Käsitettävä taidehistoria

 
Mitä teille tarkoittaa taidehistorian opiskelu? Taideteosten, vuosilukujen ja tyylisuuntien ulkoa opettelua? Luennolla istumista? Kynä sauhuten kirjoittamista? Diojen katselua pimeässä nukahtamiseen saakka? Niin minäkin luulin, ennen kuin tiesin paremmasta.

Entisen kouluni opintosuunnitelmaan kuului taidehistorian tunteja, jossa opiskelimme Suomen ja Euroopan taiteen historiaa sekä vieraita kulttuureja. Taidehistorian opettajamme ilmoitti jo ensimmäisellä tunnilla tekevänsä väitöskirjaa, ja kysyi kävisikö meille jos hän käyttäisi tunneilla tuottamiamme materiaaleja tutkimuksensa pohjana (tehtävät,kyselyt). Kaikki suostuivat "projektiin", joka kesti lukuvuoden 2007-2008.

Nyt elokuussa 2011 ilmestyi opettajamme, Jari Martikaisen, taidehistorian väitöskirja aiheesta "Käsitettävä taidehistoria - Kuvalähtöinen malli taidehistorian opetukseen kuvallisen ilmaisun ammatillisessa perustutkinnossa". Tutkimuksen keskeinen kysymys on, mikä on taidehistorian opetuksen ja taidehistorian välinen suhde. Martikainen kumoaa tutkimuksessaan ennakkokäsityksiä yllä mainitsemistani oletuksista taidehistorian opiskelusta. Ja voin todistaa, että ennakkokäsitykset rapisivat heti ensimmäisillä tunneilla.

Haluan tässä kohti huomauttaa, että vaikka ryhmämme tiesi olevansa osa tutkimusta, en ainakaan itse koskaan varsinaisesti ajatellut olevani osa tutkimusta, vaan mielsin taidehistorian tunnit tavallisina tunteina, joihin kuului kysymyksiin, varsinkin omaan oppimiseen liittyviin kysymyksiin vastaaminen.

No,nyt teitä toivottavasti kiinnostaa millaisia nuo tavallisesta poikkeavat taidehistorian tuntimme olivat. Myönnettäköön, että ensimmäisillä tunneilla ajattelin "Onko tämä herra tosissaan; me askarrellaan ja piirrellään vaikka pitäisi oppia jotakin". Mutta siinäpä se. Oppiminen ja opettaminen naamioitiin uudella tavalla. Opetussuunnitelmaan kuului diakuvien kautta taideteosten ja tyylisuuntien opettelua,jotka testattiin tenteissä, mutta siihen kuului muutakin. Uuden tyylisuunnan tai taideteoksen tullessa käsittelyyn, saimme keskustella mitä kuvissa näimme, mitä tiesimme aiheesta/historiasta jo etukäteen, mitä tuttua tai uutta kuvassa oli. Keskustelemalla vältettiin se, että opettaja "opettaisi" meille jotain minkä jo todellisuudessa tiesimme. Näin aktivoimme itsemme kaivelemaan mielemme sopukoista jo opetellut asiat, ja opetimme samalla toisiamme, kun toiset muistivat hieman eri asioita kuin toiset.

Sana "käsitettävä" viittaa myös käsillä tekemiseen. Saimme huomata hyvin pian, että taidehistoriaa voi oppia myös itse tekemällä. Teoriaosuuksien jälkeen meitä ja oppiamme testattiin mm. seuraavanlaisilla tehtävillä:


Albert Edelfelt: Leikkiviä poikia rannalla, 1884. Kuva täältä.

- Piirrä puu, joka ilmentää jotakin tyylisuuntaa. Puun ei tarvinnut olla realistinen, vaan kuvassa piti hyödyntää tyylisuuntien opittuja piirteitä. Itse piirsin barokkipuun, joka oli kierteinen, voimakasrakenteinen, ja puun pinnalla oli voimakas valon ja varjon kontrasti.

- Mielialakengät. Tuli piirtää kolme kenkää, jossa viivan, värien ja sommittelun avulla kuvastuisi a) ilo ja energia, b) alakulo ja surullisuus ja c) ujous. Olipa muuten hankala tehtävä! Tässä tehtävässä sai itse kokea sen, kuinka eri elementeillä maalauksiin luodaan juuri tietynlainen tunnelma.

- Suomalaisen 1800-luvun taideteoksen muuntaminen nykyaikaan. Minä muunsin Albert Edelfeltin maalauksen "Leikkiviä poikia rannalla". Teosmuunnokset herättivät keskustelua nyky-yhteiskunnasta, nopeasta muutoksesta ja kehityksestä. Tarkastelimme kriittisesti tätä päivää.

- Paperimassaan pääsimme käsiksi, kun tehtävänä oli valmistaa naamari, jolla olisi jokin voima. Tehtävässä käsittelimme kuvamagiaa ja mietimme samalla, mitä kuvamagiaan verrattavia esineitä tai asioita nykyihmisen elämässä on. Tämä oli mielenkiintoinen kokonaisuus.

