Ajatuksia teatterijuhlavuodesta

*kaupallinen yhteistyö Varkauden Teatteri

Varkauden Teatterin henkilöstöä Baskervillen koira -näytelmän ensi-illassa.

Varkauden Teatterin 110-vuotisjuhlavuosi alkaa olla lopuillaan. Haluan kuitenkin kirjata vielä muistiin ajatuksia ja huomioita, joita vuosi on herättänyt. Lähdin yhteistyöhön uteliaisuudella, sillä en ole ollut aiemmin kovin ahkera teatterikävijä, vaikka yhdestäkään näkemästäni esityksestä en ole koskaan lähtenyt pettyneenä. Teatterikokemukseni ovat rajautuneet aiemmin lähinnä Kuopion kaupunginteatteriin.

Uuden paikkakunnan teatteri ja sen näyttelijät tuntuivat mielenkiintoiselta haasteelta. Kaiken kokemuksen voisi aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä, koska en tiennyt Varkauden Teatterista mitään. Ulkonäköään suurempi, kaunis ja vanha keltainen puutalo kätkee sisäänsä teatterin taikaa, johon pääsin tutustumaan Behind the scenes-kierroksella.

Varkauden Teatterin henkilöstöä Lasinen eläintarha -näytelmän ensi-illassa.

Ensimmäinen näkemäni näytelmä oli Tennessee Williamsin klassikkoteos Lasinen eläintarha, josta itse asiassa muodostui toinen juhlavuoden näytelmäsuosikkini. Tässä oli upea puvustus ja sellainen lavastus, että olisin voinut ottaa näytelmän huonekaluja ja esineitä omaankin kotiin. Näytelmässä käsiteltiin paljon kipeitä asioita, jonka vuoksi huomasin pitäväni tästä tyylilajista samaan tapaan kuin kuvataiteessa: se mikä vähän sattuu, vaikuttaa mielessä pidempään ja syvällisemmin kuin pelkkä komedia tai kauniisti kuvatut asiat.

Musiikkikomediaksi ”piilotettu” Iltatähti oli hauska, mutta käsitteli rivien välissä myös vaikeita asioita muun muassa vanhuuteen, dementiaan, vanhainkoteihin, yksinäisyyteen, haaveisiin ja terveydenhoitoon liittyen. Iltatähti oli toinen juhlavuoden näytelmäsuosikkini.

Yleisön rooli teatterissa

Asia, mikä tuli itselleni yllätyksenä ja täysin uutena asiana oli Varkauden Teatterin yleisö. Olin tottunut sellaiseen perinteiseen(?) roolitukseen, jossa teatterin lavalla tapahtuvat asiat ovat omassa ”kuplassaan” ja katsomossa istuva yleisö katselee hiljaisuudessa näytelmän alusta loppuun. Lavan ja katsomon välillä on ikään kuin näkymätön verho. Aplodit ja muu suosionosoitus annetaan esityksen lopuksi.

Näin ei kuitenkaan ole Varkauden Teatterissa. Muistan, että olin ensimmäisellä kerralla aivan puulla päähän lyöty ja jopa närkästynyt siitä, että joku yleisöstä nauroi äänekkäästi. Toisessa kohtauksessa jotkut antoivat väliaplodit ja minä mietin, että mitä täällä tapahtuu? Onko äänekkäästi nauraminen soveliasta ja eikö ”ylimääräiset” väliaplodit katkaise näytelmän tunnelman? Lasisen eläintarhan tunnelma oli läpi esityksen melankolinen ja painostava, joten siellä pieniin ilon aiheisiin liittyneet yleisön naurahdukset tuntuivat rikkovan oman katsomiskokemukseni. Tai näin ensin ajattelin.

