Koivumäen Kartano

Mitä enemmän historiaa on säilynyt tarinoiden, valokuvien, rakennusten ja esineiden muodossa, sitä enemmän viihdyn. Sitä enemmän tuntuu myös, että tässä maailmassa on jotain järkeä, vaikka maailmalla ja mielessä myllertäisivät minkälaiset kriisit.

Vanhassa ja säilyneessä on tunnelmaa, sillä siihen sisältyy myös arvomaailma, jolla vanha on saatu säilymään. En väitä, että ennen oli kaikki paremmin, mutta kunnioitan toimijoita, jotka siirtävät jotain tuosta menneestä myös tuleville sukupolville. Perinteisesti muistiorganisaatiot (arkistot, kirjastot, museot) ovat kantaneet tätä viittaa hartioillaan, mutta myös yksityishenkilöt ja yritykset kantavat kortensa kekoon.

Noin 10 minuutin ajomatkan päästä Kuopion keskustasta, kivenheiton päässä Matkuksen kauppakeskuksesta, sijaitsee pala historiaa, joka tarjoaa viettelyksiä kaikille aisteille. Koivumäen Kartano tarjoaa mm. kesälounasta, grilli-iltoja, kokous- ja juhlapalveluita sekä palvelee ryhmämatkailijoita ympäri vuoden. Kartanoon pääsee oman auton lisäksi julkisilla (bussit nro 31 ja 35) tai vaikka veneellä.

Koivumäen historiaa

"Koivumäen Kartanon historia alkaa 1700-luvulta. Elettiin Ruotsin vallan aikaa, ja Hiltulanlahden kylällä oli sotilasvirkataloja. Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf katsoi, että niissä oli liikamaita, joten hän muodosti uuden tilan vuonna 1792 Björkbackan eli Koivumäen tilan. Kuningas lahjoitti Koivumäen tilan valtion virkamiehenä Kuopiossa toimineelle asessori Saloniukselle. Saloniuksen jälkeen hänen poikansa perivät Koivumäen tilan, mutta se pakkohuutokaupattiin vuonna 1869. Silloin tilan itselleen huusi kauppaneuvos Gustaf Ranin."

Gustaf Emanuel Ranin.

"Gustaf Emanuel Ranin (1825-1896) oli tullut nuorena Savonlinnasta kauppalaivan kyydissä Kuopioon vuonna 1840 ja aloittanut juoksupoikana kuopiolaisissa kauppaliikkeissä. Savon vanhin kauppahuone sai alkunsa vuonna 1852, kun Ranin perusti Kuopion keskustaan vähittäistavarakaupan. Ranin eteni hyvin nopeasti urallaan, ja kun hän oli ostanut Koivumäen tilan, hänellä oli jo oma tukkukauppa, laivanvarustamo, mylly, panimo ja tislaamo. Harmillisesti Raninin vaimo Flora Katarina oli menehtynyt vähän aikaisemmin lavantautiin, eikä hän ehtinyt koskaan asua Koivumäellä."

Koivumäen entinen päärakennus ennen vuotta 1907.

"Ranin kehitti paljon Koivumäen tilaa ja sen toimintaa. Hän perusti yksityisen kansakoulun Alapihaan, jotta kylän ja tilan lapset saivat käydä omaa koulua. Siihen aikaan kansakoulu oli kolmivuotinen. Ranin oli tallettanut KOP:iin yhden Suomen markan talletuskirjoja, joita hän antoi lapsille, jos he jaksoivat 3 vuotta kuluttaa koulun penkkiä. Tilan koko oli suurimmillaan noin 2000 hehtaaria ja siellä elettiin hyvin omavaraisesti maa- ja metsätaloudesta. Koivumäen tila oli siihen aikaan hyvin kaukana maatilalla, ja vieraat tulivat junilla Pitkälahden asemalle, mistä heidät haettiin hevoskärryillä Koivumäelle. Ranin määräsi testamentissaan, että Koivumäen Kansanopisto on rakennettava hänen mailleen. Raninin sisar, Elisabet Rossi, toimi veljensä tilalla emäntänä Koivumäellä."

Gustaf Raninin sisar Elisabet Rossi ja poika Peter Emmanuel Ranin.

