tiistai 20. joulukuuta 2011

Joulujuhla

 
Kummipoikani ensimmäinen koulun joulujuhla. Siellä hän laulaa kajautteli ilmaan joululaulun tonttuasu yllään. Sanat olivat hallussa, ja kummitäti sai olla ylpeänä. Herraa ei jännittänyt laisinkaan.
Aloitin oman koulutieni tuossa samaisessa koulussa. Näin vilaukselta entisen, ensimmäisen, opettajani. Hän ei ollut muuttunut yhtään, samanlainen lempeä olemus kuin ennenkin.








 

7 kommenttia:

  1. Selvästi "tippa linssissä"-kokemus, kun mussukat esiintyvät. Ihanaa!

    VastaaPoista
  2. Kultsin kämppä: Tuli kyllä ihan nostalginen fiilis. Ja on se aina jotenkin suloista kun pienet esittävät näytelmiään ja laulavat. ^^

    VastaaPoista
  3. Vai on ne tontut ollut espanjassa asti. Ihanat juhlat, tulee aivan omat lapsuusajan joulujuhlat mieleen ja samalla harmittaa, kun pojat ei saa tààllà kokea samaa. Tunsiko ensimmàinen opettaja sut vielà vai vain sinà hànet?

    VastaaPoista
  4. ciacy: Eikö lapsilla ole siellä kouluissa/kerhoissa mitään joulujuhlan tapaisia tapahtumia?
    En ehtinyt jutella opettajani kanssa, hän oli kiireinen ohjaillessaan luokkaansa. Saattaisi hän vielä minut muistaa, olimme nimittäin hänen ensimmäiset ekaluokkailaisensa tuossa koulussa. Koulu oli minun aloittaessani aivan uusi.

    VastaaPoista
  5. Tuosta muistui mieleen, kun koulussa saatiin itse kirjoittaa joulujuhlan näytelmä. Muistan, että punainen lanka pyöri sen ympärillä, että joulupukin housut olivat kateissa ja aatto lähestyi...siitä sitten seurasi yhtä ja toista :)

    VastaaPoista
  6. Minusta on tuntunutkin oudon tyhjältä, kun ei ole noita joulujuhlia eikä sitä hössäkkää nyt.

    Mutta en kaipaa sitä hössäkkää. Vanha kouluni ei tänä vuonna pitänytkään joulujuhlaa vaan oli joulukirkon vuoro.

    Muistaakohan opettajat, kun lapsi kasvaa ja muuttuu. Minulla on käynyt monta kertaa köpelösti, kun nuori hihkaisee 'etkö tunne minua'! Hämminki siitä syntyy, äänestä alkaa muistamaan jotakin...

    VastaaPoista
  7. Intianminttu: Meillä taisi olla hieman samanlaisia joulunäytelmäkirjoitelmia. Pukille aina sattui jotain, jonka tontut sitten jotenkin korjasivat.

    Metsätonttu: En ihmettele vaikka opettajat eivät oppilaitaan muistaisi. Joku opettaja on joskus sanonut, että kun yksi luokka on lähetetty eteenpäin, pitää "nollata ajatukset" ja aloittaa kaikki uudelleen uuden luokan kanssa. Ja niinhän sen pitää ollakin. Tuntuisi itsestäkin raskaalta, jos pitäisi muistaa kaikki henkilöt, joiden kanssa on ollut tekemisissä. Yhdessäkin luokassa riittää muistettavaa, jos oppilaita on 20-30 kpl per ryhmä.

    VastaaPoista