Donald Sassoonin kirja Mona Lisa, kertoo ja avaa myyttejä ja tarinoita tuon kuuluisan muotokuvan takaa. Katselin kirjaa usein alennusmyynneistä, kunnes päätin ostaa sen itselleni syntymäpäivälahjaksi. Minua kiehtoi tietää, mistä kaikki Mona Lisa hössötys ja massatuotanto on saanut alkunsa.
En erityisemmin itse välitä maalauksesta. Ehkä se johtuu sen ympärillä pyörivästä hälinästä, ajatuksesta, että ihmismassat jonottavat Louvreen nähdäkseen vilauksen Mona Lisasta. Toinen häiritsevä seikka on massatuotanto. Mona Lisa on jo niin kuuluisa, että sen kuvia näkee kaikkialla: mainoksissa, julisteissa, hiirimatoissa, verhoissa, mukeissa, kaikessa mahdollisessa mihin kuvan voi vain painaa, ja taiteilijat jäljittelevät ja muokkaavat teosta koko ajan. Viimeisin bongaus oli Kuopion taidemuseossa tällä hetkellä oleva näyttely Kytköksiä, jossa on Riitta Rönkön kuvasarja Mona Lisa ja minä (?). Kuvasarja näytti virkistävältä perinteisen Mona Lisan rinnalla, ja lisäksi Rönkön kasvoissa on Mona Lisamaisia piirteitä. Myönnän että da Vinci on tehnyt hienoa työtä ja onhan se taidokkaasti maalattu ja mielenkiintoa herättävä, mutta teos maalauksena on menettänyt merkityksensä.
Kirja avasi myös da Vincin ”neroutta”. Häntä pidetään usein suurena keksijänä ja taiteilijana, mutta tuo nerokultti kuitenkin rapistui kirjan sadan ensimmäisen sivun kohdalla.
”Vastoin yleistä käsitystä Leonardon merkitys tieteen ja teknologian historiassa on vähäinen.--- Insinööritaidon ja teknologian alalla hän tutki kyllä mitä moninaisimpia asioita, varsinkin vesirakennusalan kysymyksiä, mutta ei itse keksinyt lainalaisuuksia. --- Leonardo sovelsi, lainasi ja kopioi edeltäjiensä tietoja. -- Hänen koneenpiirustustensa suurimpana ansiona voidaan pitää sitä, että ne ennakoivat tulevia teknisiä keksintöjä, mutta hän ei itse keksinyt mitään huomionarvoista. --- Clos-Lucén kartanon pohjakerros, jossa Leonardo vietti viimeiset elinvuotensa, on täynnä hänen suunnittelemiaan laitteita, jotka on rakennettu tarkoin hänen piirrosten perusteella. Samankaltaisia laitteita olisi voitu rakentaa Leonardon aikalaisten tai hänen edeltäjiensä piirrosten perusteella – mutta Mona Lisaa nuo edeltäjät eivät olleet kyenneet maalaamaan.”
Da Vinci suunnitteli ainoan suuren veistoksen, seitsenmetrisen ratsastajapatsaan Francesco Sforzan kunniaksi. Patsaan oli tarkoitus kilpailla hänen opettajansa Verrocchion Bartolomeo Colleonin patsaan kanssa. Da Vincin patsas jäi kuitenkin toteutumatta, sillä milanolaiset tarvitsivat kaiken pronssin kanuunoiden valmistamiseen. Lisäksi epäiltiin olisiko veistosta edes voitu valaa, sillä piirustusten perusteella näytti siltä, ettei Leonardo ollut ratkaissut valtavan veistoksen pystyssä pysymistä.
Maalauspuolella kuuluisien Viimeisen ehtoollisen ja Mona Lisan lisäksi tapahtui onnettomuuksiakin. Anghiarin taistelu, 1504, joka oli merkittävin häneltä tilatuista töistä, jäi keskeneräiseksi, ja hänen valmiiksi saamansa osat rapistuivat nopeasti, sillä hän oli kokeillut ja yhdistellyt väärin erilaisia maaleja. Lopulta työn maalasi uudestaan Vasari, jonka tunnetun huomautuksen ”aloitti monia asioita saamatta niitä koskaan valmiiksi” allekirjoittivat monet aikalaiset. Satoja vuosia myöhemmin tuota työskentelytapaa alettiin pitää merkkinä perfektionismista. Leonardolta meni Mona Lisan maalaamiseen noin neljä vuotta, vaikka teos on vain 77 x 53 senttimetrin kokoinen. Samassa ajassa Michelangelo maalasi koko Sikstiiniläiskappelin kattofreskon.
Donald Sassoon on tutkinut hyvin niin itse maalauksesta kirjoitettuja tekstejä, tarinoita ja myyttejä, kuin tutustunut Leonardon elämään ja Mona Lisan vaikutuksesta Ranskan politiikkaan ja maailman populaarikulttuuriin. Kirjasta selviää muun muassa kuinka Mona Lisan hymyn arvoitus kiehtoi niin aikalaisia kuin jälkipolvia, kuinka taulun varastaminen 1900-luvun alussa kasvatti median kiinnostusta, kuinka teosta alettiin hyödyntää pop-ilmiönä ja kuinka siitä lopulta tuli globaali Mona Lisa. Nykypäivänä tuntuu, että Mona Lisa elää aivan omaa elämäänsä. Se ei enää ole vain Leonardo da Vincin maalaus vaan hän on nainen, jonka henkilöllisyys ja hymyn tarkoitus herättää mielenkiintoa, joka on kirkkain jalokivi Ranskan kruunussa, ja josta koko maailma haluaa saada osansa.
Kuten mainitsin, Mona Lisa on taidokkaasti maalattu, mutta se polkee suotta jalkoihinsa Leonardon aikalaisten töitä, joissa on paljon mestariteoksia. Minusta on väärin että Louvressa moni mestariteos jää huomiotta vain sen vuoksi, että ”Mona Lisa on vain PAKKO nähdä”. Toki Louvressa jää mestariteoksia katsomatta jo itse massiivisen rakennuksen vuoksi…
 
Louvre on todellakin valtava rakennus, eikä esim. yhdessä päivässä ehdi nähdä/tutustua kuin minimaaliseen osaan tauluista tai patsaista. Milon Venus on toinen Louvren kuuluisuus. Minä pidän molemmista. Mutta esim. Pietarissa on paljon taidemuseoita täynnään upeaa taidetta.
VastaaPoistaKun kiertää lomallaan taidemuseoita ajan kanssa, tulee helposti taideähky. Silloin on paras pistää taidemuseot taka-alalle.
Mukavaa loppuviikkoa!
Taideähky on kyllä valitettava ilmiö,mutta hyvinkin yleinen,ihan kotimaankin museokierroksilla. Sitä haluaisi nähdä vaikka mitä ja kuinka paljon,mutta liika on liikaa, ja lopulta ähkyn saatuaan, sitä ei jaksa keskittyä enää mihinkään. Pienissä erissä makeakin maistuu taivaalliselta :)
VastaaPoista