"Raninin jälkeen Koivumäen tilan isännäksi tuli hänen poikansa Peter Emmanuel. Hän ehti pitää tilaa vain noin 10 vuotta, sillä hän kuoli nuorena 1906. Tämän jälkeen tilan ja yhtiön johtoon pyydettiin Raninin tyttären Alman mies Ernst Biese. Alma oli muuttanut aikoinaan Helsinkiin, ja oli mennyt naimisiin helsinkiläisen meteorologisen laitoksen ensimmäisen pääjohtajan kanssa. Tähtitiedemies Ernst ja Alma muuttivat Savoon ja rakennuttivat ensitöikseen Koivumäen nykyisen uuden päärakennuksen vuonna 1907 omaksi kodikseen."

"Jugend-tyylisen kansallisromanttisen hirsikartanon suunnitteli helsinkiläinen arkkitehti Waldemar Aspelin. Kartanossa on edelleen 18 alkuperäistä kaakeliuunia, jotka on kaikki valmistettu helsinkiläisissä kaakelitehtaissa ja muun muassa ruokasalissa on samanlainen, kuin Eliel Saarisen Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900 suunnittelema kakluuni."

"Alma-rouva piti tilaa aina 1940-luvulle saakka, jonka jälkeen tila siirtyi kauppahuoneen ja perikunnan omistukseen. Perikunnan jäsenistä on kukin vuorollaan asuttanut tilaa. Vielä 1970-luvulle saakka kartanolla toimi iso, parhaimmillaan 700 sian sikala, jossa hyödynnettiin oluen panemisessa ylijäävä mäski. Vähitellen kuitenkin maatalous alkoi hiipua. 1990-luvun lamavuosina Raninin kauppahuone katsoi, että heidän liiketoimintaansa ei enää kuulunut vanhan maalaistilan ja -talon ylläpitäminen ja he tarjosivat, että jos joku sukulaisista haluaisi lunastaa tilan itselleen. Siinä vaiheessa tilasta oli lohkaistu muutaman hehtaarin määräala, johon kuului kaikki 13 pihapiirissä olevaa rakennusta. Kirsti Dunkel, Raninin jälkeläinen viidennessä polvessa, oli viettänyt kartanolla paljon aikaa ja varsinkin lapsuuskesiään. Hän osti vuonna 1994 miehensä Harry Dunkelin, sekä veljensä Timo Nylundin, kanssa tilan itselleen. Aluksi oli tarkoituksena tehdä kartanosta kahden perheen koti. Timon perhe luopui kuitenkin tästä ajatuksesta ja tila jäi pelkästään Kirstin perheelle.

Jotta Dunkelit pystyivät pitämään Koivumäen Kartanoa kunnossa, he tarvitsivat siihen lisätienestiä ja siksi ravintola päätettiin avata alakertaan vuonna 1999. Kirsti muutti perheineen Koivumäen Kartanon yläkerran tiloihin vuonna 2000."

Ruokarauha vuodesta 1792

Koivumäen Kartano on valjastanut mainoslauseeksi ruokarauhan. Tämä kuvaa kartanon tunnelmaa hyvin, sillä kauniissa maisemissa sisällä ja ulkona, musiikin säestämänä ja makujen nautittavana ruokailusta syntyy elämys, jonka haluaisi pysäyttää. Raaka-aineiden hankinnassa korostetaan kotimaisuutta, paikallisuutta, eettisyyttä ja ympäristöystävällisyyttä.

Vein kartanon kesälounaalle äitini, joka ei ollut aiemmin paikassa käynyt. Pöytävaraus kannattaa tehdä etukäteen. Lounaslista vaihtuu viikoittain ja on tarjolla klo 11-14, mutta kesälounas on tarjolla enää ensi viikon perjantaihin 11.8.2023 saakka.  Sään salliessa ruokailijat voivat nauttia lounaan myös puutarhassa olevista pöydistä, mutta minä haluan aina nähdä salit. Kartanossa on useita tunnelmallisia huoneita, joista saa varaustilanteen mukaan valita mieleisensä. Tällä kertaa istuimme keltaisessa salissa. Musiikin lomaan kantautui linnunlaulua ja tuulenvire avoimesta ikkunasta.

Ulla Remes: Pelakuut tuvan ikkunasta, 1991, akryyli kankaalle; Silta, 1987, öljymaalaus kankaalle.

