Valkeakoskelta lähdettäessä pysähdyimme Tampereella ja kävimme Vapriikissa. Eniten minua kiehtoi Inrō - avain samuraiden aikaan näyttely. Olin ottanut näyttelystä ja inrōsta selvää jo ennen joulua kun ajattelin, että näyttely voisi olla hyvä.
"Inrō on pieni, kevyt, monilokeroinen, ilma- ja vesitiivis kotelo. Sananmukaisesti in-rō (印籠) tarkoittaa nimileimasin (in 印) ja kori (rō 籠). Kotelossa säilytettiin yleensä lääkkeitä. Inrō sulkeutuu tiiviisti nyörien ja liukuvan helmen, ojimen avulla. Vyöhön, obiin, se lukittiin koristeellisen, usein kotelon tyyliin soveltuvan netsuken avulla. Japanilaiset eivät inrōta varsinaisesti keksineet, vaan he antoivat 1500-luvulla kotelolle uuden muodon soveltaessaan sen piikivien ja lääkkeiden säilytykseen. Uusi muoti levisi ensin samuraiden keskuudessa."
"Kimonossa ei ole taskuja. Kolikoita, lääkkeitä, henkilökohtaista sinettiä ja muita pikkuesineitä kuljetettiin ennen vyöllä roikkuvassa pienessä kotelossa. Hyvin pukeutuvat japanilaiset miehet teettivät tähän tarkoitukseen inrōn, koristeellisen lakkarasian. Se oli muotiesine, joka heijasteli omistajansa varallisuutta, persoonallisuutta, tyyliä ja makua. Aluksi inrōt olivat vain samuraille sallittua ylellisyyttä, mutta myöhemmin myös varakas kaupunkiväestö alkoi käyttää niitä. Nämä lakkarasiat ovat loistava esimerkki Japanin lähes ylivertaisesta käsityötaidosta."
Näyttely oli hyvä, ja ehkä parempi kuin toivoin. Hämärä yleisvalaistus toi toivomaani mystisyyttä. Näyttelytekstejä oli sopivasti ja ne olivat hyvin valittuja. Teksteistä kävi ilmi muun muassa inrōn valmistusmateriaalit (mm. norsunluu, lasi, kirsikkapuun kuori, keramiikka, puu), kantotapa (oikealla lanteella, vasen oli varattu miekoille) ja esimerkiksi taustoitettiin erilaisia käsityöläisiä, jotka olivat mukana inrōn valmistuksessa.
Interiööri oli rakennettu hienosti. Sermeissä oli käytetty japanilaisille tuttua kirsikkapuuta, tilaan oli tehty pieniä tiloja jotka avasivat japanilaisuutta, oli mallinukke päällään kimono, seinille oli tuotu suuria kuvia maalatuista samuraista ja viimeinen tila oli reunustettu pienillä valkoisilla kivillä, joukossaan suurempia kiviä. Näin länsimaalaisen silmin kokonaisuus oli japanilaishenkinen ja kaunis.
Mukavin näytteilleripustamistapa oli viimeisessä huoneessa, jossa inrōt oli luokiteltu ryhmiin (symbolit, estetiikka, maisemat, vuodenajat...) ja ripustettu pleksilasiseinien väliin, joista sai vaivatta tarkastella upeita käsityötaidonnäytteitä läheltä ja molemmilta puolilta.
Näyttely oli esteettinen elämys. Ja niin kai museoväki toivoisi sen olevan puhuttaessa japanilaisesta kulttuurista. Sen lisäksi se oli hyvä tietoisku, sillä tätä ennen en ollut kuullutkaan inrōista. Nuorempana olin melkoinen "Kiina-fani", ja kyllä tuo aasialainen mystiikka, estetiikka sekä käsityöläisyyden arvostus vetoaa vielä nykyäänkin. Se pikkutarkkuus, taituruus ja mielentila on kadehdittavaa, mutta täytyy muistaa että jokaisessa kulttuurissa on hyvät ja huonot puolensa.
Näyttelyaikaa on jatkettu 20.3.2011 saakka, joten jos liikuskelette/olette Tampereen suunnalla, suosittelen lämpimästi tätä esteettistä elämystä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti