sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Museum voor Schone Kunsten

Gentin kaksi tärkeintä taidemuseota sijaitsevat keskustasta noin kaksi kilometriä etelään kävely- tai ratikkamatkan päässä. Toinen on Museum voor Schone Kunsten (MSK, taidehistoriallinen museo) ja toinen Stedelijk Museum voor  Acktuele Kunst (SMAK, nykytaiteen museo). Suomalaisittain voidaan siis sanoa, että Gentin Ateneum ja Kiasma. Museot sijaitsevat aivan vierekkäin ja suosittelen aloittamaan MSK:sta. Kronologisesti MSK sopi mainiosti myös kulttuurihistoriallisen STAMin perään. Ensin otettiin haltuun kulttuurihistoria, jonka jälkeen pääsi syventymään belgialaiseen taidehistoriaan keskiajalta 1900-luvun alkuun. 

Nykyisen taidemuseon juuret ovat vuodessa 1798, jolloin Gentiin avattiin Musée du Département de l'Escaut. Tuolloin Ranska vielä hallitsi eteläistä Alankomaata. 234 maalausta ja veistosta asettivat perustan nykyiselle taidemuseon kokoelmalle.  Museo on yksi Belgian vanhimmista. Museorakennuksen klassisen temppelin muotokielen suunnitteli 1902 arkkitehti Charles Van Rysselberghe (1850-1920). Toinen vaihe valmistui 1913, ja viimeisin avaaminen tapahtui 2007 neljän vuoden remontoinnin jälkeen. Fasadin pylväiden takana on kaunis mosaiikkikuvioinen, art nouveau-henkinen lattia.
Mikäli ei ole lainkaan kiinnostunut kristillisestä taiteesta, museo voi olla puuduttavaa kierrettävää. Sillä täällä kukoistavat belgialaisen taidehistorian ja katolisen uskon kuvittamat mestariteokset, joita olivat luomassa mm. Rogier van der Weyden, Jan van Eyck, Jacob Jordaens ja Pieter Paul Rubens. 
Flaamilainen koulukunta: Kipujen mies, n. 1430. Kipujen miehellä viitataan Vanhaan testamenttiin ja Jesajan sanoihin: "Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät.." (Jes. 53:3)
Monille sana gotiikka (n. 1100-1500-luku) viittaa kirkoissa olevaan taiteeseen: suippokaariin, koristeellisiin holvi-ikkunoihin ja värikkäisiin lasimaalauksiin. Kirkot ja niissä oleva taide symboloivat kokonaisuutena Jumalan ja kristinuskon huonetta. Se selittää samalla aikakauden maalaus- ja veistotaiteen roolia yhteiskunnassa: aiheet otettiin pääasiassa vain kristillisestä aiheistosta. Ei ollut muita aiheita. Esimerkiksi maisemamaalaus alkoi syntyä Euroopassa vasta 1400-luvulla, asetelmamaalaukset 1600-luvulla. Taidetta tilasi alun perin nimenomaan kirkko, myöhemmin myös rikkaat mesenaatit, ja lopulta porvarit alkoivat tilata taidetta itselleen taidemaalareilta ja kuvanveistäjiltä. Aiheet olivat aluksi siitä huolimatta nimenomaan kristillisiä. Eri aikakausilla oli kuitenkin omat suosikkiteemansa. Esimerkiksi 1300-luvulta alkaen suosittiin Kristuksen kärsimyskuvia ja 1400-luvulla Madonna ja lapsi -aihetta.  
Hugo van der Goes: Kristuksen sureminen, n. 1500, öljyväri puulle.
Rogier van der Weyden: Neilikkamadonna, n. 1480, ölyväri puulle.
Pflock -alttarin mestari: Orjantappurakruunaus, n. 1520, öljyväri puulle.
Pflock -alttarin mestari: yksityisohta teoksesta Orjantappurakruunaus.
Hieronymus Bosch: Kristus kantaa ristiä, n. 1510-1516, öljyväri puulle.
Minulle museon ehdottomimmat mestariteokset olivat Hieronymus Boschin (n. 1450-1516) maalaukset. Museo omistaa kaksi Boschin teosta: Kristus kantaa ristiä ja Pyhä Hieronymus. Kristus kantaa ristiä kuuluu Boschin myöhäisen kauden tuotantoon. Ensinäkemältä teos näyttää kaaosmaiselta kokonaisuudelta kasvoja, mutta itse asiassa sommittelu on tarkka ja hallittu. Kristus on sommiteltu tismalleen kahden kolmion leikkauspisteeseen, ja diagonaalia korostaa hänen kantamansa risti. Ympärille on ryhmitelty voimakasilmeisiä kasvoja. Vasemmassa yläkulmassa Simon Kyreneläinen kantaa ristiä. (Matkalla he kohtasivat Simon-nimisen kyreneläisen miehen ja pakottivat hänet kantamaan Jeesuksen ristiä. Matt. 27:32) Oikeaan alanurkkaan on kuvattu paha ryöväri, Gestas, joka ei katunut tekemiään syntejä ja joutui helvettiin.
Hieronymus Bosch: yksityiskohta teoksesta Kristus kantaa ristiä.
