Ghost Clinic ja muuta yliluonnollista

Galleria Ars Liberassa on esillä vuoden viimeinen näyttely. Nanna Ylösen osallistava installaatio Ghost Clinic kutsuu yleisön jakamaan yliluonnollisia kokemuksia kohtaamisistaan. 

"Teos tutkii voiko tuntematon ja tuntemattomaan liittyvän epävarmuuden käsitteleminen toimia ihmisiä yhdistävänä tekijänä – tässä tapauksessa omakohtaisten kummitustarinoiden jakamisen avulla. Aaveet ja selittämättömät tapahtumat toimivat teoksessa eräänlaisena viitekehyksenä toistemme kohtaamiselle."

Gallerian tiloihin on tuotu telttoja, joissa tarinoita voi kuunnella ikään kuin leirinuotion äärellä. Näyttelyn pelkistettyä visuaalista ilmettä tärkeämpää on kuunnella. Installaatio sisältää sekä suomen- että englanninkielisiä tarinoita. Välillä englanninkielisistä tarinoista oli hankala saada selvää. Joissain tarinoissa aksentti ja/tai äänenvoimakkuus tuottivat haasteita. Ylösen idea kuitenkin toimii ja kiehtoo:

"Tarinoiden kertominen ja kuunteleminen on projektissa keskeistä. Kuuntelemaan rauhoittuminen tarjoaa samalla mahdollisuuden pysähtyä tähän hetkeen. Kummitustarinoiden potentiaali ihmisiä yhdistävänä tekijänä perustuu kokemusten jakamisen lisäksi myös toisten kuuntelemiseen ja kuulluksi tulemisen kokemukseen. Teoksessa kohtaamme toisemme jakamalla elettyjä kokemuksia, joita ei välttämättä tavallisesti muille jakaisi. Aaveiden ilmestyminen on perinteisesti ymmärretty henkimaailman tavaksi tuoda viestejä tuonpuoleisesta. Teoksen myötä kummitukset saavat jälleen uuden roolin toimien merkityksellisien kohtaamisten mahdollistajina.

Joidenkin tulkintojen mukaan lähes joka toinen on kokenut yliluonnollisia kokemuksia jossain vaiheessa elämäänsä. Viime vuosina yliluonnollisten kokemusten tutkimuksesta on syntynyt Suomessa myös väitöskirjoja. Vaikka omakohtaiset yliluonnolliset kokemukset ovat hyvin yleisiä, on niistä puhuminen silti usein tabu. Ghost Clinic kerää yliluonnolliseen nivoutuvia tarinoita, sekä kertomuksia selittämättömistä tapahtumista toimien avoimena ja vastaanottavana tilana näille kertomuksille ja kokemuksille."

Vierailuni aikaan olen gallerian ainut vieras. Minun ei tarvitse nolostella astumista telttaan tuntemattoman kanssa, vaan saan tilan kokonaan itselleni. Teltassa pötköttely rentouttaa ja kuullut tarinat ovat jännittäviä. 

Olen Ylösen kanssa samaa mieltä siitä, että nykyisessä maallistuneessa yhteiskunnassa yliluonnolliset tapahtumat ja aistimukset ovat tabu. Niistä harvoin puhutaan, tai jos puhutaan, niin hyvin tarkoin valituille henkilöille.  Monella on pelko joutua naurunalaiseksi tai leimautua omituiseksi. Uskon myös siihen tilastoon, että jopa joka toinen on kokenut yliluonnollisia kokemuksia jossain vaiheessa elämäänsä. Niin myös minä. Kerroin näyttelyn avajaisissa nauhalle oman kokemukseni ja se on kuunneltavissa näyttelyssä. Paljastan kokemukseni myös teille, mutta ensin hieman muiden tarinoita:

Eräs kokija kertoi vuosia sitten nähneensä kotinsa kellariasunnossa pienen lihavan miehen. Mies kuulema istui aina samassa nurkassa. Kertojan sisko oli sanonut myös nähneensä samassa huoneessa saman pienen miehen. Kun kertojalta kysyttiin, että tiesikö hän talon historiasta enemmän hän sanoi, että hänen isänsä oli rakentanut talon. He olivat asuneet talossa aina, eikä mitään pahaa ollut koskaan tapahtunut. Kertojalla on edelleen kyseisessä huoneessa tunne, että mies on tavalla tai toisella läsnä. 

Toinen kokija kertoi katulamppujen sammuvan silloin tällöin juuri hänen kohdallaan. Näin on tapahtunut usein, jolloin kertojalle tulee olo, että jokin yliluonnollinen yrittää viestiä hänelle jotain. Hän ei kuitenkaan toistaiseksi ole saanut selville, mistä asiassa on kysymys tai mistä hänelle kenties yritetään viestiä.

Eräs kertoi tarinan siskostaan. Hänen siskonsa oli kärsinyt koko elämänsä voimakkaista migreenikohtauksista, joille ei tuntunut lääkkeistäkään olevan apua. Lopulta sisko oli käynyt jonkinlaisella henkiparantajalla, joka oli todennut, että jokaisella ihmisellä on 1-2 ohjaajahenkeä. Nämä ohjaavat meitä elämässämme. Parantajan mukaan tällä siskolla oli poikkeuksellisesti 8-9 ohjaajahenkeä, jotka kilpailivat keskenään. Hänen mukaansa migreenikohtaukset johtuivat siitä, että ne repivät siskon mieltä eri suuntiin. 

Autiotaloihin liittyy monilla varmasti jännittäviä tunnelmia. Yhdessä tarinassa kertoja sanoi ostaneensa vanhan talon. Sen naapurissa oli myös vanhoja taloja, jotka olivat hylättyjä ja autioita. Kertojalla oli voimakas tunne, että hänen omistamansa talo kiitti häntä siitä, että hän oli antanut sille uuden elämän. Hänen mukaansa talon henki asuu uunissa. Naapurissa olevissa autiotaloissa hän saattoi vierailla päivisin, mutta iltaisin ja öisin ne ovat pelottavia. Toisesta talosta katto on jo romahtanut, toisen sisälle on jäänyt mm. hylättyjä vaatteita. Nämä hylätyt talot tuntuvat tyytymättömiltä ja surullisilta ja sen vuoksi niissä on negatiivista energiaa.  

Minun kokemukseni tapahtui 2000-luvun alussa. Katsoimme siskoni kanssa tietokoneelta Kuudes aisti -elokuvaa. Elokuvassa on kohtaus, jossa Bruce Willisin näyttelemälle henkilölle paljastuu, että hän onkin kuollut. Hieman tämän kohtauksen jälkeen tietokonepöydällä ollut tyhjä jäätelökippo alkoi pyöriä.  (Olimme syöneet elokuvan aikana jäätelöä.) Annoin sen pyöriä jonkin aikaa ennen kuin uskalsin kysyä siskoltani, että näkikö hän saman kuin minä. Hän näki saman, ja lasinen kippo pyöri edelleen. Kippo pyöri lähemmäs reunaa kunnes otin sen käteeni. Tunnelma oli jännittävä ja vähän pelottava yhdistettynä elokuvan kohtaukseen, mutta tilannetta helpotti se, että siskoni oli kokemassa saman tilanteen. Yritimme selittää tilannetta toisillemme sillä, että kipon pohja oli varmaan märkä, että lasi liukui siksi puupinnalla. Sen pohja ei kuitenkaan tuntunut märältä, eikä pöydän pinnallakaan ollut jälkiä kosteudesta. Ehkä kylmän ja lämpimän ero sai kipon pyörimään? Kippo oli kuitenkin ollut melko pitkään tyhjillään pöydällä. Miksi juuri tuo hetki sai sen pyörimään? Meille ei koskaan selvinnyt syy kipon pyörimiseen, mutta tilanne jäi vahvasti molempien mieleen. Ja meille tilanne oli täyttä totta. Molemmat näimme mitä tapahtui.

Ghost Clinic -näyttelyssä minulle ei tullut kertaakaan sellainen olo, että en uskoisi tarinoita. Kertomukset olivat varmasti kokijoille todellisia. Moni myös sanoi, että heillä ei ollut varsinaista suhdetta yliluonnolliseen. Osa sanoi ettei usko yliluonnolliseen, muttei mitenkään aktiivisesti ole myöskään uskomatta. Osa oli sitä mieltä, ettei edes halunnut hakea selitystä kokemalleen. Tapahtunut mikä tapahtunut. Kaikista tarinoista vain kahdessa taisi olla pelottava sävy. Toisessa jopa siinä määrin, että alkoi tulla ikävä tunne pelkästään kuuntelemisesta. Tämä liittyi erään kokijan hautausmaalla vierailuun ja sieltä mukaan kulkeutuneeseen henkeen. Muissa tapauksissa suurin osa kertomuksista oli tapahtunut kotona ja turvallisessa ympäristössä. Tapahtumat olivat aiheuttaneet ihmetystä ja hämmennystä, mutta kokemukset eivät olleet jättäneet traumoja ja pelkotiloja.

