Vihreä Anomia

Timo Kokko: Vihreä Anomia, 2026, stabiloidut sammalet, jäkälät ja kasvit, maalattu kipsi.

Säilöttyä metsänpohjaa seinälle nostettuna: sammalmattoa ja jäkälää, pikkuruisia havutaimia. Valtava viherseinä näyttää elinvoimaiselta, mutta se on itse asiassa kuin balsamoitu paikoilleen. Se ei ole elossa. Sammalten keskellä kiemurtelee punaisia käärmeitä - tai tässä mittakaavassa ne voisivat olla myös joitain toukkia tai tuhatjalkaisia. Häntää tai päätä ei näy, vain pilkahduksia punaisesta vartalosta. Kirkkaanpunainen väri antaa hyvän kontrastin vastavärinä toimivalle vihreälle.

Timo Kokko: yksityiskohta teoksesta Vihreä Anomia, 2026.

Timo Kokko: yksityiskohta teoksesta Vihreä Anomia, 2026.

Näyttely on Timo Kokon Vihreä Anomia. Anomia tarkoittaa sosiologisessa merkityksessä yhteiskunnallista tilaa, jossa normit ja arvot hämärtyvät aiheuttaen levottomuutta ja vieraantumista. Lääketieteessä termi viittaa puolestaan aivovaurion aiheuttamaan kielelliseen häiriöön, jossa henkilö ei löydä sanoja, vaikka ymmärtää puhetta.

Timo Kokko: yksityiskohta teoksesta Vihreä Anomia, 2026.

Kokon mukaan "Vihreä anomia on tila, jossa ekologiset arvot ja merkitykset ovat romahtaneet. Luonto on yhä läsnä muotona ja värinä, mutta siitä puuttuu elämä ja kasvu. Näyttely käsittelee kuolemaa, katoavaisuutta, kriisiä, loppua ja päätöstä."

Timo Kokko: Vihreä Anomia, 2026; Kuolleen metsän naamio (kuolinnaamio), 2025.

Kuolleen metsän naamio (kuolinnaamio)

Samassa tilassa Vihreä Anomia -nimikkoteoksen kanssa on kuvun alla oleva Kuolleen metsän naamio (kuolinnaamio). Vihreästä sammalesta muotoillut kasvot ovat jo kuivuneet ruskeiksi. Elinvoima on paennut kosteasta sammalesta. Naamiota kannattelee hieman robottimainen metallivarsi, mikä saa naamion kuin kellumaan ilmassa.

Timo Kokko: Kuolleen metsän naamio (kuolinnaamio), 2025, taiteilijan omistamaa säilöttyä metsää, teline, akryylikuutio, jalusta.

Timo Kokko: Kuolleen metsän naamio (kuolinnaamio), 2025, taiteilijan omistamaa säilöttyä metsää, teline, akryylikuutio, jalusta.

Kuolinnaamioita on tehty eri kulttuureissa kautta aikojen, tarkoituksena säilyttää kuolleen kasvonpiirteet. Ne on haluttu säilöä siksi, että henkilö on ollut jollain lailla merkityksellinen ja tärkeä. Että toiset muistaisivat hänet ja hänen tekonsa ja saavutuksensa myös kuoleman jälkeen. Mitä muistamme metsästä, kun se on kuollut? Miten kuvailisimme ja mitä kertoisimme heille, jotka eivät koskaan saaneet kokea metsää ja sen tuoksuja ja ääniä itse?

Turhamaisuus ja ekologinen hybris

Hämärässä sivuhuoneessa UV-valossa seinälle ripustetut hehkuvat suolaliuospussit ovat kuin uudelleentulkittu versio ryijystä. Toisella seinällä on ohuiden letkujen keskelle kietoutunut kuollut muratti. "Kasvi eli vuosina 2018-2024." Letkujen sisällä virtaa hehkuvaa nestettä mikä aktivoituu liikkeeseen, kun katsoja astuu tilaan.   

Timo Kokko: Turhamaisuus ja ekologinen hybris, 2026, käytetyt suolaliuospussit ja letkut, liittimet, vesi, pyraniini, UV-valo, pumppu, liiketunnistin, taideteoksissa käytetty muratti. Kasvi eli vuosina 2018-2024. 

Teoksesta syntyy mielikuva siitä, kuinka kasveista pumpataan ja imetään irti kaikki lehtivihreä elinvoima, joka säilötään suolaliuospusseihin muuta käyttöä varten. Seinälle nostetut täydet liuospussit ovat kaunista katseltavaa, mutta unohdetaanko samalla, mistä ne ovat lähtöisin ja mitä ne sisältävät. Kaunis ulkomuoto hämää unohtamaan teoksen sisällöllisen sanoman, ellei teoksen nimeä lue ja malta pysähtyä miettimään, mitä kaikkea teoksella halutaan sanoa.

