Taide ja työtilojen merkityksellisyys

Kuva: Paju~commonswiki/Wikipedia.

Pohjois-Savon Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Pohjois-Savon TE-toimisto ovat saaneet tiloihinsa valtakunnallisesti merkittävien taiteilijoiden teoksia. Taideteokset on sijoitettu Kallanrannassa sijaitsevan rakennuksen eri toimipisteisiin. Kokonaisuuden on koonnut Valtion taideteostoimikunnan kokoelma-assistentti Marjo Sarjanen. Kallanrantaan sijoitetut taideteokset ovat siis valtion omistuksessa olevasta taidekokoelmasta tehty "näyttelylaina".

ELY-keskus ja TE-toimisto eivät ole luokiteltavissa julkisiksi tiloiksi, sillä ulkopuolisten kulkeminen tiloissa on rajattua ja valvottua. Niinpä taidekokoelma on tarkoitettu pääasiassa ELY-keskuksen ja TE-toimiston omille työntekijöille. Teoksia on sijoitettu aula- ja käytävätilojen lisäksi mm. kokous-, tauko- ja toimistotiloihin. 

Taideteosten ajatellaan usein olevan osa taidemuseoita ja gallerioita sekä julkisia tiloja. Mikään ei kuitenkaan estä sijoittamasta taidetta myös toimisto- ja toimitiloihin. Se on mielestäni suositeltavaa, ja usein kaupunkien taidemuseot tekevät omista kokoelmistaan teossijoituksia kaupunkien kiinteistöihin. Näissä yhteyksissä teosvalinnoilla on suuri merkitys. Kun taidetta tuodaan keskelle työntekijöiden arkea, taide on läsnä jatkuvasti. Taidemuseoissa katsoja voi siirtyä teokselta toiselle ja jättää teoksen taakseen, mutta työpaikoille viety taide ei katoa samalla tavalla. Tästä päästääkin taiteen merkitykseen.

Edelleen on mielestäni vallalla se ajatus, että taide on vain ylimääräinen kuluerä, ja että ilman taidettakin tulee toimeen. Jokainen pystyy aivan varmasti suoriutumaan työtehtävistään riippumatta siitä, onko työpaikalla taidetta vaiko ei. Mutta kyse ei olekaan työssä suoriutumisesta vaan työtilojen viihtyvyydestä ja niiden merkityksellisyydestä.

Betoniporsas.

Käytän esimerkkinä julkisia tiloja. Jokainen meistä kulkee kaupungilla paikasta toiseen miettimättä sen suuremmin sitä missä kulkee. Tuttu ympäristö kadottaa ajan myötä merkitystään arjessa, kun päämääränä on siirtyä töistä kauppaan, harrastuksiin, opintoihin tai ystävän luo. Kulkiessa ajatuksissa on usein päämäärä (se minne on sillä hetkellä matkalla) eikä varsinainen matka. Ympärillä olevat kadut, rakennukset ja alikulkutunnelit eivät tunnu miltään. Mutta olen aivan varma, että jokainen meistä on nostanut tai kiinnittänyt katseensa silloin, kun eteen on tullut kuvitettu sähkönjakokaappi, graffiteilla väritetty alikulkutunneli tai rakennuksen korkuinen muraali.

Taide pysäyttää arjen. Se irrottaa ajatukset totutusta ja tarjoaa vaihtoehtoisia ajatuksia. Sitä paitsi ihmisellä on taipumus hakeutua katsomaan visuaalisia ärsykkeitä. Olivat ne sitten kuvataidetta, valokuvia, elokuvia tai luonnon omia maisemia. Sama tehtävä taiteella on työtiloissa - pysäyttää arki. Marjo Sarjanen on tehnyt teossijoituksilla upeaa työtä. Hän on miettinyt tiloissa olevien yksiköiden teemoja ja samalla rakennuksen arkkitehtuuria. Hienoimmat kohtaamiset tulevat mielestäni ohilkulkupaikoissa: aulatiloissa, portaikoissa, yllättävien kulmien takaa.

Pekka Rytkönen: Eliksiiriä II, 2002. pronssi.

Kallanrannassa sijaitsevan rakennuksen arkkitehtuurissa ja tilasuunnittelussa on mielestäni hyödynnetty oivaltavasti eri materiaalien vaikutuksia tiloihin. Aulatiloissa on kiiltävä kivilattia ja valtavat seinänkokoiset ikkunat, mutta kerroksista toiseen siirtyessä portaiden askelmat ovat puisia. Toimistotiloissa on pehmeät kokolattiamatot. Tunnelma muuttui täydellisesti jo pelkkien jalkojen alla olevien materiaalien myötä. Kovalta pehmeämmälle siirryttäessä tunnelma muuttui rauhallisemmaksi. Isojen ikkunoiden ja muiden lasipintojen myötä valo näyttelee rakennuksessa suurta roolia. Taidesijoitukset luovat myös tiloihin oman leimansa.

