tiistai 14. helmikuuta 2017

Parviaisen matkassa Pohjois-Afrikkaan

Oscar Parviainen (1880-1938) on kenties edelleen suurelle yleisölle melko tuntematon taiteilija/taidegraafikko. Minä opin tuntemaan hänet yliopistossa, kun Parviaista tutkinut professorimme Annika Waenerberg piti hänestä useita luentoja. Taiteellinen ura ei edennyt siten kuin olisi voinut toivoa. Parviaisen tyylilliset piirteet ajoittuivat väärin. Hänen maalauksiaan on esillä Joensuun taidemuseon lisäksi Ainolassa, jossa on esimerkiksi koskettava Rukous (Lapsen kuolema).
Minulle taiteilija oli vahva symbolisti. Parviaisen symbolismi kukki kuitenkin liian myöhään. Suomessa symbolismi sekoittui osittain karelianismiin ja sen kulta-aikaa oli 1800-luvun loppu. Symbolistien etunenässä Hugo Simberg (1873-1917). Parviaisen symbolistinen kausi oli 1910-luvulla, kun maailmalla kiinnostuttiin jo modernismista, kuten Kandinskyn abstrakteista muodoista. Marraskuun ryhmä perustettiin Suomessa ekspressionismin innoittamana 1910-luvun loppupuolella. Parviaisen taide oli eittämättä aikalaisten silmissä vanhanaikaista.
Oscar Parviainen: Maisema, Sfax, Tunisia, 1927, vesiväri.
Oscar Parviaisesta sanottiin jo hänen elinaikanaan, että hän on aina matkoilla. Parviaisen suku oli varakas molempien vanhempien puolelta, ja toivoi taiteilijanuran sijaan pojasta liikemiestä ja suvun liiketoiminnalle jatkajaa. Suku kustansi Parviaisen Pariisin matkan 1899. Ehtona oli, että hänen tuli päästä tunnettuun akateemiseen taidekouluun, École des Beaux-Artsiin. Näin kävi, mutta opinnot keskeytyivät Oscarin rakastuttua amerikannorjalaiseen musiikinopiskelijaan Kristine Sieversiin. Häitä juhlittiin lokakuussa 1901 morsiamen kotona Iowan Decorahissa. Parviainen matkusteli koko ikänsä, paljolti terveydellisistä syistä. Hän oleskeli lämpimissä Välimeren rantamaissa Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa sekä pohjoisessa Afrikassa.
Oscar Parviainen: Maisema Caprilta, Italia, 1923, öljymaalaus.
Voimakkaiden symbolististen maalausten lisäksi Parviaisen  tuotannosta erottuvat omiksi kokonaisuuksikseen espanjalais- ja afrikkalaisaiheet sekä 1920-luvulta lähtien pienimuotoiset matkakuvat Euroopasta. Näihin Pohjois-Afrikan tunnelmiin pääsee tutustumaan Joensuun taidemuseon näyttelyssä.
Oscar Parviainen: Taormina, Sisilia, Italia, 1921-1922, vesiväri.
Vierailin näyttelyssä tietämättä mihin tulisin, sillä tarkoitukseni oli vierailla työkeikan sivussa vain Onnin ihanissa Madonna-, Iris- ja Ikonihuoneissa. Yllätyin täysin, kun huomasin miten raikkaalta ja värikkäiltä Parviaisen teokset näyttivät! Ei lainkaan sitä ahdistavaa mustaa ja punaista, tummaa ja alakuloista, joihin olin maalauksissa tottunut.
Vasemmalla Oscar Parviainen: Kaktusmaisema, Capri, Italia, 1923, öljymaalaus; oikealla Taorminan rannikko, Sisilia, Italia, 1921-1922, öljymaalaus. Oscar Parviaisen maalaustelineessä keskeneräinen teos: Rue Ouled Nail, Biskra, Algeria, 1926-1926, öljypastelli.
Taiteilijoiden kiinnostus Afrikkaan oli virinnyt jo 1800-luvulla. Eurooppalaiset suurvallat halusivat itselleen uusia taloudellisia resursseja ja valtaa, kun taiteilijat ja matkailijat olivat kiinnostuneita alkuperäisestä kulttuurista. Eksoottiset puvut ja esineistö kuuluivat vuosisadan vaihteen huvituksiin. Marokko, Algeria ja Tunisia olivat tärkeimmät Välimeren rannikon matkakohteet taiteilijoille. Afrikan-matkojen pysähdyspaikat eivät olleet Parviaiselle pelkkiä läpikulkupaikkoja, vaan hän vietti kohteissa pitkiäkin aikoja: Sisilia, Alassio, Capri, Napoli, Collioure.
