Kesä kotona

Kesälomalle ei ollut Tiilikkajärven ja Riuttalan talonpoikaismuseon lisäksi sen kummempia matkasuunnitelmia. Olen nauttinut äärettömästi siitä, että olen saanut olla kotona ja tunnelmoida pihassa. Perennoissa ei ole ollut kummemmin hoitamista, mutta kesäkukat ovat vaatineet vettä. Alkukesä saatiin nostettua vettä kukille kaivosta, mutta mitä kuivemmaksi sää muuttui sitä matalammalle vesi laski. Vesi nostettiin ämpärillä ja köydellä, eikä ainakaan toistaiseksi ole aikeissa hankkia uppopumppua tms.

Pelargoniat ja lumihiutaleet ovat helppohoitoisia ja viihtyvät aurinkoisella terassilla. Sen sijaan harmittelen sitä, että tuhosin karjalanneidon komean kukinnan kastelemalla sitä liikaa. Juuret mätänivät. Verenpisaran talvettamisesta olen ylpeä. Ostin sen vuosi sitten Kuopion torikirppikseltä eräältä mummolta ja se kukki upeasti. Nyt kukka alkaa taas tehdä nuppuja. Hortensian sain sukulaiselta, joka lahjoitti tilanpuutteen vuoksi myös maljaköynnöksen. Kaksi mansikka-amppelia ovat tuottaneet satoa koko kesän. Yritän saada mansikat selviämään talven yli. Ilmeisesti se onnistuu kaivamalla mansikat maahan ja istuttamalla ne ensi keväänä uudelleen amppeliin.

Kukkien tuhoamiseen ovat osallistuneet myös pihassa majailevat eläimet. Kasvatin siemenestä saakka useampia tuoksuherneitä, jotka istutin kiipeämään köynnöksenä lahonnutta puunrunkoa pitkin. Siinä vaiheessa, kun köynnökseen ilmestyi nuppuja, jänikset olivat löytäneet tuoksuherneet ja syöneet suurimman osan kokonaan. Kyllä harmitti. Kolme - neljä tuoksuhernettä saivat onneksi kasvaa ja niissä on nyt kauniit kukat. Toinen tapaus sattui eilen kun huomasin, että vanhassa ämpärissä ollut krysanteemi oli puoliksi syöty. Ensin ihmettelin, että onpa kukka kummallisesti lakastunut puoliksi.... Tämän jälkeen nostin kukan amppeliin. Olisin tykännyt kukasta enemmän ämpärissä, mutta minkäs teet. 

Niin paljon kuin eläimiä onkin pihalla mukava seurata, näissä hetkissä sitä miettii, että voisivatko mennä muualle ruokailemaan... Tämä Pelasta pörriäinen -kampanja on tosin ollut onnistunut paitsi pörriäisten puolesta myös kukkapenkkieni puolesta. Kun on jätetty muutamia nurmikkoalueita leikkaamatta, jänikset ja rusakot ovat tyytyneet syömään voikukkia ja keltanoita eivätkä esimerkiksi perustamaani kukkaniittyä.

Jänisten lisäksi oravat ovat edelleen laji, joiden kanssa yritetään jakaa pihaa sopuisasti. Viime vuonna kävi siis näin: "Orava kiipesi pääni yläpuolelle kaartuvaan oksaan, otti tiukan katsekontaktin, nosti häntänsä ja alkoi säksättää minulle. Minua alkoi naurattaa. Orava tuli kovistelemaan minua omalla pihallani! En hätistellyt sitä pois, vaan siirryin metrin kauemmas, viereiseen karviaispensaaseen. Orava säksätti hetken, mutta luovutti kun huomasi, ettei saa minua kokonaan katoamaan. Jatkoin marjojen keräämistä ja orava tuli siihen metrin päähän. Se kiipesi pensastukien päälle ja alkoi napostella karviaismarjoja viereisestä pensaasta. Tässä vaiheessa minulle selvisi miksi pensaassa oli ollut ihmeellisiä, puoliksi syötyjä marjoja. Orava tietysti suutuksissaan ajatteli, että nyt se ihminen vie kaikki hänen marjansa!" Näitä puoliksi syötyjä karviaismarjoja on löytynyt tänäkin vuonna:

Viime vuonna en osannut hyödyntää tyrnisatoa muuten kuin laittamalla marjat pakkaseen. Ja jätin keräämisen melko myöhään, minkä vuoksi harakat ehtivät syödä ison osan. Tänä vuonna hätistelin harakoita useampana päivänä, kun kävin keräämässä marjojaa. Viime vuonna en tainnut saada satoa kuin kaksi pientä rasiallista. Tänä vuonna marjoja laitettiin pakkaseen ne 2 pientä rasiaa, ja muista sain tehtyä 2 litraa mehua. 

Tuntuu hassulta, että pihalta löytyy vieläkin uusia lajeja mihin ei ole kiinnittänyt huomiota. Keväällä kyselin tuttavilta, josko joku tietäisi pihalla kasvavan suippolehtisen kasvin, johon oli ilmestynyt kukkia. Se tunnistettiin marja-aroniaksi ja tänä vuonna siihen tuli marjojakin. Nämä pitäisi kerätä pois lähipäivinä ja ajattelin hyödyntää lopputuloksen hilloksi. Tai mehuksi, riippuen siitä kuinka paljon marjoja tulee. Marja on vähän oudon makuinen joten luulen, että niitä ei tule popsittua siltään.

Siinä missä viime kesä meni lähinnä siihen, että tutustui pihaan ja katsoi mitä kaikkea sieltä nousee, olen tänä vuonna yrittänyt hyödyntää pihan antimia. Esimerkiksi lipstikkaa en ole osannut käyttää, joten tein siitä lipstikkasuolaa. Hieroin morttelissa suolan kanssa jauheeksi. Ajattelin, että suolana sitä on helppoa ripotella milloin mihinkin.

Kesä kotona on tarkoittanut myös ystäviä kylässä. Kummipoikani kävi yökyläilemässä ennen koulun alkua. Laitoin muksun keräämään itse ruokansa: perunat ja porkkanat penkeistä. Olihan sitä riemua ihana katsoa, vaikka porkkanoiden kanssa piti vähän toppuutella; ettei olisi kerännyt koko penkkiä kerralla tyhjäksi. Hän sai tehdä myös itse porkkanaraasteen päivälliselle.

Kyläilijöiden kanssa on vietetty paljon aikaa keittiössä. Muistan, kun opiskelijana haaveilin, että olisi joskus oma koti ja keittiö, johon mahtuisi kunnon ruokapöytä. Nyt minulla on sellainen keittiö. Ja mikä parasta, kyläilijät tuntuvat nauttivan yhtä paljon keittiön tunnelmasta kuin minäkin. Moni yökyläilijä on luonnostaan heittäytynyt aamubrunssin jälkeen pötkölleen sohvalle. Josta voi rennosti jatkaa yhteistä jutustelua. Puusohvan tarkemman tarinan voit käydä lukemassa täältä. Niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin, kyseinen sohva määritti omalla koollaan kodin (keittiön) ostamista. 

Naapuri kysyi heinäkuussa eräänä aamuna, että milloin jään kesälomalle, kun hän oli nähnyt minun lähtevän joka aamu samaan aikaan töihin, kun hän oli koiraa ulkoiluttamassa. Sanoin että elokuussa, ja sain häneltä hieman hämmentyneen oho-vastauksen. Ilmeisesti monella on se käsitys, että kesäloma pitäisi pitää kesällä (eli kesä- ja/tai heinäkuussa). Minä olen omasta vapaasta tahdostani halunnut ja saanut pitää lomani elokuussa. Minusta elokuu on edelleen aivan loistava kesäkuukausi, jonka tämäkin kuukausi on lämpimillä säillään osoittanut. Lisäksi tässä on se etu, että monet alkavat palata elokuussa takaisin arkeen. Siinä on tiettyä loppukesän rauhaa mistä erityisesti pidän. Päivät ovat lämpimiä, mutta illat alkavat pimentyä. Lomassa on ikään kuin yhdessä kesän ja syksyn parhaat puolet. Toki elokuussa on ihan käytännöllistäkin lomailla, että ehtii rauhassa poimia pihan satoa ja säilöä sitä. 

Minusta on herttaista, että pari ystävääni kyselevät aika ajoin, että "Olethan muistanut lomailla?" Kertomalla siitä, mitä kaikkea pihalla tulee tehdä, voi saada sen käsityksen, että loma menee toisenlaisissa töissä. Pihajutut ovat kuitenkin (pääasiassa) mielekkäitä ja rentouttavia. Niin kuin ystäväni kerran totesi: terapiatalo. Puuhastelemalla saa mielenrauhaa, joka vie ajatukset muualle. Minulta kysyttiin myös suoraan, että mikä on ollut epämukavin talon myötä tullut juttu? Tähän oli helppo vastata: lumityöt. Ne on pakko tehdä, kun esimerkiksi nurmikon voi jättää leikkaamatta tai harventaa leikkausväliä. Leikata silloin kun on inspiraatio. Lumityöt eivät odota inspiraatiota, vaan ne on pakko tehdä silloin kun lunta tulee. Muuten seuraava kolaamiskerta on vielä raskaampaa puuhaa. Pahimpina hetkinä sitä vain miettii lumen puskemista hyötyliikuntana, mutta kevyttä lunta kolatessa on mukaviakin hetkiä.

Kesäisin pihalla saa onneksi myös vain olla, silloin kun siltä tuntuu. Viime viikon lopulla vietin mongolianvaahteran alla kaksi ja puoli tuntia; pötkötellen ja lukemalla Tove Janssonin Näkymätöntä lasta. Katselemalla perhosia ja pörriäisiä. Miettimällä, että on tämä oma piha aika ihana juttu.

Aurinkoisia loppukesän ja alkusyksyn päiviä!