Huumori on taitolaji

LVI-insinööri muotoili rikkoutuneen putken uudelleen.

Nyt on takana parisen viikkoa työarkea loman jälkeen. Ja olipa muuten "rytinällä arkeen" -tunnelma. Sähköpostia oli kertynyt melkoinen määrä ja post it-lappuja, muistiinpanoja ja kalenterimerkintojä alkaa ropista huimaa vauhtia. (Kunpa niitä tehtäviä saisi suoritettua myös pois yhtä tehokkaasti...) Viime viikon maanantaina luulin olevani jo tiistaissa, mikä aiheutti äänekästä ihmettelyä: "Miten joku voi luulla MAANANTAINA, että on tiistai? Sehän on pahin viikonpäivä." Toinen työkaveri tosin ilmoitti tyynesti, että "Maanantaihan on viikon paras päivä."
-Kuinka niin? "Koska silloin ei ole tehnyt vielä yhtään virhettä. Yrittäkääpä päästä samaan tunnelmaan perjantaina." Rakastan tätä näiden huumoria.

Joten oli mukava palata töihin ja nähdä työkavereita. Eri henkilöillä on erilaista huumoria, mikä tekee kokonaisuudesta jännittävän. On tarinankertojia, tilannekomiikkaa, vitsailijoita, vitsinkertojia, kaksoismerkityksiä, sanaleikkejä, itseironiaa, hauskasti lausahtavia ja niitä, jotka altistavat itsensä leikinlaskun alaiseksi. Huumori on vaikea laji ja vaatii hyviä sosiaalisia taitoja, sillä on tunnistettava toisten rajat, joiden mukaan pelata.

Minä olen yksi heistä, joka on altistanut itsensä luvallisesti leikinlaskun kohteeksi. Tämä liittyy usein sanoihin taide, taiteilija ja humanisti, ja stereotypioihin mitä nuo sanat sisältävät. Toisille työkavereille olen myöntänyt hieman toisia laveammat huumorioikeudet itseäni kohtaan, mutta silloin heidän on pitänyt jo osoittaa vilpittömyytensä minua kohtaan.

Muutkin heittäytyvät ja pelaavat huumorilla taitavasti

(Tämän seuraavan tilanteen kertomiseen ja julkaisuun olen kysynyt luvat etukäteen.) 

Ilmoitin lomalle jäädessäni, että nyt kiinteistöhallinto joutuu pärjäämään ilman mekkotyttöä kesälomani ajan. Olin ollut lomalla viikon, kun Työkaveri 1 ilmoitti, että hän on löytänyt paikallisesta vaatekaupasta kivan kesämekon ja aikoo mennä se päällä töihin. 

Tässähän ei sinänsä olisi ollut mitään ihmeellistä, mutta hänkin on tavallisesti tavanomaisempi (käytännöllisempi) toimistopukeutuja (farkut, tumma paita) kuin esimerkiksi minä. Ja liikkuu myös tasaisesti rakennustyömaan puolella asianmukaisissa varusteissa. Ajattelin ensin, että se oli pelkkää puhetta, sillä harva työkaveri on tainnut nähdä kyseisellä henkilöllä mekkoa (saati ainakaan töissä). 

Ihailen hänen asennettaan, joka kantoi terävästi läpi päivän. Hän todella meni kukkamekko päällään töihin ja aiheutti katseiden lisäksi lievää hämmennystä.

Olen saanut luvan kuvan julkaisuun. "Kai sinä nyt laitat siihen juttuun kuvan siitä mekosta?"

Työkaveri 2 oli tiedustellut, että onko Työkaveri 1 todella töissä vai muuten vain käymässä toimistolla:

Työkaveri 1: Ihan töihin tulin. Kuinka niin? [Aivan kuin hän ei muka tiennyt, että mistä hämmästynyt kysymys johtuu. :D ]

Työkaveri 2: Et sinä ainakaan [rakennus]työmaalle ole menossa [mekko päällä].

Kiinteistöhallinnon ulkopuolinen työntekijä oli kommentoinut hänelle seuraavaa:

"Siis ethän sinä voi tulla töihin tuommosessa kesämekossa."

-Ai miksen vois?

"No kun sulla pitää olla työasu."

-Tää on mun työasu.

"No höh, mut kun mulla ei voi olla."

-Ai mekkoo vai?

"No ei kun shortseja."

Työkaveri 3 oli kommentoinut: "Oot sitten mekkoon siirtynyt...."

Myös Työkaveri 4 ihmetteli ääneen, miksi Työkaveri 1 on pukeutunut mekkoon:

Työkaveri 1: Minä paikkaan tällä mekolla Hennan jättämää, mekon mentävää aukkoa kiinteistöhallinnossa.

Työkaveri 4: Eihän se sitten jää minun vastuulle sen jälkeen, kun sinä jäät lomalle...?!

