Viisas insinööri...

"Viisas insinööri on satuolento." Näin tokaisi eräs insinöörikoulutuksen saanut kiinteistöhallinnon työkaverini. Yleensä se olen minä, jonka humanisti- ja taidetausta joutuu (pilke silmäkulmassa) höykytyksen kohteeksi, mutta osaavat insinöörit (ihme kyllä) nauraa myös itselleen. 

Neljän vuoden yhteiselon aikana koen insinöörimäisen työympäristön jo vähän tutumpana, mutta kodikkaaksi sitä ei voi sanoa. Siinä missä minun taideasiantuntijan maailmani tarkoittaa taiteen lisäksi tunteita, viihtyisyyttä, värejä ja ihmisläheisyyttä, kiinteistöhallinnon yleinen ilmapiiri on muun muassa pohjakuvia, numeroita, rakentamista, toimivuutta ja tilatehokkuutta. Ajattelen näiden maailmojen täydentävän toisiaan, vaikka olenkin altavastaajan asemassa.

Markku Kolehmainen: Nimeämätön, 1988, öljy kankaalle. Pohjois-Savon hyvinvointialueen taidekokoelma.

Taideasioissa ei pyydellä anteeksi

Yksi syy, miksi koen juurruttaneeni itseni kiinteistöhallinnon ilmapiiriin hyvin on se, että en pyytele itseäni anteeksi. Totta kai olin aluksi epävarma, mutta aina uuteen työpaikkaan opettelu vie aikansa. Insinöörimaailma elää numeroilla ja laskelmilla, ja humanistin on opittava pelaamaan insinöörien kanssa niillä korteilla, jotka on jaettu. Tiedostan ammatillisen osaamiseni ja tunnen oman vastuualueeni (taide ja kulttuuri sairaalassa). En anna kenenkään kävellä ylitseni, ja jos näin tapahtuu, käytän ns. "kopitusmenetelmää", jossa otan henkilön kahdenkeskiseen keskusteluun hiljaiseen tilaan (kutsumme näitä kopeiksi) ja asia selvitetään. Olen mielestäni ansainnut paikkani työyhteisössä olemalla avoin ja rehellinen, mutta samalla muita kunnioittaen.

Avoimuus ja rehellisyys kuuluu mielestäni kaikkeen ihmisten väliseen kommunikointiin, mutta koen sen sopivan erityisen hyvin insinöörimaailmaan. Numeroita, laskelmia ja kaavioita rakastavat persoonat kuuntelevat mieluummin suoraa puhetta kuin arvailevat ilmeistä tunneilmapiiriä ja ajatuksia. Arvostan tosin sitä, että saan humanistina (ja naisena) olla tunteellinen ja herkkä ilman, että koen siitä ammatillista alemmuudentunnetta.

Työkaveri 1 toi työpaikan kahvihuoneeseen suklaata, ettei söisi kaikkea itse. Työkaveri 2 teippasi suklaarasian kiinni, koska oli herkkulakossa...

Luottamus luo avoimuutta

Luottamuksen saavuttaminen työkavereiden kesken ei ole kuitenkaan pysyvä tila. Henkilökemiat elävät tilanteiden mukaan siinä missä ihmissuhteissa muutenkin. Tämän vuoksi on tärkeää, että tietää ja osaa ilmaista omat rajansa. Koen, että oma ammatillinen itsevarmuuteni on tukevalla pohjalla. Tämä on mahdollistanut sen, että työkaverini laskevat leikkiä persoonani lisäksi taiteeseen ja taiteilijoihin liittyvillä stereotypioilla.

Altavastaajan asemassa olen opetellut pikkuhiljaa ottelemaan haastamalla työkavereita "samalla mitalla". Visuaalisuudesta ja estetiikasta (kauneudesta) nauttivana, ja sen parissa työskentelevänä, minulle on tärkeää saada visuaalisia ärsykkeitä täyttämään kauneuden kaipuuta. Ja jos nyt rehellisiä ollaan, kiinteistöhallinto ei varsinaisesti ole hedelmällisin pohja tällaiselle työskentelylle. Ja juuri siksi koen itseni kaltaisen ihmisen tärkeänä mausteena muiden joukossa.