Olen sitä mieltä, että ihmisillä on tarve uskoa johonkin. Ja ihmiset ovat kautta aikojen uskoneet yliluonnollisiin asioihin. Kertojan tarina migreeniä aiheuttavista hengistä sai kuitenkin rehellisyyden nimissä hieman miettimään lääketieteellisiä syitä migreenille. Tiedän mitä migreeni on, ja tilannetta ei auta se, että alkaisin pohtia pääni sisällä riiteleviä ohjaajahenkiä. Mutta kertojan tarina sai  kuitenkin miettimään kotini seinällä olevaa Kaisa Törmäsen taulua: 

Kaisa Törmänen: Huoneentaulu, 2017, tussi paperille.

Ihastuin teokseen Ars Liberan vuosinäyttelyssä 2017 ja hankin sen itselleni. Törmänen kertoi teoksestaan näin:

"Isovanhempieni hirsitalossa oli erikoinen huone, jonne pääsi kurkistamaan vain talon ylisen eli ullakon kautta. Se oli oveton ja ikkunaton haltijahuone. Talo tuhoutui talvisodassa 1939.
Sota koetteli ankarasti Itä-Lappia ja tuhosi lähes kaiken aineellisen perinnön. Sota katkaisi myös henkisen perinnön; ikiaikaiset juuret, tavat ja uskomukset, joihin esivanhemmat olivat elämänymmärryksensä perustaneet. Murros uuden ja vanhan välillä oli selkeä: alkoi vaikenemisen aika.
Ehkä tuo erityinen huone on ollut osa vanhaa kerrostumaa, muinaisuskon jäänne, jossa luonnonilmiöillä ja esineillä on henki. Se on primitiivinen persoonaton voima, jota nimetään haltijaksi. Vanhalle suomenuskolle on tyypillistä, että elollisella ja elottomalla on henki (esim. löylyn henki).
Haltijausko liittyy tiiviisti omistusoikeuteen. Talo-emo on tuttu myös suomensukuisilla kansoilla. Suhde kotohaltijaan on ollut läheinen, sillä haltija oli talon ensimmäinen asukki, tulentekijä.
Kodinhaltijaa on palvottu erityisessä sille pyhitetyssä huoneessa. Se oli tavallinen huone, mutta siinä ei asuttu. Sänky siellä saattoi olla ja sinne vietiin myös ruokaa. Huoneettoman haltijan sanottiin harhailevan rauhattomana, siksi se tarvitsi oman huoneen.
Muinaisuskossa ihminen on osa luontoa, luontokappale. Luterilainen kirkko muutti uskomusmaailmaa ja hävitti järjestelmällisesti alkuperäisväestön uskoa. Osa vanhoista perinteistä sulautui kristillisiin käsityksiin (joulu ja juhannus).
Ikivanhan perinteen mukaan jokaisella terveellä ihmisellä on suojelushaltija, joka seuraa häntä koko elämän ajan. Haltiattoman ihmisen tila on säälittävä. Haltijan poistuminen tarkoitti vähäverisyyttä eli verevyyden poistumista. Sairastumista selitettiin, että 'haltija karkas hänestä pois'.
(Kansatieteellinen lähde: Martti Haavio - Kodinhaltijat)

'Piä luontois luonais,

haltijais harteillas'."

Nanna Ylösen Ghost Clinicin tarinoissa oli paljon samoja elementtejä, joista Törmänen teoksessaan kertoi. Kodin uunissa asuva henki - tulentekijä, ihmisen mukana kulkeva ohjaajahenki/suojelushenki ja harhailevasta hengestä kerrottiin pelottavimmassa tarinassa, jonka jätän kertomatta.

Jyväskylän Ylioppilaslehti Jylkkäri kirjoitti kahden aukeaman jutun viimeisimmässä numerossaan (25.11.2019-26.1.2020) otsikolla Kummitusjuttu. Artikkelissa on haastateltu tietokirjailija sekä historian- ja rajatiedontutkija Mauri Karvosta. Hän on kirjoittanut kaksi teosta: Aavetaloja ja ihmiskohtaloista 1 & 2. Kolmas osa ilmestyy ensi vuonna. Maallistunut yhteiskunta tuntuu kaikesta huolimatta olevan yhä kiinnostuneempi yliluonnollisesta ja tämän allekirjoittaa myös Karvonen.

