Ensimmäisen työhuonevierailun jälkeen tuli toive, että tekisin vierailuja myös muiden kuin puhtaasti (kuva)taiteilijoiden työhuoneille. Edellisen kerran vierailin puusepän verstaassa ja nyt pääsette ikonimaalarin työhuoneelle. Kaikki työhuonevierailut löydätte tunnisteen työhuoneet alta.
Antti Narmala (s. 1980) on paitsi ikonikonservaattori myös ikonimaalari ja ikonimaalauksen opettaja. Tehtävät tukevat toisiaan ja uskallan väittää, että mies on tällä hetkellä Suomen tärkein asiantuntija ikoneihin liittyvissä kysymyksissä. Hän taitaa niin materiaalit, tekniikan kuin teologisenkin puolen.
Miten sinusta tuli ikonimaalari?
- Isoäitini oli luovutetulta alueelta evakkoon lähtenyt karjalainen ortodoksi, jonka seinällä oli pieniä painokuvaikoneja. Olin pienestä lähtien kiinnostunut piirtämisestä ja maalaamisesta, sekä kaikesta uskontoihin liittyvästä. Ikonimaalauksessa nämä kiinnostuksen kohteet yhdistyvät.
- Otin 12-vuotiaana yhteyttä Rauman ainoaan ikonimaalausryhmään, joka toimi evankelis-luterilaisen seurakunnan alaisuudessa. Siihen aikaan ei ollut lapsille tai nuorille tarkoitettuja kursseja, joten kyseinen ryhmä oli minulle ainut mahdollisuus ikonimaalauksen harrastamiseen. Soitin lakkaamatta opettajalle, kunnes hän suostui ottamaan minut mukaan. Rauman tiistaiseuran pyhiinvaellusmatkalla Valamoon pyysin ikonimaalari-munkki Stefanosta, silloista Harri Stefaniusta kummikseni ja liityin ortodoksiseen kirkkoon 15-vuotiaana. Olin äärimmäisen kiinnostunut ikonimaalauksesta; tilasin ikonikirjoja ja mallikuvia, isä Robert de Caluwén mallikansioita sekä luin kaiken käsiin saamani aiheeseen liittyvän kirjallisuuden.
- 18-vuotiaana päädyin olosuhteiden pakosta opettamaan samaa ryhmää, jossa olin itse aloittanut ikonimaalauksen. Aloin opinnoissakin suuntautua ikoneihin: Joensuussa teologiaa ja Helsingissä konservointia.
Mikä työhuoneessa on tärkeää?
- Yleisatmosfääri on tärkeä. Mulla on reissaava elämäntyyli; kaksi kotia 500 kilometrin päässä toisistaan. Maalaan milloin missäkin pöydän kulmalla: usein jonkun oppilaan kotona, 4-5 henkilön ryhmissä, jossa ohjauksen ohessa maalaan samalla itsekin. Hyvän yleisatmosfäärin tekevät ikoni, elävä tuli: lampukka tai tuohus, työnaloitusrukous, kuunnellaan kirkkomusiikkia ja ollaan hiljaa. Kun nämä täyttyvät, voin olla ja maalata missä tahansa. Repussa on aina matkavarusteina ikonipohja, siveltimiä ja väripurkkeja. Varsinainen työhuoneeni on Valamon kotini yhteydessä.
Millaisia ominaisuuksia ikonimaalari tarvitsee?
- Kaikki ominaisuudet on opittavissa. Pitäisi olla luonteen tasaisuutta. Ikonimaalauksessa tärkeää on kaunis kohtuus. Askeettisessa kirjallisuudessa käytetään kreikankielistä termiä apatheia, joka tarkoittaa himottomuuden ohella myös kultaista keskitietä tunteissa. Kilvoituksen kautta, sydäntä puhdistamalla saavutetaan tila, josta puuttuu sekä hysteerinen ilo että syvä alakulo. Ikonimaalaukseen sovellettuna tämä tarkoittaa tilaa, jossa maalari on vapaa voimakkaiden tunteiden aiheuttamista häiriöistä, esimerkiksi epäonnistumisen tuskasta ja pystyy myös paremmin ottamaan huomioon kanssaihmisensä. Itselleni suurin haaste ja kilvoituksen kohde on alakuloon taipuvainen luontoni. Suomen kielessä apatheia on kääntynyt negatiivisesti apatiaksi, psykologisen tulkinnan mukaan välinpitämättömyydeksi tunteista ja toisesta ihmisestä, eli merkitys on kääntynyt päinvastaiseksi.
