Ajaton kauneus

Helene Schjerfbeck: Onkiva tyttö, 1884, öljy kankaalle. Pekka Salojärven taidekokoelma.

Jyväskylän taidemuseossa on esillä naisia ja kukka-asetelmia kuvaava näyttelykokonaisuus Ajaton kauneus. Esillä on vanhaa suomalaista taidetta yhdistettynä muutamiin nykytaiteen teoksiin. Museokokoelmien ohella teoksia on saatu lainaan myös useista yksityiskokoelmista.

Helene Schjerfbeck: Onkiva tyttö, 1884, öljy kankaalle. Pekka Salojärven taidekokoelma.

"Näyttely tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua muun muassa eräisiin Pekka Salojärven kokoelman Suomen kultakautta edustaviin teoksiin, jotka ovat tähän saakka olleet nähtävissä vain Jyväskylän kaupungintalolla. Esillä on esimerkiksi Helene Schjefbeckin Onkiva tyttö vuodelta 1884 ja Albert Edelfeltin Ompelijattaret vuodelta 1887."

Näyttely on taidehistoriallinen katsaus naisen rooliin mallina ja muusana, mutta myös itsenäisenä taiteilijana. Pitkälle on tultu niistä ajoista, jolloin taiteilijuutta ei pidetty naiselle soveliaana ammattina. Naistaiteilijoiden aihepiiri rajautui usein omakuviin, toisiin naisiin, lapsiin ja (kukka-)asetelmiin. Historialliset kohtaukset ja muut "merkityksellisemmät" aiheet oli varattu miestaiteilijoille.

Emil Rautala: Istuva nainen, noin 1916, öljy levylle. Yksityiskokoelma.

Eva Bremer-Myntti: Omakuva, 1930-luku, pastelli paperille. Yksityiskokoelma.

Taidehistorioitsija Riitta Konttinen (s.1946) on tehnyt uraauurtavaa työtä nostaen vuosikymmenten myötä esille unohdettuja naistaiteilijoita. Naistutkimus alkoi Suomessa vasta 1980-luvulla ja Konttinen alkoi tutkia 1880-luvun naistaiteilijoita, koska kukaan muu ei ollut kirjoittanut heistä kirjaa. Pitkään oletettiin myös eurooppalaisessa taidehistoriassa, että naistaiteilijoita ei olisi juuri ollutkaan.

Amélie Lundahl: Bretagnelainen tyttö, 1887, öljy paneelille. Elin Danielson-Gambogi: Maisema Bretagnesta, 1884, öljy kankaalle. Pekka Salojärven taidekokoelma.

Jalmari Ruokokoski: Taiteilijamuotokuva (Elvira Bono), 1915, öljy kankaalle, yksityiskokoelma. Emilia Ukkonen: Nmetön, 2018, C-print, yksityiskokoelma.

Kyllä naistaiteilijoita oli, mutta historiaa kirjoitetaan edelleen usein miesnäkökulmasta käsin. Naiset unohdettiin ja kadotettiin taidehistoriasta, kunnes tutkimustyö alkoi nostaa heitä esiin historian hämärästä. Riitta Konttisen tutkimusten lisäksi erinomainen teos on esimerkiksi Katy Hesselin Taiteen historia ilman miehiä (Otava, 2024). Suorastaan jännitystarinan muotoon kirjoitettu Pirkko Kotirinnan teos ruotsalaisesta Hilma af Klintistä (1862-1944) osoittaa puolestaan hänen luoneen abstraktia taidetta paljon ennen Wassily Kandinskyä (1866-1944), jota on pidetty abstraktin taiteen pioneerina.   

"1800-luvun lopulta lähti kehitys, joka nosti suomalaiset naistaiteilijat miesten rinnalle kilpailemaan samoista palkinnoista, matka-apurahoista ja opiskelupaikoista. Monet heistä suuntasivat tuolloin Pariisiin ja kykenivät tekemään uraa arvostettuina taiteilijoina kotimaahan palattuaan."

Ina Colliander: Ikkuna Pariisissa, 1938, öljy kankaalle. Yksityiskokoelma.

Ajaton kauneus -näyttely on nimensä mukainen. Teokset ovat kauniita ja helposti lähestyttäviä, mutta taidehistorioitsijana pidän sisältöä kauneutta merkityksellisempänä. Tällaisessa maailmanajassa tuntuu, ettei mitään voi enää pitää itsestäänselvyytenä. Kolme vuotta sitten olisin pitänyt näyttelyä kenties vähän turhan kevyenä, mutta nyt elämme maailmassa, jossa itsenäisyys, sananvapaus, tasa-arvo ja inhimillisyys ovat uhattuina.

Kauniisti kuvatun maalipinnan alla on muistutus historiasta. Nainen oli taidehistoriassa pitkään miehisen katseen kohde, kunnes vuosisatojen rohkeiden ja määrätietoisten naisten myötä he raivasivat tiensä ammattiin, tekijöiksi, eivät enää pelkiksi kohteiksi. Työtä ei ole tehty yksin, vaan muutoksen aikaansaaminen on vaatinut myös sen, että vuosisatojen varrella naisten rinnalla on kasvanut ennakkoluulottomia miehiä, jotka ovat tukeneet ja avanneet ovia.

Amélie Lundahl: Tärkeä kysymys, 1887, öljy kankaalle. Pekka Salojärven taidekokoelma.

Sitä luulisi, että saavutettujen vapauksien ja arvojen puolesta ei tarvitsisi enää taistella. Samaan aikaan joudumme lukemaan uutisista, kuinka Irakin parlamentti hyväksyi lakiuudistuksen, joka sallii 9-vuotiaiden tyttöjen naimisiinmenon. Sama lakiuudistus myös vaikeuttaa naisilta oikeuden avioeroon, perintöön ja lasten huoltajuuteen.

Jos nyt ajattelet, että tämä ei koske millään tavalla Suomea, niin mitä mieltä olet siitä, että suomalaiselle kuljetusalan yrityksen toimitusjohtajalle Suvi Widgrénille sanottiin tammikuussa 2025 (kuljetusyrityksessä X), että: "Emme palkkaa naisia, koska se häiritsee meidän miestyöntekijöitä". Widgrén kirjoitti Instagram-tilillään:

"Onko tämä vastuullista yrityksen johtamista? Suojellaan miestyöntekijöitä sillä, että ei palkata vastakkaista sukupuolta, ettei vain työt häiriinny?! Sanoja vielä myönsi, että naiskuljettajien ammattitaidossa ei välttämättä ole mitään vikaa. Se, että pidetään vielä p*rnokalenterit seinillä, niin sekin edistää tätä?! Maailma ei muutu ikinä, jos emme saa naisia enemmän omistajiksi, hallituksiin ja johtajiksi ja nimenomaan miesvaltaisille aloille, kuten teollisuus, logistiikka, rakennusala!"

Ajaton kauneus -näyttelyssä voi pysähtyä miettimään, että mitä 1800-1900-lukujen naistaiteilijat ovat kokeneet ja mistä he ovat todennäköisesti luopuneet sen vuoksi, että halusivat taiteilijan ammattiin ja menestyä siinä. Teknisesti naiset ovat (ja ovat olleet) yhtä lahjakkaita käyttämään sivellintä, tai mitä tahansa muuta välinettä ja työkalua, siinä missä miehetkin. Ihminen (sukupuolesta, ihonväristä, kansallisuudesta jne. riippumatta) oppii tekemään mitä tahansa, kun siihen annetaan mahdollisuus.

Näyttely on esillä Jyväskylän taidemuseossa 27.4.2025 saakka.