Artikkeli käsittelee Jyväskylän Toivolan Vanhalla Pihalla kulkevia henkiä, aaveita. Karvonen kertoo:
"Moni hämmästyy. Uskoakseni Toivolan vanhan pihan kummittelu ei ole yleisessä tiedossa. (---) Asenteet ovat entistä sallivampia. Vielä vuosikymmen sitten olit aivan umpihullu, jos olit nähnyt kummituksen. (---) Minua kiinnostaa, kuka se kummitteleva ihminen on, mitä hänelle on tapahtunut ja miksi hän kummittelee. Mutta ei minun tehtäväni ole todistaa yliluonnollista todeksi."

Toivolan vanha piha.

Nimensä Toivolan vanhalle pihalle on antanut Herman Toivola (1849-1923). Artikkelin kirjoittaja Onni Niemi on tutustunut tontin historiaan ja sen tarinoihin:

"Herman Toivola muutti tontille vuokralaiseksi vuonna 1880 ja nai tontin silloisen omistajan tyttären, joka synnytti Toivolalle pojan. Tuore vaimo kuitenkin menehtyi vain muutama päivä esikoisen syntymän jälkeen.
Sepäksi kouluttautunut yksinhuoltaja jäi tontille asumaan, ja afäärit luistivat niin hyvin, että Toivola lunasti koko tontin itselleen vuonna 1891. Toivola myös rakennutti tontille useita rakennuksia, joiden rustiikkinen olemus piristää Jyväskylän betonista katukuvaa vielä tänäkin päivänä.
Herman Toivolan vaimon kuoleman ja muiden traagisten tapahtumien vuoksi tontilla on todistettu selittämättömiä asioita, joiden taustalla arvellaan olevan entisten asukkaiden rauhattomat sielut.
Liki jokaisessa pihapiirin ikkunassa on nähty tuijottava hahmo, joka on joskus ollut vanha, työläispukuun pukeutunut mies, toisinaan taas nuori ja synkkämielinen nainen.
Rakennuksista on myös kuulunut selittämätöntä kolinaa ja askeleiden ääniä sulkemisajan jälkeen, jolloin tilat ovat olleet tyhjillään.
Joskus aaveet ovat näyttäytyneet keskellä päivääkin; Ennen lounasravintolaa päärakennuksen kivijalassa toimi kahvila, johon eräänä kesäpäivänä saapui iäkäs herra vanha puku päällään. Tarjoilija oli noteerannut miehen ja nähnyt, kuinka hän oli kävellyt kahvion perälle. Tarjoilijan näköyhteys mieheen katkesi. Kun tarjoilija oli mennyt ottamaan miehen tilausta, ei nurkkapöydässä istunut ristin sielua."

Toivolan vanha piha.

Haastattelun lopuksi Onni Niemi kysyy Mauri Karvoselta: Mitä Herman Toivola ajattelisi tiluksistaan tänä päivänä, lounasravintolasta ja käsityöputiikeista?

"Luulen, että Herman vain kiertelee katsomassa uteliaisuuttaan, onko kaikki hyvin. Tarkkana miehenä hän lienee tyytyväinen, sillä piha on eloisa ja kaikin puolin hyvin hoidettu." 

Nanna Ylösen installaatiokokonaisuus laajeni ja sai useita kerroksia. Taiteilijan perusajatus oli kuitenkin koko ajan läsnä: "Kummitustarinoiden potentiaali ihmisiä yhdistävänä tekijänä perustuu kokemusten jakamisen lisäksi myös toisten kuuntelemiseen ja kuulluksi tulemisen kokemukseen."

Monia tarinoita kuuntelemalla (ja omansa jakamalla) sitä ei enää tuntenutkaan itseään umpihulluksi, kuten Mauri Karvonen asian ilmaisi. Ja itse asiassa uudenlaisessa elämäntilanteessa, vanhan puutalon omistajana itsekin koen, että talo on saanut uuden elämän. Jollain lailla myös koen, että se on kiitollinen, kuten yksi Ghost Clinicin kokijosta kertoi omasta talostaan. En usko, että uunissa asuu henki, mutta koen että esimerkiksi uuneja lämmittämällä minussa tiivistyy kodin henki. Koti, kodikkuus. Onko yliluonnollinen sittenkään niin yliluonnollista?

Nanna Ylösen Ghost Clinic 

Galleria Ars Liberassa 22.12.2019 saakka.

Suokatu 30, 70110 Kuopio.