Timo Kokko: yksityiskohta teoksesta Turhamaisuus ja ekologinen hybris, 2026.

Kukkien kieltä eli floriografiaa tarkastelemalla tutkitaan sitä, millaisia merkityksiä kasveille on annettu esimerkiksi kansanperinteessä, mytologiassa ja uskonnoissa. Suomen murteiden sanakirjan päätoimittaja Kirsti Aapala on todennut muratin symboloivan aina vihreiden lehtiensä vuoksi kuolemattomuutta. Murattia on Suomessa käytetty paljon myös hautaseppeleissä, jonka uskotaan vaikuttaneen siihen, että sitä alettiin pitää myös huonoa onnea, surua, jopa kuolemaa tuovana enteenä. Mitä pitäisi ajatella, kun kuolemattomuuden vertauskuvana muratti on kuitenkin kuollut? 

Hybris-sana tulee kreikan kielestä ja se tarkoitti antiikin Kreikassa väkivaltaista, liiallista itsevarmuutta ja ylpeyttä, joka pyrki nostamaan ihmisen jumalten yläpuolelle. Se oli rikkomus, joka vaati sovinnon tai koston, jonka toteutti jumalaisen koston henki Nemesis. Hybris ja Nemesis kulkevat kreikkalaisissa taruissa käsi kädessä.

Kuva: Katarina Karppinen.

Timo Kokko on onnistunut teoksessaan Turhamaisuus ja ekologinen hybris. Se on katsetta kiehtova ja todennäköisesti myös näyttelyn selfiekuvatuin teos. Ja juuri tällöin olemme nykypäivän ristiriitaisuuksien ytimessä: miltä minä näytän, mitä tämä voi minulle antaa? Ja unohdetaan kolikon kääntöpuoli: mitä minä voin toisille antaa, kuinka minä voin tilannetta parantaa? Kuvaamme itseämme luonnossa ja kerromme usein siitä, mitä luonto meille antaa ja kuinka se rentouttaa ja rauhoittaa. Luonnon mieltä parantavista vaikutuksista on tehty lukuisia tutkimuksia. Sen parantavaan vaikutukseen uskotaan, koska väitän, että valtaosa suomalaisista pystyy todistamaan sen ihan itse. Mutta kuinka moni pysähtyy miettimään, että mitä itse voisimme tehdä luonnon hyväksi, jotta luontosuhde ei olisi vain hyötykäyttöä? Tuntuu ristiriitaiselta lukea keskustelupalstoja, joissa kritisoidaan voimakkaasti luonnonsuojelua ja sen "ylimitoitusta", kun samaan aikaan uskotaan siihen, että luonnosta on meille hyötyä. Mutta kuinka kauan, jos ajattelemme vain kolikon yhtä puolta?

Timo Kokko: Kuvastin, 2025, ruostumaton teräs.

Kuvastin

Näyttelyn neljästä teoksesta Kuvastin tuntui irralliselta. Ajattelin, että näyttely olisi toiminut hyvin myös ilman sitä. Ohitin sen ensimmäsellä vierailukerralla (näyttelyn avajaisissa) vähän välinpitämättömästi ja ajattelin, että tämä ei ole Kokon tyylinen teos lainkaan. Se tuntui helpolta muihin teoksiin verrattuna.

Toisella vierailukerralla annoin sille ja muille teoksille enemmän aikaa. Nyt astuin Kuvastimen ääreen ja tarkastelin sitä mitä näin. Pinta heijasti kasvot venyttäen ja vääristäen. Tavallinenkaan peilikuva ei näytä koskaan totuutta, koska se antaa käännetyn lopputuloksen.

Timo Kokko: Kuvastin, 2025, ruostumaton teräs.

Timo Kokko: yksityiskohta teoksesta Vihreä Anomia, 2026.

Kuvastin heijasti takana näkyvän viherseinän, Vihreän Anomian, ja samalla huomasin, että olkani yli kulkeva laukun hihna muodosti samanlaisia muotoja rintakehäni ylitse kuin punaiset käärmeet teoksessa. Liikuin peilipinnan ääressä edestakaisin ja katsoin, kuinka kasvoni ja vartaloni rikkoutuivat ja muuntuivat solumaisen muotoisiin osioihin. Ehkä emme olekaan lopulta niin erilaisia ja ylivertaisia luontoon nähden kuin kuvittelemme? Luonto tulisi toimeen ilman meitä, mutta me emme tulisi toimeen ilman luontoa.  