Outi Leinonen: Muinaismuistot (kravatti, isän hattu), 1997, keramiikka.

Rakennuksessa vieraileville näyttäytyy aulassa ensimmäisenä Outi Leinosen teos Muinaismuistot. Sisääntulo linkityy hyvin isän hattuun ja kravattiin. Tässä kenties riisuttaisiin hattu, ripustettaisiin takki johonkin. Leinonen on luonut keramiikasta taidokkaasti kangasta muistuttavat teokset. Nimi Muinaismuistot viittaa arkeologiaan, johonkin menneeseen ja toisaalta uudelleen löydettyyn. Muotokieleltään etenkin hattu viittaa suuriin ikäluokkiin. Onko tämä kommentti heidän tekemäänsä työtä kohtaan? Heidän rakentamaansa maailmaa kohtaan? Esineet ovat vitriinissä kuin museossa, esillä ja arvostettuna. Asiat joita emme saa unohtaa. Teos on mielestäni herkkä ja tärkeä teos aiempien sukupolvien kunnioittamisesta, muistojen merkityksestä.

Kirsi Kaulanen: Raja, 2005, ruostumaton teräs.

Kirsi Kaulanen on tunnettu laserleikatuista, ruostumattomasta teräksestä valmistetuista teoksista, jotka kommentoivat mm. evoluutiota, katoamista ja ilmastonmuutosta. Aulatilan korokkeelle sijoitettu teos Raja muuttaa muotoaan sen mukaan, kuinka paljon tilassa on valoa. Hämärämpänä päivänä teräksinen teos katoaa miltei harmaaseen taustaan. Aurinkoisena päivänä teos säteilee ympärilleen valoa ja heijastaa pinnastaan katsojat ja ohikulkijat. Näin teos on jatkuvassa vuoropuhelussa tilan kanssa. Työ koostuu laserleikatuista kukista, jotka nousevat pinnasta. Kirsi Kaulasen taiteessaan käsittelemät teemat ovat myös osa ELY-keskuksen toimintaa: mm. luonnon monimuotoisuuden suojelu ja kestävä käyttö, ympäristön tilan seuranta, ympäristötiedon tuottaminen ja -tietoisuuden edistäminen. 

Kirsi Kaulanen: Raja, 2015, ruostumaton teräs. Kuva: Maritta Räsänen.

Mia Hamari: Kuuntelija, 2017, puu, koivunrunko, jäkälä, metalli.

Kaulasen teoksen yläpuolella kohoaa Mia Hamarin veistos Kuuntelija. Jäkälien peittämästä jalustasta kohoaa käppyräinen koivunrunko, joka kuiskii sylissään istuvan hahmon korvaan jotakin mitä katsoja ei kuule. Teos toistaa hienosti rakennuksen arkkitehtuurin kaarevia muotoja. Veistoksessa on maaginen tunnelma. Koivu viestii mielestäni suomalaisuudesta. Se on sekä meille että slaaveille ikivanha maailmanpuu, jonka kuviteltiin sitovan maailmoja toisiinsa. Koivun tuohisen rungon ajateltiin kuvaavan tätä maailmaa, juurakon pulppuavan terveyttä, ja onnen uskottiin kulkevan rungon läpi. Hamarin Kuuntelija on mielestäni yksi kokoelman vaikuttavimmista teoksista.

Mia Hamari: Kuuntelija, 2017. Kuva: Kari Kokkonen.

Paavo Halonen: Helmipöllö (Aegolius funereus), 2013, pihlaja.

Mystiikasta ja magiasta viestii mielestäni myös Paavo Halosen installaatio Helmipöllö. Pihlajasta veistetty kokonaisuus näyttää koostuvan kuin puisista helmistä. Materiaalina pihlaja on lujaa ja kestävää. Suomalais-ugrilaisessa kansanperinteessä pihlajaa on pidetty pyhänä puuna. Se on karkottanut pahaa ja kutsunut hyviä voimia. Oksasta riippuva helmirykelmä muistutti enemmän mustekalaa kuin pöllöä. Se on pikemminkin pöllön vertauskuva. Usein pöllöllä viitataan viisauteen. Se on yöeläin, joten pöllön voidaan ajatella myös näkevän asioita, joita muut eivät näe. 

Paavo Halonen: yksityiskohta teoksesta Helmipöllö, 2013.

Camilla Vuorenmaa on yksi tämän hetken seuratuimmista nykytaiteilijoista. Hän on tunnettu rujoista ja runollisista teoksistaan, joiden hahmot on usein kaiverrettu puulevylle. Pinnan ja aiheiden rosoisuus rikkoo hiljaisuuden katsojan ja teoksen välillä. Tämäkin teos on herättänyt tunteita puolesta ja vastaan. Joko siitä pitää tai ei. TE-toimiston työtilaan sijoitettu teos ei ollut kaiverrettu puulle, vaan maalattu pleksille. Maalaamisessa oli kuitenkin käytetty kaivertamista muistuttavaa sivellintekniikkaa. Tavallisesti Vuorenmaa kuvaa yhtä henkilöä tai hahmoa, joka on keskittynyt omiin tuntemuksiinsa tai tekemiseensä. Niin tässäkin tapauksessa.

