sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Ikonit kauppatavarana

FM Jyrki Lammi.
Suomen ortodoksisen kirkkomuseon ystävät ry järjesti 18.2.2017 Kuopion kaupungintalolla ystävänpäiväseminaarin, jonka teemana oli ikonit ja raha. Erittäin mielenkiintoinen näkökulma, sillä pyhien kuvien yhteydessä harvoin puhutaan rahasta tai ylipäänsä ikonien kauppaamisesta.
Sotheby's myi venäläisiä ikoneita huutokaupassaan 2010. Kuva: Oli Scarff/Getty Images.
FM Jyrki Lammi aloitti seminaarin puheenvuorolla Ikonit kauppatavarana. Taidehistorioitsija ja nykyinen antiikkikauppias on erikoistunut nimenomaan etnisiin ja uskonnollisiin esineisiin. Suomalaisen ikonikaupan historiasta ei ole juurikaan kirjoitettu, tai siitä on kirjoitettu hieman väistellen. Sitä miten kauan ikoneita on myyty taide-esineinä, on hankala määrittää. Lammi kuitenkin kertoi, että esimerkiksi 1800-luvulla ikonilautoihin kirjoitettiin tai kaiverrettiin ikonitilauksen tiedot: ikonin aihe, tilaaja ja hinta. Helsinkiläisen taide- ja antiikkikauppias Pentti Wähäjärven (1912-1999) mukaan sota loi poikkeukselliset olosuhteet ja mahdollisuuden ikonikaupalle. Hän oli itse aloittanut taidekauppiaan uransa jo 1930-luvulla.

Jyrki Lammi määritti ikonikaupan historialle Suomessa (Helsinki) neljä vaihetta:

