Tuulen maa

Iida Valkonen: Kotelo, 2022-2023, valokuva ja piirros.

Kaikki tietävät miltä tuuli tuntuu. Lämmin kesätuuli kasvoilla tai talven viiltävä viima, joka puskee vaatteiden läpi ja saa poskipäät kipristelemään. Mutta miltä tuuli näyttää? Taidehistoria tuntee tuulen muun muassa antiikin Kreikan mytologioista, joissa tuulten jumalat - anemokset - on kuvattu esimerkiksi siivekkäinä miehinä tai hahmoina, jotka näyttävät puhaltavan ilmaa posket pullollaan, kuten Zefyros Sandro Botticellin maalauksessa Venuksen syntymä (1485). 

Todellisuudessa tuuli on näkymätön, mutta kuinka kuvata näkymätöntä? Iida Valkonen on kuvannut tuulen olomuotoa liikkeeseen pohjautuvien ilmiöiden kautta Taidemuseo Eemilin näyttelyssä Tuulen maa. "Piirtäjänä minulle merkityksellistä on muodon antaminen sellaisille asioille, joilla ei ole pysyvää fyysistä muotoa ja jotka jollain tapaa ylittävät ihmisen havaintokyvyn. Teoksen lähtökohtana toimii usein liike, siitä muodostuva rytmi ja eri aistien tuottamat kokemukset", Iida Valkonen kertoo.

Näyttely koostuu erilaisista viivoista ja valokuvista. Piirretyillä viivoilla täydennettyjä puhtaanvalkeita silkkikankaita on pingotettu kiilakehyksiin tauluiksi ja niistä on tehty tuulessa liehuvia purjeita. Tuuli muuttuu näkyväksi sekä viivoin että liikkeen avulla.

"Olen pyrkinyt kuvaamaan tuulen liikettä sekä liikkeen toisintamisen että mielikuvien kautta. Näyttelyä tehdessäni olen myös kiinnittänyt huomiota siihen, miten piirros tulee osaksi tilaa. Tuuli saa muodon osuessaan johonkin massaan, kuten veteen tai puiden latvoihin. (---) Koen, että piirros voi olla ikään kuin tallenne liikkeestä ja siihen liittyvästä kokemuksesta, joka muuntuu kuvaksi siitä ilmiöstä, jota se pyrkii käsittelemään. Pyrin tietoisesti poispäin havaintoon perustuvasta piirtämisestä, tutkin ennemmin viivaa eleenä ja tallenteena. Piirtäminen voi olla näkymättömän näkyväksi tekemistä ja eri aisteille herkistymistä", Valkonen kuvailee.

"Piirros on parhaimmillaan silloin, kun se karkaa paperilta." Iida Valkonen: Havina, 2023, hiili ja mustepiirros.

Näyttelykokemus on samaan aikaan valoisa ja rauhallinen. Näyttelyripustus on maltillinen, mutta joka seinällä on katsottavaa. Ehkä syynä on osittain joulun ja uudenvuoden välipäivien rauhallinen rytmi, sillä samanlaista rauhallista ja meditatiivista liikettä on Valkosen näyttelyssä.

Tyhjin toivein herkistymään

Tämä on ensimmäinen Iida Valkosen museonäyttely ja hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä, jonka näen. Teosten keskellä mieleen valui taas se ajatus, kuinka ristiriitainen suhde minulla on ryhmänäyttelyihin. Niistä saattaa parhaimmillaan löytää uusia taiteilijoita seurattavaksi, yksittäisiä teoksia hurmioitumisen lähteeksi, mutta siellä harvoin kokee sellaista tarinallisuutta, mitä taiteilijoiden yksityisnäyttelyt tuottavat. Kun taiteilija käsikirjoittaa teoksillaan kokonaisen tarinan, jonka maailmaan pääsee uppoamaan parhaimmillaan täysin.

