Erilaisia, mutta niin samanlaisia

 

Galleria Carreessa oli edellisenä päivänä avautunut kahden taiteilijan yhteisnäyttely Erilaisia, mutta niin samanlaisia. Minut näyttelyyn sai Marjatta Vilhusen pronssiveistokset, joita olin aiemmin katsellut juuri Carreen sivuilla. Toinen taiteilijoista oli Maija Koponen, joka oli tuonut näyttelyyn pääosin etsaus-akvatinta menetelmällä tehtyä grafiikkaa.


Tulijan vastaanotti patsaskäytävä, jonka seinille oli aseteltu grafiikkaa. Aluksi huomioni kiinnittyi vain pronssiveistoksiin, sillä ihmishahmot olivat niin eloisia, aitoja ja hurmaavia. Kun nostin katseeni grafiikan kohdalle huomasin kuinka teokset keskustelivat keskenään ja toistivat samaa ajatusmaailmaa. Esimerkiksi Vilhusen Flamenco-tanssija sai taustalleen Koposen Carpe Diem ballerinan.


Marjatta Vilhunen: Flamenco-tanssija, 2010.


Maija Koponen: Carpe Diem, 2012.

Mitä pidemmälle veistoskäytävää kulki sitä enemmän patsaat saivat vaikuttavampia sävyjä. Varsinkin sota-ajan kuvaukset koskettavat. Et lähtis isä vuodelta 1998 ja Ensimmäinen Ruotsin matka vuodelta 2006 saivat pysähtymään. Vilhunen kertoo teoksistaan seuraavaa:


Et lähtis isä: "Kun isä oli kaatunut, olivat suvun miehet tärkeitä meille. Sodasta palannut serkkumme oli miehinen vieras, jonka jaloissa kiikuttiin ettei hän olisi lähtenyt pois."


Ensimmäinen Ruotsin matka: "Olen elänyt lapsuuteni aikana, jolloin lähetettiin lapsia Ruotsiin pois sodan jaloista. Meitä kolmea sotaorpoa kehotettiin liittymään joukkoon. Äiti piti kuitenkin pintansa pienestä painostuksesta huolimatta ja piti perheen koossa."

En usko että henkilö, joka ei itse ole kokenut sotaa tai sen vaikutuksia, osaisi kuvata tunteita ja tilanteita noin uskottavasti. Tunteet välittyivät ja ne koskettivat.


Marjatta Vilhunen: Sanattomat hyvästit, 1998.

Gallerian perällä oli veistos, jossa mies ja nainen halaavat toisiaan, Sanattomat hyvästit. Vilhunen kuvitteli hetken ja tilanteen, jossa kaikki on jo sanottu hänen isänsä lähtiessä sotaan. Taustalla oli Koposen grafiikantyöt, oikealla Anteeksi ja vasemmalla Ole hyvä. Teosryhmä oli hyvin sommiteltu, sillä työt välittivät toistensa tunnelmaa. Grafiikat kertoivat kuinka sanoja ei tarvita; anteeksi on annettu ja kauniit hetket muistetaan. Pronssiveistos kuvasi tuota eroamisen tuskaa, joka olisi kohta edessä ja molempien tietäen myös, etteivät välttämättä enää koskaan näkisi toisiaan.

Kokonaisuudessaan pidin teosten sommittelusta. Aluksi tuntui että grafiikantyöt hukkuivat pronssiveistosten välittämiin voimakkaisiin tunteisiin, mutta ne tarvitsivat vain hieman enemmän aikaa avautuakseen. Gallerian ovelta katsottaessa oikealla puolella oli lapsuuden iloa, kujeilua ja huumoria kun taas vasemmalla puolella oli suuria ja syviä tunteita.

Oikealla muun muassa:


Maija Koponen: Kotipesä, 2009.


Maija Koponen: Pig Brother, 2010.


Maija Koponen: Mi casa es su casa?


Marjatta Vilhunen: Kissan salaisuus, 2003.


Marjatta Vilhunen: Metsän ostaja, 2003.

Vasemmalla muun muassa:


Maija Koponen: Tulkaa jo..., 2012.


Maija Koponen: Elämämme raamit, 2012.


Maija Koponen: Minä valvon, 2012.


Marjatta Vilhunen: Ilo, 2005.


Marjatta Vilhunen: Papan saappaissa, 2007.

Maija Koposen teoskuvat: Maija Koponen
Marjatta Vilhusen teoskuvat: Galleria Carree