- Euroopan ulkopuolisiin kulttuureihin tutustuimme itsenäisesti. Jokainen valitsi mieleisensä kulttuurin, jonka jälkeen tuli valmistaa teos kyseisen kulttuurin pohjalta. Minä innostuin Afrikasta ja perehdyin länsi-afrikkalaiseen Nok-kulttuuriin. Valmistin heidän terrakottaveistostensa pohjalta paperimassaa hyödyntäen oman veistokseni. Jäljittelin maalaamalla terrakottaveistosten pintamateriaalia. Lopuksi jokainen esitteli taiteellisen tuotoksensa ja opetti muille ryhmän jäsenille valitsemansa kulttuurin piirteitä.

- Abstraktiin taiteeseen tutustuttiin mm. tekemällä itse abstraktia taidetta.

Tässä vain muutama esimerkki. Elokuvat värittivät oppimista ja elävimmin on jäänyt mieleen Tyttö ja helmikorvakorun kohtaus, jossa Vermeer kysyy Grietiltä "Minkä värisiä pilvet ovat?". Museokäynneillä testattiin esineiden kautta muun muassa tyypillisimpiä tyylipiirteitä.


William Blake: Luoja työssään, 1794. Kuva täältä.

Taideteosten analysointitehtävät olivat itselleni mielenkiintoisimpia. Kurssin alussa meidän tuli valita jokin taideteos, jonka tunnelmasta ja kokonaissommitelmasta tuli kirjoittaa esseemuotoisesti. Pitkin lukuvuotta kirjoitimme sitten tuosta samasta teoksesta lisätulkintoja uusista näkökulmista sitä mukaa, kun lisätietoa karttui. Tämä avasi lopullisesti silmäni siitä, kuinka paljon oppia oli tarttunut kuin huomaamatta. Luulin tulkinneeni teoksen loppuun jo toisen kirjoituskerran jälkeen. Kuinka väärässä olinkaan... Analysoin William Blaken maalausta "Luoja työssään" vuodelta 1794, joka kiinnitti katseeni taidekirjoja selaillessani. Mitä enemmän teosta tutki, sitä tärkemämmäksi se itselle muodostui.

Oppimistilanteet saattavat kuulostaa leikkimiseltä, mutta niillä oli aivan uskomaton vaikutus oppimiseen. Monimuotoinen oppimistilanne motivoi ja innosti ja opettaja oli kannustava ja rohkaiseva. Kuvasta keskustelemisessa ei ollut oikeita tai vääriä vastauksia, jokainen uskalsi sanoa OMAN tulkintansa teoksesta, ja parhaimmassa tapauksessa se ruokki muiden tulkintaa. Opettaja antoi meille harvinaisen vapaat kädet, ja ohjasimme paljon myös omaa oppimistamme.

Jari Martikaisen väitöskirja kokoaa sanoiksi ne tuntemukset, elämykset ja lopputulokset, joita taidehistorian tunneilla saavutimme. Monimuotoinen oppimistilanne rikastuttaa ja syventää oppimista ja opitun tiedon mieleen painamista paremmin kuin tavallinen luentotilanne, tai pelkkä ulkoa opettelu. Tunneilla saimme pureskella opittua tietoa uudella tasolla. En väheksy perinteisen luentomenetelmän merkitystä, sillä sitäkin tarvitsimme, mutta moniaistisuus kaikessa on rikastuttavaa.

Jos en olisi valinnut "välivuodekseni" kuva-artesaanin opinahjoa, en olisi tavannut tätä inspiroivaa taidehistorianopettajaa, ja olisin ehkä kulkenut onneni ohitse. Myönnetään, että nyt yliopistossa opiskelu on perinteistä luennoilla istumista, kynä sauhuten kirjoittamista ja valkokankaalta taideteosten tuijottamista, mutta toisenlaisen oppimistavan jo omaksuneena, osaan muokata kurssit ja opetetut asiat omanlaisikseni. Taidehistoria opetti ryhmällemme paitsi taiteen uusia ulottuvuuksia myös jotain itsestämme. Taidehistoria on paljon enemmän kuin ulkoa opettelua; taidehistoria on osa jokaisen arkea ja elämää, huomasitte sen tai ette, opiskelette sitä tai ette.

Lopuksi vielä muutama kuva tuolta mahtavalta lukuvuodelta.


Abstraktia taidetta opiskeltiin muun muassa itse tekemällä. Kahdelle paperiarkille levitettiin väriä, paperit painettiin vastakkain, ja tässä lopputulos "Kandinskyn hevonen". Tällaisten tehtävien kautta aloin pikkuhiljaa hyväksyä abstraktin taiteen "oikeaksi" taiteeksi. Tätä ennen omasin asennevamman kyseistä taidetta kohtaan. Tämän jälkeen mietin syitä negatiivisiin asenteihini tiettyjä asioita kohtaan. Valaistuin.


Taidehistorian merkkiteoksesta tuli tehdä postmoderni tulkinta. Tässä oma tulkintani Botticellin Venuksen syntymästä.


Kevätlukukaudella 2008 irtaannuttiin "tavallisesta" opiskelusta tekemällä täytekakkuja. Tunnilla syntyi kaksi poptaidekakkua "Marilyn" ja "Lakupekka" sekä yksi rokokookakku.

Toivon että Martikaisen väitöskirjan tulokset ja tavat opettaa taidehistoriaa leviäisivät laajemmalle, jotta muutkin saisivat kokea taidehistoriaa parhaimmillaan.

Kiitos Jari.