Olen aiemmin kulkenut Valkosen teosten ohi ryhmänäyttelyissä hieman hajamielisesti, tarttumatta teosten sanomaan sen suuremmin. Nytkin astuin näyttelyyn "tyhjin toivein", joka kenties auttoi herkistymään teoksille puhtain mielin. Nautin näkemästäni suunnattomasti ja liu'utin katsetta seinältä ja teokselta toiselle. Tutkin näkymiä tilasta toiseen, eri kulmista eri teokset ottivat toisiinsa kontaktia. Ikkunoiden heijastuksista teokset saivat vielä uusia tulkintoja.

Iida Valkonen: Kotelo, 2023; Ilmava, ykstyiskohta, 2023.

Tuulen kansaa Taivaan kannen alla

Valkonen on piirtänyt paperille Tuulen kansaa. Piirroksia, joiden muotokieli tuo muistumia Elina Merenmiehen tussi- ja mustetöistä. Valkosen teoksissa on kuitenkin enemmän pehmeyttä ja lempeyttä, satumaistakin. Hahmot voisivat olla kuvia muinaisuskojen tuulen ilmentymistä, heidän voimistaan ja teoistaan.

Iida Valkonen: Tuulen kansaa, yksityiskohta, 2022-2023, mustepiirros.

Iida Valkonen: Tuulen kansaa, yksityiskohta, 2022-2023, mustepiirros.

Iida Valkonen: Tuulen kansaa, yksityiskohta, 2022-2023, mustepiirros.

Tiedostan, että Valkonen on kuvannut töissään pääasiassa tuulen liikettä tehden sen vain näkyväksi piirtämällä, mutta en  voi olla miettimättä teosten äärellä tuulen symboliikkaa ja merkitystä. Taivaan kansi -teos ei kuvasta minulle varsinaisesti tuulen liikettä, vaan eri kansojen mytologiaan pohjautuvia tulkintoja muun muassa taivaasta ja tähdistä. Babylonialaisen maailmankuvan mukaan taivaankannen yläpuolella on vettä, joka sataa maahan taivaankannen raoista. Helminauhamaisesti asetellut soikeat pisarat kimaltavat sinisen ja hopean eri sävyissä ja voisivat olla viittaus esimerkiksi noihin taivaankannen raoista sataviin sadepisaroihin.

Iida Valkonen: Taivaan kansi, 2022-2023, kierrätetty lumppupaperi, muste.

Iida Valkonen: Taivaan kansi, yksityiskohta, 2022-2023, kierrätetty lumppupaperi, muste.

Liikkuva viiva

Tuulen liikettä ja suuntaa mitataan tuulipussilla. Iida Valkonen on valjastanut tuulipussin muodon teokseensa  Ilmava, joka lepattaa keskellä näyttelytilaa tuulettimen huristessa ilmaa pussin sisälle saaden sen liikkumaan.  Toisen huoneen seinällä hulmuaa seinän kokoinen silkkikangas, joka on myös täynnä tuulen viivoja. Teosten liikkeet ovat rauhoittavia ja vetävät puoleensa. Tässä on jotain alkukantaista, mikä vangitsee katseen; jotain samanlaista kuin veden ja aaltojen liikkeissä.

Iida Valkonen: Ilmava, 2023, silkki, koivuvaneri, mustepiirros.

Iida Valkonen: Ilmava, yksityiskohta, 2023, silkki, koivuvaneri, mustepiirros.

Vaikka näyttelyn tekniikat ja materiaalit vaihtelevat, kaikissa on mukana piirtäjän viiva. Samanlainen liikkuva viiva löytyy tuulen liikettä kuvaavan purjeteoksen vierestä QR-koodin takaa. Nettisivu avautuu kuvaamaan reaaliaikaisesti maailman tuulitilannetta, niiden liikettä ja pyörteitä.