Camilla Vuorenmaa: Kantapeikot, 2009, öljymaalaus.

Kantapeikot -nimisen teoksen keskiössä on sinihiuksinen hapsutukka, jonka kasvot muistuttavat puupiirrostekniikkaa. Kauempaa näyttää siltä kuin hahmolla olisi päässään korkea silinterihattu, mutta lähempi tarkastelu paljastaa, että taustalla häilyy kahdet kasvot. Yläpuolella oleva hahmo muistuttaa hiusmalliltaan suomalaista kulttuuripersoonaa J.V. Snellmania. Oikealla puolella olevassa hahmossa ja sen punaruskeassa värissä on jotain muistumia intiaanista.

Camilla Vuorenmaa: yksityiskohta teoksesta Kantapeikot, 2009.

Vuorenmaan Kantapeikkoja on pidetty jopa pelottavana. Teos on sykähdyttävä ja voimakas, sen myönnän, mutta minusta teoksessa on enemmän surun ja herkkyyden ristiriita. Keskelle kuvattu hahmo ei ole millään muotoa kaunis sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta ilme on rauhallinen ja haaveileva. Lempeä ja raukea. Ei missään nimessä uhkaava. Pään ympäri kiertävä keltainen väri tuo muistumia pyhien kuvien sädekehistä. Pleksin läpikuultavuus vain voimistaa herkkyyttä. Taustan hempeät värit, ja etenkin vasemman reunan persikanpunainen tuovat mieleen sarastuksen, auringonnousun. Kenties teos kuvaa menneisyyden varjoja, mutta tulevia haaveita? Ketään ei pitäisi tuomita pelkän rujon ulkokuoren perusteella.

Nea Lindgren: 08072002 Taormina, 2005, sekatekniikka kankaalle.

Yhteen toimistotilaan on sijoitettu Nea Lindgrenin teos 08072002 Taormina. Pintakäsittely muistutti niin paljon täyteenkirjoitettua tiili- tai laastiseinää, että teki hirmuisesti mieli sivellä sen pintaa. Olisiko se yhtä karhea? Tulee kuitenkin muistaa, että työt ovat taideteoksia ja kuuluvat Kansallisgallerian kokoelmiin, joten säännöt ovat samat kuin taidemuseoissa: katsoa saa muttei koskea. Teoksesta tuli mieleen Italia, kaupunkien sivukujat, joiden seiniin on raaputettu "Minä kävin täällä" -sanoja, kuten Armando, Pignatello, Siracusa.... Nimen perusteella Lindgren on kaivertanut omat muistonsa Sisilian Taorminasta 8. heinäkuuta 2002.

Nea Lindgren: yksityiskohta teoksesta 08072002 Taormina, 2005.

Nea Lindgren: yksityiskohta teoksesta 08072002 Taormina, 2005.

Kaikilla rakennukseen valituilla elementeillä (arkkitehtuuri, taide, valaistus) ohjaillaan huomaamatta ihmismieltä ja luodaan viihtyisiä tiloja, joissa on mukava työskennellä. Taiteella elävöitetään ja kaunistetaan ympäristöä. Parhaimmillaan tiloihin sijoitettu taide rauhoittaa ja puhdistaa, samalla tavoin kuin esimerkiksi luonnossa kulkeminen ja maiseman tuijottaminen. Taide on mielestäni myös arvokysymys. Se osoittaa, että taiteen vaikutuksiin uskotaan ja sitä arvostetaan. Tuomalla taidetta tiloihin niiden molemminpuolinen arvostus nousevat. Taide saa lisäpotkua tilasta ja tila vuorostaan taiteesta. Tämä näkyy hyvin myös Kallanrannan tilojen ja taiteen vuoropuheluissa.

Kuva: Maritta Räsänen.

Rakennukseen tuodut teokset ajoittuvat vuosille 1976-2017, joten kokonaisuus on hyvä läpileikkaus myös viime vuosikymmenten suomalaisesta taidehistoriasta. Mukana on nimekkäitä ja palkittuja taiteilijoita: mm. Göran Augustson, Kristian Krokfors, Lars-Gunnar Nordström, Pentti Kaskipuro, Pentti Lumikangas. Tekniikoiden monipuolisuus oli myös mukavaa huomata: guassi, tussi, serigrafia, akryyli, akvatinta, keramiikka, kuivaneula, piirustus, öljyväri, pronssi, sekatekniikka. Jokaiselle jotakin. Onnittelut ELY-keskus ja TE-toimisto komeasta teoslainakokonaisuudesta!