Panimomuseo

*Kaupallinen yhteistyö Iisalmi & tienoot

Historiaa tuntevat muistavat Iisalmen todennäköisesti Koljonvirran taistelusta (1808), jota J.L. Runeberg kuvasi Vänrikki Stoolin tarinoissa. Valtakunnallisesti kaupunki taitaa kuitenkin olla tunnetumpi Olvin juomakonsernista. On huomionarvoista, että 1878 perustettu Olvi Oyj on ainoa itsenäisenä suomalaisena 1800-luvulta saakka säilynyt panimoyritys.

Panimomuseo toimii Olvi-oluthallin yhteydessä Iisalmessa, Olvi Oyj:n läheisyydessä. Iisalmessa sijaitseva Panimomuseo on Suomen ainoa yleisölle avoinna oleva panimomuseo.

Museoon astellaan näyttävästi valtavien kuparisten keittokattiloiden välistä. Panimomuseo on perustettu OLVI-säätiön toimesta 1988. Panimomestari Herbert Groschup keräsi museon kokoelmiin oluen valmistuksesta ja historiasta kertovan esineistön Suomesta ja Euroopasta. Osa esineistä on saatu myös lahjoituksina. Esineistö ajoittuu pääasiassa 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuun.

William Gideon Åberg (1849-1930) oli Iisalmen Oluttehdas Oy:n ensimmäinen isännöitsijä ja panimomestari. Vierellä vaimo Onni (os. Nygren 1864-1940). 

Näyttelyssä tutustutaan oluen valmistuksen vaiheisiin raaka-ainehuoneen, mallastamon, keittämön, kellarin, suodatus- ja tynnyriastioinnin sekä pullotussalin avulla. Panimomuseon näyttely tuo esille myös Olvin panimon lähes 145-vuotista historiaa. Yllätyin, että näyttelyssä lähdetään niinkin kaukaa kuin muinaisesta Mesopotamiasta, mutta oluella on maailmanlaajuisesti pitkät perineet. Oluen keksiminen kulkee käsi kädessä leivän keksimisen kanssa.

Näyttelytekstit kuljettavat oluen historiaa Baijerin kautta nyky-Suomen vahvistuvaan olutkulttuuriin. Eurooppaan olut rantautui maanviljelyksen kehittymisen myötä. Luostareilla oli merkittävä asema oluenvalmistuksessa 500–800-luvuilta lähtien. Luostareista olutkulttuuri levisi muualle ympäristöön ja tästä alkoi kaupallisten panimoiden kehitys. Raaka-ainehuoneen tunnelmaa on elävöitetty viljapeltojen huminalla ja kesäisen vesisateen äänimaailmoilla.

Yli 90% olutpullon sisällöstä on vettä. Varsinkin entisaikoina hyvä ja läheinen vesilähde oli peruste panimon sijainnille. Ei panimoa olisi Iisalmeen perustettu, ellei hyvää pohjavettä oluen valmistukseen olisi ollut lähellä saatavilla.

Mallas- ja humalavaaka.

Mallastettu vilja on veden ja hiivan ohella yksi oluen perusraaka-aineista. Ohra on yleisin mallasviljalajike, joka mallastuu ja itää hyvin. Olvilla mallastettiin ohraa itse 1900-luvun alkuvuosikymmenille asti. Nykyisin mallas ostetaan mallastamosta. Humala luetaan veden, maltaan ja hiivan ohella oluen peruspilareiksi, mutta se ei ole oluen valmistuksessa välttämätön. Ennen olutta maustettiin esimerkiksi suomyrtillä.

On hyvä muistaa, että raittiusaatteiden vahvistuminen 1800-luvun lopulla johtivat kieltolakiin 1919–1931. Suomessa lakkautettiin useita panimoita kieltolain aikana. Laki ei kuitenkaan estänyt kansalaisten alkoholin käyttöä ja erityisesti väkevien juomien salakäyttö lisääntyi. Panimot saivat kuitenkin valmistaa mietoja mallasjuomia ja virvoitusjuomien valmistus lisääntyi, minkä ansiosta panimot säilyivät hengissä.