Olin niin häkeltynyt yleisön vahvasta reagoinnista näytelmään, että kävin tutkimassa Varkauden Teatterin nettisivuja jälkikäteen tarkemmin. Siellä lukikin Vinkkejä teatteriin tulijalle -osiossa, että ” Väliaplodit ovat sallittuja ja jopa toivottuja. Meillä saa nauraa ja eläytyä mukana. Kovaäänistä juttelua tulee kuitenkin välttää, jotta kanssakatsojatkin saavat nauttia esityksestä.” Ai tämä onkin ihan sallittua? Vinkkisivu oli kaikin puolin hyödyllinen, sillä sitä lukemalla kynnys astua teatteriin varmasti madaltuu, kun tietää miten toimia ja kuinka olla:

Meillä [Varkauden Teatterissa] sinun on ok…

• kysyä henkilökunnalta, jos et tiedä.
• lähettää henkilökunnallemme esim. kukkia loppukiitoksiin. Jätä muistamiset naulakkohenkilökunnalle.
• nauraa, itkeä ja tuntea.
• jättää ylimääräiset tavarat naulakkoon.
• antaa palautetta. Löydät aulasta palautelaatikon.
• tulla juttelemaan näyttelijöiden kanssa.
• tulla yksin.
• tilata väliaikatarjoilu etukäteen.
• ohjeistuksesta huolimatta jäädä istumaan katsomoon väliajan ajaksi

Meillä sinun ei tarvitse

• laittaa pukua päälle.
• kaatua hajuvesipulloon. Kanssakatsojasikin arvostavat toisten huomioimista.
• tulla yksin, jos et halua. Vapaaehtoiset Teatterikaverimme kutsuvat sinut kanssaan nauttimaan esityksistä.

Käsi ylös, jos joku muukin on teatterin väliajalla joskus miettinyt, että onko ok jäädä istumaan, jos ei ole tilannut väliaikatarjoilua tai ei tarvitse käydä vessassa? Käsi ylös, jos joku on miettinyt, saako teatteriin mennä ihan tavallisissa vaatteissa? Kaikkien teattereiden nettisivuilta pitäisi löytyä tällainen vinkkilista! Minulle tuli todella huojentunut ja vapautunut olo, että saan olla ja mennä katsomaan teatteria juuri sellaisena kuin olen.

Minulta on joskus kysytty etikettiohjeita gallerioihin ja näyttelyiden avajaisiin, joten tästä aiheesta pitänee joskus kirjoittaa, kun huomasin näiden teatterivinkkien vaikutuksen itseeni. Museo- ja galleriakenttä on itselleni tuttu, joten olen unohtanut, että joku voi kokea samanlaista epävarmuutta siellä kuin minä teatterimaailmassa.

Tunnelma vapautuu

Toinen näkemäni näytelmä oli huumoria räiskyvä revyy Savonmuan piätön historia. Tässä esityksessä yleisön välitön reagointi nauruin ja aplodein kesken esityksen nosti tunnelmaa entisestään. Ensimmäisen ”järkytyksen” jälkeen olin tilanteeseen jo tottunut ja aloin itsekin katsojana vapautua tunnelmaan.

Savonmuan piätön historia.

Pohdin jälkikäteen omaa reaktiotani ja sen muutosta teatterivuoden aikana. Tarkkailin yleisön reagointia näytelmien lomassa ja tulin siihen tulokseen, että Varkauden Teatterissa yleisö on ottanut teatterin ikään kuin toiseksi kodikseen. Siellä on varmasti paljon vakiokävijöitä, joille teatteriin meneminen on samanlainen harrastus kuin minulle se, että käyn museoissa. Kulttuurista nautitaan ja näyttelijöille halutaan osoittaa tukea ja arvostusta koko esityksen läpi. Huomasin suhtautuvani lämpimästi tähän oivallukseen ja ajattelevani, kuinka hienoa tuollainen yhteys yleisön ja näyttelijöiden välillä on. Enää lavan ja katsomon välillä ei ollutkaan sitä näkymätöntä verhoa, vaan kaikki muodostivat esityksissä näytelmän kokonaisuuden. Sen tunnelman, jolla Varkauden Teatteri luo näytelmiinsä tervetulleen tunnelman.

