Art 360, Galleria 12

 
Keskiviikkoaamun lehdessä oli kirjoitus otsikolla ”Käyttöoikeudet myyntiin”. Jutussa yhdeksän pohjoissavolaista taiteilijaa osallistuu pilottihankkeeseen, jossa testataan käyttöoikeuksien kauppaamista. Halukkaat voivat ostaa esimerkiksi oikeuden käyttää taideteoksen kuvaa käyntikortissa. Tämä kuulosti mielenkiintoiselta. Yksi tällaisista käyttöoikeuksia kauppaavista taiteilijoista on Jyrki Heikkinen. ”Kaikki kokeilut, joissa etsitään väylää taiteilijan ja ostajan välillä, ovat tärkeitä ja mielenkiintoisia. Uskon, että tällainen oikeuksien myyminen voi toimia, kunhan kaupankäynnissä ollaan tarkkoja. Kaiken pitää mennä pilkulleen oikein, ettei jää väärinkäsityksiä siitä, millaisia oikeuksia on kaupattu.”

Taideteoksen käyttöoikeus on mahdollista ostaa uuden Alaano -myyntijärjestelmän kautta. ”Järjestelmä laskee käyttötarkoituksen perusteella hinnan, ja sekä taiteilijalla että ostajalla on selvä käsitys siitä, mihin työtä käytetään. --- Toista tällaista järjestelmää ei ole koko maailmassa, kertoo Alaano –järjestelmän ideoija Mikko Mäntyniemi.” Taiteilijoilla on myös lopullinen valta sanoa, mihin heidän teostaan saa käyttää. Kuulostaa hyvältä. Toivottavasti idea saa tuulta alleen ja taiteilijat saisivat teoksiaan helpommin esille ja myytyä.

Näiden pohjoissavolaisten, hankkeessa mukana olevien, taiteilijoiden näyttely oli Galleria 12:ssa. Lehtijutun lopussa oli, että näyttely on myyntinäyttely ja teokset saa siis suoraan seinältä mukaansa, mikäli haluaa jonkun työn ostaa. Niinpä päätin töiden jälkeen kipaista katsomaan näyttelyn, kun siellä vielä oletettavasti olisi taidetta seinillä.

Sisään astuessani tervetulleeksi toivotti Pauno Pohjolaisen massiivinen työ. Pohjolaisen työt ovat sellaisia, että näkisi niitä missä tahansa, tunnistaisi ne kyseisen taiteilijan tekemiksi. Eniten huomioni kiinnittyi Ikoni ja riisa –teokseen, sillä se oli hauska rinnastus töissä näkemiini oikeisiin ikoneihin. Puusta tehty veistos oli abstrakti, jota hallitsi punainen väri. Riisaa symboloi rypistetty pelti.


Samassa tilassa Pohjolaisen kanssa oli Arto Väisäsen tussipiirustuksia, kuten teos Kärpästen herra. Työt eivät olleet kehystettyjä, vaan ne oli kiinnitetty pienillä klipseillä seinään. Helppo siis ostaa ja ottaa mukaan. Hymyilin Väisäsen kädenjäljelle. Väisänen opetti minulle muutama vuosi sitten käsivarapiirustusta (en muista oliko kurssi tarkalleen tuon niminen), mutta en menestynyt kurssilla kovin hyvin. En löytänyt sitä ”omaa viivaa”, joka oli kurssin perusajatus. Väisäsen persoonasta pidin silti paljon. Hyvin ”Väisäsmäistä” on myös jättää paperille paljon tyhjää tilaa.

Ulla-Mari Lindströmin valokuvasarjan Kohtaamisia maalauksissa olin nähnyt aiemmin Kuopion taidemuseossa. Triptyykissä on postmodernia otetta lainaten Jan Vermeerin Tyttö ja helmikorvakoru teosta. Seinän toisessa reunassa oli hymyilyttävä panoraamateos Irti arjesta, jossa nainen silittää vauhdikkaasti. Tuo arkipäivän askare tuo varmasti varsinkin naisille monenlaisia tuntemuksia, mukavia tai epämiellyttäviä.


Ikkunalaudalle oli päässyt Kirsi Siposen pronssiveistoksia, jotka jo tilaan tullessa saivat ihastumaan. Kahdessa työssä oli kuvattu lapsuutta ja sen riemua aidosti ja taitavasti. Vieressä oli vasikka, joka oli kuvattu asentoon, jossa se yrittää tavoitella maitoa. Hellyttävä! Siposesta en ollut aiemmin kuullut, kunnes selvisi, että taiteilija on lapinlahtelainen ja hänen miehensä on opettanut minulle pronssivalua! Pieni se on maailma, täytyy taas todeta. Pronssivalukurssi oli upea kokemus joka laittoi todella arvostamaan käsityöläisten ammattia. Itse valmistin kurssilla noin 20 cm korkean kurjen, josta olen ylpeä, vaikkei sitä kai taiteeksi voi kutsua. :P En olisi uskonut kuinka monta vaihetta pronssiveistoksen valmiiksi saattamiseen meneekään.

Yläkerran näyttely oli hyväntuulinen, värikäs ja kesäinen. Puhtaita värejä, iloa ja valoa. Teosten nimetkin huusivat tuota samaa tunnetta: ”Kevätiloa”, ”Rantamaisema”, ”Wonderful life”.

Alakerrassa tunnelma muuttui hieman apeammaksi. Ensimmäinen kohtaaminen oli Ulla-Mari Lindströmin valokuvan ”Weeping girl” kanssa. Kimaltavat, punaiset hiukset ja kasvot painettuja käsiin. Teosten nimiä olivat muun muassa ”Menneisyys”, ”Syksy” ja ”Toinen portti”. Pieni apeus ei kuitenkaan masentanut, vaan toivo hehkui alakerrankin näyttelyssä. Kirsi Siposen pronssinen taidonnäyte oli jälleen ”Uimaan”, jossa kolme poikaa värjöttelevät vedenrajassa, vanhimman pojan uskaltaessa koskettaa varpaankärjellään vedenpintaa.


Art 360 oli raikas ja monipuolinen näyttely, jonka varmasti jaksaisi käydä katsomassa toistekin. Mitä mukavinta antia kesän lämpöön. Käykää kurkistamassa näyttely ennen kuin teokset katoavat seiniltä.

Lisää Alaano –hankkeesta osoitteesta www.alaano.fi sekä Art 360 –hankkeesta osoitteesta http://www.art360.fi/