Oikeaan yläkulmaan on kuvattu toinen ryöväri, Dismas, joka katui syntejään ja pääsi taivaaseen. (Yhdessä Jeesuksen kanssa ristiinnaulittiin kaksi rosvoa, toinen hänen oikealle, toinen hänen vasemmalle puolelleen. Matt. 27:38) Huomatkaa tässäkin tärkeä symbolinen sommittelu: paha ryöväri on kuvattu alareunaan (helvettiin) ja hyvä ryöväri yläreunaan (taivaaseen). Kristillisessä kuvastossa kaikki on tarkkaan harkittua ja pienetkin elementit kuljettavat tarinaa eteenpäin: henkilöt, sommittelu, värimaailma. Dismaksen ympärillä illkkuvat fariseus ja paha munkki, jotka ovat Boschin viittaus aikansa uskonnolliseen fanaattisuuteen. He eivät usko, että ryöväri voisi katua tekojaan.
Hieronymus Bosch: yksityiskohta teoksesta Kristus kantaa ristiä.
Siinä missä puinen risti kuljettaa katsetta diagonaalin mukana vasemmasta ylänurkasta oikeaan alanurkkaan kohti pahaa ryöväriä, toinen diagonaali muodostuu kuvan vasemmasta alanurkasta oikeaan ylänurkkaan. Tumman yleisvärin joukosta vasemmassa alanurkassa oleva naishahmo tuntuu kuin hehkuvan valoa. Kyseessä on Veronika, joka kannattelee käsissään Kristuksen hikiliinaa. Legendan mukaan Veronika tarjosi ristiään kantavalle Jeesukselle liinaa, johon hän pyyhki hikiset kasvonsa. Veronikan liina on läntisessä kuvataiteessa sama kuin itäisessä perinteessä Kristus Käsittätehty
Hieronymus Bosch: yksityiskohta teoksesta Kristus kantaa ristiä.
Teoksessa huomio kiinnittyy katseisiin. Lähes kaikki muut tuijottavat jotakin, paitsi Kristus ja Veronika. He ovat sulkeneet silmänsä ja ikään kuin kääntäneet katseensa sisäänpäin. Maalaus on vaikuttavampi mitä pidempään sitä katsoo. Ilkkuvat ja vihamieliset katseet muodostuvat vastenmielisiksi. Hampaattomia suita, mulkosilmäisiä katseita ja epäluonnollisia ihonvärejä. Voi vain kuvitella millaisen reaktion se on aikalaisissaan herättänyt.
Pieter Paul Rubens: Franciscus Assisilainen saa stigmat, n. 1635, öljyväri kankaalle.
Rubens on kuvannut fransiskaanisen veljeskunnan perustajan Franciscus Assisilaisen (n. 1182-1226) vuoristomaisemaan. Pyhimyksen legenda oli erittäin suosittu paitsi Italiassa (Franciscus on Italian suojeluspyhimys), myös Alppien pohjoispuolella.  Kaksi vuotta ennen kuolemaansa Franciscus keskittyi rukoukseen ja paastoon 40 päivän ajan. Tällöin hänen kerrotaan kokeneen La Vernan vuorella stigmatisaation, eli saaneen käsiinsä ristiinnaulitun Kristuksen haavat.
Francois-Joseph Navez: Pyhä Binascon Veronika, 1787, öljyväri kankaalle.
Francois-Joseph Navez on maalannut Veronikan hämmästyttävän realistisesti, mutta joukkoon on sekoitettu myös idealismia. Navez maalasi teoksen vuosi Pariisista Brysseliin muuttonsa jälkeen, jossa hän tahtoi seurata mestarinsa Jacques-Louis Davidin jalanjälkiä. Molemmat taiteilijat arvostivat toistensa työtä ja vaihtoivat ajatuksia. Veronikan kasvoista välittyy samanlainen tunnelma kuin esimerkiksi Davidin neljä vuotta aiemmin maalaamassa teoksessa Andromakhe suree Hektoria.
Francois-Joseph Navez: yksityiskohta teoksesta Pyhä Binascon Veronika.
Pyhä Veronika syntyi Binascossa, lähellä Milanoa 1445. Hän kasvoi köyhässä, mutta hartaassa talonpoikaisperheessä. Neitsyt Marian ilmestyttyä Veronikalle hän päätti omistaa elämänsä Kristukselle. Myöhemmin hän liittyi augustinolaisluostariin. Veronikan kerrotaan olleen huomattavan hyveellinen ja hänen silmissään oli kuivumattomat kyyneleet. Hän kuoli vuonna 1497 ja pyhymykseksi Veronika julistettiin 1672.
Francois-Joseph Navez: yksityiskohta teoksesta Pyhä Binascon Veronika.
Laurent Delvaux (1696-1778): Pyhä Livinus, marmoria.