Oivallusten puu

Ruokailu-, musiikki- ja miljöötunnelmoinnin lisäksi kartanossa on tänä kesänä esillä kuvataiteilija Ulla Remeksen kesänäyttely Oivallusten puu. Retrospektiivin näyttelyn teokset ajoittuvat öljy- ja akryylimaalauksista 1980-luvulta tänä vuonna valmistuneisiin monotypioihin. Ulla Remes tunnetaan vahvana värienkäyttäjänä. Teokset oli ripustettu seinille tiloja kunnioittaen ja niiden värimaailmasta inspiroituen.

Ulla Remes: Asetelma jossa on silitysrauta, 1986, öljymaalaus kankaalle.

Ulla Remes: (yläpuolella) Tuulen henkäys, 2016, sekatekniikka paperille; (alapuolella) Vuoren rinteiltä näkyy meri, 2016, sekatekniikka paperille.

Ulla Remes: (vasemmalla) Oivallusten puu, 2023, monotypia; (oikealla) Ihan tavallinen metsä, 2023, monotypia.

Kokonaisvaltainen elämys

Koivumäen kartanoon kannattaa varata enemmän aikaa kuin perinteinen ruokatunti. Se, että antaa itselleen aikaa rauhoittua ruoan äärelle, merkitsee paljon. Vierailulla saa käyttää kaikkia aistejaan tutustuessa kartanoon sisältä ja ulkoa. Pihapiiri on ympäröity vanhoilla rakennuksilla, joista 1850-luvulta peräisin olevassa Posakkatuvassa on mahdollista majoittua. Posakkatupa oli päivätyöläisten talo, jonne tuli kaikkien postit ja siellä tehtiin kaikenlaisia tilan ja talon töitä, korjattiin hevosten varusteita ja muuta sellaista. Rakennus on toiminut myös väentupana, jossa palvelusväki, rengit ja piiat sekä pehtoori on majoittunut.

Posakkatupa.

Päärakennuksen sivulta avautuu upea maisema vesistöön ja rinteen juurella laiduntaviin lampaisiin sekä hevoslaumaan. Katse etsii rakennusten vierustoilta perinnekasveja ja mietin, kuinka hienoja lähimatkailukohteita Savossa on. Ja mikäli matkailette Kuopioon kauempaa, poiketkaapa Matkuksen shoppailutaivaasta kartanotunnelmaan, lupaan ettette pety.

Terveisin paikallinen elämysmatkailija.

Lähde: Koivumäen Kartanon historia ja lisätietoja palveluista.

Drink & Draw

Kuopion kuvataiteilijat ry Ars Libera järjesti Drink & Draw -tapahtuman Muikkuravintola Sampossa. Tapahtuma oli järjestyksessään kuudes. Itselleni tapahtuman luonne oli tuttu jo Jyväskylän taidehistorian vuosilta, jolloin ainejärjestömme järjesti Drink & Draw -tapahtumia harva se kuukausi. Te, joille tapahtuman luonne ei ole tuttu kerrottakoon, että kyseessä on elävän mallin piirtämistä, joka tapahtuu matalalla kynnyksellä baariympäristössä, jossa voi samalla halutessaan nauttia virvokkeita.

Tapahtumiin on tervetullut kuka tahansa eikä piirustustaito ole pääasia, vaan yhdessä oleminen piirtämisen lomassa. Tapahtumia järjestetään ympäri Suomea. Yhtä asentoa piirretään etukäteen sovitusti tietty aika. Sampossa piirsimme kymmenen, viiden, kolmen ja kahden minuutin asentoja.

Nopeaa luonnospiirtämistä kutsutaan myös croquis (krokii)-piirtämiseksi. Termi tulee ranskan sanasta croquer = piirtää pikaisesti. Croquis-piirroksia tehdään useita peräkkäin, joissa sama malli vaihtaa asentoa. Wikipedia tiivistää tilanteen hyvin: "Koska malli on havainnoitava ja piirrettävä lyhyessä ajassa, tärkeintä on nopea havainnointikyky. Elävää mallia piirretään tavallisesti pitkään, jopa kuukausia, joten työn viimeistelyyn on aikaa. Croquis-piirustuksessa taas ihanteena on piirtää mikä on asennon ja kokonaisuuden kannalta luonteenomaista, myös liikkeen tuntu asennossa on hyvä saada mukaan. Myös viitteenomaisuus on eduksi croquis-piirustukselle."

Minulla on taustallani kuva-artesaanin koulutus, mutta en edes vihjaile omaavani itsessäni kuvataiteilijuutta. Koulutusohjelmasta on sen sijaan ollut hyötyä taidehistorian opinnoissa ja kuvataiteen tulkinnassa, kun eri tekniikoista on jonkinlaista omakohtaista kokemusta. Tuolloin piirsimme sekä croquis-piirroksia että pidempiä jaksoja elävää mallia. 

En ole vuosiin pitänyt kynää kädessä piirtämistarkoituksessa. Edellinen kerta taisi olla vuonna 2014, kun yliopistossa järjestettiin erikoiskurssi, jossa perehdyttiin sight size-piirtämismetodiin. Joten en valehtele yhtään jos sanon, että taidot tuntuivat olevan ruosteessa. Vaikka tiedostin, että piirustustaidoilla ei olisi väliä, en voinut mitään sille, että ympärillä piirtävät kuvataiteilijat loivat aluksi pienoisia suorituspaineita... Lopulta ajat menivät niin nopeasti, ettei siinä ehtinyt muiden papereita miettiä saati katsella. Jokainen keskittyi omaan tekemiseensä.

Kahden tunnin piirtämisen aikana viimeinen puoli tuntia alkoi tuntua vasta siltä, että silmä ja käsi alkavat jollain lailla löytää yhteisen sävelen. Olen aina pitänyt eniten istuvista asennoista tai sellaisista, joissa malli on kyykyssä, kyyryssä tai kumarassa. Seisovissa asennoissa mittasuhteiden määrittäminen paperille on hankalaa, kun pituutta on vaikea hahmottaa. "Matalammissa asennoissa" on helpompi määritellä nopeammin jalkojen suhdetta käsiin ja toisiinsa, sekä jalkojen ja käsien alle ja ympärille jääviä "tyhjiä tiloja".

Ilta oli todella mukava, vaikka huomasin kamppailevani oman mieleni kanssa: "Olen kyllä joskus saanut tässä ajassa paljon enemmän viivoja paperille..." Tällaisissa tilaisuuksissa pitäisi käydä useammin, jotta löytäisi taas piirtämisen flown. Se tunne on upea, kun silmä käskee kädessä olevaa kynää niin nopeasti, ettei paperia tarvitse juurikaan tuijottaa. Sampossa en valitettavasti päässyt flow-tilaan saakka.

Jotkut ovat kysyneet, kun olen kertonut elävän mallin piirtämisestä, että eikö se tunnu omituiselta tai kiusaannuttavalta tuijottaa tuntematonta ja alastonta ihmistä? Tämä kuulostaa ehkä pahemmalta kuin onkaan, mutta itse olen huomannut, että piirtämistilanteissa kohdehenkilö on "vain ääriviivoja, pintaa ja varjoja". Siinä tietyllä tavalla "esineellistää" kohteen. En ajattele piirtäessäni kohdehenkilöä persoonana, vaan "tallennettavana kohteena". Inhimillisyys ja yksilölliset piirteet toki tulevat enemmän esille mitä pidempiä asentoja piirretään, mutta croquis-piirroksissa keskitytään usein vain ääriviivoihin ja varjostuksiin. Taidekouluissa piirustustunneilla piirretään samalla tavalla kipsimalleja ja elävää mallia. Elävä malli on tietenkin aina mukavampi, koska asentoja saa vaihdella. Anatomian ja liikkeen tutkiminen on runsaampaa. Ei ole väliä onko malli mies vai nainen, nuori vai vanha, pitkä vai lyhyt. Mitä erilaisempia malleja saa piirtää, sen parempi.

Ilta oli onnistunut ja piirtäjiä oli iladuttavan paljon. Kiitos Ars Libera ja Sampo tilaisuuden mahdollistamisesta. Näin pitkän piirtämistauon jälkeen olin positiivisesti yllättynyt, että sain näinkin tunnistettavia asentoja aikaiseksi. Ja kiitos kanssapiirtäjille - oli kivaa, kuten kuvasta näkyy! ;)

Synttärityttö

Uusi vuosi tuntuu toiveikkaalta ja 20-luku kuulostaa ihanan nostalgiselta. Tänään oma mittarini näyttää 33. Kolmekymppisenä olen ollut aiempaa itsevarmempi ja se on tuntunut monella tapaa turvalliselta. Tosin omia jaksamisen rajoja on tullut koeteltua, ja kieltäytymisen ilmaiseminen tuntuu edelleen äärimmäisen vaikealta. Oppimista on siis edelleen edessä.

