tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kuka omistaa menneisyyden?

Sini Hirvonen FM, on etnologi, joka pohti pro gradussaan "Kuka omistaa menneisyyden?" Opiskeluaikaisten kesätöiden aikana Hirvonen on nähnyt kaikkien hämäläisten paikallismuseoiden pellavahäkilät ja sahtihaarikat, vapaaehtoisten museotyöntekijöiden tunteen palon sotahistoriaan ja rautatieläisromantiikkaan, sekä todistanut lukuisia riitoja noiden vapaaehtoisten ja museotoimintaa organisoivan tahon välillä. Gradussaan hän kirjoittaa vallankäytöstä paikallismuseoissa. Valmistumisensa jälkeen Hirvonen on tuottanut Porvoon kansallisen kaupunkipuiston internet-sivut ja työskennellyt tutkijana Ajatushautomo Demos Helsingissä.

Tekstin pohjana on Hirvosen powerpoint-esitys ja puheen abstrakti.
Vapaaehtoisten museotyöntekijöiden ja virkansa puolesta museotyötä tekevien väliset yhteistyön ongelmat johtuvat toimijoiden eri päämääristä. Sekä vapaaehtoiset että virkamiehet toimivat mielestään museon hyväksi, mutta puhuvat keskenään eri kieltä. Voimavarat kuluvat käytännön asioiden ratkaisemiseen ja keskittyvät epäolennaiseen, koska toimijoiden lähtökohdat ovat erilaiset. Kulttuuriperintöä määrittää ajatus omaisuudesta ja omistamisesta. Kenelle aineellinen kulttuuriperintömme kuuluu? Virallinen omistajuus on harvoin niillä, jotka kokevat museon ja sen esineistön eniten omakseen.

Vapaaehtoisten kommentteja:

”Yhteydet päättäjiin yms. ovat olemattomat. Ei niillä ole aikaa, eikä kiinnostusta.”

”Toivoisimme enemmän yhteistyötä ja yhteyksiä omistajayhteisöön. Vapaaehtoistyöntekijöiden asema on epämääräinen.”

”Tullessani töihin tähän museoon, museo nukkui ’prinsessa ruususen’ tavoin. Rakastan haasteita ja heti ensi hetkestä huomasin museon kehittämis-mahdollisuudet. Menetin sydämeni ja sieluni [paikkakunna]:n kotiseutumuseolle, rakkaus oli molemmin puolista. Olen todella tärkeä ihminen tämän museon toiminnan kannalta, avullani on menty eteenpäin suurin harppauksin.”

Vapaaehtoisille tehdyn kyselyn perusteella heidän tilansa ovat ahtaita ja hankala huoltaa. Virkamiehet ovat puolestaan sitä mieltä, että paikallismuseoissa on ammattimaisuuden puutetta. Vapaaehtoiset ovat huolissaan tulevaisuudesta; saadaanko tekijöitä tulevinakin vuosina?

Vapaaehtoisilla on tunteenomainen suhtautuminen tekemiseensä ja osa on mukana velvollisuudentunteesta. Jos aiemmat sukupolvet ovat tehneet työtä museon hyväksi, on velvollisuus jatkaa samaa työtä kuin hekin. Työtä tehdään myös koska paikallismuseo liittyy itseen, suvun ja/tai paikkakunnan historiaan.

Vapaaehtoisten ja virkamiesten yhteistyö?

”Se aina näyttäytyy näitten konfliktien kautta.” – kulttuuritoimen työntekijä –

”Ei myö mitenkään tuota tukkanuottasilla oltu [naurahtaa] mutta lähellä se oli, tietenki jossaki vaiheessa” – museon vapaaehtoistyöntekijä –

Saako museota muuttaa?

”Pitää!” – kulttuuritoimen työntekijä –

”Siitä me [museoyhdistyksessä] ollaan oltu kyllä melkein yksimielisiä että ei. Se riippuu tietysti, että mihinkä suuntaan, mutta museo on museo.” – museon vapaaehtoistyöntekijä –

Vapaaehtoiset keskittyvät menneisyyteen ja kulttuuriperinnön paikalliseen, historialliseen ja suojeltavaan näkökulmaan. Virkamiehet ajavat kulttuuriperinnön suojelupolitiikkaa ja ovat siksi keskittyneet nykyisyyteen ja ennen kaikkea tulevaisuuteen.

Vapaaehtoistyön arvostus

Vapaaehtoisten kommentteja:

”Pahinta oli se, kun yhdessä vaiheessa mitätöitiin toimintaamme vapaaehtoisina eikä meihin luotettu.”

”Ja varmaan on monessa muussaki pienessä erikoismuseossa, voi olla sama ongelma, että sitä joku taho kuka siitä hommasta tykkää ja tuntuu, tuntee hengenheimolaisuutta hommaan, pyörittää, mutta se on tuskallista kun sit se kuka sen lopullisesti päättää niin sillä ei ole hajua siitä hengestä.”

Omistaminen vs. omaksi kokeminen

Museologian oppien mukaan kulttuuriperintö ja sen esineet eivät kuulu kenellekään tai sitten ne kuuluvat kaikille, mutta vapaaehtoistyöntekijöiden mielestä esineet kuuluvat kunnalle ja yhdistykselle, eli museolle.

Hirvonen otti puheessaan esille termin ”itsensä museoiminen”. Paikallismuseoihin saatetaan tuoda omia esineitä ja vapaaehtoiset kertovat kävijöille omia tarinoitaan, omista näkökulmistaan. Museoon tuotu oma esine on tapa piilottaa itsensä varmaan talteen museossa. Se luo tunteen siitä, että on osa museota ja museo on osa itseä. Muun muassa tämän vuoksi vapaaehtoisten ja virkamiesten välille tulee yhteentörmäyksiä kun virkamiehet haluavat sanella kuinka esineet tulisi laittaa esille ja mitä museossa ylipäänsä tulisi olla esillä. Vapaaehtoiset tuntevat museon omakseen ja kokevat virkamiesten aikeet uhkana itselleen ja heidän toiminnalleen.

Se, jolla on oikeus toimia museossa ja käsitellä niiden tallentamaa kulttuuriperintöaineistoa, omistaa menneisyytemme. Lailla, määräyksillä ja tieteellisillä argumenteilla pystytään määrittämään kenellä on omistusoikeus museoihin ja niiden aineistoihin, mutta ei sitä, kuka ne todellisuudessa kokee omakseen.
Hirvosen puheenvuoro oli todella silmiä ja ajatuksia avaava hetki. Kaikki paikallismuseoiden toimijat ajattelevat museon parasta, mutta niin eri näkökulmista että riitaantuvat. Tulevaisuuden haasteena on löytää kultainen keskitie virkamiesten ja vapaaehtoisten välille.  

2 kommenttia:

  1. Olipas paljon hyvää asiaa, taidan kopsata tämän muistiin jonnekin....

    Kiitos Hietzutar!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsätonttu: Yritämme saada kaikkien puhujien powerpoint-esitykset ja videoidut puheet verkkoon. Ilmoittelen täälläkin jos/kun olemme valmiita. Näin seminaarista hyötyvät myös ne jotka eivät päässeet paikalle :)

      Poista