perjantai 21. toukokuuta 2021

Viidakkogalleria

Vasemmalla odotusaula ennen (Kuva: Mari Arvinen). Oikealla Viidakkogalleria tammikuussa 2021. Esillä Siilinjärven Pöljän koulun oppilaiden teoksia.

Kuopion yliopistollisen sairaalan lastenkirurgian poliklinkalla on Viidakkogalleria -niminen näyttelyseinä, joka avattiin helmikuussa 2018. Viidakkogalleriaan pääsee esille lasten tekemä taide. Vaihtuvat teokset tuovat iloa sekä pienille potilaille että henkilökunnalle. 

Viidakkogallerian seinäreliefit valmistuvat. Kuvat: Mari Arvinen.

Kuopion Särkiniemen koulun 4A-luokan teoksia.

Lasten taiteella on merkityksellinen rooli sairaalassa siinä missä muullakin taiteella. Pörrö Sahlberg on kirjoittanut Helsingin lastensairaalasta ja taiteen merkityksestä sairaalaympäristössä mm. näin: 

"Oman aikansa sitä Candy Crushilla pärjää odottelusta, mutta sen jälkeen ympäristöllä on merkitystä.
(---) Tietenkään  lapset eivät pidä sairaalassa olemisesta, eivätkä siellä varsinaisesti viihdy. Sairaaloihin liittyy aina kipua, huonovointisuutta ja loputonta tylsää odottelua. Mutta oli siellä paljon sellaistakin, josta lapsi jopa intoili. (---) Niiden hyvien juttujen sarjaan kuului, ainakin meillä ja monen käytävillä tavatun perheen kohdalla, myös taide, jota lastenklinikalla on runsain mitoin ja jokaiseen lähtöön. Osa siitäkin on varsin omituista. En itsekään kaikkea pystynyt ihan selittämään tai ymmärtämään vaikka varsin aktiivinen museoissaluuhaja olenkin. Se omituinen näytti vetävän etenkin aivan pienempiä lapsia luoksensa kyselemään ja puhumaan jostain muustakin, kuin murtuneesta raajasta tai verikokeen vastenmielisyydestä. Lastenklinikka on se harvinainen paikka, missä olen nähnyt taiteen oikeasti toimivan myös hyvänä harhautuskeinona."

Kuopion Särkiniemen koulun 4A-luokan teoksia.

Siilinjärven Pöljän koulun oppilaiden teoksia.

Odotusaulan lisäksi viidakkoteema jatkuu vastaanottohuoneissa. Viidakkogallerian ja vastaanottohuoneiden teokset on toteuttanut kuvataiteilija Mari Arvinen. Teokset liittyvät Lastenkirurgian poliklinikan peruskorjaushankkeeseen, ja ajatus viidakkoteemasta tuli henkilökunnalta. He toivoivat, että vastaanottohuoneiden maalaukset olisivat Henri Roussean (1844-1910) naivistista maalaustyyliä mukailevia.

Mari Arvinen halusi teoksista runsaat, jotta niissä olisi paljon katsottavaa, johon lapsi voi operaation aikana uppoutua. Henkilökunta sai esittää toiveita myös yksityiskohtiin, kuten eläimiin liittyen. Lopputuloksena ovat värikylläiset maalaukset, joista voi löytää mm. norsuja, seeproja, tukaaneja, apinoita ja papukaijoja. Seinän sininen maali korostaa maalausten sävyt syvemmiksi kuin jos tilalla olisi pelkkä valkoinen tausta.
"Kaikkihan me rakastamme eläimiä ja eläimet ovat ihania, joten ehkä ne voi myös lohduttaa ja olla turvana siinä vieressä", Arvinen kertoo. Henkilökunta on herättänyt Arvisen maalaukset eräällä tavalla eloon, sillä maalausten alle on kerätty teoksissa näkyviä muovieläimiä, joihin lapset voivat tarttua. Pitää eläimiä turvana. Tämä on mielestäni ihana ajatus.

Viidakkogallerian avajaisia vietettiin alkuvuodesta 2018. Näyttelytoiminnan avasivat Kuopion Haapaniemen koulun oppilaat, jotka juhlistivat tilaisuutta yhdessä Mari Arvisen kanssa:

Tämä kaikki oli itselleni uutta ennen nykyistä työtäni. En tiennyt sairaaloiden taidemaailmasta juurikaan, jonka vuoksi olen ollut iloinen KYSin suhteesta taiteeseen. Sillä on merkitystä. Olen pyrkinyt koronan vuoksi välttämään turhaa liikkumista osastoilla, joten en ole päässyt itsekään näkemään kaikkia taidekokoelmaan kuuluvia teoksia. Tulen yllättymään varmasti vielä usein. Käydessäni vaihtamassa uusimmat lasten teokset Viidakkogalleriaan, oli ihana nähdä ne henkilökunnan riemastuneet hymyt ja kuulla ilahtuneet kommentit. Tuli konkreettinen hetki, kun ymmärsin työni syvemmän merkityksen.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa viidakkotaidetta! Täällä Kainuussa rakennettiin uusi keskussairaala ja taiteeseen ja muuhun seinäkoristeluun on panostettu huomattavasti. Tunnelma on täysin erilainen kuin vanhassa sairaalassa, jonka taide koostuu ylilääkärien muotokuvista.

    Louhi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveisiä Kainuuseen! Muotokuvillakin on paikkansa muistuttamassa historiasta, mutta ymmärrän näkökulmasi. Huomaan, että nykyisin ymmärretään ympäristön ja taiteen merkitys sairaalassa entistä paremmin, ja siihen kiinnitetään huomiota. Kuten sanoit: "tunnelma on täysin erilainen". Kiitos kommentistasi, pitääpä tutustua tavalla tai toisella myös sinne Kainuun sairaalataiteeseen. :)

      Poista