tiistai 27. heinäkuuta 2010

Töissä

 
Työpaikan pihamaa on vielä remontin jäljiltä; pihasuunnitelmia on tehty, mutta niitä ei vielä ole toteutettu. Pihamaa ei siis vielä viheriöi loistossaan, mutta tätä herra Jänöjussia se ei näytä haittaavan. Tätä puputtavaa pientä ruohonleikkuria on mukava seurata. Aika ajoin pomppii pihamaalle. :)





 

6 kommenttia:

  1. Suloinen.Pienen näköinen.

    Nyt näkee paljon jäniksiä kaupungissakin.Meilläkin on täällä omat jänikset tai mies sanoo niitä rusakoiksi.Kumpia lie.
    Keväällä oli pieni poikanen meidän pihassa.Kävi katsomassa meidän pupua kun se oli häkissä pihalla.Kovasti olivat kiinnostuneita toisistaan.Tulisi äkkiä pupusta citykani.
    Teillä onkin mukavaa katseltavaa siellä töiden lomassa.

    Mukavaa päivää.

    VastaaPoista
  2. JaanaElina: Vai tuli villijänis houkuttelemaan kesykania leikkimään? Varo vain,kohta pakenee ja liittyy villijänisten joukkoon :P Ovathan nämä suloisia, vaikka usein kuuleekin soraääniä niiden haitoista.

    VastaaPoista
  3. Pyöräilin tänä aamuna pienen lenkin päästäkseni vauhtiin. Pienen metsäsaarekkeen kohdalla kirmaisi rusakko tielle ja juoksi vimmatusti pyöräni edessä. Ei meinannut millään osata metsään. Eikä mulla varmasti ollut valoja fillarissa :)

    VastaaPoista
  4. Seija: Tuota kulkuvälineiden edessä poukkoilua en ymmärrä :D

    VastaaPoista
  5. Voi, kun on söpöläinen pupu siellä. Tuolla tien päällä näki paljon auton alle jääneitä pupuja.

    VastaaPoista
  6. Ihana söpöläinen ruohonleikkurina.

    Aurinkoista keskiviikkoa sinulle!!

    VastaaPoista