Näkyvä tuuli

Ulkona ollut aurinkoinen talvisää ja puhtaat lumihanget jatkuivat museon sisäpuolella Valkosen valokuvasarjassa Tuulipäiväkirja. Sisä- ja ulkopuolen yhdistyessä toisiinsa jäin miettimään, olisinko tulkinnut teoksia kesällä toisella tavalla? Nyt se valkoisuus henki puhtautta, raikkautta ja ilmavuutta, kun kesällä olisin ehkä keskittynyt kuvissa olevaan talven kylmyyteen kontrastina ulkoilman lämmölle.

Vaikka tuuli on näkymätön, sen havaitsee myös ikkunasta katsomalla, kun tuuli heiluttaa puiden oksia ja muita kasveja. Sen havaitsee sateen mukana ja pisaroiden tai lumihiutaleiden liikkeestä. Mutta kuinka tuulen havaitsee pysäytetystä valokuvasta avaran järven jäällä? Valkonen on ottanut kuviinsa tuulen liikkeillä piirretyn silkkikankaan, joita on esillä myös näyttelyssä. Valokuvissa tuuli heiluttaa silkkikangasta, vaikka mikään ei kuvassa liiku. Katse havaitsee liikkeen pysäytetystäkin kuvasta. Ja ne kuvat ovat kauniita. 

Iida Valkonen: Tuulipäiväkirja, 2023, valokuvasarja.

Istun näyttelytilan keskellä olevalle sohvalle ja tuijotan Tuulipäiväkirjan kuvia yksi toisensa jälkeen. Huomaan palaavani ajatuksineni niihin antiikin Kreikan anemoksiin - ihmishahmoisiin tuuliin -  joista jokainen vastaa yhtä ilmansuunnan tuulista. Valkosen talvinen kuvasarja muistuttaa kaunista, mutta kylmää pohjoistuulta Boreasta, jonka John William Waterhouse on kuvannut maalauksessaan vuonna 1903.

John William Waterhouse: Boreas, 1903. Kuva: Wikipedia.

Iida Valkosen kuvissa tuuli näyttää kauniilta, herkältä ja kevyeltä. Silti jokainen tietää millainen tuhovoima tuulella pahimmillaan on. Se kaataa puita, hurrikaanit nostattavat myrskyjä eikä ihminen lopulta mahda sen voimalle mitään, vaikka onkin valjastanut osittain tuulen energian lähteeksi. Kovassa vastatuulessa hengittäminen tuntuu vaikealta, jos tuuli puhaltaa suoraan keuhkoihin.

Iida Valkonen: Tuulipäiväkirja, yksityiskohta, 2023, valokuvasarja.

Kuvia katsellessa tuuli tuntuu ystävälliseltä ja turvalliselta. Juuri tämä herkkyyden ja vahvuuden vastakohtaisuus tekee kuvista jännitteisiä ja syvällisiä. Kuvat eivät ole vain kauniisti rajattuja ja pysäytettyä hetkiä, vaan kertovat minulle myös karummasta puolestaan. Iida Valkonen on kuvannut samoja tunnelmia myös videon muodossa:

Wind notes, 2023 from Iida Valkonen on Vimeo.

Tuulen maa -näyttely oli pelkistetty ja kaunis. Yllätyin kuinka vahvasti teokset vaikuttivat, vaikka kyseessä oli "vain viivaa, liikettä ja ilmaa". Tämän kokemuksen jälkeen pysähdyn todennäköisesti Valkosen teosten äärelle aiempaa pidemmäksi aikaa. Tai sitten tämä oli vain onnistunut hetki, jossa kaikki palaset sattuivat kohdalleen. Se jää nähtäväksi. Tämä hetki vaikutti kuitenkin vielä kotimatkallakin siten, että selasin näyttelyssä ottamiani kuvia ja videoita edestakaisin, jotta saisin säilytettyä tunnelman kehossa pidempään.

Tuulen maa on esillä Taidemuseo Eemilissä Lapinlahdella 31.12.2023 saakka.