sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Kun taidemaut eivät kodissa kohtaakaan

Kun taidetta hankitaan kotiin, sen pitää tuntua joltakin. Ihan kivoja sisustustauluja saa jokaisesta sisustusliikkeestä, mutta galleriat, taiteen verkkokaupat ja taiteilijat itse myyvät taidetta, joka on jotain enemmän. Enkä väitä, etteikö sisustustauluista saisi hyvää mieltä. Varmasti saa. Itselläni on esillä mm. elokuvajulisteita, joilla on ollut tavallista suurempi vaikutus elämääni arjen keskellä.

Olen hankkinut omat taideostokseni usein hetken mielijohteesta. En ole yleensä etukäteen varautunut ostamaan taidetta, mutta kaikkien teosten äärellä on tullut välittömästi sellainen tunne, että haluan saada teoksen ja sen sisältämän tunnereaktion itselleni kotiin. Sitten alan pyörittelemään mielessäni euroja. Onko minulla tähän varaa, ja onko tässä nyt oikeasti järkeä? Olenko valmis käyttämään useita satoja euroja yhteen teokseen? Vaikka olen arkielämässä hyvin järkiperäisesti ajatteleva persoona, taiteen äärellä liikun vain ja ainoastaan tunteella. Ja sehän taiteen tehtävä on: herättää tunteita. Niinpä olen päätynyt neuvottelemaan taiteilijoiden kanssa osamaksuratkaisuista kalliimpien teosten kohdalla, jotta olen saanut vietyä teoksen kotiin.

Arto Väisänen: Vanhan liiton mies, 2018, tempera ja öljy kankaalle.

Mutta entä sitten, kun kodissa huomaat teoksen törmäävän toisen taidemakuun? Mitä tehdä, jos toinen ei voi sietää teosta, tai se tuntuu jopa vähän pelottavalta? Ikävä tilanne, mutta näin minulle valitettavasti kävi. Olen saanut hankkia teoksia kotiin vapaasti, sillä yleensä taidemaut ovat kohdanneet, tai minun valintani ovat olleet toiselle samantekeviä. Seinälle ripustettavat teokset toimivat, jos toinen saa niistä hyvää mieltä, vaikka toinen ei varsinaisesti kiinnittäisi niihin lainkaan huomiota. 

Tämän vuoksi olin todella yllättynyt, että Arto Väisäsen maalaus joutui törmäyskurssille. Ostin maalauksen 2018, jonka jälkeen se on ollut ensin lattialla muiden ripustamattomien teosten kanssa, ja myöhemmin käyttämättömän "kirjastohuoneen" seinällä. Ajattelin, että scifi- ja H.R. Giger -maailmoihin tottuneelle teoksessa ei olisi mitään ongelmaa. Mutta taiteesta ei voi koskaan tietää, kuinka se iskee tunnehermoon. Hän ei halunnut katsella teosta, jossa mieheltä on "ammuttu aivot pihalle". Ja ymmärrän täysin hänen näkemyksensä teosta kohtaan, vaikka itse en koe teosta lainkaan noin dramaattisena.  Minulle teos on melankolinen, mutta lohdullinen. Minä en näe, että teoksessa pää olisi räjäytetty. Minulle teos on vertauskuvallinen. Kasvoissa on lämmintä okraa, valkoista, vaaleanpunaista, violettia ja turkoosin vihreää. En ole kuitenkaan osannut sanoittaa teosta auki, jolla saisin pehmennettyä tunnelmia teosta kohtaan. 