1. Emigrantit 1920-1970
2. Aune Jääskisen aika 1970-1980
3. Hurjat vuodet 1990-2005
4. Hiljaiseloa 2005-

1. Emigranttien vaihetta voisi Lammin mukaan kutsua myös myyttiseksi ajaksi. Emigrantit pakenivat Venäjän vallankumousta 1920-luvulla ulkomaille. He myivät omaisuuttaan Terijoella, joka tunnettiin suomalaisten ja venäläisten "lomaparatiisina" mm. pitkän hiekkarantaviivansa ansiosta. Terijoen kukoistus alkoi 1870-luvulla, jolloin sinne valmistui Pietarin rautatie. Emigrantteja muutti Terijoelta myös Helsinkiin, josta alkoi Suomen antiikkikauppa. Matrosovit olivat tunnetuin antiikkikauppiassuku.
Kristuksen ylösnousemus ja suuret juhlat (elämäkertaikoni), 1800-luku. Kuva: Case Antiques.
2. Aune Jääskisen aikana ikonit tulivat muotiin. Niistä kirjoitettiin lehdissä ja museoissa ja gallerioissa järjestettiin näyttelyitä, esim. Ateneumissa muinaisvenäläisten esineiden näyttely 1974. Ikonit sopivat myös aikakauden folkloresisustuksiin, vaikka antiikkikaupoissa niitä näkyi vielä vähän. Sotamuistot olivat arka aihe eikä niistä puhuttu, mutta sellaisina ikoneita myytiin. Hinnat olivat todella korkealla, sillä keskihintainen ikoni maksoi noin 2500 markkaa (~1200€). Ikoneista tiedettiin melko vähän, mutta sitäkin enemmän oli olettamuksia. Saksalaiset kirjat antoivat tietoa, joiden avulla tunnistettiin mm. aiheita, mutta ajoitus oli vielä arvuuttelua. Ikonien restaurointiperiaatteet olivat toisenlaisia kuin nykyisin, ja usein niitä oli konservoitu liikaa. Laatua ei osattu arvioida, vaan kauppiaille kelpasivat kaikki. Yhtenä laadun määrittelijänä käytettiin nimenomaan Aune Jääskistä. Kun kauppias oli näyttänyt (tai kertonut näyttäneensä) ikonia Aune Jääskiselle, se meni varmemmin kaupaksi.
Ylienkeli Mikael, 1800-luku. Kuva: Temple Gallery.
1970-luvulla alkoi myös ikonien salakuljetus ja 1980-lukuun liittyvät mm. tullien takavarikot. Neuvostoliitosta salakuljetettin Suomeen yli 200 ikonia ja eräässä rikoksessa oli osallisena kahdeksan afrikkalaista diplomaattia. Ikoneita tuotiin Suomeen myös laillisesti. Harri Willamo (1919-2008) sai 1977 Neuvostoliitosta taiteen vientiluvan, jonka ansiosta hän toimitti ikoneita Suomeen ja muualle Pohjoismaihin. Willamon myötä Suomessa alettiin tiedostaa ja arvostaa myös kansanomaisia ikoneita. Suomalaisten keräilijöiden ikonikokoelmien juuret ovat nimenomaan 1970-80-luvuilla.
Pyhittäjä Nil Stolbenskia kuvaavat puuveistokset, 1800-luku. Kuva: Liveauctioneers.
3. Antiikkimarkkinat lähtivät nousuun 1990-luvun taloudellisen kasvun ansiosta. Näiden hurjien vuosien myötä Baltiasta saapui ikonivyöry 1991-92. Lammin mukaan Hietalahden kirpputorilta saattoi löytää yhden päivän aikana enemmän (metalli-)ikoneita kuin aiemmin yhtenä vuonna. Ikonien salakuljetus helpottui ja hinnat laskivat. Jos vielä 1970-luvulla ikonista joutui maksamaan euroissa 1200/kpl, Lammi kertoi esimerkkinä, että lattian täydeltä ikonilaatikoita olisi saanut 1990-luvulla 90 eurolla. Tavallisempien ikonien lisäksi markkinoille saapui harvinaisempia esineitä. Puiset Nil Stolbenski-veistokset olivat vielä 1970-luvulla erittäin harvinaisia, mutta yhtäkkiä niitä sai Baltiasta peräti kaksi laatikollista. Tähän liittyy myös kaupattavien esineiden epäeettisyys. Esimerkiksi metalli-ikonien kohdalla osa oli ilmiselvästi revitty irti hautausmailta, sillä ikonin yläreunassa oli pieni reikä, jolla se oli ollut kiinni puisessa ristissä.
Deisis, metalli-ikoni. Kuva: Liveauctioneers.
2000-luvun puolella ikoniostajien joukkoon syntyi uusi asiakaskunta - uusrikkaat venäläiset. He olivat kiinnostuneet ns. "blingbling"-ikoneista. Mitä enemmän kimallusta, koristetta ja emalia, sitä paremmin ne menivät kaupaksi. He olivat valmiita maksamaan ikoneista suurempiakin summia.
Cloisonné-emalilla ja helmillä koristeltu Kazanin Jumalanäidin ikoni myytiin Sotheby'sin huutokaupassa n. 190 000 eurolla. Kuva: Sotheby's.
Uuden vuosituhannen myötä markkinoille saapuivat myös väärennökset. Lammi puhuu väärennetystä ikonista silloin, kun henkilö yrittää myydä ikonia valehtelemalla sen muuksi kuin mitä se todellisuudessa on. Tällaisia ovat esimerkiksi tapaukset, joissa puupohja on kyllä vanha, mutta sille on maalattu uusi maalaus, jonka aihe on kaupallinen. Uusi ja myyvä aihe on muokattu keinotekoisesti vanhan näköiseksi. Oikeasti vanhoja elämäkertaikoneita saatettiin myös sahata pienemmiksi, jolloin pieniä osia myymällä tavoiteltiin suurempaa voittoa.

4. Vuoden 2005 jälkeen ikonikauppa on elänyt hiljaiseloa. Taantuma on puraissut antiikkikappiaidenkin ryhmään, joiden joukosta suuri osa vanhoista kauppiaista on jo lopettanut toimintansa. Uudet kauppiaat eivät puolestaan tunne ikoneita tarpeeksi hyvin, vaan ostavat väärennöksiä Tallinnasta ja koettavat saada niitä kaupaksi. Ikonien keräily ei ole tällä hetkellä muodissa.
Emali-ikoneita, 1800-luku. Kuva: Liveauctioneers.
Itselleni puheenvuoron hätkähdyttävin tieto oli se, että laki kieltää ikonien myynnin. Tämä huutokauppaa koskeva säännös vuodelta 1867 on edelleen voimassa: "Vuodelta 1867 olevassa kirjeessä kaikille maan Kuvernööreille, kiellosta julkisella huutokaupalla myödä semmoisia pyhäin kuvia, joita käytetään kreikkalais-venäläisen uskontunnustuksen harjoittamisessa (25/1867), jäljempänä vuoden 1867 kirje, kielletään ikonien myyminen huutokaupassa. Kirjeessä on niin ikään ikonien metalli-, jalokivi- ja helmikoristeiden myyntiä koskevia rajoituksia. Kirje, joka on nykymerkityksessä valtioneuvoston päätös, on edelleen noudatettavana."

Vaikka hallituksen esitys eduskunnalle (HE 259/1996) sai eduskunnalta kannatuksen ja lainvoiman 1. heinäkuuta 1997, vuoden 1867 kielto myydä ikoneita huutokaupassa jäi edelleen voimaan, koska sitä ei haluttukaan purkaa. Kukaan ei kuitenkaan tunnu tietävän tai noudattavan kyseistä pykälää.
Pyhän Nikolaoksen elämäkertaikoni, 1500-luku. Kuva: Museum of Russian Icons.
Puheenvuoron lopuksi Jyrki Lammilta kysyttiin, miksi ostaja ostaa ikonin? Motiivien verkosto on kuulema laaja. Joku ostaa ikonin siksi, ettei joku toinen saa sitä, ja joku ostaa ikonin nimenomaan hengellistä tarkoitusta varten. Lammi sanoo ikonien olevan koukuttava keräilykohde. Ostajan tutustuttua aiheeseen hän haluaa lisää. Ikoneihin kietoutuu uskonnon lisäksi historia, taidehistoria ja politiikka. Ikoni ei kuitenkaan ole Lammin mukaan sijoituskohde. Hänen mukaansa "antiikki ylipäänsä on äärimmäisen huono sijoituskohde".

Lammilta tiedusteltiin myös keräilijöiden sukupuolijakaumaa. Yksittäiset ostajat ovat sekä miehiä että naisia, mutta kokoelmakeräilijöiden sukupuolijakauma on selvä. Naiset keskittyvät yleensä keräilijöinä tiettyyn esineistöön ja "homma pysyy hanskassa". Miehet ovat suurten kokoelmien ylläpitäjiä, jolloin kokoelma saattaa tuottaa jo vaikeuksia.
Kiitos Jyrki Lammille mielenkiintoisesta puheenvuorosta ja
Suomen ortodoksisen kirkkomuseon ystäville tapahtuman järjestämisestä!

10 kommenttia:

  1. Jerusalemin Via Dolorosalla eksyimme muslimiin, jolla oli valtava ikonikauppa. Hän kauppasi siellä Venäjänjuutalaisten maahan tuomia ikoneita. Olihan se melkoisen ristitiitainen juttu, monessakin mielessä.

    VastaaPoista
  2. Tätä olisin halunnut olla kuulemassa. Kiitos kun teit postauksen. Aiotko kirjoittaa piispa Arsenin puheenvuorosta (onko painokuva oikea ikoni)? Sekin olisi tosi kiinnostava aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä Arsenin puheenvuoroa pohdin, mutta taidan pantata sitä tällä kertaa, sillä puheenvuoro liittyy erääseen museon kokoelmalahjoituksista, jota haluaisin käsitellä joskus erikseen. Mutta vastauksena Arsenin asettamaan kysymykseen johon hän myös vastaa, että painokuva voi/ja se on oikea ikoni. Lisätietoa aiheesta suosittelen lukemaan hänen teoksestaan Ikoneja kansalle (Maahenki, 2008). :)

      Poista
    2. Selvä pyy! Ja kiitos kirjavinkistä. Itsekin olen kyllä samaa mieltä, että painokuva on oikea ikoni. Onhan Uspenskin ihmeitätekevä Jumalanäidin ikonikin painokuva.