Syntymäpäivän kunniaksi lounastettiin Ravintola Urbanissa. Tämä on ehdottomasti Kuopion paras lounasravintola. Valitettavasti se on nimenomaan lounasravintola, joten ravintola on avoinna vain maanantaista perjantaihin klo 10.30-14.00. Urban on Top Chef 2015 voittaja Anssi Kantelisen luomus:

"Ravintola Urban on pieni ja persoonallinen, vähän erilainen lounas- ja tilausravintola Kuopion keskustassa, vanhassa arvokiinteistössä, aivan torin tuntumassa. (---) Urban on luonteeltaan lämmin ja rento paikka, jossa olostaan nauttii niin asiakas kuin henkilökuntakin. Pöytävaruksia emme lounaalle ota, mutta ohjaamme parhaille vapaille paikoille heti ovelta. Sekapöytäkäytäntöämme ei kannata säikähtää vaan solahtaa reippaasti tunnelmaan mukaan!

Ravintolamme hyväksyttiin gastronomisen seuran Chaîne des Rôtisseurs'n kilpiravintolaksi keväällä 2016. Glorian Ruoka & Viini-lehden lukijaäänestyksen vuoden parhaaksi ravintolaksi Urban valittiin vuodelta 2016, ja on pitänytkin paikkansa listan kymmenen sakissa siitä lähtien!"

Alkuruokana on aina pieni lasikiposta hörpättävä keitto, jonka jälkeen pääruoan voi valita kahdesta eri vaihtoehdosta (liha/kala tai kasvis). Tänään valitsin kanaa "dukkah", fattoush salaattia ja jogurttia. Jälkiruokana on kahvia/teetä ja jokin pikkuruinen makea. Anssi Kantelinen kuvaa tyylinsä perustaksi ranskalaista keittiötä ja täytyy kyllä sanoa, että annokset ovat makujen sinfoniaa. Harvoin tulee käytyä tämäntyylisissä paikoissa syömässä. Erilaisia makuja löytää miltei jokaisella haarukallisella. Ja tämä ei ole maksettu mainos. Lounaskokonaisuuden saa 12 eurolla, ja Urbanista lähtiessä on varmasti iloinen, että kyseisellä rahalla sai todellisen makuelämyksen.  

Onnitteluja on sadellut pitkin päivää. Kiitos  ♥ Kummitätini muistaa aina lähettää postissa synttärikortin. Nyt hän oli löytänyt kissakortin, jolla on samanlainen rusettityyli kuin minulla.  Tämä rusettityyli tuntuu olevan jo kaikkien tiedossa, sillä anoppini  oli löytänyt tuon ylimmässä kuvassa näkyvän rusettipannan. Samalla tyylillä mennään siis alkaneellakin vuosikymmenellä! Ystäväni antoi puolestaan One line a day -kirjasen, johon aion kirjoittaa lyhyitä ajatuksia kuluvista päivistä. Tämä kannattanee sijoittaa yöpöydälle, niin lauseet syntyvät ennen nukkumaanmenoa.

Kymmenen vuotta on mennyt todella hujauksessa! Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa itseään siitä mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua. Eeva Kolu kirjoitti kauniisti Uusi muusa -blogissaan:

"Elämässä iskee helposti vauhtisokeus eikä arjessa aina edes tajua, kuinka paljon koko ajan kasvaa ja oppii ja mistä kaikesta selviää ja kuinka paljon hyvää tapahtuu. Ja niin, joskus on arvokasta palata hetkeksi myös kipukohtiin, katsoa rehellisesti onko jokin jäänyt hiertämään ja mitä asiasta voisi vielä oppia. (---)

En enää lähde mukaan uudenvuodenlupauksiin, jotka kumpuavat itseinhosta tai ylikriittisyydestä. Tai ajatuksesta, että “olipa paska ja hirveä vuosi, ensi vuonna kaikki muuttuu!”. Kaikki muuttuu todennäköisemmin, kun solmii rauhan sen kanssa, mitä on tapahtunut, ja näkee arvon myös vaikeuksissa."