Kun taide saa itkemään

Miltä kaikki sitten näyttelyssä tuntui? Astuessani tilaan ja seisoessani viherseinän edessä 10 minuuttia, päätin lainata käytävältä tuolin teoksen äärelle. Istuin ja katselin. Lopetin tietoisesti analysoimasta teosta ja etsimästä merkityksiä. Olin suojellut analysoimisella itseäni; kun keskityin taidehistorialliseen kuva-analyysiin, pidin samalla tunteet kurissa.

Olin aiemmin osallistunut myös näyttelyn avajaisiin, joissa huomasin tunteiden vahvan ristiriidan. Näyttelyn avajaiset ovat taiteilijan ja yleisön kohtaamispaikka, jossa juhlistetaan uutta näyttelykokonaisuutta. Avajaisissa on usein iloa ja puheensorinaa, niin nytkin, mutta huomasin olevani tavallista vetäytyneempi. Minun oli vaikea käsitellä sitä avajaistunnelman oletettua iloa, kun näyttelyn teema käsitteli "kuolemaa, katoavaisuutta, kriisiä, loppua ja päätöstä". Kuinka voin hymyillä, kun samaan aikaan tekisi mieli itkeä?

Timo Kokko Vihreän Anomian äärellä.

Yritin pinnistellä itseäni siihen, etten ajattelisi teoksia avajaisissa liikaa. Tiesin, että tarvitsen näyttelylle omaa aikaa rauhassa ilman muita. Tervehdin Timo Kokon avajaisissa ja pyysin hänet valokuvaan ennen kuin poistuin näyttelystä. Katsoin häntä silmiin ja samalla tunsin, kuinka tunteiden patoaminen petti:

-En pysty nyt puhumaan sinulle, kun minua alkaa itkettää.
"Minä oon itkettänyt sinua aiemminkin..."
-Niin oot! ....ja se on hyvä asia.
"NIIN ON!"

Vihreä Anomia -näyttelykokonaisuus jatkaa Timo Kokon Momentary Appearance -näyttelysarjaa, jonka parissa hän on työskennellyt vuodesta 2012 alkaen. Tässä keskustelussa viitattiin vuoteen 2016, jolloin koin ensimmäisen oikean taiteesta hurmioitumisen juuri Kokon teoksen äärellä. Taide sai minut itkemään, ja toisaalta se samalla puhdisti sisältäni jotain. Vihreässä Anomiassa kävi nyt samoin, vaikka yritin tietoisesti pidätellä tunteitani, koska häpesin kyyneleitä muiden näyttelykävijöiden vuoksi.

Vietin näyttelyssä - neljän teoksen äärellä - lopulta hieman yli tunnin. Kun lopetin tunteideni patoamisen sillä, että analysoin teoksia tietoisesti, oikeat tunteet alkoivat nousta pintaan. Katselin viherseinän sammalia, jäkäliä, niiden pehmeyttä ja muotoja. Mietin miltä ne tuntuisivat käden alla ja keskityin tilassa olevaan tuoksuun. Kun tämä metsästä näyttelyyn irrotettu metsänpohja on lopulta ainut jäljellä oleva muisto ja todiste jostain elävästä, miltä se tuntuisi? Aloin käsitellä sisälläni olevia surun, kuoleman ja menetyksen tunteita - tunteita, jotka eivät enää suoraan liittyneet Vihreään Anomiaan, vaan sellaisiin asioihin, jotka olen padonnut sisälleni.

Tällaista taide saa aikaan, kun malttaa pysähtyä. Sama teos ei välttämättä vaikuta kaikille samalla tavalla, jonka vuoksi on tärkeää etsiä, että löytäisi ne itseä eniten koskettavat teokset. Olivat ne sitten kuvataiteen, musiikin, elokuvien, kirjallisuuden, teatterin tai esimerkiksi tanssin parista.

Timo Kokon Vihreä Anomia on esillä KUMMAn GalleriAssa 8.3.2026 saakka.

Huomionarvoista näyttelyssä on myös se, että se on toteutettu yhteistyössä InnoGreenin kanssa.

"InnoGreen on viherpalveluita tarjoava suomalainen yritys, jonka toiminnan kulmakivinä ovat luontoarvot ja vastuullisuus. Yritys valmistaa kestäviä vihertuotteita, kuten viherseiniä ja viherkalusteita, edistäen urbaanien ympäristöjen vehreyttä ja viihtyisyyttä."

Timo Kokon ja InnoGreenin yhteistyö edistää myös ajatusta, josta kirjoitin aiemmassa blogitekstissäni. Mitä jos kulttuurikenttä alkaisi ajatella uudella tavalla ja tehdä yhteistyötä innovatiivisemmin? Nähdä sponsoritoiminnan mahdollisuudet osana taidetta.