Ulla Pohjola: Perhoskokoelma

 

"Ruutuperhonen", 2011

Astelin luentotunnin päätteeksi Galleria Beckeriin katsomaan Ulla Pohjolan näyttelyä. Eteisaulan seinillä tulijan vastaanottivat keltaista ja limenvihreää hehkuvat teokset "Keltainen kukinto" (2011) ja "Vaaleanvihreä kukinto" (2011). Silkkiviskoosisametti heijasteli ikkunasta ja kattolampusta tulvivaa valoa.


"Lanttuperhonen", 2011

Varsinaiseen näyttelytilaan astuessa seinille oli asetettu pieniä töitä katseen korkeudelle. Lähempi tarkastelu sai huokaamaan ihastuksesta. Perhoset olivat todella aidonnäköiseksi kirjottuja, kuin ne olisivat levähtäneet puunkuorelle lepuuttamaan siipiään. Tässä välissä täytyy korostaa, että Pohjola on kirjonut teokset käsin, mikä saa tällaisen lyhytpinnaisen persoonan hieman kateelliseksi. Minulla ei ikipäivänä olisi malttia kirjoa jotain noin yksityiskohtaista.


"Syreenikiitäjä", 2011

Perhoskokoelma teoksissa perhoset oli asetettu usein puun kuorelle tai metalli- tai puurasioihin. Luonnonmateriaalien hyödyntäminen kaikissa teoksissa oli onnistunutta, tuki ilmaisua ja lopputulos oli upea. Rasioissa alaosa oli täytetty jollain luonnonmateriaalilla, ja pintastruktuuri oli usein niin houkutteleva, että teki mieli koskettaa teosta. Keräilijöille näyttelystä löytyisi ainutlaatuinen perhoskokoelma! Perhosrasiat olisi tehnyt mieli sulkea, tallettaa hyllyyn ja avata aina kun siltä tuntuisi. Hyvänolon rasioita.


"Karhusiilikäs", 2010

Ensimmäisessä huoneessa yritin miettiä suosikkiteosta, mutten osannut sitä nimetä. Kaikissa oli jotain ihastumisen arvoista. Astuessani toiseen huoneeseen näyttelyn tunnelma muuttui. Kuolema oli astunut tilaan. Toisen huoneen, toisen teoksen kohdalla pysähdyin, sanan kaikissa merkityksissä. "Keväällä haudattu" (2008) teoksessa helmikirjotun hahmon ympärille oli kietoutunut köynnöksiä, niitä oli jo kasvoillakin. Teoksen yläreunassa oli köynnösornamentein koristeltu peili, josta joutui kohtaamaan oman katseensa. Hetken aikaa olin tuo köynnösten peittämä helmikirjottu hahmo.


"Keväällä haudattu", 2008

Viereisellä seinällä oli suurikokoinen teos "Huntu" vuodelta 2009. Ruusun terälehdistä, kuuruohosta, belliksestä, silkistä ja paperista koottu teos näytti kauniilta, kunnes kasvojen päälle kirjottu pääkallo hätkähdytti. Maan poveen painettu kaunotar sai uusia merkityksiä.


"Huntu", 2009


Otin viimeisen huoneen teokset henkilökohtaisesti, ne koskettivat, mutta kauniisti. Kuolemasta oli tehty kaunis, sen ei tarvitse olla pelottava. Edellisellä luennolla luennoitsija oli heittänyt ilmaan retorisen kysymyksen: "Onko olemassa yhtä universaalia asiaa, mikä yhdistää kaikkia ihmisiä". Näyttely antoi vastauksen.

Näytelyn päätti herkullisen värinen "Vaaleanpunainen kukinto" (2011). Näyttely alkoi ja päättyi kukintoon. Se piti sisällään monta elämänkaarta, vuodenaikaa ja hetkeä.

Näyttely esillä Galleria Beckerissä 21.9.2011 saakka.