Ragnar Kjartansson: The Visitors

Ystäväni vinkkasi Helsingin reissua varten Kiasman The Visitors -näyttelystä. Hän ei paljastanut teoksesta muuta, kuin että oli kokenut näyttelyn hyvin vaikuttavana. En ollut aiemmin kuullutkaan islantilaisesta Ragnar Kjartanssonista. Jotenkin minulta oli onnistunut menemään ohi myös se tieto, että Kjartanssonille myönnettiin tänä vuonna Suomen suurin taidepalkinto Ars Fennica. Tämän näyttelykokemuksen jälkeen tulen muistamaan hänet aina.

Viidennessä kerroksessa aloitin tutustumisen näyttelyyn lukemalla valaistussa huoneessa näyttelytekstejä ja taustatietoa tulevalle. Huoneeseen kuului seinän takaa musiikkia, ja keskittyminen lukemiseen meinasi herpaantua. Musiikki sai aikaan kylmiä väreitä.

Rokeby Farm.

Teoskokonaisuus on kuvattu Rokebyn kartanossa, joka näyttelee teoksessa musiikin lisäksi suurinta roolia. 

"Kartano sijaitsee Hudsonjoen varrella New Yorkin osavaltiossa. Kartanon rakennutti senaattori ja sotaministeri John Armstrong Jr. 1810-luvulla. 1830-luvulta lähtien talo on kuulunut Astorin vaikutusvaltaiselle liikemiessuvulle. Talossa asuu yhä suvun jälkeläisiä, taiteilijoita ja seikkailijoita. 

Ragnar Kjartansson vieraili Rokebyssa ensimmäisen kerran vuonna 2007. Hän ihastui talon taianomaiseen ilmapiiriin ja halusi palata sinne. Ennen The Visitors -teoksen kuvauksia Kjartansson ja hänen ystävänsä viettivät talossa viikon ja tekivät musiikkia yhdessä.

Teoksessa esiintyy myös talon asukkaita ja omistajaperheen jäseniä ystävineen. He istuvat terassilla ja osallistuvat musiikkiesitykseen laulamalla."

"The Visitors koostuu yhdeksästä videoprojisoinnista, joissa taitelija ystävineen laulaa ja soittaa vanhassa amerikkalaisessa kartanossa. Reilun tunnin mittainen musiikkiesitys on taltioitu yhdellä otolla. 

Videot kuvattiin ja äänitettiin talon eri tiloissa, kuten kirjastossa, työhuoneessa, musiikkihuoneessa, makuuhuoneessa ja kylpyhuoneessa - jokainen erikseen, mutta yhtä aikaa. Esiintyjät kuulivat toisensa kuulokkeiden kautta. Näyttelytilassa kuvat ja äänet yhdistyvät, ja katsoja saa kuulla ja nähdä orkesterin kokonaisuutena. (---)

The Visitors -nimi on lainattu Abba-yhtyeen viimeiseltä albumilta (1981). Kjartanssonia on inspiroinut Abban musiikki, jonka kaupallisen popin takaa hän löytää melankolisen pohjavireen."

Kun tiedossani oli etukäteen, että teos kestää yli tunnin (64 min) ajattelin, että nyt on aika raskasta settiä... Pidempään blogiani lukeneet tietävät, että juuri videoteokset ovat olleet minulle aina vähän hankalia lähestyä. Yleensä lähes poikkeuksetta teoksen ääreen tulee jostain keskivaiheilta, jolloin tarinaan on hankala päästä kiinni. Jos teos sattuu olemaan pitkä, en malta useinkaan katsoa teosta kokonaan. Maltillinen videoteoksen mitta on mielestäni 10-20 minuuttia, maksimissaan. Mutta että 64 minuuttia!? Noh, yritetään...

Kun astuin valoisasta huoneesta seinän taakse hämärään tilaan, ei mennyt minuuttiakaan, kun silmiini alkoi kohota kyyneliä. Miten voimakas tunne! Se kaikki alkoi kokonaisvaltaisesta kauneuden tunteesta. Musiikki oli ihanan rauhoittavaa, ja kartanon huoneet olivat kuin eloon herätettyjä maalauksia. Hämärä valaistus, vanhat huonekalut, valtavat kirjahyllyt, rosoiset seinät, leveät lautalattiat, paksut antiikkimatot, upeat väriyhdistelmät, vanhat valokuvat, taulut ja muu taide. Sydän meinasi pakahtua!

Ólafur Jónsson.

Lopulta vietin tilassa 1,5 tuntia ja silti jäi kipinä, että tahtoisin kokea lisää. Teos alkaa siitä, kun kuvaustilannetta valmistellaan. Muusikot ottavat paikkansa huoneissa, ja kylpyammeessa makaava Kjartansson soittaa akustisella kitarallaan ensimmäiset sävelet ja alkaa laulaa hiljaa. Yksi kerrallaan muut muusikot yhtyvät mukaan omilla instrumenteillaan (flyygeli, sello, haitari, banjo, rummut, basso, sähkökitara). Eroa käsittelevä sanoitus "Feminine Ways" perustuu Ásdís Sif Gunnarsdóttirin kirjoittamaan runoon.

Ragnar Kjartansson.

Feminine Ways

A pink rose

In the glittery frost

A diamond heart

And the orange red fire

Once again I fall into

My feminine ways

You protect the world from me

As if I'm the only one who's cruel

You've taken me

To the bitter end

One again I fall into

My feminine ways

There are stars exploding

And there is nothing you can do

Naiselliset tavat

Vaaleanpunainen ruusu

kuuraisena kimmeltää

Sydän timanttinen

ja liekki punahehkuinen

Aina uudestaan mä lankean

tapoihini naisellisiin

Suojelet maailmaa minulta

kuin kukaan muu ei olisi julma

Olet vienyt minut

loppuun katkeraan

Aina uudestaan mä lankean

tapoihini naisellisiin

Taivaan tähdet räjähtää

eikä sille voi mitään

(suomennos Kaijamari Sivill ja Markku Päkkilä)

Shahzad Ismaily.

Katse kiertää valkokankaalta toiselle. Mitä lähemmäs kutakin soittajaa saapuu, sitä voimakkaammin katsoja on osa juuri kyseistä huonetta ja soittajaa. Äänimaailma toimii todella upeasti. Äänet kantautuvat eri huoneista, mutta samalla kertaa voi nähdä useampaan huoneeseen. Mielestäni valkokankaiden sijoittelu oli onnistunut, sillä aivan kaikkia huoneita ei näe kerralla. Tämä saa katsojat kiertelemään tilassa, antamaan aikaa eri soittajille. Katsoja kuitenkin näkee useamman soittajan reaktiot ja tunteet tilanteissa.

Jokainen teoksen muusikko näyttää olevan mukana täydellä tunteella. Heidän eleitään ja ilmeitään on rauhoittavaa katsella. Välillä soitetaan yhdessä, välillä improvisoidaan ja välillä jokainen saa oman hetkensä. Yhden soittajan ottaessa tilanteen haltuun, muut soittajat eivät näe häntä, mutta kuulevat soiton kuulokkeista. Jokainen elää hetkessä mukana: keinuen, lyöden jalalla rytmiä, painaen silmänsä kiinni.

Þorvaldur Gröndal.

Kjartan Sveinsson.

Tunnelma oli todella erikoinen. Jokainen muusikko on "eristetty" omaan huoneeseensa, mutta silti teos on yhtenäinen, ja katsoja saa parhaimman näköalapaikan teoksen kokonaisuudelle. Minulla oli olo, että teos esitetään juuri minulle. Että olen osa kokonaisuutta.

Gyða Valtýsdóttir.

Kristín Anna Valtýsdóttir ja Ragnar Kjartansson.

Loppupuolella soittajat yksi kerrallaan jättävät huoneensa ja kokoontuvat Davíð Þór Jónssonin flyygelihuoneeseen. Tässä vaiheessa katsojat kulkevat valkokankaalta toiselle sitä mukaa, kun huoneet tyhjenevät. Kitaroiden, sellon ja banjon säestyksellä jokainen laulaa päättymättömästi lausetta "Once again I fall into, my feminine ways". Avataan kuohuviinipullo, sytytetään sikarit. Ryhmä siirtyy yhdessä ulos, jossa terassilla ollut kuoro liittyy osaksi soittajia.

Kaikki katsojat ovat siirtyneet yhden valkokankaan eteen. Soittajat ja kuoro laulavat edelleen päättymättömästi "Once again I fall into, my feminine ways", ja ryhmä kulkee yhdessä utuiselle pellolle. Kyyneleitä pitää pinnistellä todella voimakkaasti, etteivät ne muuttuisi äänekkääksi itkuksi siinä vaiheessa, kun Davíð Þór Jónsson nostaa kätensä kitaraa soittavan Ragnar Kjartanssonin hartialle. Miehet kävelevät rinta rinnan. Osa pitää toisiaan kädestä kiinni. Mikä ylistys ystävyydelle! Ryhmä katoaa hiljalleen horisonttiin.

Katsojille paljastuu huoneiden järjestys viimeistään siinä vaiheessa, kun mieshenkilö käy teoksen loppussa laulua hyräillen sammuttamassa yksi kerrallaan huoneiden kamerat. The Visitors oli häkellyttävän kokonaisvaltainen elämys! Valitettavasti mikään muu teos ei tuntunut tämän jälkeen enää miltään. Kertosäe jäi niin voimakkaasti päähäni, että hyräilin sitä pitkin päivää. Teoksen kerrottiin olevan "koskettava musiikillinen elämys, luovuuden, yhteisöllisyyden ja ystävyyden ylistys". Sitä se tosiaan oli. Huomasin liikutuksen lisäksi naurahdellen hymyileväni. Vatsassa oli voimakas hyvänolon tunne. Ikään kuin perhosia, mutta ilman painostavaa jännitystä. Rauha. Jälleen yksi hurmioitumisen tunne. Kiitos Kiasma ja kiitos Ragnar Kjartansson! ♥

Tässä videoitu teos San Franciscon MoMassa vuodelta 2017. Teoksen voi nähdä ja kuunnella, mutta siitä ei välity lähimainkaan samanlainen tilakokemus kuin näyttelytilassa koettuna. Videosta ja still-kuvista puuttuu osallistavuus ja äänien vaihtelut oman liikkeen myötä. Mikäli haluat kokea aidon elämyksen, älä avaa videota, vaan käy kokemassa se ensin itse.

The Visitors on esillä Kiasmassa 2.2.2020 saakka.

Tekstilainat: Kiasman näyttelyteksit.

Lisää Kiasman omassa blogissa: The Visitors on teos, joka liikuttaa