Tiilikkajärven kansallispuisto

Elokuu on osoittautunut vuosi toisensa jälkeen erinomaiseksi kesälomakuukaudeksi. Lomailu alkoi nollaamalla mieli Tiilikkajärven kansallispuistossa. Päiväretki Rautavaaran luontokohteeseen oli upea. Parkkipaikalle saapuessa kyllä hieman huolestutti, sillä autoja oli paljon ja nuorisoa saapui samaan aikaan bussilastillisen verran. Kävisikö tässä samalla tavalla kuin median uutisoimalla Kolilla? Onko poluilla ruuhkaa? Joutuuko tässä ihan jonottamaan? Päästimme äänekkään nuorisojoukon ohi, jolla oli kiire kuuluisimmalle nähtävyydelle, Venäjänhiekalle. Tämän jälkeen poluilla sai kulkea rauhassa, ja hiljaisuudessa.

Sää oli mainio. Aurinkoinen ja puolipilvinen. Tuuli viilensi ja piti ötökät loitolla. Aloitimme kulun eteläpuolelta, ja alkumatka oli hyvin kivikkoista ja juurikkoista. Siinä vaiheessa sai katsella enemmän jalkojaan kuin maisemia.

Maisemat olivat hieman samanlaisia (harjuja, vesistöjä, suot, pitkospuut) kuin Ilomantsissa, Petkeljärven kansallispuistossa. Kyllä näillä retkillä aina jaksaa ihastella kuinka kaunis Suomen luonto on. Monimuotoinen ja värikäs. Harmittaa, ettei kuviin saa ikinä siirrettyä todellista tuntua pinnanmuodoista ja korkeuseroista.

Luontokohteet ovat aina olleet itselleni mielekkäitä. En koe olevani vaeltajatyyppiä, mutta eväiden kanssa päiväretket ovat mukavia. Täällä saattaa vain kulkea ja ihastella ympäriinsä ilman velvoitteita ja muita ajatuksia. Kävellä ja katsella. Ja kuunnella. Taivaalla näkyi kiertelevän jokin haukkalintu, jolloin männyn latvassa olevasta pesästä alkoi kuulua hirmuista piipitystä. Kun emolintu lensi kauemmas, äänet lakkasivat kuin seinään. Käärmeitä emme onneksi kohdanneet, vaikka niitä kuulemma Tiilikkajärvellä saattaa näkyä.

Pidän metsien vihreydestä, mutta eniten rauhoittavia elementtejä saan pitkospuilla kulkemisesta. Täällä tuoksui ihanasti kostea suo. Laajoja suoalueita katsellessa huomasi vihreyden kääntyvän jo hieman okrankeltaiseen. Siellä täällä näkyi vielä tupasvillojen tuulessa huojuvia tupsuja. Eino Leino on kynäillyt runossaan Kansan henki (1905), kuinka "suolla syntyi suomalainen, kasvoi luona hallan harmaan". Halla -nimisessä runossa (1902) Leino kirjoittaa: "Suo on Suomen sydämessä, meidän on tää maamme."

Tiilikkajärven kansallispuisto on perustettu 1982 suojelemaan ainutlaatuista, erämaista järvi-, joki-, suo- ja harjuluontoa. Alueen laajat suoalueet ovat näyte laajemmista, ojittamattomista ja alkuperäisistä soista. Runsas kaksi kolmasosa puistosta on suota. 

Luonto on ollut loman aikana voimakkaasti läsnä myös kotona, jossa aika on kulunut puutarhassa. Tästä lisää myöhemmin.