Oscar Parviainen: Arabi, 1904-1905, öljymaalaus.
Oscar Parviainen: Torielämää, Biskra, Algeria, 1927, lyijykynä, tussi.
Lyijykynä- ja tussipiirroksissa vahvat viivat ja herkät vesivärit vangitsevat arkipäiväisiä tilanteita, kuten Algerian ja Tunisian paimentolaisten elämää ja basaarien vilinää. Osa on vain yksinkertaisia arkkitehtuuriharjoitelmia.
Oscar Parviainen: Arabi, 1904-1905, lyijykynä, tussi.
Oscar Parviainen: Sokeita kerjäläisiä, 1904-1905, lyijykynä, tussi.
Oscar Parviainen: Beduiininainen, Tunis, 1926, lyijykynä.
Kuvista välittyy suomalaiselle vieras, mutta herkullisen elävä ja värikäs kulttuuri. Parviainen sai ikuistettua miehiä kaduilla, toreilla ja kahviloissa huolettomammin kuin naisia. Soittajat ja laulajat poseerasivat malleina maksusta. Algerian Biskran Ouled Nail-kujalta oli mahdollista löytää tanssityttöjä, jotka suostuivat malleiksi ja esiintyivät myös ilman huntua. Ouled Nail-berbereiden sosiaaliset säännöt poikkesivat arabinaisten rajoitetummasta elämästä. He tanssivat kaupungissa palatakseen kotiseudulle myötäjäiset ansaittuaan. Piirrosten ja akvarellien maailman herättävät eloon tilassa kuuluvat äänet. Torielämää, musiikkia ja satamahälinää. Äänimaailman on luonut Janne Roiha.
Oscar Parviainen: Tanssi, Sfax, Tunisia, 1927, vesiväri, tussi.
Oscar Parviainen: Maja vuorilla, Tunisia, 1926-1927, lyijykynä, öljypastelli.
Oscar Parviainen: Beduiinileiri, Biskra, Algeria, 1926-1927, vesiväri.
Parviainen huomasi vuosikymmenten aikana muutoksen, mikä Afrikassakin oli tapahtunut. Hän ei mielestään enää vuonna 1927 löytänyt sitä samaa vuoden 1904 Afrikkaa, johon oli aikoinaan matkustanut. Hän muisteli haikeana: "Silloin Afrikka ei ollut vielä nykyinen turistimaa", vaan silloin "ratsastivat araabit uljaina erämaissa, nythän ne ajavat autolla. Päälliköt liikkuivat vielä vanhan hyvän ajan komeudessa. Ford on melkoisesti pilannut vanhaa Afrikkaa. Kaikki naiset olivat hunnutettuja. Ja vatsatanssi oli melkein pyhä toimitus, joka suoritettiin lukittujen ovien takana."
Oscar Parviainen: Arabialainen, Sfax, Tunisia, 1927, öljymaalaus.
Oscar Parviainen romantisoi ajan taiteilijoiden tapaan alkuperäisiä kulttuureja, sillä he halusivat säilyttää inspiraationsa lähteet muuttumattomina. Hänen kuvaamistapansa oli enemmän dokumentaarinen kuin intohimoinen.
Oscar Parviainen: Kameli, Biskra, Algeria, 1926, lyijykynä, vesiväri.
Näyttelyssä meni aikaa enemmän kuin olin kuvitellut. Siellä teki mieli viettää aikaa. Jäin kuuntelemaan äänimaailmaa, ihailemaan Parviaisen viivankäyttöä ja lukemaan hänen elämästään. Matka-arkussa oli taiteilijan työvälineitä ja mm. kilpikonnan kuori.
Oscar Parviainen: Aavikkotuuli, Sfax, Tunisia, 1927, lyijykynä, vesiväri.
Näyttelytila ei ole suuren suuri, mutta osoittaa jälleen kerran, miten pienillä elementeillä saa toimivan kokonaisuuden. Tilassa on paljon ennennäkemättömiä teoksia. Henkilökohtaiset esineet tuovat taiteilijan persoonan lähemmäs, ja äänimaailma muuttaa piirrosten ja akvarellien tilanteet eläviksi. Huomasin ihastuvani siihen samaan orientalismiin, mitä taiteilijat matkoillaan etsivät.

Taidemuseo Onnissa pääsee afrikkalaisiin tunnelmiin 
Parviaisen matkassa ensi syksyyn saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti