Olen viimeiset pari kuukautta tutkinut netin kautta sukujuuriani ja paljon olen löytänytkin. Tänään sain kuitenkin sovittua tärkeän tapaamisen edesmenneen mummoni nuorimman veljen luo. Pyöräilin aamupäivällä pienessä lumipyryssä hieman jännittyneenä Jussi-enon luo. En ole muuten ollut hänen ja hänen vaimonsa kanssa tekemisissä, muuten kuin perinteisissä sukujuhlissa ja viimeksi mummoni hautajaisissa. Tiesin kuitenkin että tämän virkeän ja huumorintajuisen, tänä vuonna 73 vuotta täyttävän herran kanssa on helppo puhua ja tapaaminen kahvituokioineen meni loistavasti. Ja mikä parasta, hänen muistinsa leikkaa kuin terävä veitsi. Lisäksi hän on itsekin tehnyt aikoinaan sukututkimusta juuri mummoni puolelta, joten Jussin tekemät ja teettämät tutkimukset auttoivat minut alkuun.
Sain täydennettyä tätä toiseksi nuorinta sukupolvea, eli isäni serkkuja ja heidän syntymäaikojaan melko hyvin. Tarkemmat päivämäärät tulee vielä kysyä toiselta taholta. Lisäksi Jussilla oli tallessa heidän sisarkatraan vihkimisvuodet ja päivämäärät. Vanhemmat sukupolvet minulla olikin jo hyvin hallussa aina sinne niin sanottuun esi-isään 1800-luvun alkuun saakka. Valokuvista Jussi tunnisti miltei kaikki henkilöt; mitä nyt ei osannut mummon nuoruusvuosien ystävättäristä kovin paljon kertoa. Mikä on ihan ymmärrettävää, heillä kun oli ikäeroa 14 vuotta. Huomasin myös että mummoni muisti ei leikannut aikoinaan aivan yhtä hyvin, sillä joidenkin henkilöiden henkilöllisyys paljastui aivan toiseksi, kuin mitä mummoni oli minulle joskus kertonut. Naureskelin kommentille ”No ei takuulla ole tämä se henkilö, siitä henkilöstä ei ole koskaan kuvaa ollutkaan!” Lisäksi oli hauska katsoa kun Jussi vaimoineen koetti palauttaa mieleen eri henkilöiden tyttönimiä. Jotkut tulivat helpommin kuin toiset, ja osalle jouduttiin laittamaan varmuuden vuoksi perään kysymysmerkki.
Pari – kolme tuntia vierähti kuin siivillä; ehdimme vaihtaa myös omat kuulumisemme. Lopuksi Jussi ehdotti, että menisimme joskus yhdessä käymään mummoni ystävättären luona, sillä häneltä kuulemma löytyy paljon tietoa juuri noista mummon nuoruusvuosista. Yllättävää kyllä mummoni vanhin sisar, joka on 95-vuotias muistaa kuulemma parhaiten sukunsa asiat, mutta hänkin alkaa olla ikänsä puolesta huonossa kunnossa. Mummoni muisti kyllä erilaisia elämänsä tapahtumia hyvinkin tarkkaan, joita kuunneltiin viimeisinä vuosina joka kerta kun mummolassa vierailtiin. Nimimuisti ja vuosiluvut olivat hieman hankalampia. Mummon kuoleman jälkeen olen tallentanut kaikki hänen ja ukin kertomat tarinat ja heille tyypilliset asiat vihkoon, ne mitä muistan. Näin niistä on hyötyä minulle ja tulevillekin sukupolville myöhemmin. Niitä on hauska lukea jälkikäteen ja todeta, että minulla oli ja on edelleen maailman ihanimmat isovanhemmat! Heiltä olen perinyt tärkeimmät elämänohjeet ja asenteet.
Kaikki mitä tulevaisuudessa teen, koetan tehdä niin että mummoni olisi minusta ylpeä.
Voi onnekasta, kun sinulla on vielä ihmisiä, joilta kysellä menneistä ajoista! Minäkin olen tehnyt vähän sukututkimusta, mutta se on ollut muutaman vuoden keskeytyneenä opiskelujen ja muiden kiireiden takia.
VastaaPoistaIlahdutan itseäni blogillasi ruokatunnilla ;o)