Sydämeltään taiteilija

 
Olen saanut töiden kautta tutustua mitä ihanampiin ihmisiin, ja Jaana ja Tarmo Suihkonen ovat yhdet heistä. Tämä ravintolayrittäjäpariskunta jaksaa hymyillä, heitä on helppo lähestyä ja ruoka, arvatenkin, on herkullista. Tämä teksti ei kuitenkaan käsittele ruokaa vaan toista aisteja hivelevää osa-aluetta: taidetta.


Taisi olla vuosi 2009 kun olin lopettelemassa silloista työsuhdettani ja kerroin Tarmolle hakevani opiskelemaan taidehistoriaa. Keskustelun edetessä hän päästi minut kurkistamaan ravintolan kabinettiin ja hämmästys oli melkoinen. Tilassa oli taulu toisensa perään maalauksia seinänvierukset pullollaan. Kysyttyäni Tarmon taiteilijakoulutuksesta sain hämmästyä lisää, hän on täysin itseoppinut. Voitto on kuulema aikoinaan tullut koulujen välisestä piirustuskilpailusta.

(Talvimaisemassa tuulahduksia Pekka Haloselta)

Ihmettelin kuinka maalaukset olivat sinne kabinetin kätköihin jääneet, kun niistä saattoi olla iloa muillekin. Huomasin Tarmon olevan töittensä suhteen hieman vaatimaton, mutta kannustin häntä tuomaan töitänsä esille. Vaimo Jaanan mukaan Tarmo on aina ollut taiteellisesti lahjakas ja hän oli se, joka osti Tarmolle aikoinaan ensimmäisen öljyvärisetin joululahjaksi vuonna 1994. Sittemmin Jaana on toiminut Tarmon kannustajana ja muusana.


(Viidakkotunnelmia kuin Henri Rousseaun teoksissa)


Lamavuodet 90-luvulla toivat ongelmia ja huolia Suihkosillekin, jonka seuraksena Tarmo alkoi purkaa tuntojaan siveltimen välityksellä kankaalle. Olisi voinut luulla, että paha olo purkautuu kankaalle synkästi ja tummin värein, mutta Tarmo ikuistikin kankaalle yhden hänen ja Jaanan yhteisen intohimonsa: Italian. Tämän jälkeen Italia-aiheisia töitä onkin syntynyt paljon. Välimerelliset, raikkaat värit, pittoreskit kujat ja tunnelmat ovat mielestäni Tarmoa parhaimmillaan. On uskomatonta katsella värinkäyttöä ja siveltimenvetoja kankaalla henkilöltä, joka ei ole käynyt päivääkään taidekouluja tai opetellut väriteorioita. Tarmo käyttää ja sekoittaa rohkeammin värejä kuin minä koskaan osaisin, vaikka kuva-artesaanin titteli onkin taskussani. Avopuolisoni K sanoikin: "Eipä taiteilijaksi koulussa opetella", ja olen tietyllä tavalla samaa mieltä. Joko taitoa on tai sitä ei ole.


(Kuvaan on piilotettu Jaanan profiili)


Juuri itseoppineisuus on yksi Tarmon maalausten viehätysvoimasta. En haluaisi ohjailla hänen tekemistään, sillä tuntuu että jotain hänen hengestään menisi rikki. Juuri sääntöjen, tyylien ja teorioiden vaikuttamattomuus hänen tekemiseensä tekee töistä ainutlaatuisia. Ne eivät rajoita häntä, hän maalaa juuri niin kuin parhaaksi näkee ja tuntee. Silti voin löytää hänen töistään yhtymäkohtia taidehistorian klassikoihin ja mestareihin.

(Tämä Firenzen Ponte Vecchion silta on ehdottomasti suosikkini, vaikka se ei olekaan kehystettynä taikka esillä.)

Suihkoset ovat menettäneet sydämensä Italialle ja sinne he suuntaavatkin aina kun mahdollista. Tarmo maalaa ulkoilmassa kuten impressionistit aikoinaan tai luonnostelee näkymiä luonnoslehtiöönsä. Haikeana olen kuunnellut heidän tarinoitaan lukemattomista Italianmatkoista, sillä sinne tahtoisin joskus itsekin. Tarmon maalauksia voi vielä hetken ihailla nykyisen ravintolan seinillä, mutta Suihkosille puhaltavat uudet tuulet ja he siirtyvät kesäkuussa Kallavesj ravintolan omistajiksi Kuopion keskustaan. Luulenpa että Tarmon maalauksia saadaan ihailla myös tulevan ravintolan seinillä. Hänen taidoistaan kertoo myös se, että italialainen ravintola Trattoria Scavolino tilasi häneltä maalauksen kadusta, jonka varrella ravintola sijaitsee.