lauantai 10. helmikuuta 2018

Postimuseo - Viestinviejät

Muistan, kun sain kutsun Postimuseon avajaisiin Tampereelle ja silloin elettiin vuotta 2014! Aika menee liian nopeasti, sillä vasta nyt sain aikaiseksi vierailtua museossa. Mietin etukäteen, että noh, käydään nyt katsomassa. Ajattelin, että esillä olisi postimerkkejä, kirjeitä ja kaikenlaisia vanhoja postivälineitä. 
Postimuseon nettisivuilla markkinoidaan vierailua lauseella Ylläty iloisesti. Ja se tosiaan piti paikkansa. Ihan hävettää, että museoalan ihmisenä omaa edelleen pinttyneitä ajatusmaailmoja. Pyydän anteeksi. Toisaalta se iloisesti yllättymisen tunne on upea. Viestinviejät -näyttely alkaa ennen varsinaista museotilaa joukolla näyttöjä, joissa postipoika juoksee ruudusta toiseen metsämaisemassa ryteikön keskellä. Kävijä saapuu ensimmäisenä hämärään tilaan vanhojen hirsiaittojen keskelle. Pian erään rakennuksen ikkunaan ilmestyy mies soihtu kädessään kertomaan viestinviejästä.

Ihastuin näyttelyyn ensisilmäyksellä. Ajatus postimerkkikokoelman esittelystä sai välittömästi laajemman kulttuurihistoriallisen merkityksen, kun ymmärsin että ihmiset ovat välittäneet viestejä toisilleen jo vuosituhansia. Esihistoriallisella ajalla käytettiin mm. merkkitulia ja viestikapuloita. Kirjoitustaidon myötä kirjeet mahdollistivat täsmällisen viestinnän pitkän matkan päähän. Kun ymmärsi konkreettisesti sen, mitä viestin vieminen on alkuaikoina todella tarkoittanut, postin historia alkoi kiehtoa enemmän. Se, että viestinviejän on täytynyt tarpoa haastavankin maaston läpi niin kesällä kuin talvella, pimeässä(!) metsässä ja poluilla, tuntui uskomattomalta että joku on siihen suostunut. Aika hurjalta kuulosti viestinviejän matka mm. Ahvenanmaan kautta Ruotsiin jäiden yli tai soutamalla. Viestejä kuljetettiin hengen uhalla säistä tai muista olosuhteista riippumatta. 
Postitorvi 1800-luvulta.
1500-luvulla ei vielä ollut julkista postilaitosta, vaan Euroopan ensimmäiset postit olivat yksityisiä. Ruotsissa perustettiin 1600-luvun alussa sotien seurauksena  oma kruunun ylläpitämä postilaitos. Sen tärkein tavoite oli luoda säännölliset postiyhteydet laajentuneen suurvallan alueelle. Pian postin kuljettaman tiedon myötä tieto liitti koko Itämeren alueen osaksi Eurooppaa. Ensimmäinen postireitti Tukholmasta Hampuriin avattiin 1636.

