Taidehistoriallista muistipeliä

Kunstmuseum Bern oli omalla listallani kaupungin odotetuin museo. Täällä oli myös kiva pieni kahvila, josta saa sekä suolaista että makeaa syötävää. Museokauppa oli täynnä ihania taidekirjoja. Sveitsin vanhimman taidemuseon (1879-) kokoelmissa on yli 4000 maalausta ja veistosta 1300-luvulta 1900-luvulle sekä mm. kymmeniä tuhansia piirustuksia, videoita ja valokuvia. En tiennyt kokoelmista etukäteen sen enempää mitä mainoslauseessa sanottiin: "sisältäen Delacroix'n, Manet'n, Monet'n, Cézannen, Braquen, Grisin, Picasson, Kleen ja Kandinskyn teoksia". Aika vaikuttavaa. 

Vaihtuvissa näyttelyissä ei saanut kuvata, mutta kokoelmanäyttelyssä sillä perinteisellä "ilman salamaa" -ohjeella. Itse asiassa museo on laittanut kokoelmanäyttelynsä myös verkkoon ja teoslistan voi nähdä täällä.

Arnold Böcklin: Pietà, 1877, öljyväri puulle.

Henri Matisse: Pianisti ja asetelma, 1924, öljyväri kankaalle.

Henri de Toulouse-Lautrec: Madame Misia Natanson pianon ääressä, 1897, öljyväri kartongille.

Franz Marc: Sininen hevonen II, 1911, öljyväri kankaalle.

Euroopan taidemuseot ovat paras muistipelikenttä omalle taidehistorialliselle kuvastolle. Treenaan muistiani aina kun mahdollista, ja yritän tunnistaa taiteilijan maalaustyylin ja aiheiden perusteella lukematta teoslappua. Esimerkiksi Franz Marc on helppo: siniset hevoset ovat tyypillinen taiteilijan attribuutti. Tämä onkin jännittävä peli, sillä koskaan et voi olla varma mitä teoksia tulet kohtaamaan.

Pablo Picasso: Unelias juomari (juovuttava annos), 1902 ja 1912/1913, öljyväri kankaalle.

Picasson taiteessa melankolinen sininen kausi on suosikkini. 

Claude Monet: Seine Argenteuilissa, 1874, öljyväri kankaalle.

Ja Claude Monet'n taide saa aina sydämen pamppailemaan. ♥

Ernest Biéler: Kuolleet lehdet, 1899, öljyväri kankaalle.

Täällä oli mukavaa huomata, että teosten provenienssit eli omistushistoriat oli laitettu näkyviin. Näin ollen teosten aitous voidaan todistaa, ettei tule ikäviä yllätyksiä, kuten ranskalaisessa Elnen museossa sattui tapahtumaan. Aina on myös palkitsevaa löytää omalle taidelistalle uusia suosikkeja, kuten tämä suurikokoinen Ernest Biélerin Kuolleet lehdet. Miten kaunis!

Bernin taidemuseo oli vielä suht maltillisen kokoinen verrattuna esimerkiksi Zürichin taidemuseoon, josta myöhemmin lisää. Kokonsa puolesta teoksille malttoi antaa enemmän aikaa, ettei lopputulos ollut läpijuoksemista. Täällä sai Winterthuriin verrattuna tietoa myös englanniksi, mikäli saksantaito ei satu olemaan hallussa.