-Ikonimaalaus on rukousta, joka edellyttää tiettyä olemisen tapaa. Pelkkä atmosfääri ei riitä. Rauha pitää olla sisäsyntyistä, myös maalaamisessa. Edistyminen ikonimaalauksessa vaatii edistymistä hengellisessä elämässä. Maalarin tulee olla sisällä Kirkossa, pystyttävä katselemaan ilmaisemaansa hengellistä maailmaa sisältä päin. Mikäli ikonimaalari tirkistelee hengellistä ulottuvuutta kokemuksellisesti ulkopuolisena, ikonit jäävät tyhjiksi kuviksi. Ikonit ilmentävät ennen kaikkea iloa. Hengellistä iloa. Rauhallista ja valoisaa iloa. Metropoliitta Anthonyn [Andrei Borisovich Bloom 1914-2003] mukaan todellisen kristillisen yhteisön tunnistaa ilosta. Ihmisten välissä olevasta ilosta.
Millaiselta ikonimaalarien kenttä Suomessa näyttää?
- Tällä hetkellä surettaa kullan kanssa sählääminen, joka on nykymuodossaan perinteiselle ikonimaalaukselle vieras elementti. Tähän on syyllinen kirkkotehdas Sofrinon tuotanto, sen painokuvaikonit ja sakraaliesineet muovitimantteineen. Monissa suomalaisissa nykyikoneissa itse aihe uppoaa dekoratiivisuuteen: on kiillotettua ja kaiverrettua kultaa, helmiä ja korukiviä. Vanhoissa ikoneissa dekoratiivisuus on minimissä ja palvelee ikonia. Nyt on päinvastoin. Askeesin kirkastama ikonimaalauksen estetiikka on väistynyt. Nämä eivät istu suomalaiseen ympäristöön: herkkään luontoon ja pohjoiseen pehmeään valoon.
Opetat ikonimaalausta. Mikä on tärkein asia mitä haluat oppilaillesi antaa?
- Mun vahvuus on toivottavasti hengellisyyden välittäminen oppilaille. Opetuksessa sitoudutaan kirkkovuoden kiertoon elämällä sitä paastoissa ja juhlissa, sekä lukemalla päivän pyhien elämäkerrat. Pyrin kirjallisuudella tukemaan oppilaiden hengellistä elämää suhteessa ikonimaalaukseen. Luen oppilaille ääneen. Edellämainittujen myötä myös toisiin kirkkoihin kuuluvat ikonimaalauksen opiskelijat elävät ortodoksisen kirkon perinnettä; joillakin se vahvistaa suhdetta omaan kirkkoonsa, toiset taas liittyvät ajan myötä ortodoksiseen kirkkoon.
- Materiaalitekniikka on myös mun vahvuus, johtuen mun konservaattorin koulutuksesta. Olen tarkka ikonin oikeasta kokoonpanosta aina puupohjasta viimeistelyvaiheen olifaan saakka. Oppilaiden kanssa mietitään materiaalien kestävyyttä ja historiallisuutta. Olen maalaustyyliltäni kreikkalaisvaikutteinen, mutta tukeudun materiaalitekniikassa vahvasti venäläiseen perinteeseen. Uusista materiaali-innovaatioista ei voida tietää miten ne todellisuudessa kestävät aikaa ja ympäristön vaikutusta. Vanhoista tekniikoista ja materiaaleista tiedämme sen sijaan paljon, miten ne kestävät ja käyttäytyvät ajan myötä.
Millaisena koet ikonimaalauksen aseman Suomessa?
- Valtavan vahva asema ottaen huomioon, että väestöstä vain 1% on ortodokseja. Suomalainen kansanluonne sopii ikonimaalaukseen. Äiti Kristoduli on sanonut, että suomalaiset ovat luontaisia hesykasteja. [Hesykasmissa korostetaan hiljaisuutta ja sisäisen rauhan etsimistä kilvoituksen kautta, sekä rukousta, joka laskeutuu sydämeen asti.] Tietty rauha ja hiljaisuus on sisäsyntyistä, tämän huomaa esimerkiksi julkisessa liikenteessä, kun istutaan bussissa hiljaa.