      Poista
  3. Mitähän olen oikein miettinyt tuota kommenttia kirjoittaessani? Siis eksyimme muslimin pitämään kauppaan tai törmäsimme muslimiin, jolla oli ikonikauppa? No, ymmärsit ehkä pointin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D Juu, näin minä kommenttisi ymmärsin. Mutta vakavasti puhuen, ikävä juttu joka tapauksessa. En tosin tiedä millaiset lainsäädännöt maailmalla on ikonien myynnissä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tuota Suomen lakipykälää kannattaisi tarkastella tuorein silmin tai ainakin tehdä siihen tarkennuksia. Nyt ei ilmeisesti saisi myydä edes nykyikonimaalarin ikonia huutokaupassa, vaikkei siihen liittyisi mitään ikävää. Ymmärrän toki pyhän kuvan arvostamisen tuolla myyntikiellolla, mutta entäs sellaiset tapaukset, joissa perikunnalle jää ikoni, mutta kukaan ei sitä halua? Pitäisikö kaikki tuollaiset ikonit polttaa, jos niitä ei saisi laittaa myyntiin. Nyt ne toivottavasti saavat jatkaa elämäänsä uusissa kodeissa huutokauppojen myötä. Varastettua, väärennettyä tai muuten epäilyttävää esineistöä ei toki pidä myydä.

      Poista
  4. En tiedä saanko laittaa linkin tähän mutta suo anteeksi jos teen väärin. Voit poistaa viestini jos niin haluat.

    https://mybyzantium.wordpress.com/tag/venalaiset-ikonit/

    Monet suuret ruotsalaiset firmat toivat ikooneja Neuvostoliitosta kommunismin ajalla ja Leninin pankkiiri Olof Aschberg on heistä tunnetuin. Harmillista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saathan toki laittaa linkin, teen siitä vielä aktiivisen: https://mybyzantium.wordpress.com/tag/venalaiset-ikonit/
      Kyseessä on siis Suomen Bysanttikomitean entinen blogiteksti.

      Lyhykäisyydessään Aschbergin kokoelma syntyi ilmeisesti niin, että neuvostoviranomaiset takavarikoivat ikonit kirkoista ja Aschberg osti tuon takavarikon itselleen. Ja lopulta hän lahjoitti kokoeman Tukholman Kansallismuseoon. En nyt välttämättä pidä tätä huonona asiana. Neuvostoliiton uskonnonvastainen propaganda ja kaikenlainen negatiivinen suhtautuminen uskontoon olisi tarkoittanut kenties sitä, että ikonit olisi tuhottu. Nyt ne pelastuivat. Ihan puhtoinen henkilö Aschberg ei kuitenkaan tainnut olla, vaikken hänen henkilöhistoriaansa sen tarkemmin tunnekaan.

      Poista
  5. Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista. Itse jonkin verran maalaan ja kai sitä keräilyksi voi sanoa, kun ikoneja on kertynyt. Pyrin reissuilta tuomaan aina yhden jos mahdollista. Muutama vuosi sitten käydessämme Georgiassa, totesin, että kovin edullisesti myivät siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kuuluvat Kirkkomuseon ystäväyhdistykselle ja itse puhujalle, Jyrki Lammille. Minä vain tiivistin luennon sisällön.
      Sai minut myös haikailemaan yliopistoaikoja, kun joka päivä sai olla mielenkiintoisten luentojen maailmassa. Onneksi tällaiset seminaarit ovat kaikille avoimia. :)

      Poista