Panimomestarit ovat olleet merkittävässä roolissa oluen valmistuksessa. Mäskääminen eli meskaus oli panimon työvaiheista tärkeimpiä ja se suoritettiin keittämössä. Suurella kellolla annettiin merkki mäskäyksen aloittamisesta. Tehtaalla lopetettiin muut työt ja työväki kokoontui suuren mäskäysammeen ympärille sekoittamista varten. Mestari saapui metrin mittaisen lämpömittarin kanssa ja antoi ohjeita sekoitukseen. Panimomestarin lämpömittarin mukaan hämmentämisliikkeitä nopeutettiin ja hidastettiin. Kun mestarin ammattitaito ja kokemus kertoivat mäskin olevan valmista, se siivilöitiin ja näin saatu vierre kuljetettiin vierteen keittokattilaan keitettäväksi. Vierre sisältää kaikki vesiliukoiset ainesosat ja käymiskelpoiset hiilihydraatit.

Käymisamme 2200 litraa, noin vuodelta 1920 ja käymisseurantataulu noin 1910.

Jäähdytetty vierre pumpattiin käymisastiaan ja siihen lisättiin hiiva. Jäähdyttäminen tapahtui alkujaan jään avulla. Jäätä irrotettiin käsin ja hevospelillä järvestä, johon tarvittiin monenlaisia työkaluja. Iisalmen tehtaalla käytettiin jäätä vuosittain noin 2500 kuutiota. Porovedestä nostettua jäätä käytettiin Olvilla vierteen, käymisastioiden ja varastotynnyreiden jäähdyttämiseen 1950-luvulle saakka. Jää säilyi panimon kellarissa sahajauhoissa jopa kahdeksan kuukautta. Myöhemmin käytettiin ammoniakkikompressoria. 

Näyttelyssä on upeasti toteutettu visualisointi jäälohkareiden nostamisesta ja siihen käytetyistä työkaluista. Lumessa näkyy kengänjälkien painaumat ja jään pinta on peittynyt kevyeen pakkaslumeen. Jalkojen alla narskuvan pakkaslumen voi kuvitella kuulevansa.

Pääkäyminen tapahtui ennen tammisissa avoammeissa. Varsinaisen käymisen jälkeen olut siirrettiin varastokellareissa oleviin tynnyreihin lopullista kypsymistä varten. Nykyisin koko käymisprosessi tapahtuu ruostumattomasta teräksestä valmistetuissa umpitankeissa, jolloin olut ei pääse ilman kanssa kosketuksiin missään vaiheessa.

Käymisen jälkeen olut on valmista suodatettavaksi. Suodatuksen jälkeen se pumpattiin tynnyrintäyttäjiin ja varastotynnyreihin. Puutynnyreiden käyttö oluen säilytysastioina oli yleistä aina 1930-luvulle saakka. En tiennyt, että panimoissa työskenteli jopa omia puuseppiä, jotka valmistivat ja hartsasivat tynnyreitä. Hartsaus eli piellä käsittely täytyi tehdä noin kolmen käyttökerran jälkeen. Hartsi piti tynnyrin sitkeänä ja puusta irtoavat bakteerit kurissa. Nykyisin olut astioidaan teräksisiin 30 litran astioihin, tölkkeihin ja lasipulloihin. Puusepät valmistivat myös pullokoreja.

Pullonpesukoneita.

Pullonpesukone 1930-luvulta.

Tynnyreistä pulloihin siirryttiin vähitellen 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Aluksi pullot pestiin ja huuhdeltiin käsin, mikä oli vaativa tehtävä. Pullot täytettiin tynnyreistä yksi kerrallaan ja korkitettiin yksitellen. Aluksi panimoissa käytettiin luonnonkorkkeja, jonka jälkeen tulivat käyttöön posliiniset patenttikorkit. Kruunukorkkeja alettiin käyttää 1950-luvulla, mutta 1950–1970-lukujen ajan Pohjoismaissa käytettiin lähes yksinomaan alkakorkkeja.