Rehellisyyden nimissä minullakin meni aikoinaan vuosia, ennen kuin aloin lämmetä Väisäsen tummanpuhuville ja synkille piirroksille. Tämä maalattu ja hieman värikkäämpi kausi oli helpompi omaksua. Ajan myötä huomasin ikävöiväni teosta huoneessa, jossa en varsinaisesti oleile. En siis nähnyt teosta käytännössä koskaan. Niinpä eräänä päivänä vain siirsin maalauksen olohuoneeseen. Minusta teos toi myös sisustuksellisesti huoneeseen särmää ja kontrastia. Se rikkoo vaaleanpunaisten verhojen tyttömäisyyttä. Meni puoli päivää, kunnes teos huomattiin, ja sain osakseni arvioivia katseita: Oletko tosissasi? 

Sijoitin teoksen kuitenkin niin, että sohvalla istuessa, jossa vietetään eniten aikaa, teos jää selän taakse katseen ulottumattomiin. Hän ei siis näe sitä, mutta samalla se on minulle katseen ulottuvilla. Tämä on kompromissiratkaisu, jota toistaiseksi tunnustellaan. Minä puolestani olen antanut periksi, että kotiin ei tule keltaista tapettiseinää, vaikka sellaisesta haaveilin. Arki on tasapuolisuuden etsimistä.

Onko teillä taide- tai sisustusmaut joutuneet törmäyskurssille?
Kuinka niistä on selvitty?

2 kommenttia:

  1. Tämä on kiinnostava aihe, jonka voi ulottaa koko kodin sisustamiseen. Joissain kodeissa toinen (usein nainen) saa päättää tai joutuu päättämään kaikesta, kun toisella ei ole väliä. Meillä on selkeästi yhteismakulinja myös taidehankinnoissa (joita nyt ei totuuden nimissä kovin monta ole). Meillä on yksi lahjakkaan nykytaiteilijan teos, josta toinen osapuoli ei välitä ollenkaan. Saimme sen lahjaksi silloin, kun taiteilijalla ei ollut vielä "nimeä". Teos on kellarissa lihalaatikossa :D Haaveilen, että ripustan sen vielä jonnekin hennosti huomaamattomiin.

    Minusta tuo teidän teos on puhutteleva ja pidän siitä. Ymmärrän kyllä myös kumppanisi mielipiteen. Nyt kun se on sanoitettu, on vaikeampi nähdä työtä ilman "räjähtäneitä aivoja". Kaikki tällainen on vain taiteessa kiinnostavaa, millaisena se kellekin näyttäytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Mahtavaa saada vertaistukea. Minustakin tämä on aihe, josta pitäisi puhua enemmän. Koti on tärkeä paikka ja sen toivoisi tuovan hyvää mieltä kaikille osapuolille. Väisäsen maalaus ei onneksi meillä ole aiheuttanut vahvoja konflikteja, keskustelua kuitenkin. Ja se on hyvä. Maalaus on siis onnistunut, kun se herättää molemmissa tunteita.

      Sisustamisen puolella saan melko vapaasti toteuttaa visioitani, mutta kysyn aina mielipidettä ennen kun alan toteuttamaan visioita. Hän itse asiassa keksi vaihtaa olohuoneen ja eteisen tapetit päinvastoin ja se oli loistava ehdotus. Pidän eteisen tapetista todella paljon, mutta se on niin voimakaskuvioinen, että olohuoneessa olisin saattanut kyllästyä siihen nopeammin. Nyt eteiseen astuminen on aina yhtä kivaa, kun seinällä on kaunis tapetti. Se keltainen seinä on aiheuttanut eniten keskustelua, ja olen sen suhteen jo antanut periksi. Jos toinen ei todellakaan halua keltaista seinää, niin sitten en minäkään sellaista seinää voisi katsella.
      Taiteen kohdalla teoksille voi onneksi miettiä noita "hennosti huomaamattomia" sijoituspaikkoja. Tämä Väisäsen teos on kuitenkin minulle hyvin merkityksellinen, joten venytän tietoisesti toisen rajoja. Mikäli maalauksen tunnelma häiritsee liikaa, se siirtyy takaisin kirjastohuoneeseen. Tunnustelemme siis tilannetta hyvässä yhteishengessä. :)

      Poista