Kiinnostus teattereita kohtaan kasvaa

Varkauden Teatteri herätti uutuudenviehätyksen, jonka ansiosta huomasin kiinnostuvani enemmän teattereista myös muualla Suomessa. Pääsin irti siitä ajatuksesta, että teatterin tulisi olla omalla paikkakunnalla, jotta sinne tulee lähdettyä. Tämä vaatii kuitenkin enemmän viitseliäisyyttä ja aikaa, sillä museoista poiketen teatteriesityksiä ei voi lähteä katsomaan kovin kauas ilman, että siitä tulee kahden päivän matka. Museoissa voi vierailla päiväretken verran, mutta teatteriesitysten painottuessa iltaan, tulee julkisilla kulkiessa matkasta tavallisesti yön yli reissu (jolloin elämyksen hinta myös kohoaa mahdollisten majoituskustannusten verran).

Kesäteattereissa vierailin Iisalmessa, Kiuruvedellä ja Nilsiässä. Ammattiteattereiden esityksiä olen käynyt vuoden aikana katsomassa Kuopion ja Varkauden lisäksi Helsingissä, Turussa ja Hämeenlinnassa. Minusta on vuodessa kasvanut teatterikiinnostuja.

Ja tiedättekö mitä? Se, että Varkaudessa yleisön aktiivinen reagointi esityksiin aluksi häiritsi, on vaivannut poissaolollaan välillä muualla. Kävin esimerkiksi katsomassa erään komediallisen draamaesityksen, jossa oli kohtauksia, jotka olisivat kaivanneet yleisön vahvempaa ”tukea” näyttelijöille. Huomasin eräässä kohtauksessa, että yksi tai kaksi katsojaa aloittivat taputtamaan väliaplodeja, mutta kukaan ei lähtenyt mukaan. Tilanne hiljeni ja näyttäytyi minulle kiusallisena. Tilanne oli näyttelijöiden puolelta hauska ja taidokas, joka olisi ansainnut suosionosoituksia.

Asia, mikä tuntuu minulle teatterissa itsestään selvältä, on esityksen lopussa aplodit seisten, mikäli esitys on ollut erittäin ansiokas. En ole vielä päässyt ihan selville siitä, mitkä kaikki asiat tähän vaikuttavat, nouseeko yleisö seisomaan vaiko ei. Sen verran kerrottakoon, että oman kokemukseni mukaan Varkaudessa ja Kuopiossa aplodeja annetaan seisten melko usein, vaikka koko yleisö ei tähän yhtyisikään. Olin suorastaan pöyristynyt, että eräässä esityksessä Savon ulkopuolella yksikään ei noussut loppuaplodien aikana seisomaan, vaikka näytelmä oli kaikin puolin huikea, ja omalla mittapuullani kenties tähänastisen elämäni upein teatterielämys. Ettekö te muut nähneet samaa kuin minä?! Vieressäni ollut matkakumppani kuiskasikin, että Kuopiossa yleisö olisi ollut jo seisaallaan.

Näyttelijät

Uusien teattereiden kohdalla nautin eniten siitä, että näyttelijät ovat vieraita, eikä heihin ole ehtinyt muodostaa minkäänlaista mielipidettä. Tällöin näytelmän tunnelmaan keskittyy toisella tavalla kuin silloin, jos mukana on tuttu tai kuuluisa näyttelijä. Varkaudessa kaikki näyttelijät olivat itselleni uusia.

Lasinen eläintarha. Pietari Pentikäinen. Kuva: Sampo Luukkainen / Kuwaamo.

Lasisessa eläintarhassa vaikutuin Pietari Pentikäisen luomasta herkästä ja taiteellisesta nuorukaisesta (Tom Wingfield), joka joutui olosuhteiden pakosta elämään toisenlaista elämää kuin toivoi. Tom Wingfieldin roolissa Pentikäinen sai ilmaista herkkyyden lisäksi turhautumista, tuskaa, vihaa ja tunteiden ristipainetta. Muissa näytelmärooleissa Pentikäinen esiintyi huumoripainotteisemmin, mikä sopii hänen ilmeikkäälle olemukselleen. Jäin kuitenkin kaipaamaan lisää sitä vakavampaa tunneilmaisua, johon koen hänellä olevan paljon annettavaa. Nuorehkot miehet ymmärrettävästi käsikirjoitetaan komeiden miesten rooleihin, mutta koen hänen potentiaalinsa menevän hukkaan pelkissä perinteisissä nuoren miehen rooleissa.