Tapahtui eräänä aamuna, että kiinteistöhallinnon yhteisessä palaverissa yksi työkavereista esitteli talouslukuja, budjetteja ja uudistuksiin liittyviä linjauksia. Insinöörimäiseen tapaan asiat esitettiin asioina eli mustaa tekstiä valkoisella pohjalla. Tunnin mittaisen kokouksen jälkeen tokaisin esittelijälle:

-Aika kuivakka ja raskas oli tämä sinun esitys. Voisit seuraavan kerran tuoda vähän iloa esitykseen.

Tilanne tuntui muutaman sekunnin ajan epävarmalta. Joku tirskahteli nauraa ja jotkut ehkä yllättyivät kriittisen kuuloisesta ja suorasta kommentistani. Kommentin kohteena ollut työkaverini oli hetken aikaa hiljaa (jonka aikana ehdin jo miettiä, että olinko mennyt liian pitkälle), kunnes hän hieman hymyään peitellen sanoi:

-Mitä tarkoitat iloisella esityksellä? Ei minusta taida tämän iloisempaa saada.

-No tuot jotain väriä tai kuvia esityksen joukkoon, että on jotain muutakin mitä katsella kuin pelkkää tekstiä. Ja minä uskallan tämän sinulle suoraan sanoa, koska ollaan keskusteltu jo sen tasoisista asioista aiemmin, että minä koen tämän kommentin vain kehittävänä.

Ja tiedättekö mitä? Seuraava esitys, jonka hän piti, oli jo paljon värikkäämpi ja visuaalisempi! Insinöörikin voi halutessaan ottaa oppia taideasiantuntijalta.

Vaikka puhun avoimuuden ja rehellisyyden puolesta, koen olevani hyvä lukemaan ja tulkitsemaan ihmisiä myös sanattomasti ja tiedän, kenen kanssa voi laskea leikkiä milläkin tavalla. Kaikkeen vaikuttaa tosin myös se, että kuinka ja millä äänensävyllä asioita ilmaisee. (Ja siitäkin huolimatta voi tehdä virhearvioita.)

Ruma betoniarkkitehtuuri?

Minä olen yleensä työkavereiden kesken se, joka vetää omia rajojaan sanomalla, että "Nyt olet heikoilla jäillä...".  Tämä on merkki, jonka jälkeen vastapuoli yleensä ymmärtää vetäytyä ja harkita sanojaan. Osa saattaa kokeilla onneaan varoitukseni jälkeenkin, mutta sen jälkeen vastapuolen kannattaa varustautua naskaleilla, sillä myös minä muutun terävämmäksi sanojeni kanssa.

Virkistävää vastapainoa oli se, kun olin itse joutua kommenttini kanssa kiusalliseen tilanteeseen. Puhuimme kahvipöydässä betoniarkkitehtuurista ja aloin kertomaan, että minulla oli joskus valokuvausprojekti, jossa tarkoitukseni oli kuvata betoniarkkitehtuuria.

Minä: Betonirakentaminen ja -arkkitehtuuri on minusta lähtökohtaisesti rumaa....

Rakennusinsinöörikoulutuksen saanut työkaverini katsoi minua terävästi, mutta hymyillen: Nyt varovasti [sen kommentin kanssa]....

Minä: Ja olin siis kertomassa, että juuri sen takia, että koen betoniarkkitehtuurin usein rumana, olisin valokuvausprojektissa halunnut esittää sen kauniina. Johon liittyy muun muassa vuodenajat ja valo.  

Vastaus oli totta ja tyynnytti vastapuolen, jonka myötä jatkoimme puhumista muun muassa betonilähiöistä. Työarki tarvitsee huumoria ja hassuttelua. En tiedä millaisia työkaverini ovat olleet ennen minua, mutta koen, että olen saanut useammat vapautumaan neljän vuoden "tarkastelujaksollani" aiempaa enemmän.

Väitin tätä työmaahameeksi, mutta sehän on siis kiltti! Työkaverini [mies] sai tämän lahjaksi (sisältäen huumoria), mutta kumma kyllä hän ei ole itse suostunut sitä työmaalla vielä käyttämään.

Lopuksi

*kuiskaten* Ja varovaisesti uskallan sanoa, että insinöörimaailma on joutunut huomaamattaan opettelemaan kanssani vähän enemmän myös tunne-elämän taitoja. Sanon tämän hiljaa ja varovaisesti siksi, että hehän eivät tätä itse todennäköisesti järkiperäisessä ajattelussaan halua myöntää. Annetaan heidän olla siinä kuvitelmassa. "Viisas insinööri...."