sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Galleria degli Uffizi

Jacopo Carrucci (Pontormo): Cosimo I:n muotokuva, 1519-20, öljyväri puulle.
Galleria degli Uffizi on arkkitehti ja taidemaalari Giorgio Vasarin (1511-1574) Cosimo I:n (1519-1587) toimeksiannosta suunnittelema hallinto- ja virastotalo, johon rakennuksen nimikin vittaa (ufficio). Siitä tuli Cosimo I:n pojan, Francesco de' Medicin (1541-1587) aikana yksi maailman ensimmäisistä taidegallerioista, kun Medici-suvun taideaarteita alettiin esitellä vieraille 1581. (Varsinaiset museolaitokset ja avoimet kokoelmat syntyivät vasta 1700-luvulla, kun esim. Louvre avattiin yleisölle 1793) Rakennuksen sijainti oli Vasarille haasteellinen, sillä Arnojoen ranta aiheutti kantavuusongelmia ja rakennukselle varattu rajallinen tila pakotti tekemään kompromisseja. Vasari suunnitteli U:n muotoiseen pohjakaavaan perustuvan pitkänmallisen kokonaisuuden, jonka sisäpiha muistuttaa katua.
 Sisäpihan pylväsrivit ovat täynnä renessanssitaiteilijoiden patsaita:
Liput Uffiziin kannattaa ehdottomasti varata etukäteen, kuten muihinkin Firenzen (ja Italian isoimpien kaupunkien) museoihin. Jonottamista on kaikkialla siitä huolimatta, mutta jonottamiseen käytetty aika on huomattavasti lyhyempi. Ensin odotettiin että ennakkolipun saa käydä vaihtamassa varsinaiseen lippuun, ja sen jälkeen jonotettiin ennakkolippujonossa turvatarkastukseen. Uffizin sisäpiha on täynnä erilaisia jonoja (liputtomat, lipulliset, ryhmävaraukset), mutta vihreisiin Firenze-liiveihin pukeutuneet oppaat onneksi auttavat ja ohjeistavat oikeaan jonoon ja oikealle ovelle. Kun lopulta pääsee museoon sisälle, siitä alkaa taidehistorioitsijan askeleet paratiisiin. Seinät ovat täynnä vuosisatojen taidehistoriaa. Kuten Louvressa, täälläkin mieli tulee yrittää pitää kevyenä. On turha yrittää nähdä kaikkea, kun siihen ei yksi vuorokausi riitä. Siitä huolimatta välillä oli todella hankala edetä, kun silmät tarttuivat taidekirjallisuudessa nähtyihin klassikoihin.... Joten nyt katsotaan kuinka monta taidehistorian klassikkoa mahtuu yhteen blogipostaukseen ilman, että saatte taideähkyn:
Filippo Lippi: Madonna ja lapsi kahden enkelin kanssa, 1460-5, tempera puulle.
Sandro Botticelli: Kevät, n. 1478, tempera puulle.
En odottanut mitään tiettyä taideteosta sen suuremmin, mutta esimerkiksi Botticellin sali yllätti. Olen aina taidekirjoissa pitänyt enemmän Keväästä kuin Venuksen syntymästä, mutta teosten äärellä tilanne kääntyikin päälaelleen. Keväässä kiinnitin huomiota keskellä olevaan punaiseen kankaaseen kietoutuneeseen jumalattareen, kun tavallisesti kirjoissa olin kiinnittänyt katseeni oikean reunan kukkamekossa kuvattuun Chloris/Flora-jumalattareen. Tämä kahden jumalattaren voimakas katsekontakti kohti katsojaa sai aikaan ristiriidan - kumpaa katsella? Tapahtumia tuntui olevan liikaa, joka rikkoi katselukokemuksen. 
Sandro Botticelli: Venuksen syntymä, n 1485, tempera kankaalle.
Venuksen syntymää pidin etukäteen niin nähtynä, että ajattelin sen olevan kerralla vilkaistu. Se kuitenkin vangitsi värimaailmallaan ja rauhallisuudellaan Kevättä enemmän. Tässä kaikkien hahmojen keskipiste on Venus, jolloin katsojakin vangitaan katselemaan häntä. Maalauksen on tilannut todennäköisesti Francesco de' Medici Castellossa sijaitsevaa huvilaa varten. 

