Taiteilijan työhuoneella

Taiteilijoiden työhuonetilanteet ovat Kuopiossa huonot. Moni taiteilija on joutunut siirtymään tilasta toiseen useita kertoja vuosien varrella, ja osa on siirtynyt tekemään taidetta kotonaan. Siinä määrin kuin se on mahdollista. Osa on joutunut muuttamaan taidettaan pienimuotoisemmaksi tilanpuutteen vuoksi. Toisaalta toisilla on mahdollisuus vuokrata asianmukaisia tiloja tai kenties rakennuttaa itselleen työtila. Niin tai näin, jokainen meistä tarvitsee työskennelläkseen asianmukaisen tilan oli se sitten pieni tai suuri. Ajatelkaapa jos itse joutuisitte muuttamaan työnne ja työvälineenne vuosittain (tai useammin) paikasta toiseen. Epävarmuus tilojen suhteen tuo ylimääräistä stressiä.

Taiteilijoiden työhuoneet ovat niitä paikkoja, joissa luovuus elää. Rakastan vierailla työhuoneilla, mutta se vaatii mielestäni molemminpuolista luottamusta. Osa ei halua, että keskeneräisiä teoksia tullaan kurkistelemaan, tai että vieras tulee keskeyttämään hyvän flown. Ei tulisi mieleenikään lampsia kenenkään työhuoneelle ilmoittamatta etukäteen. Kuvat ovat Arto Väisäsen työhuoneelta. Tai itse asiassa tämäkin on jo entinen työhuone, sillä kyseinen rakennus puretaan.

Työhuoneilla kiehtovinta ovat materiaalit. Välineet, joilla lopputulokset syntyvät. Täällä ei olla taidenäyttelyssä, vaan keskellä prosessia.

Arto Väisänen kertoo Kuopion taidemuseon tuottamassa ja Jouni Ohtamaan toteuttamassa haastattelussa näin:

"Työhuoneelle tuleminen on yksi tärkeimpiä hetkiä siinä tekemisen prosessissa, koska sinne tullessa nähdään se valo ja päästään istumaan ja rauhoittumaan. Oikeastaan en ole milloinkaan, kun työhuoneen ovesta astun niin alkanut vetämään viivaa tai maalaamaan. Siinä on sellainen hiljentymisen vaihe. Saa karistettua arkirutiinit pois, alkaa miettimään työtä ja se työ alkaa kutsumaan. Myös se, että on jättänyt työt edellisenä päivänä, niin miten ne alkaa toimimaan uusilla, puhtailla voimavaroilla."
Olen itse henkilökohtaisesti lämmennyt Arton taiteelle vähitellen ja hyvin hitaasti. Mustanpuhuvat viivat ja aihelmat ovat ajoittain melko raskaita lähestyä, mutta hänen viivankäyttönsä on ilmiömäistä. Hänen kekseliäisyytensä eri paperilaatujen yhdistämisessä ja niiden kutomisessa osaksi piirustusta on kaunista katsottavaa. Harsomaiset ja lumppumaiset paperit luovat tarinaa teokseen hiilipiirrosten rinnalla. Ne täydentävät toisiaan.

Olen tuntenut Arton jo useampia vuosia ja minusta tuntuu edelleen vähän hassulta, että Arton ulospäin näkyvä persoona on mielestäni täydellisessä ristiriidassa hänen luomiensa töiden kanssa. Arton herttainen ja hieman ujo ulkokuori ammentaa sisältä jotain unimaista ja alkukantaista. Synkät aihelmat eivät kuitenkaan ole painajaiskuvia, sillä paperin keveys luo lopputuloksiin tarvittavaa herkkyyttä ja valoa. Artossa on myös kujeileva poikamainen puoli, joka vilahtelee keskustelujen lomassa.

Vaikka olen lämmennyt hitaasti Arton hiilipiirroksille, niissä on silti aina ollut jotain joka kiehtoo mielikuvitusta. Hänen vuoden mittainen maalauskautensa sai kuitenkin rakastumaan lopputuloksiin välittömästi ja yksi Väisänen pääsi myös Hurmioituneen kotiin.

Taiteen edistämiskeskus myönsi tänä vuonna Arto Väisäselle taiteilijaeläkkeen. Eläkkeet perustuvat lakiin ylimääräisistä taiteilijaeläkkeistä. Eläke myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävänä taiteilijana. Eläkkeen saajan tulee olla vähintään 60-vuotias. Kuopiosta eläkkeen sai Väisäsen lisäksi Jyrki Heikkinen.

Lämpimät onnittelut molemmille!