Lasinen eläintarha. Saara Saastamoinen, Katariina Lohiniva, Pietari Pentikäinen. Kuva: Sampo Luukkainen / Kuwaamo.

Pentikäisen tavoin Saara Saastamoinen teki huikean ensivaikutelman Lasisen eläintarhan Laurana. Laura Wingfield oli raajarikko, traumatisoitunut ja pelkäsi sosiaalisia tilanteita. Saastamoinen sai koottua rooliinsa herkän ja haavoittuvan Lauran, jonka sisäinen maailma heijastui katsojalle kuitenkin ensisilmäystä syvällisemmin. Muissa näytelmissä Saastamoisella oli juonen kannalta tärkeä asema, mutta roolit olivat muuten mielestäni sivuosassa. En päässyt tutustumaan vuoden aikana Saastamoisenkaan osaamiseen niin hyvin kuin olin etukäteen ajatellut.

Iltatähti. Marja Sundgrén. Taustalla Pietari Pentikäinen ja Tiina Ruutiainen. Kuva: Petteri Aartolahti. 

Vuoden yllättäjä oli mielestäni Marja Sundgrén, jonka Iltatähdessä esittämä Hertta-vanhus rikkoi ennakko-oletuksia vanhainkodin mummoista. Marja Sundgrénilla oli Mimmi Rantalan lisäksi näytelmän runsaimmat ja moniulotteisimmat roolit, joissa ensinäkemän alta paljastui yllätyksiä. Sundgrén loi Hertasta hahmon, joka ei ollut vain humoristinen mummo teatterin lavalla, vaan kirjava joukko tunteita käärittynä kovakuoriseen pakettiin. Uskottava ja samaistuttava hahmo, joka sai peilaamaan omiakin tunteita, unelmia ja haaveita.

Baskervillen koira. Pietari Pentikäinen, Saara Saastamoinen, Ville-Veikko Valtanen. Kuva: Petteri Aartolahti.

Varkauden Teatterin muistettavin näyttelijä on Ville-Veikko Valtanen, joka on kahminut huomion kaikissa rooleissaan, joita vuoden aikana ehdin nähdä. Hän on onnistunut tekemään jopa sivuroolihahmoistaan sellaisia, että katsoja ei voi niitä unohtaa. Valtanen on omimmillaan huumoripainotteisissa rooleissa, mutta toisaalta hän osaa punoa kieroa huumoria myös hahmoihin, joissa sitä ei ensinäkemältä ole. Onnistunein Valtasen roolisuoritus on mielestäni Baskervillen koirassa, jossa hän esittää perhostenkeräilijä Stapletonia. Ylisuojeleva ja maaniselta näyttäytyvä hahmo on saatu oudolla tavalla pelottavaksi, kun ulosanti on kikatteleva, mutta puheessaan terävä. Valtanen vaikuttaa olevan Varkauden Teatterin kulmakivi, jonka voisi heittää rooliin kuin rooliin huoletta, ja hän loihtisi siitä omanlaisensa ja yleisöön vetoavan kokonaisuuden.

Tietenkin ymmärrän, että kaikki näyttelijät eivät pääse rooleissaan yhtä näkyville, sillä riippuu näytelmästä ja siitä, millainen rooli heille on näytelmässä annettu. Tämän vuoksi toivon, että Varkauden Teatteri jatkaa monipuolisella ohjelmistolla myös tulevaisuudessa. Komedialliset esitykset vetoavat valtaväestöön ja ovat usein helposti lähestyttäviä, mutta kuten kirjoitin, ”se mikä vähän sattuu, vaikuttaa mielessä pidempään ja syvällisemmin kuin pelkkä komedia tai kauniisti kuvatut asiat”.

Kiitos juhlavuoden yhteistyöstä Varkauden Teatteri!