Kuka osti tasa-arvon – Kuka myi demokratian?

 
Ars Liberan taiteilijoiden näyttely Galleria 12:ssa oli odotettu, sillä olen ollut kahden heistä ohjauksessa. Mikäs sen mielenkiintoisempaa kuin nähdä miten ohjaajat tekevät taidetta.

Arto Väisänen on toinen näistä ohjaajista. Olen aina ihaillut hänen viivankäyttöään; voimakasta ja herkkää viivaa tulee kuin itsestään. Itse taidan olla liian kontrolloiva, että antaisin käden joskus johtaa aivoja eikä päinvastoin. Tunnen Väisäsen teoksia katsellessani tiettyä vapautumista.

Arto Väisänen: Yhteisymmärrys, hiili, 2011.

Hiilityössä ”Yhteisymmärrys”, 2011, viivat piirtävät minulle toisiaan suukottavat kasvot. Vasemmalla on nainen lainehtivine hiuksineen, joka kantaa yllään kukkasia. Oikealla on kaljupäinen mies, joka kurottautuu suukottamaan naista. Mies on piirretty voimakkain viivoin, korvaan tuntuu tunkeutuvan vahvoja ääniä ja hänen päälaeltaan valuu pisaroita. Verta vai hikeä? Teoksen nimi laittaa miettimään onko kyseessä sittenkään täydellinen yhteisymmärrys...? Me naiset kun taidamme osata tahtoomme taivuttelemisen taidon…

Pekka Hiltunen: Ruokaa! Rauhaa! Rakkautta! (Jumal' auta kun suora huutokaan ei tehoa), öljyväri, 2011

Pekka Hiltunen oli minulle aivan uusi nimi. Kädenjälkikään ei näyttänyt ennestään tutulta, mutta työt herättivät mielenkiinnon. Rakastan viittauksia taidehistorian klassikoihin ja täytyy myöntää, että etsin viittauksia mielelläni, vaikkei niitä välttämättä olisikaan. Öljyväriteos ”Ruokaa! Rauhaa! Rakkautta! (Jumal’ auta kun suora huutokaan ei tehoa)”, 2011, oli ammentanut hahmoihinsa vaikutteita Edvard Munchilta. Teoksen nimikin viittasi hauskasti kuuluisaan ”Huutoon”. Hahmot huutavat suut ammollaan paremman elämän puolesta. Ihastuin ekspressiiviseen värinkäyttöön ja siveltimenvetoihin.

Timo Kokko: Pig in a Blanket, pronssipatinoitu kipsi, 2011

Timo Kokon teokset ovat olleet valvovan silmäni alla jo jonkin aikaa. Pidän hänen tussitöistään. Tällä kertaa hän oli tuonut näyttelyyn kuitenkin kaksi veistosta. ”Pig in a Blanket”, 2011, teoksessa oli jotain niin viehättävää, että olisi tehnyt mieleni mennä halaamaan veistosta! Onnellisen hymyn omaavassa, ja kulmat hieman mietteliäänä olevassa possussa oli jotain buddhamaisen rauhoittavaa. Näyttelyn nimi ”Kuka osti tasa-arvon – Kuka myi demokratian”, saattaa jollekin toiselle tuoda siasta mieleen ahneen ja omahyväisen hahmon, mutta en saanut tuota hymyä mielestäni. Minulle teoksella oli positiivinen vaikutus. Ristiriitaisuutta kokemukseen toi kuitenkin Kokon veistoksen takana olevalle seinälle ripustettu Tuula Haran valokuva ”Rautatieaseman mies”, 2009. Ikä ja elämä näkyvät silmistä sekä harmaantuneesta parrasta. Miehen katse oli niin voimakas, etten voinut olla vilkuilematta kuvaa ihastellessani ”Pig in a Blanket” veistosta.

Kokko on hyväksytty maisteriopintoihin Kuvataideakatemiaan, joten hänen tiensä veivät Helsinkiin. Toivon kuitenkin, että entiset Kuopion miehet, Timo Kokko ja Jukka Huhtala, toisivat teoksiaan tulevaisuudessakin näytille myös kotikulmille. Muuttaako Kuvataideakatemia Kokon tapaa työskennellä tai hänen kädenjälkeään? Tätä odotan innolla, ja toivotan hänelle onnea opintoihin. Kuka tahansa ei Kuvataideakatemiaan astelekaan...

Tuula Hara: Kuvasarja Firenzestä, 2009

Tuula Hara on toinen ohjaajistani. Hänen ohjauksessaan suoritin kuva-artesaani tittelini. Hara oli tuonut näyttelyyn valokuvia Firenzestä, 2009. Turistit ja paikalliset (kodittomat, kerjäläiset, alkoholistit) käyvät mielenkiintoista ja koskettavaa dialogia keskenään katseiden voimalla. Olen joskus kuullut, että turistin tunnistaa hänen katseestaan, se on kohotettuna ylös ihastelemaan rakennuksia. Näin taitaa olla Haran valokuvissakin. Turistit katsovat taivaisiin ihmetellen, ihastellen, miettien ja tutkien. Hara on jättänyt heidän kuvansa mustavalkoisiksi. Paikallisten vähäosaisten kuvat ovat värillisiä. Tämä heijastaa minulle henkilöiden elävän siinä hetkessä, todellisuudessa, kun taas turistit ovat vain ohikulkumatkalla. Paikallisten katseet on vangittu hetkillä, joissa kuvastuu heidän elämänsä. Heidän silmistään pääsee pintaa syvemmälle.
”Tavoitteenani on saada näkyväksi jotakin minkä koen ohitetuksi. Minua kiinnostavat teemat liittyvät arkipäivään, elämään ja ympäristöön. Teemani ovat meitä kaikkia lähellä olevia asioita, jotka jäävät usein huomaamatta, koska ne ovat tulleet arkisiksi tai ne ovat vaikeita saavuttaa.” Hara täytti tavoitteensa. Jotakin ohitettua saatiin ikuistettua.

Kaatosade toi näyttelykokemukseen oman elementtinsä. Kauppakatua alaspäin vellova vesi ja harmaus värittivät kokemuksen uudelleen.