- Ikonimaalauksen opetusta on erittäin monitasoista. Monissa paikoissa ensimmäinen opetushomma tulee eteen silloin, kun ikonipiirin vetäjä kuolee tai siirtyy muualle. Tehtävä periytyy siis ryhmän sisällä. Näin kävi mullekin, mutta tässä on riskinsä. Kun vastuu opettajuudesta tulee, pitäisi aktivoitua, alkaa lukemaan ja opiskelemaan. Jos jää vain lepäämään laakereilleen, tulee ikäviä seurauksia. Välillä tulee vastaan oppilaita, joilla on ihan ihmeellisiä käsityksiä maalaamisesta, niin materiaalitekniikasta kuin teologiasta. On tekstivirheitä, outoja kuvaustapoja: maalattu jotain kompositoon kuulumatonta ja taas jätetty pois jotain siihen välttämättömästi kuuluvaa. Valamon opiston ikoniakatemialla on tärkeä merkitys ja suuri vastuu tässä maassa. Ikonimaalauksen opettajaksi voi kouluttautua täällä. Olemme suunnittelemassa opintokokonaisuuksia, joihin osallistumalla saa valmiudet ikonimaalauksen opettamiseen. Opintokokonaisuuksissa perehdytään materiaalitekniikkaan, munatemperan ohella myös kaseiinilla ja enkaustiikalla työskentelyyn, piirtämiseen ja sommitteluun, ikoniteologiaan ja ikonografiaan, sekä tietysti ikonimaalarin hengelliseen valmentautumiseen.
Onko sinulla esikuvia ikonimaalareissa?
- Suomalaisessa kontekstissa Petros Sasaki [1939-1999] ja laajemmassa Leonid Aleksandrovits Uspenski [1902-1987] ja munkki Gregory [Krug, 1908-1969]. Heissä ihailen heidän työskentelynsä kokonaisvaltaisuutta, joka kattaa teknisen osaamisen, maalausjäljen täyden traditionaalisuuden, mutta samalla jäljittelemättömyyden, hengellisen tieto-taidon ja ikoniteologian.
- Elossa olevista pappismunkki Lukas Ksenofontoslainen. Hän on vanhan ajan mestari, joka hallitsee kaikki Bysantin taidetekniikat ja tekee valtavan kauniita ikoneja: aihe ja evankeliumi nousevat yli kaiken. Opettajani Natalia Jevgejevna Aldoshina, joka on myös ikonikonservaattori ja venäläisen ikonimaalauksen kävelevä ensyklopedia. Hänen isotätinsä oli nunna Juliana [Sokolova, 1899-1981], perinteisen venäläisen ikonimaalauksen elvyttäjä Neuvostoliiton aikana, jonka ikoneita voisin katsella loputtomiin. Kummini munkki Stefanos, hänen ehdottomuutensa ikonin suhteen; valtava vaatimustaso sekä itseltään että muilta hengellisen elämän ja ikonin kunnioituksen suhteen.
Mikä on rakkain ikonisi?
- Yöpöydälläni on kehyksissä postikortti munkki Gregoryn [Krug] maalaamasta pyhittäjä Serafim Sarovilaisesta. Alkuperäinen ikoni sijaitsee Pariisissa (Eglise de Saint Séraphin de Sarov et Saints Serge et Germain de Valaam, Montgeron, Essonne), josta ystäväni on kortin minulle ostanut. Intarsiakehykset olen ostanut Aleksandriasta, tehdessäni opinnäytetyötäni siellä. Kyseisessä ikonissa kiteytyy askeesin kirkastama estetiikka. Se on yksi rukouksellisimmista ikoneista, jonka olen nähnyt.
____________________________________
Antti Narmalan ajatuksia ikonimaalauksesta ja -konservoinnista voi kuunnella lisää Esin Aamutuulen toimittamassa Kaupunkiradion ohjelmassa Artistivieraana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti