sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Ihmisen kaunein kohta

Vatikaanin museot, Rooma.

 ...jos minulta kysytään, ovat kädet ja niska. Ne ovat huomiota herättämättömämmät kuin kasvot tai silmät, joita tulee automaattisesti katsoneeksi toisessa ihmisessä. Silti etenkin kädet kertovat paljon: fyysisen työn tekijällä kädet ovat toisenlaiset kuin toimistotyöntekijällä. Kenenkään kädet eivät ole samanlaiset. On pitkiä sormia, lyhyitä sormia, ohuita ja paksuja niveliä, pitkiä ja lyhyitä kynsiä, arpia tai puuttuvia sormia, ohutta ja paksua ihoa, sileää ja ryppyistä ihoa. 

Vatikaanin museot, Rooma.

Jokaisen kädet ovat omanlaisensa ja rehelliset. Käsiäkin toki voi jossain määrin ehostaa, mutta niillä ei mielestäni voi teeskennellä. Ne ovat mitä ovat, ja toimivat voimakkaina kommunikaation välineinä esimerkiksi viittomakielessä, käsimerkkeinä, puhumisen tehostamisessa ja koskettamisessa. 

Petri Niemelä: In Safe, 2011, öljy kankaalle. Kuva: G12 galleria ja taidelainaamo.

Niska on vielä rehellisempi kohta ihmisessä, koska sitä ei voi ilman peiliä koskaan itse nähdä. Sinun niskasi on sellainen kuin se on, ja se kannattelee arvokkainta mitä sinulla on: päätäsi, jossa minuus ja persoonallisuus asuu. Niskan (ja kaulan) lihaksilla liikutat päätäsi, ja tapa jolla käytät noita lihaksia, kertoo kehonkielen kautta myös sinusta. Kuinka ja missä tilanteissa kallistat päätäsi, nyökkäät tai käännät päätäsi, kuinka nopeasti tai hitaasti. 

Petri Niemelä: In Safe, 2011, öljy kankaalle. Kuva: G12 galleria ja taidelainaamo.

Kädet ja niska ovat sellaisia kohtia, joita varmaan harvemmin tulee itse itsessään miettineeksi. Toisen ihmisen kohdatessa miettii enemmän kasvoja; minä voin vaikuttaa katseeseeni, hymyyni ja ilmeisiini haluamallani tavalla. Torjua tai vastaanottaa toisen ihmisen. Käsilläkin voi toki torjua tai vastaanottaa, mutta niska vain on. Se, että niska on oman katseen ulottumattomissa tekee siitä myös haavoittuvaisen, joka on mielestäni kaunista. Pahin uhka ja pelon tunne tulee yleensä oman katseen ulottumattomista, mutta jos voit turvallisesti olla toisten keskuudessa selin, antautua katseille, joita et itse näe, se on molemminpuolinen luottamuksen osoitus.

Jari Järnström: Bearded Man, 2017, akryyli, spraymaali ja öljy kankaalle. Kuva: Jari Järnström.
Jari Järnström: Roosa nauha, 2017, akryylimaalaus. Kuva: Helsingin taiteilijaseuran taidelainaamo.

Olen aina ollut viehättynyt käsistä, kiinnostus syntyi jo lapsuudessa. Äidin isä oli sodan myötä menettänyt yhden sormensa, ja isän isä oli vaurioittanut jossain työkoneessa peukaloaan siten, että kynsi oli vain pieni suikale sormessa. Myöhemmin olen valokuvannut käsiä sopivan tilaisuuden tullen, ja etsinyt käsiä ja niskoja myös taiteesta. Petri Niemelä on onnistunut mielestäni vangitsemaan niskan upeasti omissa töissään. Jari Järnströmin taidetta huomaan myös hakeutuvani katsomaan tasaisin väliajoin, sillä hän kuvaa ihmisiä juuri niskapuolelta kauniisti.

Yksityiskohta Michelangelon veistoksesta Daavid, 1504, marmori. Accademia di belle arti di Firenze.

Mikä on sinulle ihmisen kaunein kohta?

2 kommenttia:

  1. Nyt vasta ehdin kunnolla lukea tämän kiinnostavan kirjoituksesi! Jännä juttu, meillä on sama "käsienkatseluhistoria"! Minun mummuni menetti sormenpäänsä tehdastyössä ja tuijotin aina sitä tynkää sormea. En tiedä, juontaako taipumukseni katsella ihmisten käsiä juuri tästä. Olen huomannut, että monilla sotaveteraaneilla on pitkät, isot ja vahvat sormet. Olen miettinyt, onko evoluutio ehtinyt jo heikentämään nuorempien sormia vai onko kyse osittain siitä, ettei enää tehdä fyysisiä töitä käsillä kuten ennen.
    Instagramiin vastasinkin taipumukseni ihailla myös soliskuoppaa. Aloitan usein ihmisen piirtämisen siitä tai silmistä, vaikka yksityiskohdat varmaan "pitäisi" viimeistellä lopuksi. Mutta yksityiskohdat kertovat kokonaisuudesta paljon. Siksi ne ovat kehyksiin rajattuinakin niin kiehtovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisesta kiinnostuksesta on näemmä lähtenyt meidän molempien kiinnostus käsiin. Mielenkiintoinen on tuo huomiosi liittyen sotaveteraanien sormiin!

      Samaistuin myös tuohon ihastukseesi soliskuoppaa kohtaan, mutta kuten IG:n puolella kommentoinkin, minun on helpompi katsella ihmisten niskaa ja käsiä, sillä silloin vähemmän todennäköisesti saan osakseni paheksuvia katseita liiasta tuijotuksesta.. ;P
      Minulla on jo useamman vuoden ollut mielessäni (ja osittain käynnissä) eräänlainen valokuvausprojekti käsiin liittyen, mutta se on edennyt hitaasti. Käsiä on tietyllä tavalla helppo kuvata, kun kohteen henkilöllisyys pysyy paremmin salattuna. Kuvaamiseen annetaan helpommin lupa. Ja kohdehenkilöt säilyttävät paremmin luonnollisuutensa mikä on minulle tärkeää, kun kameran linssiä ei kohdisteta suoraan kasvoihin. En itsekään nauti kameran etupuolella olemisesta.

      Henkilöitä kuvatessani, pyrin luomaan luottamuksellisen suhteen ja tilanteen, jossa kohteen ei tarvitse poseerata. Huomaan onnistuvani kuvaustilanteissa aina parhaiten, jos kohde unohtaa kameran olemassaolon. Hyvin harvoin otan ihmisistä kuvia kohtisuoraan. Tilannekuvat ovat itselleni mieluisimpia.

      Piirtäminen on minusta helpompi aloittaa isommista linjoista, mutta yksityiskohdat ovat mielenkiintoisempia. Etenkin irralleen rajattuina.

      Poista