarautuu rihmastoja, jotka muistuttavat jalkoja. Vahva tunnelataus ei voi olla välittymättä. Tästä huolimatta teos ei ole kylmä ja kova, koska tausta on väritetty murretuilla ruskean ja oranssin sävyillä. Kartanoympäristössä ja tapetoidulla seinällä teos kyllä huutaa teinivuosien ahdistusta, vihaa, kipua ja epätoivoakin, mutta turvallisella tavalla. Valkoisella galleriaseinällä olisin tulkinnut teoksen todennäköisesti rajummin. Tunteiden purkaminen on hyvä tehdä huutamalla, tai tunnemyrskyn rihmastoja pureskelemalla, kuin itseään tai muita satuttamalla.

Arto Väisänen: Teini, 2025, sekatekniikka.

Arto Väisänen: Kevään tuoksu, 2025, sekatekniikka.

Väisäsen teoksista vahvimman tunnejäljen antoi Kevään tuoksu. "On kyllä pelottava", kuulin erään kommentin. Onko? Tekeekö teoksesta pelottavan se, ettei silmistä näy lainkaan valkoista vai se, ettei henkilöllä ole hiuksia? Katsotko silmiä siten kuin niitä ei olisi lainkaan? Katso tarkemmin ja kuvittele, että hahmo pitää silmiään kiinni.

Nenän ja otsan ympäri kietoutuu värillisiä viivoja, jotka teosnimen myötä tuovat muistumia tuoksuista. Siitä, kuinka tuoksut nenän kautta siirtyvät aivoihin ja muodostavat muistoja tai tunnelmia. Minulle teos ei ole pelottava, vaan kuvaus sisäänpäin kääntymisestä ja tunteiden aistimisesta. Väisänen on äärimmäisen taitava kuvittamaan näkymättömiä asioita. Jokainen katsoja lopulta tulkitsee näkemänsä oman kokemusmaailmansa ja ensireaktionsa kautta. En ollut aivan varma, että pidinkö Kevään tuoksun kehystyksestä. Aluksi tuntui, että se oli liian voimakas ja rajaava, mutta toisaalta kehystys oli myös yksi syy, miksi katse hakeutui teokseen kerta toisensa jälkeen jo kaukaa.

Iida Valkonen: Ilmestys, 2024, tussipiirros.

Iida Valkosen piirrokset ovat Väisäsen töitä huomattavasti pienempiä ja tehty kuin löydettäviksi kartanon kauniiden tapettien joukosta. Siinä missä Väisäsen teoksia leimaa ensinäkemältä synkkyys, on Valkosen teoksissa väriä ja iloa.

Iida Valkonen on työskennellyt piirtämisen parissa kuvataiteilijaksi valmistumisestaan lähtien. Hän on kiinnostunut erilaisista tavoista tulkita ja esittää piirtämistä. Arto Väisäsen töissä hiiliviivat kiemurtelevat papereilla rauhallisemmin jättäen ympärilleen myös tyhjää tilaa. Valkosen viivat ovat iloisen leikkisiä ja aktiivisia täyttäen paperin kokonaan. Valkonen onkin sanonut, että "Piirros on parhaimmillaan, kun se karkaa paperilta."

Värillisten viivojen joukkoon on piilotettu hahmoja ja yksityiskohtia, jotka paljastuvat niille, jotka malttavat pysähtyä teosten ääreen. Ilmestys-piirroksen keskeltä on havaittavissa peura tai kauris. Nimi ja eläin tuovat mielleyhtymän myös Viitostien varrella Siilinjärvellä olevaan Pekka Jylhän veistämään kultaiseen kauriseen, joka on myös nimeltään Ilmestys (2000).

Iida Valkonen: Katse, 2024, tussipiirros.

Valkosen teoksissa on jotain meditatiivista. Veikkaan, että useammat ovat joskus koulussa piirrelleet vihkoon kuvioita ja viivoja ilman suurempaa suunnitelmaa lopputuloksesta. Piirtäminen itsessään on ajankulua tai tapa keskittyä kuuntelemaan. Mutta Valkosen teoksissa piirros näyttää samaan aikaan spontaanilta ja suunnitellulta. Olisi mielenkiintoista nähdä Valkonen ja Väisänen samaan aikaan piirtämässä viivojaan ja tutkia heidän käsiensä liikkeiden eroja.

Iida Valkonen: Kesävieras, 2024, tussipiirros.

Paikoin Iida Valkosen teokset tuntuivat hukkuvan vahvoihin tapetteihin. Niiden värit sopivat ympäristöönsä ja kehystys oli onnistunut, mutta nämä työt olisin nähnyt mielelläni pelkistetymmällä pohjalla. Pienissä töissä ympäröivät tapetit tuntuivat tulevan osaksi teoksia, mikä ei välttämättä ole tarinallisesti huono asia, mutta silmien oli vaikea rajata ympäröiviä värejä ja muotoja ulkopuolelle ja keskittyä piirrosten yksityiskohtiin. 

Silti koin, että taiteilijoiden yhteisnäyttely oli kokonaisuudessaan onnistunut. Valkosen työt olivat raikkaita ja kesäisiä. Ne kevensivät Väisäsen teosten raskasta ensitunnelmaa, ja toisaalta Väisäsen teokset toivat Valkosen teoksiin lisäsyvyyttä. Kokonaisuus ei ole kädenlämpöinen vaan yllättävä, ja pidin erityisesti siitä, että viiva on keskiössä. Vuoropuhelua kahdenlaisen viivankäytön välillä. Taiteessa viiva on usein alku, luonnos tai lisämauste, mutta Kesävieras-näyttelyssä sille on annettu puhuttelevin päärooli.

Eräs seuraaja tiesi kertoa, että Rauhalahden kartanossa oli jo 1980-luvulla nykytaiteen näyttelyitä, joita Kuopion Kuvataiteilijat ry Ars Libera järjesti. Nyt ollaan siis eräällä tavalla palattu kartanon historian havinaan, sillä Arto Väisänen ja Iida Valkonen kuuluvat molemmat Ars Liberan jäsenistöön. Toivon, että kartanon näyttelytoiminta saa tulevaisuudessakin jatkoa, sillä kaupungissa on käytössä valitettavan vähän näyttelytiloja. 

Oli ilo huomata, että omastakin kaupungista löytyi uudenlainen kulttuurikohde jossa vierailla. Yrittäjänä toimiva Petra Jokilinna on nainen paikallaan kartanon ylläpitäjänä. Hän puhaltaa persoonallaan, hyväntuulisella olemuksellaan ja palvelualttiilla asenteella paikkaan oikeanlaista henkeä. Pelkästään hänen antaman ensivaikutelmansa vuoksi haluan vierailla kartanossa uudelleen.