Olisin NIIN halunnut olla kärpäsenä katossa katselemassa näitä tilanteita! Tämä osoitti, miten tottuneita me olemme siihen, millaisia ihmiset ympärillämme ovat ja kuinka he pukeutuvat. Kun minulle oli välitetty tämän "mekkopäivän ihmiskokeen" tulokset, sain samassa yhteydessä kommentin:

"Testaappa Henna loman jälkeen ja tuu mustassa housuasussa töihin. :D "

Mustaa housuasua ei löytynyt, enkä mennyt täysmustissa loman jälkeen töihin, mutta ihan uteliaisuudesta kokeilin kirppiksen vaaterekkejä penkoessani, että miltä näyttäisin, jos olisin klassisempi toimistopukeutuja. Itse asiassa silloin kun tulin kiinteistöhallintoon oletin, että minun pitäisi pukeutua "asiallisemmin" ja hillitymmin. Olin vähän peloissani valmistautunut siihen, että minun pitäisi käyttää "toimistomaisempia" vaatteita. Tätä aihetta sivusin otsikolla Uskallatko olla aito itsesi töissä?

Ennen ja jälkeen. Oikeanpuoleista kuvaa piti ylivalottaa, jotta asu olisi edes jotenkin erottunut taustakankaasta. (Ja kadottakaa mielessänne samasta kuvasta värikkäät korvikset, sukkahousut ja kengät.) 

Kun laitoin kesämekossaan minua töissä paikanneelle työkaverille kuvan asusta, hän kommentoi, että "Minusta tuo musta puku näyttää ihan tosi tyylikkäältä." Myönnän, että ymmärrän tyylikkyys-näkökulman, mutta minulla itselläni olisi tuollaisessa asussa koko ajan painostava olo, kuin olisin jatkuvasti hautajaisissa.

Tuo vihreä mekko + aniliininpunaiset sukkahousut on muuten sellainen yhdistelmä, että mikäli kävelen se päällä sairaalan puolella, joku hyvin todennäköisesti pysäyttää tai kommentoi jotain ohikulkiessaan. Ja palaute on (ainakin toistaseksi) ollut vain positiivista. Sydäntä lämmittävin kommentti tuli Sädesairaalassa eräältä työntekijältä, joka kommentoi värien tuovan iloa arkeen.

Aliasta insinöörien kanssa

Huumori kukkii, mutta välillä minusta tuntuu kuin pelaisin heidän kanssaan Aliasta. Minulla on ajoittain vaikeaa löytää oikeita sanoja, kun en tiedä heidän ammattisanastoaan tai ymmärrä pohjapiirustuksesta lyhenteitä. En tiedä erilaisten laitteiden, välineiden ja asioiden oikeita nimiä, joten yritän kuvailla asiaa tai tilannetta, ja saada heiltä sitä kautta oikean termin. Olen esimerkiksi käynyt tällaisen keskustelun:

Minä: Mikä se on se katossa oleva juttu, minkä vuoksi soitetaan johonkin numeroon, ennen kuin porataan kiviseinään taulukiinnikkeitä?
Työkaveri 1: Ai valvomo?
Työkaveri 2: Ei se ole enää valvomo, kun sinne on oma numeronsa [alkaa luetella numeroa].
Minä: En minä halua tietää sitä numeroa, kun sen katossa olevan jutun, että mikä se on ja mikä sen toiminnan nimi on?
Työkaveri 1: Niin paloilmoitin.
Työkaveri 2: Paloilmoitinten poiskytkentäilmoitus.
Minä: Kiitos! Paloilmoitinten poiskytkentäilmoitus.

Näitä tilanteita tulee silloin tällöin ja Alias toimii nimenomaan näin päin, että minä etsin jotain sanaa ja he arvaavat. Toisinpäin olisi täysi mahdottomuus... Viime viikolla taas kysyin, että mikä on ontelolaatta ja eilen halusin tietää mitä lyhenne VS3 pohjapiirustuksessa tarkoittaa. "Väliseinä." Numero kertoo kuulema jotain tarkemmin seinän rakenteesta tai tarkoituksesta, mutta pysäytin alkavan (ehkä vähän innostuneen) puhetulvan, sillä minulle riitti siinä vaiheessa vain se, että se on väliseinä. 

Olen kiinnostunut heidän työstään ja saamastani tiedosta, mutta en pysty sulattamaan yhden päivän aikana kovin paljon omien töiden ohessa. Mietin välillä, että ei minua kyllä taidehistorian opinnoissa tällaisiin tilanteisiin valmistettu...

Nämä kiinteistöhallintoa koskevat postaukset tuntuvat saavan yllättävän mukavasti lukukertoja. Ja myönnän, varastan tietoisesti arjesta juttuaiheita blogiin, joten kaipa joku voi nähdä tämän jonkinlaisena työkavereiden "hyväksikäyttönä". Humanistisen ja insinöörimäisen (rakennus/kiinteistö)maailman kohtaaminen tuottaa välillä huvittavia "yhteentörmäyksiä", joiden ajattelen ilahduttavan myös teitä lukijoita.

Työkavereita koskevien tekstien sisältö on hyvin usein tavalla tai toisella huumoripainotteinen, mutta toivottavasti kenellekään ei tule sellainen mielikuva, että siellä me vain pelleillään. Huumorin takana on nimittäin paljon kiirettä, isoja ja pieniä päätöksiä, linjauksia ja työtehtäviä muun muassa kiinteistöjen ylläpitoon ja rakennuttamiseen (ja taideasioihin!) liittyen. Tuleva hyvinvointialueuudistus vaikuttaa myös tavalla ja toisella meidän kaikkien työhön ja vaatii melkoisesti valmistelua. Siksi on mielestäni tärkeää, että työyhteisö tasapainottaa toistensa kiireen tunnetta ja arkea esimerkiksi huumorilla.