"Postia vietiin 1640-luvulla säännöllisesti Suomenlahden yli Rääveliin (Tallinna) ja edelleen Riikaan. Kelirikkoaikana tärkeä Pohjanlahden kiertävä reitti (Tukholma-Tornio-Turku) avattiin 1643. Sisämaassa posti kulki vain tärkeimpiin hallinnon keskuksiin, kuten Hämeenlinnaan. Muualla viestit kulkivat kirkonmiesten tai yksityishenkilöiden vieminä.
Postin kuljetuksesta vastasivat postitalonpojat ja heidän renkinsä. He saivat vapautuksen sotaväestä sekä verohelpotuksia. Kaupunkeihin perustettiin postikonttoreita. Postin piti matkata kelistä riippumatta potitalosta toiseen 5 km tunnissa. Viestit kuljetettiin aluksi jalan. Vuodesta 1646 alettiin käyttää myös hevosia. (---)
Moni postirenki kantoi mukanaan keihästä, sillä metsätaipaleilla olivat harmeina rosvot ja pedot. Postitaloa lähestyessään renki puhalsi torveen, jotta seuraava viestinviejä osasi laittautua valmiiksi. Postitorvi on yhä symbolina monen maan postilaitoksen tunnuksessa."
Kaarle herttuan määräys vuodelta 1595 ja kuriirin vaakuna (kopiot).
"Kaarle herttua määräsi 1595, että kuninkaan kuriireilla tuli olla postivaakuna. Vaakunan helmet kertoivat, kuinka montaa hevosta kuriiri sai käyttää. Kuriireilla oli oikeus vapaaseen kyyditykseen ja kestitykseen majataloissa. Kuriirit välittivät hallinnollista kirjeenvaihtoa.
Kuriirien oikeutta käytettiin usein väärin. Ruotsi-Suomen hallitsija Juhana III julkaisi vuonna 1584 suomenkielisen asetuksen, jossa selkeytettiin, kenellä oli oikeus vaatia majataloista ja talonpojilta maksutta ruokaa ja hevosia ja kenellä ei."
Postimestari 1790-luvulta.
Postin historia etenee 1600-luvulta aina nykypäivään saakka. 1700-luvulla postimestarin virka oli haluttu ammatti. He pitivät postikonttoria tavallisesti kotonaan ja saivat pienen summan rahaa työvälineiden hankintaan. Postimestarit vastaanottivat kirjeet ja pitivät huolen siitä, ettei posti pysähtynyt konttorissa puolta tuntia pidempään. Ruotsin vallan aikana postireitit sisämaahan laajenivat ja konttoreita perustettiin lisää.
Suomen siirtyessä Venäjän autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi 1809 postihallinto uudistettiin, mutta moni asia pysyi ennallaan. Uusi keksintö oli esimerkiksi postimerkki (1856), joka helpotti postin lähetystä. Kirjelaatikoita ilmestyi konttoreiden ulkoseiniin vuodesta 1850 alkaen. Ja olihan näyttelyssä niitä postimerkkejäkin! Esillepano oli kätevästi vedettävissä "seinämissä" eri vuosikymmenten mukaan. Näin löysi halutessaan nopeasti vaikka oman syntymävuoden postimerkit. Kiva idea!
Mitä lähemmäs nykyaikaa siirryttiin sitä tutummaksi postin ja lähetettyjen viestien merkitys muuttui. Harva sitä kuitenkaan nykyisin enää pohtii mikä merkitys kirjeillä ja korteilla oli esimerkiksi sotavuosina (1939-1945). Silloin koko kansa alkoi kirjoittaa kirjeitä, jotka ylläpitivät toivoa ja kannattelivat ihmissuhteita. Sanomalehdissä kehotettiin siviiliväestöä lähettämään miehille iloisia ja reippaita kirjeitä. Onnellinen rakkaustarina saattoi päättyä kuitenkin traagisesti, kun rintamalta lähetetty kirje jäikin viimeiseksi muistoksi puolisosta. Tällainen tarina liikutti viime kesänä Etelä-Karjalan museon Sodan värit -näyttelyssä.
Ruokapaketti rintamalle.
Sodan erikoisoloshteet toivat haasteita postinjakelulle lähetysmäärien lisääntyessä, ihmisten liikkuessa ja postimiesten siirtyessä rintamalle. Postirintama kesti vaikeat ajat, vain ulkomaan postinkulku häiriintyi vakavammin. 
Postin toimipaikkaverkko oli laajimmillaan 1970-luvulla. Matkailu avartui ja kotiin lähetettiin postikortteja kaukomailta. Viestinviejät -näyttelyssä on paljon kivoja esitysratkaisuja ja yksi kivoimmista oli postimerkeistä tehty maailmankartta. Kaukoputkea sai liikutella eri maanosien ja valtioiden välillä, jolloin postimerkit näkyivät suurennettuina pöydän edessä olevalla infotasolla.
Postimerkkejä maailmalta.
Ensimmäinen postiauto vuosimallia 1911.
Vaikka näyttelyssä kiehtoikin eniten se historia, vähemmän tuttu aika, oli minusta hienoa, että aikajana on vedetty nykypäivään saakka. Viestimisen muodot ovat muuttuneet radikaalisti 1500-luvusta, mutta ihmisen tarve viestiä ja saada tietoa ympäröivästä maailmasta ei katoa. Perinteinen postiliikenne ei voi enää kilpailla nopeudessa sähköisen viestinnän kanssa. Tiedonvälityksestä on tullut jokaisen oikeus ja mahdollisuus. Me voimme tuottaa sitä blogeihin, keskustelupalstoille, sosiaaliseen mediaan ja toistemme älylaitteisiin.
Postiasu menneisyydestä.
Minusta on surullista, että perinteisen postin lähettäminen on kadonnut lähes olemattomiin. Tarkoitan tällä siis kortteja ja kirjeitä. Kirjemäärät laskevat, mutta pakettien määrä kasvaa nettikauppaostosten myötä. Itse pidän kiinni mm. syntymäpäiväkorttien, joulu- ja ystävänpäiväkorttien postittamisesta. Se vie aikaa enemmän kuin sähköisen tervehdyksen lähettäminen, mutta samalla se fyysinen kortti on koskettavampi. Posti on valjastanutkin hienosti tämän koskettavuuden osaksi markkinointikampanjaansa.
Nämä postiasut näyttävät jo tutummilta.
"Suomessa postipalveluita määrittelee postilaki. Palveluiden tulee olla kaikkien saatavilla, asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Laki takaa postin jakelun kaikkina arkipäivinä, kohtuuhintaiset kirje- ja pakettipalvelut ja postin toimipisteen kohtuullisella etäisyydellä." 
Tässä yhteydessä en malta olla ottamatta esille tapausta Sevettijärvi. 