Vuosikymmenen muistot:

• Unelmat taidehistorian opinnoista toteutuivat 2010-2015 ♥ Ehdottomasti tähänastisen elämäni ihanimmat viisi vuotta!
• Hurmioitunut-blogin perustaminen ja upeat näyttelykokemukset.
• 2010-luku oli todellinen matkailun vuosikymmen: Pariisi, Giverny, Rooma, Ostia, Cerveteri, Firenze, Tukholma, Strängnäs, Sigtuna, Uppsala, Mariefred, Gent, Brügge, Bryssel, Praha, Zürich, Bern, Gruyéres, Winterthur, Winkel.... Kotimaan kohteista nyt puhumattakaan.
• Liian paljon läheisten kuolemia.
• Sain kaksi ihanaa siskonpoikaa.
• Sain rakastamani työpaikan ja hienoja kesätyökokemuksia ja opintoharjoitteluita.
• Kohtaamisten myötä luodut kontaktit ja kaikki ne kauniit sanat, joita olen saanut osakseni.
• Olen kiitollinen elämässäni ikuisuuden kulkeneista ystävistä ja äärimmäisen onnellinen, että elämääni tuli muutama ystävä lisää. Ei se määrä vaan laatu. Olen kokenut, että aikuisena ystävystyminen on (ainakin itselleni) haasteellista, mutta aitoudella toiseen on helppo luottaa ja ottaa hänet osaksi omaa elämää.
• Ystävien erilaisuus ja sen myötä tullut rikkaus on auttanut näkemään asioita toisin. Ymmärtämään tätä maailmaa monesta näkökulmasta.  

Vuoden 2019 kohokohdat:

• Oma koti ♥
• Blogihistorian luetuin ja jaetuin postaus: Kun kysyt savolaiselta: Otatko kahvia?
• Keväinen Firenzen matka.
• Ystävien kesähäät.
• Kummipojan yökyläilyt.
• Anna Kortelaisen tapaaminen (josta olen unohtanut kirjoittaa!)
• Kotiin hankittu taide: Timo Kokko: Pig in a Blanket. Joulupakettiin käärin oman valokuvan Pilatus-vuorelta. Hetki ja maisema, jota ei unohda. Valokuvasuurennos sijaitsee nyt olohuoneen seinällä. 
• Ragnar Kjartanssonin The Visitors -näyttely.
• Ystävien kanssa käydyt keskustelut: myötäelämiset, rohkaisut, lohdutukset, järjen sanat, huumori ja tilannekomiikka. Rohkeus puhua vaikeistakin asioista. 

Sveitsin Pilatus-vuorella koin elämäni vaikuttavimman luontokokemuksen (2018).

Kiitollisena kaikesta menneestä on hyvä ottaa vastaan sekä uusi vuosikymmen että viimeisin elämän kokemuslisä. Ja erityiskiitos kaikille teille, jotka olette kulkeneet Hurmoituneen mukana!

Uuden vuoden kainalossa

Loppuvuosi ja vuodenvaihde ovat aina olleet minulle täynnä juhlia. On itsenäisyyspäivä, pikkusiskon syntymäpäivät, (pikkujouluja), joulu, uusi vuosi ja omat syntymäpäivät. Mainitsin tämän joulun olleen erilainen, mutta tällä kertaa myös uusi vuosi oli toisenlainen, kun se vietettiin ensimmäistä kertaa Joensuussa. 

Ystäväpariskunnan myötä vietimme uuden vuoden lisäksi myös toisia synttäreitä. Kolmoisjuhlia siirryttiin viettämään ruoan ja kuohuviinin jälkeen Joensuun iltaan. Kaupungin museokenttä on antanut hyvän vaikutelman, mutta muuten paikat olivat melko tuntemattomia. Nyt pieni maistiainen Joensuun juoma-ja ruokakulttuuriin.

Minä olen ehdottomasti enemmän viini- kuin olutihminen, mutta 60's Palaver oli kyllä näkemisen arvoinen paikka. Ihana sisustus! Aitojen retrohuonekalujen seassa tunsi olonsa varsin kotoisaksi. Oleilu näytti rennolta, sillä paikassa on iso valkokangas ja lautapelejä. Iltaa voi siis viettää monella tavalla, nauttien oluista tai pelata kavereiden kanssa lautapelejä. Omaa tunnelmaani ehkä hieman latisti se näkymä, että kyseisen illan (kellonajan) muut kävijät olivat itseäni paljon nuorempia, joka tuntui heijastuvan esimerkiksi voimakkaaseen äänentasoon ja kielenkäyttöön.

