Kaiken muutos - viestejä tuleville

VB-valokuvakeskuksella on vielä hetken aikaa esillä Valokuva- ja mediataideyhdistys Valmed ry:n näyttely Kaiken muutos - viestejä tuleville. Ilmastonmuutos näkyy tällä hetkellä taiteessa voimakkaasti. Kuopion taidemuseon M_itä biennaali käsitteli myös ihmisen suhdetta ja vaikutuksia luontoon. Kun teemat ovat samanlaisia syntyy pelko siitä, että taide alkaa toistaa itseään. Kaiken muutos -näyttelyssä oli nostettu keskiöön taiteilijoiden tunteet, kuten pelko ja epävarmuus ilmastonmuutoksesta:

"Ympäristötutkija ja ekoteologi Panu Pihkala on todennut, ilmastonmuutoksessa kyse on kaiken muutoksesta. Tämä tekee tilanteen ymmärtämisestä ja siihen suhtautumisesta erityisen haastavaa.

Mitä sitten taiteilijoina kerromme ilmiöistä joita on vaikeaa, lähes mahdotonta hahmottaa? Miten kuvaamme ja käsittelemme muutokseen liittyviä tunteita, kuten epävarmuutta, kipua, toivoa, sekavuutta ja pelkoa? Kuinka ymmärtää hitaita muutoksia lajien sisäisessä maailmassa ja elinympäristössämme? Mikä merkitys eliöiden kokemusmaailman ymmärtämisellä, huolenpidolla ja esimerkiksi naisten, tai alkuperäiskansojen asemalla on ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa?"

Hämäriin näyttelytiloihin sijoitetut video- ja valokuvateokset oli koottu tarinalliseksi kokonaisuudeksi. Huoneet olivat kuin kokonaistaideteoksia, vaikka taiteilijoita oli tilassa useampia. Kaikilla seinillä ei näkynyt taiteilijoiden tai teosten nimiä, joten välillä mieli saattoi sumentaa rajat siitä, mihin jokin teos päättyy ja mistä toinen alkaa. Näyttelyluettelosta sai tarvittaessa lisätietoa.

Kristiina Korpela: Autiomaa kukkii, 2018-2019,valokuvat säänkestävälle materiaalille, muuntautuva kokonaisuus, jossa palaset 78 x 78 cm.

Tämä oli mielestäni onnistunut tapa nostaa aihe ja teema taiteilijaa korkeammalle. Ei ole niinkään väliä sillä, kuka teoksen on tehnyt vaan sillä, kuinka se vaikuttaa katsojaansa. Toisessa huoneessa seinän olivat vallanneet suurikokoiset valokuvat puoliautiomaasta. Maa on kuiva ja halkeillut, mutta sieltä nousee elämää. Kristiina Korpelan Autiomaa kukkii -kokonaisuus on kuvattu Karoon puoliautiomaassa Sutherlandissa, Etelä-Afrikassa. Korpelan valokuvasarja kuvaa näyttelyn tieteellisempää ja tutkimuksellista puolta. Kuvissa on toivoa, että luonto pitää pintansa, vaikka ihminen myrkyttää, hakkaa, repii ja riistää ympäristöään. Luonto ei aina tarvitse paljon kukoistaakseen, mutta sille tulee antaa mahdollisuus.

Kristiina Korpela: yksityiskohta teoksesta Autiomaa kukkii.

Tuula Hara: Global Potency, 2019, video ja ääni, yksityiskohta. 

Tuula Haran Global Potency lumosi. Hara jatkaa videoteoksessa valokuvistaan tuttua linjaa, jossa luontokohteet rajataan äärimmäisen tarkasti ja harkitusti, jolloin lopputulos näyttää miltei abstraktilta taideteokselta. Luonnonvalo näyttelee myös isoa roolia. Teoksen taustalla soi Kuopion sinfoniaorkesterin soittama meditatiivinen musiikki. Luonto on mahtava.

Tuula Hara: Global Potency, 2019, video ja ääni, yksityiskohta.

Videoteos ei kestä kuin muutaman minuutin, mutta kokonaisuus on niin kaunis, että sitä jää tuijottamaan useamman kerran. Kamera kuvaa jään rosoista pintaa, sileitä kallion muotoja, jään alla solisevaa puroa ja putoavia sulamispisaroita. Maan alta pulppuaa vettä ja äänimaailma on rinnastettu sydänääniin. Luonto hengittää ja on elossa. Kallioperän värit hämmästyttävät, samoin sen pyöreät muodot. Kuinka jokin voi olla samaan aikaan niin kovaa ja pehmeää? Ihmisen läsnäoloon viittaa teoksen loppupuolella ainoastaan kohtaus, jossa henkilön jalat näkyvät varjona veteen heijastuneena. Veden pinta on myrkynvihreää. Kohtaukset vaihtuvat haihtuen tilanteesta toiseen, jolloin väliin jää omat hetkensä. Vaihtuvat kohtaukset lisäävät teoksen maalauksellista tuntua, kun päällekkäiset kuvat muodostavat oman yhtälönsä.  Hara on kuvannut teosta Suomessa Satakunnan maakunnassa Uhri- ja Kylmän myllyn lähteillä, Norjassa Nordlandin läänissä, Svartisenin jäätiköllä sekä Englannissa Wolverhamptonin West Parkissa.

Tuula Hara: Global Potency, 2019, video ja ääni, yksityiskohta.

Maria Kärkkäinen: Subliimi, 2012(-2019), pigmenttivedos Hahnemühle Fine Art Agave, dibond, kehystetty, 70x105cm, editio 5 + 2 AP.

Luonnon mahtavuutta ja suuruutta kuvaa myös Maria Kärkkäisen valokuva Subliimi. Tässä on viittauksia romantiikan ajan luontosuhteeseen ja Caspar David Friedrichiin (1818). Meri kuohuu rantaan voimakkaana, ja nainen istuu kallioiden välissä alastomana. Ihminen on pieni luonnon mittakaavassa. Kärkkäisen valokuva laittaa ihmisen toiminnan ja egon uuteen perspektiiviin. Jos jäämme yksin luonnon kanssa, luonto on hallitsija, emme me.

Maria Kärkkäinen: yksityiskohta teoksesta Subliimi.

Valokuva on kaunis kommentti luonnon mahdista. Usein ilmastonmuutoksesta ja ihmisen suhteesta luontoon kerrotaan siten, että luonto on alisteinen ihmisen toiminnalle. Asiaa yhtään vähättelemättä, Kärkkäisen valokuva luo uskoa luonnon voimaan. Ja samalla se ravistelee miettimään tilannetta, jossa meidät heitettäisiin luonnon armoille.

Heli Mannisenmäki: Yhteisiä merkintöjä, 2019, valokuva ja piirros, 4mm akryyli, 20 x 20 cm, 1-6.

Heli Mannisenmäen valokuvissa tunnelma on päinvastainen. Teoksissa näkyy rajusti se, mitä pahimmassa tapauksessa jätämme tuleville. Muistoja jostakin kadonneesta, sukupuuttoon kuolleesta. On äärimmäisen surullinen ajatus, että tulevat sukupolvet joutuvat kuvittelemaan lajien olemassaolon, kun luonnosta on kadonnut elävät esimerkit. Näin on tapahtunut jo nyt. Järkyttäviä uutisia lajien katoamisesta on tulvinut mediaan aika ajoin. Minua henkilökohtaisesti riipaisi viimeisen urospuolisen leveähuulisarvikuonon kuolema (2018). Sittemmin kahta elossa olevaa naarasta on yritetty keinohedelmöittää lajin pelastamiseksi.

Heli Mannisenmäki: yksityiskohta sarjasta Yhteisiä merkintöjä.

Mannisenmäen valokuviin on mm. piirretty lisää puita kuvaamaan metsää, ja jääkarhuperhe jään reunalle. Tunnelma on ristiriitainen. Lasten piirrokset ovat herttaisia, mutta niiden merkitys viesteinä tuleville sukupolville on voimakkaasti kantaaottava. 

Eerika Jalasaho: Minding Corals, 2019, kipsiveistos, FullHD-video ja ääni 20’ näytöllä, kesto 8.34 min.

Ristiriitaiset tunnelmat jatkuvat Eerika Jalasahon teosparin äärellä. Kaukaa katsoen kaunis korallivideo vetää puoleensa. Korallit liehuvat veden virtausten mukana ja kalat uivat vuokkojen ja korallien kätköissä. Luonto ja elämä näyttäytyvät kaikissa sateenkaaren väreissä.

Eerika Jalasaho: yksityiskohta teoksesta Minding Corals.

Teoksen todellinen luonne paljastuu, kun nostaa kuulokkeet korville. Herkkä naisääni (Noora Kauppila) kuiskii itkuvirsimäisiä sanoja: italiaa? latinaa? latinankielisiä lajikkeita? Naisen ääni värisee ja hengitys sykähtelee sanojen väleissä.

Video- ja kipsiteos on asetettu vastakkain kuin keskustelemaan keskenään. Kipsimuotti on videoteoksen edessä kuin kuolinnaamio; muisto jostain mitä ei enää ole. Alareunassa näkyy viitteitä pieniin veriroiskeisiin. Korallien kuolema on inhimillistetty.

Eerika Jalasaho: yksityiskohta teoksesta Minding Corals.

Kaiken muutos - viestejä tuleville on toteava, mutta samalla katsojaa haastava. Ympäristö- ja ilmastokatastrofia ei kaadeta katsojan päälle julistuksenomaisesti, mutta mieli hakee väkisin omaa puoltaan. Asiat ovat muuttuneet, mutta suhteutammeko oman toimintamme muutokseen vai surkuttelemmeko vain sitä mikä on jo menetetty?

Näyttelyn ripustus on maltillinen ja teosten äänimaailma rauhallinen. Astuin ovesta ulos toisenlaisin mielin. Sulat, märät kadut, hiekoitushiekkakasaumat ja vesi/räntäsateen yhdistelmä kiinnittivät enemmän huomiota. Tältä näyttää Pohjois-Savo helmikuussa 2020.

Kaiken muutos - viestejä tuleville on esillä VB-valokuvakeskuksella 1.3.2020 saakka.