Sevettijärveltä katosi asiamiesposti kesällä 2015 kahvilan lopettamisen yhteydessä. Tämä tarkoitti sitä, että sevettijärveläisten on pitänyt hakea postipakettinsa 120 kilometrin (!) päästä Inarista. Tätä matkaa on verrattu siihen, että helsinkiläinen hakisi postinsa Lahdesta. Facebook-kampanjan Lähetä postikortti Sevettijärvelle myötä postikortteja kantautui Sevetin koululle yli 11 000 kappaletta Suomesta ja 60:sta eri maasta ympäri maailman. Jokainen kortti oli kannanotto syrjäkylien peruspalvelujen puolesta ja kannustusviesti sevettijärveläisille. Kampanja piristi koko koltta-aluetta ja toi Sevettijärven kansalliseen ja kansainväliseen tietoisuuteen sosiaalisen median ja tiedotusvälineiden välityksellä.

Taistelu postipalveluiden puolesta on tuottanut vihdoin tulosta, kun Näätämöön avataan 9.3.2018 Suomen pohjoisin pakettiautomaatti. Sydämelliset onnittelut Näätämöön! Täällä Keski- ja Itä-Suomessa asustelevana kaupunkilaisena voi helposti kääriytyä itsestäänselvyyteen postin kulkemisesta, mitä se ei suinkaan haja-asutusalueilla valitettavasti ole. Toivottavasti tämä tuo toivoa ja toimenpiteitä myös muualla postipalveluiden puolesta kamppaileville.
Viestinviejät -näyttely oli silmiä avaava ja elämyksellinen matka läpi postin historian. Ja huomasin kuinka paljon muutoksia postissa on tapahtunut jo oman elämäni aikana. Postimerkkejä ja -kuoria ei tarvitse enää nuolla (muistatteko sen kamalan liiman maun?) vaan ne hoituvat tarroilla. Ja esimerkiksi yllä oleva kuittauslaite(?) oli ensimmäisen kerran nähdessäni ihan kummallinen kapistus. Ai enää ei tarvitsekaan kirjoittaa nimeään kuulakärkikynällä?? Ai tämmöisellä muovitikullako se nykyään tehdään - ja siis tälle muovilevylle? Töissä ihmettelin hetki sitten ääneen, kun pakettia kuitatessani ei ollut enää edes sitä muovitikkua kynänä, vaan nimi piti kirjoittaa pelkällä sormella.... Siinä vaiheessa mietin, että jotkut asiat voisivat olla pysyviä...

Mitä mieltä olette Postimuseon näyttelystä?
Oletteko tutustuneet?

4 kommenttia:

  1. Ihana näyttely! Tuonne haluan ehdottomasti; olenhan postcrossingharrastaja ja siinä sivussa keräilen postimerkkejäkin, vaikka en mikään varsinainen filatelisti olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun nokka kohti Vapriikkia ja Postimuseota! Todella kiva kulttuurihistoriallinen sukellus viestien välittämisen historiaan. Sana posti oli jotenkin suppea, joten Viestinviejät on äärimmäisen hyvä nimi kyseiselle näyttelylle.

      Poista
    2. Kiitos vierailusta ja todella kivasta blogikirjoituksesta! Oli hauskaa lukea siitä, miten Postimuseo onnistui yllättämään. "Viestinviejien" lisäksi Postimuseossa on tällä hetkellä esillä myös "Pienlehtiä ja punkpostia" (4.11. 2018 asti) ja vielä tämän viikon postikorttien kautta Suomen ja Venäjän eri piirteitä katsova "Sata vuotta sitten" (18.2.2018 asti). Ja löytyyhän Postimuseosta vielä pienoisnäyttely "Sukellusveneen historia postimerkeillä" (25.2.2018 asti). Puhumattakaan Vapriikin muusta annista.

      Poista
    3. Kiitokset vaikuttavasta näyttelystä! Koko seurueemme nautti vierailusta. Mukana on sopivasti osallistavuutta elämyksellisyyden rinnalla. Tarinat ja tarinallistaminen oli kuitenkin se vaikuttavin osuus.

      Poista