Kun seuraavaksi paikaksi ehdotettiin "sellaista humanistien paikkaa", ajattelin, että se on testattava. Jo ovesta astuessa tiesin että viihtyisin, mutta kun yhdelle seurueemme jäsenelle olut tarjoiltiin vielä kotoisesta Krouvi-tuopista, piti antaa jo ääneen erityiskiitokset henkilökunnalle hyvästä tunnelmasta. Kyseisiä tuoppeja lähtee kuulema asiakkaitten matkaan, minkä vuoksi niitä ei riitä jokaiselle oluen tilaajalle. Sointulassa siis istuttiin vuoden vaihtuessa. Baaritiskin takaa annettiin valomerkki, kaikki nousivat seisomaan, nostimme erään asiakkaan tarjoamat juomat ilmaan ja toivotimme hyvää uutta vuotta. Vuoden ensimmäinen kappale oli Beatlesin Happy Christmas (War is over), ja kun jatkona seurasi Neil Youngin Heart of Gold tuli olo, että uutta vuotta ei voisi viettää onnistuneemmin. Illan aikana joku otti esiin kitaran ja akustinen soitanta sai seurakseen improvisoituja sanoja tai Iggy Popin The Passengerin tapailua. Onnea Joensuu, kaupungin kivoin baari taisi löytyä!

Toinen joensuulainen ylpeys taitaa olla Pizzeria Roihu, joka markkinoi itseään tulisella kastikkeella ja fantasiatäytteillä. Täytteet ovat laadukkaita ja ohut pohja onnistuneesti tehty. Olen itse jämähtänyt herkulliseen kana-paholaisenhillo-vuohenjuusto -makuyhdistelmään.

Juhlimisen jälkeen oli hyvä käydä haukkaamassa raitista ilmaa ja kulku suunnattiin jo syyskuussa ihastuttaneelle Höytiäisen kanavan suiston luonnonsuojelualueelle. Molemmilla kerroilla pitkospuilla kävellessä on ollut uskomattoman kaunis valo! Tällä kertaa myös kirpeä pakkanen.

Ennen kotimatkaa hörpättiin vielä cappuccinot Kauppaneuvoksen kahvilassa. Jälleen paikka, jonka sisustus vetosi vanhoilla huonekaluillaan. Esillä oli myös kiva Himmelit ajasta aikaan-näyttely, jossa erilaisia ja kokoisia himmeleitä oli ripoteltu kahvihuoneisiin ja käytäville.

Yksi vuosi lisää takana, yksi taas edessä,

ja elo tuntuu yhtä hyvältä, ellei paremmalta, kuin ennenkin. 

Nyt katsotaan mitä tämä vuosi tuo tullessaan.

Kurkkaa kotiin

*Yhteistyössä Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy

Viime lauantaina oli jälleen vähän erilainen iltapäivä, sillä JVA kutsui JKL-bloggaajia tutustumaan uudenlaiseen vuokra-asumiseen. Minulla ei henkilökohtaisesti ole minkäänlaista kosketuspohjaa minkään kaupungin vuokra-asuntoihin, sillä olen vain sattumalta aina asunut yksityisiltä henkilöiltä vuokratuissa asunnoissa. 

Kypärätie 27 A.

Kurkkaa kotiin -tapahtuma on toteutettu yhteistyössä improvisaatioteatteri JOO!:n, Viherlandian, SPR:n ja Kodin Ykkösen kanssa. Meillä oli siis mahdollisuus tutustua kahteen JVA:n vuokra-asuntoon: 1940-luvulla rakennettuun pienkerrostaloon sekä vastavalmistuneeseen 12-kerroksisen talon ylimmän kerroksen asuntoon. Sisustukset oli toteuttanut Heidi Lehto, joka tunnetaan myös Sisustuskärpäsenä.

Joo! -teatteri oli järjestänyt asuntoihin asukkaat ja vaikka tiesin heidät näyttelijöiksi, oli aluksi hieman jännittynyt tunnelma. Kyllähän se nyt vähän ahdistaa mennä kurkistelemaan toisten koteihin, jos asukkaat ovat itse paikalla...

Rauha Varma vaihtaa kuulumisia ystävättärensä kanssa.