Maalauksen nimi on hieman harhaanjohtava, sillä se ei esitä varsinaisesti Venuksen syntymää vaan rakkauden jumalattaren saapumista Kytheran saarelle. Tätä hetkeä runoilija Angelo Poliziano (1454-1494) oli kuvaillut runossaan. Tuulen jumalat Zephyr ja Aura puhaltavat Venuksen rantaan, jossa kevään jumalatar on valmis pukemaan hänet kukilla koristeltuun viittaan. Maalauksen sommittelussa on viitteitä kristilliseen taiteeseen, kuten Kristuksen kasteeseen. Kuva-aihe perustuu humanismin ja uusplatonismin ajatusmalliin, jonka päämäärä oli pyrkiä sovintoon kristillisen ja mytologisen aineiston välillä. Esimerkiksi 1400-luvulla vaikuttaneen filosofin Marsilio Ficinon mukaan antiikin mytologia ja kristinusko olivat kotoisin samasta jumalyhteydestä, joten oli mahdollista kääntyä yhtä hyvin taivaallisen Venuksen kuin Neitsyt Mariankin puoleen. Uusplatonistit myös olettivat ulkoisen kauneuden voivan heijastaa sisäisen maailman kauneutta ja hyveitä.
Sandro Botticelli: Madonna ja lapsi (Madonna della loggia), n.1467, tempera kankaalle.
Vielä Venuksen syntymää enemmän kiehtoivat hieman vähemmän tunnetut Botticellin teokset. Madonna ja lapsi oli todella herttainen ja lempeä kuvaus, että se erottui aiempien vuosisatojen kuvauksista todella voimakkaasti. Salin ehdottomin katseenvangitsija oli kuitenkin itselleni Neitsyt Marian ilmestys, jossa Gabrielilla on voimakas kontakti Mariaan ja vaatteiden draperiat on kuvattu herkullisen runsaina. Rakastan myös käsiä, jotka tuovat mieleen Michelangelon Sikstuksen kappelissa olevan Aatamin luomisen (1500-luvun alku). Tässä Botticellin maalauksessa käsien kontakti on kuitenkin intensiivisempi.
Sandro Botticelli: Neitsyt Marian ilmestys, n. 1489-90, tempera puulle.
Sandro Botticelli: Neitsyt Marian ilmestys, yksityiskohta,  n. 1489-90, tempera puulle.
Sandro Botticelli: Neitsyt Marian ilmestys, yksityiskohta, n. 1489-90, tempera puulle.
Andrea del Verrocchio & Leonardo da Vinci: Kristuksen kaste, n. 1475, tempera ja öljyväri puulle.
Kristuksen kastetta kuvaava maalaus on Andrea del Verrocchion ja tämän oppilaan Leonardo da Vincin yhteistyön tulos. Leonardon maalaamaksi on tulkittu taustamaisema ja vasemman reunan enkeleistä etummainen. Tämän enkelin kasvot poikkeavat muodoltaan Kristuksen ja Johannes Kastajan voimakkaammista piirteistä.  Giorgio Vasari kirjoitti kuuluisassa Taiteilijaelämäkertoja -teoksessaan (Vite de' più eccellenti architetti, pittori, et scultori Italiani, 1550 - laajennettu painos 1568) kuinka vielä lapsenomaisen Leonardon ylivertainen lahjakkuus teki niin suuren vaikutuksen Verrocchioon, että tämä lopetti maalaamisen kokonaan. Ensisijaisesti kuvanveistäjänä tunnetulta Verrocchiolta tiedetäänkin nykyisin melko vähän hänen tekemiään maalauksia. Kristuksen kasteen maalaamiseen uskotaan osallistuneen myös kolmannen tekijän, todennäköisesti Lorenzo di Credin. 
Andrea del Verrocchio & Leonardo da Vinci: Kristuksen kaste, yksityiskohta, n. 1475, tempera ja öljyväri puulle.
Leonardo da Vinci: Kuninkaiden kumarrus, 1481-2, öljyväri puulle.
San Donato a Scopeton munkit tilasivat Leonardolta Kuninkaiden kumarrusta esittävän maalauksen. Se jäi kuitenkin kesken taiteilijan  siirtyessä Firenzestä Milanoon 1482. Kuvan etualalla näkyy varhainen esimerkki pyramidimaisesta keskussommitelmasta, jonka ympärille on kerääntynyt muita ryhmiä. Leonardon lähdettyä Milanoon munkit tilasivat samasta aiheesta alttaritaulun Filippo Lippiltä 1496.
Leonardo da Vinci: Neitsyt Marian ilmestys, 1473-75, öljy ja tempera puulle.
Neitsyt Marian ilmestystä esittävää maalausta pidetään Leonardon maalaamana, ja se sijaitsi aikoinaan San Bartolomeon luostarissa Monteolivetossa lähellä Firenzeä. Leonardon uskotaan maalanneen teoksen mestarinsa Verrocchion työpajassa, mutta jotkin tutkijat ovat kyseenalaistaneet olisiko vasta 20-vuotiaalle maalarille annettu tällainen teos maalattavaksi yksin. Leonardo oli liittynyt Firenzen taidemaalarien killan jäseneksi vasta vuotta aiemmin 1472.
Michelangelo Buonarroti: Pyhä perhe, n. 1504, tempera puulle.
Agnolo Doni tilasi Michelangelolta Pyhää perhettä kuvaavan teoksen, joka on ainoa Michelangelolta säilynyt taulu. Siinä on myös edelleen alkuperäiset kehykset. Maalauksen hahmoissa näkyy taiteilijalle tyypillinen veistoksellinen vartaloihanne.
Tizian: Urbinon Venus, 1538, ölyväri kankaalle.
Artemisia Gentileschi: Judit ja Holofernes, 1620-1, ölymaalaus kankaalle.
Sandro Botticellin Neitsyt Marian ilmestyksen lisäksi vaikuttavimmat teokset olivat Artemisia Gentileschin Judit ja Holofernes sekä Caravaggion Medusan pää. Gentileschin suurikokoinen maalaus esittää Juditia katkaisemassa Holoferneen kaulaa. Vanhan testamentin apokryfikirjoissa kerrotaan,  kuinka juutalainen leski Judit pelastaa kansansa, jonka vihollisarmeija yritti tuhota päällikkönsä Holoferneen johdolla. Rukoiltuaan Judit lähti neuvottelemaan Holoferneen kanssa, mutta samalla hän houkutteli tämän juomaan niin paljon viiniä, että tämä menetti tajuntansa, jolloin Judit onnistui katkaisemaan tämän kaulan. 