Etualalla talouskaljan pullon täyttökone, taustalla alkakorkkisuljin.

Alkakorkkisuljin 1950-1970, 28 000 pulloa tunnissa.

Alkakorkki ei sanana kertonut minulle etukäteen mitään, mutta ymmärsin mistä oli kysymys, kun näin miltä se näyttää. Avausrenkaalla varustettuja metallikorkkeja näkee silloin tällöin edelleen. Alkakorkkauskone oli Olvin vuonna 1953 valmistuneen pullotuslinjan tekniikan ihme. Ihmeellä oli kuitenkin myös kääntöpuolensa, sillä viidentoista sentin levyinen alumiiniliuska, josta korkki muodostui, kirvoitti kaikilta laitetta käyttäviltä ärräpäitä, sillä se viilsi haavoja sormiin. Lopulta kruunukorkki korvasi muut korkit 1970–1980-lukujen vaihteessa. Muovipulloja ja -korkkeja käytetään vesien ja virvoitusjuomien pakkaamiseen.

Korien kulttuurihistoria oli mielenkiintoista luettavaa. En tiennyt, että ensimmäiset pullokorit 1800-luvulla tehtiin päreistä. Pohjanmaalla päreistä koria sanottiin kopaksi, ja siitä on vakiintunut kieleen minunkin tuntemani sanonta ”koppa olutta”. Itämurteissa samanlaista koria on nimetty risuksi, jota en kumma kyllä ollut koskaan kuullutkaan. ”Risu olutta” tarkoitti 25:n pullon pärekoria.

Puisia koreja alettiin käyttää 1920-luvulla ja tällaiset korit ovat mielestäni kauniita jopa keräilyesineinä. Korit valmistettiin käsin ja jokaisella panimolla oli omanlaisensa korit. Sota-aikana korien valmistus lamaantui muun muassa naulojen puutteen vuoksi. Olvin olutta sai 1960-luvulta alkaen keltaisissa muovikoreissa ja 1970-luvulla korien väri vaihtui siniseksi. Vuonna 1986 kaikki panimot siirtyivät käyttämään yhtenäistä korimallia. Nykyisin olutkorien sijaan käytetään kierrätettäviä tuotepakkauksia. Myös pullojen raaka-aine kiertää.

Viimeinen vaihe tuotannossa oli oluen kuljetus myyntipaikoille. Näyttelyn ehdottomin vetonaula onkin Iisalmen Oluttehdas Oy:n ensimmäinen kuorma-auto, Ford TT 1925. Tämä näytti vetävän puoleensa etenkin näyttelyn miesväkeä.

Oluthallin seinään on maalattu säkeitä Kalevalasta, jossa kerrotaan oluen synnystä.

Iisalmen Panimomuseon näyttely oli monipuolisempi mitä etukäteen ajattelin. En ole itse koskaan oppinut juomaan olutta, joten en ole oikea henkilö arvioimaan olutta nautintoaineena, mutta viihdyin näyttelyssä silti. Pidin etenkin kulttuurihistoriallisista tietoiskuista, joissa kerrottiin esimerkiksi oluen käyttämistä Egyptissä uhrijuomana tai kuinka keskiajalla Saksassa syytettiin ”olutnoitia”, jos oluen valmistaminen epäonnistui. Suomen kansanusko tunsi oluen jumalana Pekon ja olutta uhrattiin myös Ukko ylijumalalle. Kalevalassa kerrottiin maailman luomisesta 200:lla säkeellä, mutta oluen synnystä peräti 400:lla säkeellä.

"Ohrasta oluen synty, 

humalasta julkijuoman, 

vaikk' ei tuo ve'että synny eikä tuimatta tuletta. (---) 

Se oli oluen synty, kalevaisten kaljan alku; 

siitä sai hyvän nimensä, siitä kuulun kunniansa, 

kun oli hyväoloinen, hyvä juoma hurskahille: 

pani naiset naurusuulle, miehet mielelle hyvälle, 

hurskahat iloitsemahan, hullut huppeloitsemahan."