Ensimmäisessä kohteessa Kypärätiellä soitimme ovikelloa ja oven avasi vanhempi rouva Rauha Varma. Hän oli jäänyt leskeksi, joten koti oli sisustettu naisellisen mummolahenkisesti modernilla twistillä. Rauha ei suostunut paljastamaan käykö asunnossa miesvieraita, mutta hymystä päätellen jotain sutinaa taisi olla.

Vaikka asunto sijaitsi ensimmäisessä kerroksessa maisemat olivat rauhalliset (Rauhamaiset?). Jotenkin tuo luonnon välitön läsnäolo ikkunan takana sopi juuri tähän asuntoon. Samanlaista koivikkoa ja mattotelinettä voisin kuvitella samaan aikaan rakennettujen rintamamiestalojen pihamaille.

Rauha ystävineen lähti illanviettoon ja vaihtoi vaaleanpunaiset Reinot korkeampiin korkoihin. Ihan kokonaan hän ei kuitenkaan tossuista voinut luopua, sillä teatterissa saattaisi tulla kylmä. Niinpä Reinot sujahtivat mukaan olkalaukkuun.

Letkutie 1 A.

Asuntokierros jatkui elokuussa 2015 Letkutielle valmistuneen talon huipulle. Soitimme jälleen ovikelloa ja oven avasi opiskelijapariskunta Alku ja Unelma. Tunnelma oli totaalisen toisenlainen kuin Kypärätiellä. Täällä oli voimakkaita tehostevärejä, rouheaa betoniharkkoa ja kekseliäitä ripustusratkaisuja. Värejä rauhoitettiin harmaan ja mustan kontrastilla, samalla kun raskas betoni sai kaverikseen valoa heijastavaa lasipintaa.

Unelma ja Alku.

Ylimmässä kerroksessa ei ollut huolta ikkunan takaa tuijottelevista naapureista tai ohikulkijoista. Kattojen yllä sai nauttia parvekkeen tuomasta lisähuoneesta täydessä rauhassa.

Sisustusinspiraatoiden lomassa saimme kuulla myös JVA:n Pisteet kotiin -asukasetujärjestelmästä, joka on otettu käyttöön vuonna 2009. Tämä tarkoittaa siis sitä, että JVA palkitsee asukkaitaan pitkäaikaisesta asumisesta ja asukasaktiivisuudesta. Pisteitä kertyy, kun maksaa vuokran ajallaan ja osallistuu esimerkiksi asukastoimikunnan toimintaan. Kerätyillä pisteillä on mahdollista hankkia asumisen tasoa kohottavia hyödykkeitä, kuten tehdä esimerkiksi omatoimista tai JVA:n tarjoamaa pintaremonttia, vaihtaa laminaattilattiaa, lattialistoja, kaappien ovia, wc:n tai kylpyhuoneen allaskaappeja, verhoilla huonekaluja, hankkia sälekaihtimet, keraamisen lieden tai hyödyntää siivouspalveluja. Käsi ylös kuka tiesi tällaisesta vuokra-asumistoiminnasta? En minä ainakaan... 

Affettati Misti = Salamia, parmankinkkua, paahdettua San Marzano -tomaattia, oliivia, artisokkaa ja hillottua viikunaa.

Iltapäivän päätteeksi pääsimme illallistamaan Trattoria Aukiolle Lutakkoon ja nauttimaan Menù della Casasta.

Trota = Paistettua taimenta, rapurisottoa ja kasviksia.

Brûlée Frangelico = Pähkinäinen crème brûlée.

Mukana tapahtumassa olivat: Ave Katriina, Hannamaria, Murulit, Tunne tilat, Valkoisen vuoren rinteillä sekä Ideavuosta Lari Kemiläinen.

Kaikille avoimiin Kurkkaa kotiin -tapahtumiin pääsee osallistumaan:

Sunnuntaina 4.10. klo 12-13.30 Kypärätie 27 A
Sunnuntaina 4.10. klo 14-15.30 Letkutie 1 A

Sunnuntaina 11.10 klo 12-13.30 Kypärätie 27 A
Sunnuntaina 11.10. klo 14-16.30 Letkutie 1 A

Kierrätys- ja kirppisintoilijana omaksi lempparikseni nousi Rauhan koti Kypärätiellä. 

Kiitos JVA ja blogikollegat kivasta päivästä!