Caravaggio on tehnyt aiheesta myös kuuluisan maalauksen, mutta Gentileschin teoksessa Juditilla on paljon voimakkaampi ja päättäväisempi ote. Teoksen uskotaan viestivän Gentileschin omasta historiasta. Vielä 1600-luvullakaan naisia ei hyväksytty taideyhteisöihin, mutta Artemisia Gentileschi (1593-n.1651-53) oli ensimmäinen nainen, joka hyväksyttin Firenzen taideakatemian viralliseksi jäseneksi. 

Gentileschi tuli aikanaan tunnetuksi skandaalista, jonka myötä häntä pidetään ensimmäisenä feministinä. Hänet raiskattiin nuorena, mutta Gentileschi oli tarpeeksi rohkea viedäkseen asian oikeuteen. Oikeudenkäynti kesti kaikkiaan 7 kuukautta (1612). Syytettynä oli taiteilija Agostino Tassi (1578-1644), joka tunnetaan nykyisin paremmin rikoksestaan kuin taiteestaan. Gentileschiä kidutettiin oikeudenkäynnin aikana (mm. peukaloruuveilla), jotta varmistettiin että hän todella puhui totta. Tässä kohtaa voi pohtia naisen asemaa ja sitä, miksei Tassia kohdeltu samalla tavoin, vaikka häntä oli jo aiemmin syytetty mm. vaimonsa ja molempien kälyjensä raiskaamisesta.... Näiden tapahtumien jälkeen ei ihmetytä kuinka Gentileschi on saanut Juditin hahmoon niin paljon voimaa ja vihaa, että Holoferneellä ei ole mitään mahdollisuutta Juditin miekan alla. Sain maalauksen äärellä puistatuksia.  
Caravaggio: Medusan pää, n. 1595, ölyväri nahalla päällystetylle puukilvelle.
Caravaggio maalasi kuperalle kilvelle Medusan pään, joka oli tarkoitettu kardinaali Francesco del Montelle. Medusa oli kreikkalaisessa tarustossa hirviömäinen naispuolinen gorgo, joka pystyi katseellaan muuttamaan ihmisen kiveksi. 