Isommissa taidemuseoissa tulee aina enemmän tai vähemmän ähky. Vaikka kuinka haluaisi antaa aikansa kaikille mielenkiintoisille maalauksille, ei sitä vain jaksa. Juuri kun MSK alkoi aiheuttaa väsymisen merkkejä, tiloihin alkoi ilmestyä vähän outoja teoksia. Asetelmamaalausten keskellä oli teekannusta muotoiltu taideteos, seuraavassa salissa kuriositeettikabinetteja ja kohta seinällä riippui isokokoinen etana kellotaulu selässään... Mitä ihmettä?
Patrick Van Caeckenbergh: Simpukankuori, 1999-2009.
Isompaan saliin päädyttyä kävi ilmi, että kyseessä oli belgialaisen Patrick Van Caeckenberghin näyttely The Pantologist (danke Schön). Näyttely herätti mielenkiinnon juuri oikealla hetkellä. Van Caeckenbergh on luonut itselleen sisäisen maailman ja ilmaisee sitä eriskummallisilla installaatioilla ja kuvitteellisilla veistoksilla. Hän hyödyntää arkisia asioita luodakseen niistä jotain taianomaista. Pantologisti on henkilö, joka on ihastunut kaikkeen. Van Caeckenbergh on viettänyt koko elämänsä luokittelemalla maailmaa. Hän kerää, luokittelee ja järjestelee luetteloita ja suhteita taksonomian ja genealogian sekä kartografian ja kosmologian välillä. Ei siis mikään pieni tehtävä...
Patrick Van Caeckenbergh: Simpukankuori, 1999-2009.
Simpukankuori-teoksella oli yllättävä yhteys Suomeen. Teos on nimittäin kunnianosoitus suomalaiselle folkloristille Antti Aarnelle (1867-1925) ja venäläiselle kielitieteilijälle ja folkloristille Vladimir Proppille (1895-1970). Aarne kehitti kansansatujen luokittelun eri satutyyppeihin, joka oli pohjana niin sanotulle Aarne–Thompson-luokittelujärjestelmälle. Propp puolestaan pyrki löytämään satujen juonirakenteiden yksinkertaisimmat elementit.
Patrick Van Caeckenbergh: yksityiskohta teoksesta Simpukankuori, 1999-2009.
Patrick Van Caeckenbergh: yksityiskohta teoksesta Sikarilaatikko, 1997-2017.
Tilassa oli valtavankokoinen Sikarilaatikoksi nimetty laatikko, jonka kyljessä oli kaksi pyöreää ikkunaa. Kiikarin linssejä muistuttavista aukosta sai kurkistaa laatikon sisälle. Suurin osa taiteilijoista työskentelee ullakoilla tai ateljeissaan (valon vuoksi), mutta Van Caeckenbergh kertoo työskentelevänsä päänsä sisällä. Sikarilaatikko viittaa 1500-luvun pieniin studioihin, joihin taiteilijat vetäytyivät. Van Caeckenberghin mukaan taiteilijat eivät tarvitse paljon tilaa lukeakseen, kirjoittaakseen tai meditoidakseen. Se mitä he tarvitsevat on rauha ja hiljaisuus. Taiteilija on luonut Sikarilaatikkoon oman studionsa. Kyseinen teos on ilmeisesti edelleen Van Caeckenbergin työhuone, johon kuuluu työpöytä, sänky ja kirjallisuus. Tateilija lahjoitt teoksen museolle ja se on ollut osa MSK:n pysyvää kokoelmaa vuodesta 2017 lähtien. Tarina ei kerro käyttääkö taiteilija aktiivisesti studiotaan edelleen. Ilmeisesti kävijöillä olisi aika ajoin mahdollisuus kurkkia ikkunoista taiteilijaa työssään.
Patrick Van Caeckenbergh: yksityiskohta teoksesta Sikarilaatikko, 1997-2017.
Gerda Stein & Jörg Lenzlinger: Metafloristics -installaatio.
Pyöreässä salissa oli sveitsiläisten taiteilijoiden Gerda Steinin ja Jörg Lenzlingerin näyttely Metafloristics. He tekevät paikkasidonnaista taidetta tarkoituksenaan osallistaa kävijöitä osaksi teosta. Kokonaisuus oli luotu yhdistelemällä arkipäiväisiä esineitä aitoihin luonnonmateriaaleihin. Sinne tänne oli sijoiteltu patjoja ja istuimia, joihin kävijä saattoi levähtää ja tutkia yksityiskohtia. Näyttely oli mukavan kevyt ja värikäs lopetus museokierrokselle.
Gerda Stein & Jörg Lenzlinger: Metafloristics -installaatio.
Gerda Stein & Jörg Lenzlinger: Metafloristics -installaatio.
Gerda Stein & Jörg Lenzlinger: Metafloristics -installaatio.
Gerda Stein & Jörg Lenzlinger: Metafloristics -installaatio.
Gerda Stein & Jörg Lenzlinger: Metafloristics -installaatio.
Museossa oli myös yksi sali, jossa ei saanut valokuvata, mutta siihen palaan myöhemmin.

3 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä, olen pitkään haaveillut matkasta Belgiaan ja nimenomaan Gentiin ja Brüggeen. Näyttäis siltä, että hienoa taidetta riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, taidetta riittää sekä kauniita joki- ja kaupunkimaisemia. Niitä on tulossa vielä paljon lisää. :)

      Poista