Viimeinen työpäivä. Kuvan portaita on tullut kipitettyä ylös ja alas monen monta kertaa. Siis monen monta. Aamulla päivä alkoi kuten muutkin päivät, mutta kellon edetessä tuli hyvästejä ja onnentoivotuksia monelta taholta. Iltapäivällä sain kommentin ”En tiedä miten kiittäisin”, mutta minulle itse työnteko kuittasi kiitokset, se arki, ne ihmiset. Ihmiset symboloituivat minulle hieman eri tavoin (kärjistetysti); äitihahmo, ”pikkusisko”, suunnannäyttäjä, innoittaja ja ”mestari – kisälli” suhde.
Kaikki oli hyvin lähtöhyvästien aikaan, mutta kun olin palauttanut kulkuavaimet ja astuin ulos rakennuksesta, se iski. Ikävä ja todellisuus. Tässä se tosiaan nyt oli. Vaikka pihamaa oli remontin myllerryksessä, piti sitä katsella nyt hieman pidempään, samoin kuin rakennusta. Nappasin taskuuni harmaiden kivien joukossa hohtavan vaalean kiven. Naiivia, mutta muistoksi. Huristelin autolla kotiin, en edes halunnut avata radiota. Miltei tyhjään asuntoon saavuttuani en voinut olla vuodattamatta muutamaa kyyneltä.
Kiitos.
Voi varmasti on haikea olo! Mutta mukavat muistot jäi varmaan mieleen...
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
Jeppu: Kyllä, mitä parhaimmat. Nyt olisi illalla vielä tarkoitus mennä Taiteiden juhlaan.
VastaaPoistaHaikeaa, mutta uudet tuulet puhaltaa, niitä kohti siis!!!
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!!
Haikeudesta huolimatta iloista on, kun sait hienoja kokemuksia ja varmasti hyviä ystäviä:) Mukavaa viikonloppua:)))
VastaaPoistaLuopuminen on aina vaikeaa,mutta onneksi jää hyviä muistoja ja ystäviä.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua ja onnea muuttoon.
Oikeassa olette, mukavia muistoja on sydän täynnä! Kohti uusia tuulia. Taiteiden juhlassa oli mukavaa,siitä lisää hieman myöhemmin.
VastaaPoistaKiitos kun jaksatte olla aktiivisia ja kommentoida. Ihanhan tässä tulee hyvälle tuulelle. :)
Hienot raput muuten :) Tsemppiä sinne!!
VastaaPoista