"Roomalaisen Ovidiuksen Muodonmuutoksia -runoteoksessa esiintyvän tarinaversion mukaan Medusa oli alun perin kaunis neito. Kun merenjumala Poseidon raiskasi hänet Pallas Athenen temppelissä, Pallas Athene vihastui. Koska Poseidonin olivat vietelleet Medusan kultaiset hiukset, Pallas Athene muutti ne rangaistukseksi käärmeiksi.

Polydektes, Serifoksen kuningas, lähetti Perseuksen noutamaan Medusan päätä häälahjaksi Hippodameialle. Perseus sai Pallas Athenelta kiiltävän kilven, jonka avulla tämä voisi katsoa Medusaa kivettymättä itse, Hermes antoi puolestaan sirpin ja nymfit varustivat hänet siivekkäillä sandaaleilla, laukulla ja Haadeen näkymättömäksi tekevällä kypärällä. Perseus löysi gorgot unessa Tartessoksesta, ja kilpensä peilipinnasta katsoen hän leikkasi Medusalta pään irti." (Wikipedia) 

Caravaggion maalauksessa pää on jo irrotettu ruumiista, mutta katse näyttää yhä elävältä.
Caravaggio: Medusan pää, n. 1595, ölyväri nahalla päällystetylle puukilvelle.
Kamera täyttyi myös ammatilliseen tarkoitukseen kuvatuista toscanalaisen ja sienalaisen koulukunnan kristillisestä taiteesta (Duccio, Cimabue, Giotto ja kaikki nimettömät taiteilijat). Niistä on aika ajoin hyötyä omassa työssä. 
Luca di Tomme: Neitsyt Marian ilmestys, yksityiskohta, 1370-80, tempera puulle.
Uffizin taidekokoelmat ovat aivan uskomattomat. Välillä oli tunne, että olenko minä oikeasti täällä...Vielä ei kuitenkaan hätistelty täydellistä hurmioitumista, se tunne antoi odottaa itseään.

4 kommenttia:

  1. aaah, niin ihanaa! Tuolla Botticellin huoneessa se jotenkin iski. Minullekin. Siinä ne nyt olivat, vieläkin syvällisempinä, kuin olin kuvitellut. Meillä oli aikanaan hyvin paljon rauhallisempaa, ja luulempa, että vietin tovin jos toisenkin tuossa huoneessa vain fiilistellen. Ehdottomasti vaikuttavimpia museokokemuksia elämässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Botticellin huone oli iloinen yllätys. Ja se tunne minkä noiden teosten äärellä sai. Ei Firenzen matkan suurin elämys, mutta todella nautittava museo kokonaisuudessaan.

      Poista
  2. En ollut mistään Stendhalsin syndroomasta kuullut edes puhuttavan, kun se iski minuun. Siksi olin tosi hämilläni siitä että mikä minua nyt yhtäkkiä alkoi vaivaamaan.

    Italiassa voi kyllä asua jos ensin "sulattelee" tarpeeksi kauan, käyttääkseni sinun mainitsemaasi verbiä. Voi olla että minun on helpompi ikänikin takia sopeutua, olenhan minä paljon paljon sinua vanhempi ja maailmaa nähnyt. En ole koskaan ollut erikoisemmin kiinnostunut pesän rakentamisesta ja kotihommista. Olen sanonut että voisin aivan hyvin asua hotellissa matkalaukku täynnä kirjoja.
    Mutta oma koti kullan kallis, joten kyllä minäkin tunnen Tukholman eniten omaksi kotipaikakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkustaminen on ihanaa, sillä se auttaa ymmärtämään sekä muita kulttuureja että omaansa. Ja nauttimaan niistä molemmista. Taide- ja kulttuurielämykset ovat minulle todella tärkeitä. Saavat pysähtymään, irrottautumaan arjesta, nauttimaan elämästä ja sen kauneudesta.
      Terveisiä Tukholmaan täältä keväisestä Kuopiosta!

      Poista