Selailin jokin aika sitten tulevia elokuvia Finnkinon sivuilta ja
Matka Edeniin elokuvan tarina kuulosti mielenkiintoiselta. Odotin elokuvaa Jyväskylään, mutta turhaan. Nyt kävin katsomassa elokuvan Kuopion
Kuvakukossa.
Ensi-iltansa elokuva sai jo syyskuun 30. päivä ja mikä yllättävintä, elokuva on suomalainen! Ohjaajana, käsikirjoittajana ja kuvaajana toimi
Rax Rinnekangas, leikkaajana Jari Innanen ja äänisuunnittelusta vastasi Heikki Innanen. Musiikit elokuvaan on luonut Pascal Gaigne.

Matka Edeniin ei ole tyypillinen suomalainen elokuva. Hitaasti etenevä elokuva antaa tilaa maisemakuvauksille ja pohdinnalle. Kuvat ja kohtaukset puhuvat puolestaan. Elokuva sijoittuu Pohjois-Espanjan karuihin ja kauniisiin maisemiin. Ystävykset, säveltäjä Ignacio ja taiteilija Comaz, ovat pyhiinvaellusmatkalla La Riojan maaseudulla. "
Comaz on menettänyt muusansa ja Ignacio tuntee syyllisyyttä tyttärensä vakavasta auto-onnettomuudesta. Luostareiden maalauksista inspiraatiota etsivät miehet saavat kuulla Remullurin viinitilalla sijainneen kappelin omalaatuisista pyhimysten kuvista ja he muuttavat suunnitelmiaan tutustuakseen näihin moderneihin tulkintoihin paremmin."

Kädet kuljettavat elokuvan tarinaa eteenpäin. Ne kertovat ja paljastavat kaiken. Luostarien seinillä olevat pyhimysten kädet laittavat miehet miettimään, onko käsillä aivan oma elämänsä. Käsillä viestitään, kädet pitävät elossa, käsillä puolustetaan ja vastustetaan. "
Jos käsillä on oma tahto, onko se silloin todiste ruumiin ja mielen kahtiajaosta?" Kristinusko on elokuvassa esillä symbolien, maalausten ja pohdinnan kautta. Miesten pyhiinvaellus on matka luovuuden lähteille, jossa he joutuvat kyseenalaistamaan omat uskomuksensa. Avainrooleissa ovat usko, syyllisyys ja anteeksianto.

Nautin elokuvasta, sen rauhallisesta tunnelmasta, vaikka huomasin välillä halua kiirehtiä tarinassa eteenpäin. Lopulta rauhallinen tempo kuitenkin palkitsi. Keskusteleva tyyli tuo välillä mieleeni
Iltapäivä Toscanassa elokuvan, vaikka Matka Edeniin onkin vakavampi, eikä yhtä moniselitteinen. Kokonaisuudesta pidän enemmän kuin Iltapäivä Toscanassa, vaikka sekin on alkanut miellyttää muistoissa enemmän, mitä enemmän aikaa elokuvan katsomisesta on kulunut.

Maisemat ovat kauniita ja kuvakulmat jopa valokuvauksellisia. Ohjaajan taustatiedot paljastivat Rinnekankaan olevan myös valokuvaaja, joka vastasi mietteisiin. Kristinuskon symbolit ovat osittain toimivia, mutta esimerkiksi Michelangelon
Aatamin luominen käsivertaus oli itselleni liian kliseinen. Kohtaus toi mieleeni Nokian mainoksen ”
Connecting people”. Viimeinen maalaus, jota miehet tarkastelevat, kuvaa Aatamin ja Eevan viimeistä minuuttia paratiisissa. Moderni maalaus sopi täydellisesti kruunaamaan elokuvan ajatukset, ja se kiehtoi teoksena itseänikin. Olen iloinen, että suomalaisista käsistä on syntynyt poikkeuksellisesti jotain näin kaunista ja syvällistä. Jos tekisin elokuvia, tekisin todennäköisesti jotain samankaltaista.
Lainaukset
Emmi Koivumäen arvostelusta.
Valokuvat Rax Rinnekangas.