Jenni Yppärilä: Hiiltyneet

Jenni Yppärilä: Tasavallankatu 44 (Kuopio), 2026.

Yksi kivoimmista asioista taiteen parissa ovat ne hetket, kun löytää jotain uutta ja yllättävää, mistä ei ole aiemmin tiennyt. Toinen mielihyvää tuottava tilanne on se, kun on nähnyt jotain taidetta kuvissa ja pääsee vihdoin kokemaan teokset itse livenä. Näin minulle kävi Galleria Ars Liberan uusimmassa näyttelyssä.

Hiiltyneet on Jenni Yppärilän näyttely, jossa käsitellään "niin konkreettista tuhoa kuin mielensisäistä tuohtumustakin". Yppärilä nousi taidekentän tietoisuuteen kolmiulotteisten maalaustensa ansiosta, jotka kuvaavat rakennuksia. Näistä viehätyin kuvissa itsekin ja nyt pääsin näkemään niitä läheltä.

Jenni Yppärilä: Erakko (Oulainen), 2026.

Näyttely tarkastelee katoavaisuutta ja ulkopuolisuuden kokemusta. Yppärilä kertoo, että "Teoksissa lähestyn aihetta kuolevien maaseutupaikkojen ja häviävien rakennusten kautta, pohtien ajankuvaa, jossa tietyt alueet ja toiminnat eivät pysy mukana muuttuvassa yhteiskunnassa." Tämä on ajankohtainen aihe ja näkyy myös täällä Itä-Suomessa. Toimintoja keskitetään isompiin kaupunkeihin ja samalla pohditaan, kuinka syrjäseutu saataisiin pidettyä asutettuna ja elinvoimaisena, sillä se tukisi myös kokonaisturvallisuutta.

Yppärilän teoksissa tyhjilleen jääneet rakennukset ovat murroksen merkkejä, jotka seisovat historian ja tulevaisuuden välillä. Taiteilijan mukaan teokset heijastavat kokemuksia ja ilmiöitä, joissa kuuluvuuden tunne ympäröivään maailmaa on horjunut.

Jenni Yppärilä: kuvakaappaus videoteoksesta Poltto, 2026.

Näyttely alkaa ensimmäistä kertaa esillä olevalla videoteoksella Poltto, joka dokumentoi Yppärilän uran suurimman teoksen tuhoamisen hänen lapsuudenmaisemissaan. "Teoksen tuhoaminen toimi protestina vuonna 2024 alkaneille kulttuurileikkauksille. Video ilmentää samalla hienovaraisesti pohjois-pohjanmaalaista mielenmaisemaa ja perhesuhteita. Yhdessä tekeminen ja satunnaiset lauseet paljastavat siteitä ja etäisyyksiä, joita ihmisillä ja ympäröivällä maailmalla on keskenään."

Jenni Yppärilä: Ura-Asennus (Oulainen), 2024.

Taide kommentoi aina tavalla tai toisella omaa aikaansa ja sen mukanaan tuomia ilmiöitä. Yppärilän teoksissa kommentit ovat selkeitä ja suoria, sillä jokainen pystyy mainitsemaan jonkun samankaltaisen rakennuksen omasta lähiympäristöstään. Jonkin rakennuksen, joka on jätetty tyhjilleen ja unohduksiin, liittyi hylkääminen sitten sijaintiin, kuntoon, toiminnallisiin muutoksiin tai byrokratian haasteisiin. 

Näyttelyssä heräsin kysymykseen: Mitä näille rakennuksille pitäisi tehdä? Selkeää vastausta on vaikea antaa, sillä näkökulmia on todennäköisesti yhtä paljon kuin on rakennuksiakin. Toiset ohittavat rakennukset huomaamattaan, toisille ne ovat kustannustehoton häpeäpilkku, toiset näkevät niissä mahdollisuuksia ja pelastustoiveita, toiset haikailevat niiden kautta menneitä, mutta ajan kultaamia aikoja.

Jenni Yppärilä: Braithwaite (Oulainen), 2024.

Yppärilän maalaukset ovat todella realistisia, että aluksi huomasin tuijottavani ja ihmetteleväni vain kokonaisuutta; kuinka teokset on tehty. Ne näyttävät oikeasta kulmasta katseltuna miltei veistoksilta ja kolmiulotteisuus korostuu, kun teoksia tarkastelee eri puolilta. Alkuhuuman ja tutkimuksen jälkeen aloin kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, kuten "seinätöhryihin", ikkunalasien heijastuksiin ja siihen, mitä rakennuksen sisältä kenties näkyy. 

Jenni Yppärilä: yksityiskohta teoksesta Braithwaite (Oulainen), 2024.

Maalausten kolmiulotteisuus on puhuttelevaa paitsi katseen kiehtovuudelle myös sen symboliselle sisällölle. Asiat näyttäytyvät eri kulmista erilaisina. Jaan Jenni Yppärilän turhautumisen ja kaiken muun näiden asioiden ympärillä pyörivän tunnemyllerryksen kulttuurileikkauksia kohtaan, johon Yppärilän oman työn polttaminen on voimakas kannanotto. Mitä merkitystä taiteellisella työllä on? (Omaa turhautumistani purin blogiin vuonna 2024 otsikolla Talous ja humanismi.)

Jenni Yppärilä: yksityiskohta teoksesta Braithwaite (Oulainen), 2024.

Minulle Hiiltyneet -näyttely oli jännittävä matka uudenlaisen taiteen äärelle ja ihmettelemään. Se oli myös juuri sellaista mitä nykytaiteelta odotankin: pinta kätkee alleen syvemmän sisällön, jolloin taide puhuu, eikä vain korista. Taide osoittaa yhteiskunnan kipupisteitä - pieniä tai suuria - ja nostaa esiin inhimillisiä aiheita siten, miten uutisvirta ja media ei koskaan pystyisi aiheita käsittelemään. Sen vuoksi toivoisin, että mediaan palautuisi näkyvämmin takaisin taidepuhetta ja -kritiikkiä, sillä tarvitsemme myös lempeämpiä tapoja käsitellä ja tutkia maailmaa kuin klikkiotsikot ja hypernopea reagointivaatimus.

Milloin olet viimeksi pysähtynyt jonkin teoksen äärelle pidemmäksi aikaa kuin 30 sekunniksi?

Jenni Yppärilän Hiiltyneet -näyttely on esillä Galleria Ars Liberassa 26.4.2026 saakka.