Palazzo Pitti

Galleria degli Uffizin kanssa samaan lippuun kuului vierailu myös Palazzo Pittissä ja Giardino di Bobolissa (38€). Yhteislippu kannattaa. 

Varakas kauppias ja pankkiiri Luca Pitti (1398-1472) rakennutti perheensä asunnoksi näyttävän palatsin ja halusi näin kilpailla mahtavan Medici-suvun kanssa. Palazzo Pittiä alettiin rakentaa arkkitehti Bernardo Buonalentin suunnitelmien mukaan 1458.  Alkuperäiseen rakennukseen kuului vain osa kolmikerroksisesta keskiosasta. Rakennustyöt pysähtyivät 1465 ja Luca Pittin kuoltua 1472 hän ei ehtinyt nähdä palatsia valmiina. Pittin suku köyhtyi ja he joutuivat myymään sen 1549 Cosimo I de' Medicin puolisolle, Eleonora Toledolaiselle. Pittin suvun tappio tuntui varmasti karvaalta: menettää tilukset kilpailijasuvulle. Eleonora Toledolainen tilasi palatsin laajennuksen ja näyttävän sisäpihan suunnitelmat. Kokonaisuutta laajennettiin vielä 1600-luvulla. 1800-luvulle saakka palatsia käytettiin Medicin ja Lothringenin sukuun kuuluvien suurherttuoiden asuinpaikkana. Italian yhdistyttyä (1815-1870) mahtavassa palatsikokonaisuudessa asuivat kuningasperheen jäsenet.

Palazzo Pittissä on useita eri museoita, joista merkittävin lienee Galleria Palatina, jossa esitellään Medici (ja Lothringen) suvulle kuuluneita taideaarteita. Taidetta on esillä valehtelematta lattiasta kattoon, mikä tekee kierroksesta melko raskaan. Uffizin järjestelmällisyyden sijaan Palazzo Pittin teoksia ei ole asetettu aikajärjestykseen vaan mahdollisimman hyvin kunkin huoneen alkuperäistä luonnetta vastaavaksi. Esillä on seinä ja sali toisensa jälkeen taiteen mestareita lähinnä renessanssin ja barokin aikakausilta. Esillepano on niin runsas, että yksittäisiin teoksiin keskittyminen jäi vähäiseksi. Tilat itsessään ja kokonaisuutena olivat yksi iso taideteos.

Marc Chagall: Omakuva, 1959-60, öljyväri kankaalle. Tämä teos oli asetettu esille myötätunnosta ranskalaisia kohtaan Notre Damen tulipalon vuoksi.

Raffaello: Madonna del Granduca, n. 1505, öljyväri kankaalle.

Raffaello Sanzio (1483-1520) tunnetaan etenkin hänen Madonnaa ja Pyhää perhettä kuvaavista maalauksistaan sekä Vatikaanin museoissa sijaitsevista freskoistaan. Palazzo Pittissä sijaitseva Madonna del Granduca on yksi hänen varhaisimmista Madonnakuvistaan. Teoksessa voi havaita vaikutteita Leonardo da Vincin töistä ja hänen sfumato(valohämy)-tekniikastaan. 

Raffaello: Madonna della Seggiola, n. 1515, öljymaalaus puulle.

Madonna della Seggiolassa Maria kannattelee sylissään lasta ja taustalla näkyy pieni Johannes Kastaja. Johannes on ristinyt kätensä rukoukseen. Maria on puettu kuvassa roomalaiseen asuun. Maalauksen lämpimät värit viittaavat Raffaellon saaneen vaikutteita Sebastiano del Piombolta.

Raffaello: La Velata, n. 1516, öljyväri kankaalle.

La Velata, harsoon puetun naisen muotokuva, on maalattu Raffaellon tuotannon huippukaudella. Mallina taiteilija on käyttänyt oletettua rakastajatartaan, Margherita Lutia. Maalausta pidetään yhtenä täysrenessanssin parhaista muotokuvista.

Palazzo Pittin kuninkaalliset huoneet (Appartamenti reali) toimivat 1500-luvun loppupuolelta 1800-luvun lopulle kulloisenkin isäntäperheen edustavina vastaanotto- ja asuintiloina. Näissä tiloissa  korkea-arvoiset vieraat, kuten paavit, kuninkaat ja ulkomaiset lähettiläät saivat arvoisensa majoituksen. Mikäli Galleria Palatinan näyttelysalit olivat runsaita ja näyttäviä, näissä asuinhuoneissa ei oltu myöskään säästelty. Seinillä oli koristeellista kuviosilkkiä, lattialla paksuja kudottuja mattoja, katoissa runsaat seinämaalaukset ja valtavat kattokruunut. Taiteesta ja veistoksista puhumattakaan. Ystäväni sanoi, että on käynyt Versailles'in palatsissa, mutta tämä oli kuulema hänestä jotain vielä ylenpalttisempaa.  

Galleria d'Arte Moderna -osio esitteli Italian taidetta 1700-luvulta 1900-luvun alkupuolelle. Tässä vaiheessa taideähky oli jo melkoinen, joten pelkistetymmät huoneet tuntuivat ihanan rauhallisilta... 

Pietro Tenerani: Hylätty Psykhe, n. 1819.

Odoardo Fantacchiotti: Susanna, 1868-70.

Täytyy myöntää, että nautin Uffizin esillepanosta ja teemoituksesta Palazzo Pittiä enemmän. Täällä pidin eniten kuninkaallisista huoneista, jotka on yltiöpäisyydessään saatu säilytettyä suurimmalta osin sellaisessa asussa missä ne ovat vuosisatoja sitten olleet. Tiettyjen taideteosten metsästäminen seiniltä on melko työlästä, mikäli ei ole taidehistoriallista silmää. Joten Palazzo Pittiin kannattaa tulla enemmän fiilistelemään kuin varsinaiseen taidenäyttelyyn. Tosin vaihtuvien näyttelyiden tilaa/tiloja kannattaa pitää silmällä! Vierailumme aikaan esillä oli amerikkalaisen Kiki Smithin (tekstiili- ja veistos)taidetta What I saw on the road -näyttelyssä. Mietin näyttelyssä, että miksi taiteilijan nimi vaikutti niin hirveän tutulta vaikken ollut aiemmin hänen taidettaan nähnyt,  kunnes googlaamalla selvisi, että Smithin retrospektiivinen näyttely päättyi tänään Sara Hildénin taidemuseossa. Pieni maailma.