(Kalevala, 20. runo)

Näyttelytilat eivät ole suuren suuret, mutta juuri sellaiset, että kokonaisuuteen jaksaa keskittyä ajatuksella. Vanha esineistö on mielestäni nykykäyttöisiä esineitä mielenkiintoisempaa ja kauniimpaa. Samalla oluen valmistuksen historia avautuu niiden avulla hyvin. Vanhoja valokuvia olisin toivonut näkeväni tuotantovaiheista enemmän. Näin esineiden käyttötarkoitus olisi havainnollisempaa myös meille, joille olut on tuntemattomampi tuote.

Näyttelytekstit ansaitsevat erityismaininnan, ne on käsikirjoitettu hyvin. Ainoa negatiivinen huomautus tulee pleksille painetuista teksteistä, joiden fontti on liian koristeellinen, jolloin luettavuus huononee. Joissain tapauksissa valaistus myös pahentaa tilannetta, sillä tekstien varjot kertaavat lauseet ja sekoittavat kokonaisuuden. Tämä vinkkinä, mikäli näyttelyä joskus päivitetään. Teksteissä on hyvä suosia selkeitä fontteja, vaikka ymmärrän koristeellisten fonttien ajatuksen. Ne ovat kauniita ja tuovat tunnelmaa, mutta näin entisen museoammattilaisen silmin toivoisin kuitenkin koristeellisuutta käytettävän jossain muualla kuin tekstissä, jonka on tarkoitus välittää tietoa.

Panimomuseossa on esillä myös oheistoimintoja, kuten laboratoriolavastus ja mainosverstas. Mainosmaailma onkin kiehtova kokonaisuus käsityötä, graafista suunnittelua ja kekseliäitä iskulauseita. 1980-luvun alkupuolelle saakka mainokset maalattiin käsin. Erinomainen idea on myös televisioruutu, jossa pyörii vanhoja Olvin mainoksia. Olin ihan unohtanut Jeppe-koiran! Ja se korvamatona soiva tarttuva tunnusmusiikki: ”Älä ota sitä vakavasti, älä ota sitä vakavasti, en tahdo neuvoa, mutta kuuntele Teuvoa. Älä ota sitä vakavasti, älä vaivu synkkyyteen, illalla taas tavataan ja lauletaan uudelleen.”

Panimomuseon näyttelyyn kannattaa varata aikaa noin tunti, jolloin tekstisisältöön ehtii perehtyä rauhassa. Aikaa saattaa vierähtää enemmän, sillä näyttelyn esineistö herättää aivan varmasti suurimmassa osassa kävijöistä nostalgisia muistoja pullojen, korien, etikettien ja mainosten myötä. Itse huomasin hymyillen (sala)kuuntelevani myös muiden näyttelyvieraiden kommentteja. Kuinka mies kertoi (jopa vähän innostuneesti) teini-ikäisille pojilleen pullotusprosessista ja korkituskoneista (lieneekö ollut entinen tai nykyinen työntekijä?). Tai kuinka vanha mies kertoi aikuiselle tyttärelleen muistoja ensimmäisistä näkemistään autoista Ford TT:n äärellä.

Museo on avoinna arkisin, maanantaista perjantaihin klo 8.00–13.00 ja sinne on vapaa pääsy. Opastetun museokierroksen 4–20 henkilön ryhmille voi varata Ylä-Savon Oppaat ry:ltä (044 276 7729 tai 0400 492 001). Museon ylläpitäjänä OLVI-säätiö tarjoaa maksuttoman opastuksen.

Olvi-oluthallin lounasravintolassa on mahdollisuus lounastaa maanantaista perjantaihin klo 10.00–13.00.

Panimomuseo on osa Iisalmi & tienoot seudullista matkailun markkinointi- ja kehittämisorganisaatiota. Toiminnan tavoitteena on alueen houkuttelevuuden lisääminen, matkailun kehittäminen ja yrittäjien yhteistyö niin alueella kuin maakunnallisestikin. Organisaatio vahvistaa muun muassa luonto-, kulttuuri-, ruoka-, majoitus- ja ohjelmatarjontaa.