keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Antti Nieminen: Penelope

Antti Niemisen passikuva 1957. Wikipedia.
Tarinat kulkevat joskus ihmeellisiä polkuja. Vuonna 2015 Anna Kortelainen esitteli Jyväskylän Galleria Ratamossa silloin vielä varsin tuntemattoman Antti Niemisen (1924-2007) taidetta. Kortelainen oli julkaissut vuosi aiemmin taiteilijan elämästä kertovan kirjan Kivipiirtäjä - Taiteilija Antti Niemisen elämä. Galleria Ratamossa oli esillä Niemisen muistonäyttely: Kivipiirtäjän kevät. Tuolloin kohtasin Anna Kortelaisen ensimmäisen kerran henkilökohtaisesti ja samalla sain kuulla kiehtovan elämäntarinan Antti Niemisestä. 

Viipurin Ravansaaressa syntyi poika, jonka sota kuljetti evakkoon eri puolille Kanta-Suomea. Antti oli talvisodan syttyessä 15-vuotias. Jatkosodassa hän oli jo rintamalla Syvärillä. Sodan päätyttyä Antti seurasi perhettään Karstulaan, pääsi sahalle töihin ja kävi samaan aikaan ABC-piirustuskoulua.

"Visiitti Karstulassa jäi kuitenkin lyhyeksi. Lokakuussa 1945 perhe muutti takaisin meren ääreen, Paimioon, kun Arvo-isä ja Antti pääsivät laivanrakennushommiin telakalle. Nuori mies kävi usein Turun taidemuseossa, osti taidekirjoja ja alkoi maalata Viipuri-aiheisia tilaustöitä. Turun Piirustuskouluun hän pääsi vuonna 1946. Koska hän kävi samaan aikaan myös töissä, hän pystyi ottamaan vain iltakursseja. Grafiikkaakin Nieminen pääsi koulussa kokeilemaan Harry Henrikssonin johdolla. Nieminen valmistui Piirustuskoulusta vuonna 1949 ja jatkoi opintojaan Académie de la Grande Chaumièressa Pariisissa vuosina 1951 ja 1954. Tärkeitä olivat myös matkat Italiaan ja Espanjaan." (Lähde: Galleria Ratamo)

Nieminen otti lopputilin telakalta 1956, jonka jälkeen hän alkoi keskittyä taiteeseen täysipäiväisesti. Vuonna 1960 Nieminen osallistui Aukusti Tuhkan litografiakurssille, jonka jälkeen hän siirtyi lähes kokonaan kivipiirrostekniikkaan.

New Yorkin matkalla 1967 oli tärkeä merkitys Niemisen elämässä. Siellä hän rakastui jo entuudestaan tuntemaansa tekstiilitaiteilija Aira Väisäseen, joka työskenteli Gyula Design -nimisessä liikkeessä. Airan tehtävänä oli suunnitella kuoseja liinoihin, pyyhkeisiin ja muihin kodintekstiileihin. Aira toimi Antin New Yorkin oppaana. Pariskunnan häitä vietetiin jo vuoden kuluttua Turussa 6.4.1968. Nuori perhe muutti vastavalmistuneeseen Wäinö Aaltosen museorakennukseen, jossa Antti oli töissä museon osa-aikaisena vahtimestarina.  

"Syyskuussa 1974 tehdyssä haastattelussa Nieminen kuvailee itseään pitkän linjan tekijäksi. Alkuun hän oli innostunut maalaamisesta, sitten tulivat puupiirrokset, kaupunkinäkymät, telakat ja teollisuusmaisemat. 1960-luvun alussa mukaan tuli litografia. Aluksi hän oli kiinnostunut abstraktista ilmaisusta, mutta vuoden 1967 jälkeen hän siirtyi grafiikassaan figuratiivisuuteen. Yksi syy siihen oli varmaan se, että Nieminen oli ajatusmaailmaltaan vasemmistolainen, jonka mukaan taide heijastaa aina yhteiskuntaa, jossa elämme. Vieläkin suurempi merkitys muutokselle oli kuitenkin edellä mainittu matka New Yorkiin kesällä 1967. Keski-ikäisen taiteilijan onnellinen rakkaus Airaan merkitsi herkälle kivipiirtäjälle uuden kevään kokemusta. Rakkaus nosti taiteilijan alitajunnasta loisteliaan maailman, fantasia-arkkitehtuuria, mielikuvituksella kudottua yhteiskuntakritiikkiä ja lempeitä, sulokkaita uninäkyjä, kuten Anna Kortelainen on kuvannut taiteilijalle niin tärkeää elämänvaihetta."
(Lähde: Galleria Ratamo)
Antti Nieminen: Penelope 3/25, 1974, litografia.
Antti Nieminen oli yksi ensimmäisistä suomalaisista graafikoista, jotka käyttivät valokuvaa ja kuvakollaasia dadaististen teostensa lähtökohtina. Hän hyödynsi litografioissaan kuvalaattoja, joita oli saanut Åbo Underrättelser -lehdestä. Muistan hämmästelleeni Kivipiirtäjän kevät -muistonäyttelyssä niitä surrealistisen kauniita kuvia. Etenkin naiskuvia. En koskaan ehtinyt tuoda näyttelyä blogiin, sillä kyseinen vuosi oli opiskelujen ja valmistumisen vuoksi kiireinen. Näyttely kuitenkin jätti jälkensä, ja ostin tuon Kortelaisen kirjoittaman Kivipiirtäjän.
Antti Nieminen: Penelope 3/25, yksityiskohta, 1974, litografia.
Ostan taidetta mieluiten suoraan taiteilijoilta itseltään. Silloin tietää varmasti mitä saa ja voi luottaa teoksen alkuperään. Joskus olen tehnyt kirppislöytöjä (Tapio Haili). Jokin sattumus kävi tämän Antti Niemisen teoksen kohdalla, jonka satuin bongaamaan nettihuutokaupasta etsiessäni ihan jotain muuta. Lähtökohtaisesti epäilen hyvin voimakkaasti kaikkea netti(huuto)kaupoissa myytävää (vanhaa) taidetta, sillä yleensä et voi tietää varmasti mistä ne ovat peräisin, ja ovatko ne todellisuudessa sitä miksi myyjä niitä väittää. 
Antti Nieminen: Penelope 3/25, yksityiskohta, 1974, litografia.
Penelope-teos vetosi minuun välittömästi, sillä se oli niitä samanlaisia kauniita naiskuvia, joita olin ihaillut jo Galleria Ratamon näyttelyssä. Epäilykseni teoksen aitoudesta keveni, kun huomasin vedoksen alareunassa, signeerauksen vieressä omistuskirjoituksen. Taiteilija oli lahjoittanut vedoksensa tuolle nimeämälleen miehelle, ystävyydellä.
Antti Nieminen: Penelope 3/25, yksityiskohta, 1974, litografia.
Antti Nieminen: Penelope 3/25, yksityiskohta, 1974, litografia.
Taidehistorioitsijana ja museotyöläisenä en tietenkään voinut jättää asiaa puolitiehen, vaan kysyin myyjältä miksi hän myy teosta, ja tietääkö hän kuka alareunan omistustekstin saanut henkilö on? Myyjä kertoi, että omistustekstissä mainittu mies on hänen edesmennyt isänsä. Hän oli tehnyt elämäntyönsä - noin 40 vuotta - Helsingissä Taidehallin hallimestarina. Työnsä kautta myyjän isä oli oppinut tuntemaan paljon taiteilijoita ja perheeseen kertyi taidetta. Tämä oli juuri sellainen lisätieto jota toivoin! 

Antti Niemisen elämään perehtyessäni löysin tiedon, jonka mukaan Niemisen työnkuvaan kuului Wäinö Aaltosen museon osa-aikaisena vahtimestarina toimiessaan mm. teosten kehystämistä. Hän tuurasi vakituista vahtimestaria, auttoi näyttelyiden ripustamisessa ja toimi joskus jopa näyttelyiden oppaanakin. Tämän vuoksi uskon, että hän ymmärsi pintaa syvemmältä myös Taidehallin hallimestarin työnkuvaa. Kenties juuri siksi Nieminen oli lahjoittanut teoksensa hallimestarille; kiitoksella ja ystävyydellä
Antti Nieminen: Penelope 3/25, yksityiskohta, 1974, litografia.
Teos ei kuulema ole koskaan ollut kehystettynä. Minä aion sen kuitenkin tehdä ja lisätä teoksen taakse nämä kontekstitiedot. Mikä itseäni ílahduttaa taustatiedon lisäksi on se, että Penelope-teos kuuluu ilmeisesti juuri tähän Niemisen rakkaudentäyteiseen työskentelykauteensa. Samasta naisaiheesta on tehty mm. Esmeralda- ja Troijan Helena -sarjat, joiden vedokset kuuluvat ainakin Turun taidemuseon kokoelmiin.

Penelopella viitataan ilmeisesti kreikkalaisen mytologian Odysseuksen vaimoon. Penelope joutui olemaan vuosia erossa miehestään, joka viipyi ensin Troijan sodassa ja sen jälkeen vaivalloisella paluumatkallaan, Odysseiallaan. Odysseuksen ollessa matkoilla, monet kosijat tavoittelivat Penelopea, joka pysyi kuitenkin uskollisena miehelleen. 

Juuri tällaisia tarinoita taidehistoriassa rakastan. 
Taiteilijoiden, teosten, tarinoiden, omistajien ja tapahtumien kietoutumista toisiinsa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti